Urho Kekkosen kansallispuisto on todella monipuolinen kansallispuisto. Se on pinta-alaltaan Lemmenjoen kansallispuiston jälkeen Suomen toiseksi suurin kansallispuisto, ja kävijämäärältään mitattuna Suomen toiseksi suosituin kansallispuisto heti Pallas-Yllästunturien kansallispuiston jälkeen.  

Erityisesti Saariselän alue on myös erityisen monipuolinen, ja alueelta löytyy runsaasti niin majoitusta kuin myös ravintolatarjontaa. Tämän lisäksi alueella on reilusti myös monenlaisia eri aktiviteetteja tarjolla ympäri vuoden. Siten ei ole ihme, että Urho Kekkosen kansallispuisto kerää niin paljon vierailijoita kaikkina vuodenaikoina. Mekin olemme olleet Urho Kekkosen kansallispuistossa lukuisia kertoja eri vuodenaikoina. Omat suosikkivuodenaikamme ovat sydäntavi ja syksy, mutta pidämme Saariselän alueesta kuitenkin myös kesällä.  

Rautulammen kierros, Urho Kekkosen kansallispuisto
Urho Kekkosen kansallispuistossa matkalla kohti Luulampea
Rautulammen kierros, Urho Kekkosen kansallispuisto
ruskaa Urho Kekkosen kansallispuistossa

Lukuisista käynneistämme on kertynyt juttuja myös tänne blogin puolelle. Olemme kirjoittaneet Iisakkipään polusta sekä syksy- että talviaikaan. Olemme kirjoittaneet myös Ahopään polusta ja Luulammen polusta syksyaikaan. Kiirunapolusta blogistamme löytyy juttu puolestaan talvipäivältä. Lukuisten vierailujen jälkeen voimme helposti todeta, että Urho Kekkosen kansallispuisto on yksi suosikeistamme Suomen kansallispuistoista.

Urho Kekkosen kansallispuiston kyltti
Urho Kekkosen kansallispuistossa matkalla kohti Luulampea
ruskaa Urho Kekkosen kansallispuistossa
ruskaa Urho Kekkosen kansallispuistossa

Rautulammen kierros – UKK:n klassikkoreitti

Rautulammen kierros on pituudeltaan 22 kilomeriä. Se on todennäköisesti meidän suosikkipatikointireittimme lukuisten Urho Kekkosen kansallispuiston reittien joukosta. Reitti on kuitenkin haastava, sillä pituutta on runsaasti, jonka lisäksi myös korkeuseroja on melko paljon. Reitin maisemat ovat kuitenkin todella monipuoliset, sillä muun muassa vaivaiskoivua on reitillä paljon, samoin tunturikoivua. Ruska-aikaan maisemat ovat tämän vuoksi todella värikkäät. Reitti kulkee pitkiä aikoja myös avotunturissa tehden siitä vieläkin monipuolisemman. Rautulammen kierros lähtee Kiilopään lähtöportilta osoitteesta Kiilopääntie 620, Saariselkä.

Rautulammen kierros, kartta

Luontoon.fi-sivusto kertoo Rautulammen reitin olevan yksi Urho Kekkosen kansallispuiston klassikoista, ja jatkaa, että reitillä kulkija pääsee upeiden tunturimaisemien ääreen.  Sivusto varoittaa reitin olevan erämainen ja sisältävän runsaasti korkeuseroja. Tämä pitää osittain paikkaansa, ja erämainen se onkin ns. Teemallisiin Tunturiin-lähireitteihin verrattuna. Rautulammen kierros on kuitenkin merkattu ja sillä kuljetaan merkityillä poluilla, joten me emme sitä kovin erämaisena itse pidä. Toisaalta puhelimien kuuluvuudessa saattaa olla katvealueita.

Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto

Ensikertalaiselle reittiä ei voi edellä mainittujen syiden vuoksi suositella, vaan jonkin verran tuntureilla patikointia ja kokemusta pitää tietysti olla takana. Myöskin reittimerkinnän kanssa on hyvä olla ajoittain tarkkana, vaikka reitti pääpiirteittäin onkin hyvin merkitty.

Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto

Rautulammen kierros – reittimerkinnät

Alussa kohti Luulampea kuljettaessa reitti on merkitty tummilla reittitolpilla, ja tämä reitti on myös osa Luulammen reittiä, joka on ns. Teemallinen Tunturiin-lähireitti.

Urho Kekkosen kansallispuistossa matkalla kohti Luulampea
Urho Kekkosen kansallispuistossa matkalla kohti Luulampea
Urho Kekkosen kansallispuistossa matkalla kohti Luulampea
Urho Kekkosen kansallispuistossa matkalla kohti Luulampea
Urho Kekkosen kansallispuistossa matkalla kohti Luulampea

Sesonkiaikaan Luulammen päivätulvalla on myös kahvila, jossa voi halutessaan pitää tauon. Tänne on lähtöpaikalta matkaa vajaat viisi kilometriä. Aiemmin olemme nähneet Luulammella riekkoja, nyt näimme upean sarvipäisen poron.

Urho Kekkosen kansallispuistossa matkalla kohti Luulampea
Urho Kekkosen kansallispuistossa matkalla kohti Luulampea
Urho Kekkosen kansallispuisto, poroaita
Urho Kekkosen kansallispuisto, poroaita
Luulampi, Urho Kekkosen kansallispuisto
Luulammen päivätupa, Urho Kekkosen kansallispuisto
poro syksyllä Urho Kekkosen kansallispuistossa
poro syksyllä Urho Kekkosen kansallispuistossa

Luulammelta matka jatkuu kohti Rautulampea, ja merkintä muuttuu sinipunaisiksi rastiviitoiksi. Rautulammelle on matkaa Luulammelta noin 6,5 kilometriä.

Luulampi, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros, Urho Kekkosen kansallispuisto

Rautulammen upeat tuvat

Rautulammella sijaitsee uudet, todella upeat Metsähallituksen rakentamat autio- ja varaustuvat. Näissä voi halutessaan myös yöpyä, ellei halua kulkea koko reittiä yhdessä päivässä. Rautulammelta matka jatkuu pääasiassa avotunturimaisessa maastossa kohti Niilanpäätä. Reittimerkintänä on edelleen sinipunaiset rastiviitat. Tämän välin pituus on 7 kilometriä.

Rautulammen päivätuvalla, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen päivätuvalla, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen varaustupa, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto

Kaikilla edellä mainituilla paikoilla on myös päivätuvat ja tulentekopaikat, joten taukojen pitäminen onnistuu todella hyvin. Viimeinen patikointipätkä kulkee Niilanpäältä takaisin kohti lähtöpaikkaa, Kiilopään lähtöporttia. Edelleen reittimerkintänä ovat sinipunaiset rastiviitat.

Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto
Rautulammen kierros syksyllä ruska-aikaan, Urho Kekkosen kansallispuisto

Lähtisitkö sinä kulkemaan näin pitkää reittiä päiväpatikkana vai yöpyisitkö mieluummin Rautulammin autio- tai varaustuvassa? Entä onko sinulla jotain omaa suosikkireittiäsi Urho Kekkosen kansallispuistossa?

26 Kommentit

  1. Olipa mukavav lukea patikoinnistanne. Olen itse käynyt vain Kiilopään ja Kaunispään välittömässä ympäristössä. Tässä iässä (yli 60) ei ole uskaltanut yksin erämaahan lähteä.

    Vastaa
    • Onpa kaunista ruskaa! Itse ehkä yöpyisin matkalla mieluiten. Urho Kekkosen kansallispuistoon en valitettavasti vielä ole päässyt.

      Vastaa
      • Ruska oli hyvin kaunista, juuri loistossaan. Me tykkäämme pitkistä päiväretkistä, jolloin voi kulkea vaihtumissa maisemissa kevyehköllä päivärepulla ilman yöpymisvarusteita. Osa varmasti mieluummin yöpyisi matkan varrella, tuolla luonnon rauhassa.

        Vastaa
    • Mukavaa Jari, että viihdyit virtuaalisesti mukanamme tällä patikalla. Urho Kekkosen kansallispuisto on kaunis ja tälläkin päiväretkellä upeista ruskamaisemista sai nauttia heti Kiilopäältä lähdettyämme. Kävelymatkalla Luulammelle oli todella vaikuttavaa, ruska oli niin kaunista.

      Vastaa
  2. Noi tuvat on kyllä upeat! UKK:ssa on muutenkin mielettömiä paikkoja. Heittämällä yksi lemppareistani, mitä tulee kotimaisiin kansallispuistoihin 🙂

    Vastaa
    • Joo, mekin ihailimme näitä uusia Rautulammen tupia. Mahtavan näköisiä. Mekin viihdymme UKK:ssa. Siellä ollaan paljon patikoitu ja varmasti vielä monta kertaa palataan ihailemaan alueen kauneutta.

      Vastaa
  3. Saariselkä ei ole minun suosikkipaikkoja. Mutta pakko sanoa, että ruska-aikaan se on kyllä ihana. Näytti säät myös suosivan.

    Vastaa
    • Me olemme viihtyneet todella hyvin Saariselällä, ja ruska-aikana siellä on erityisen kaunista. Mikä Mari Lapin kansallispuistoista on sinun suosikkisi? Vai löytyykö lempikohde kansallispuistojen ulkopuolelta?

      Vastaa
  4. Vaellus/ patikointimatkoja kun katselen niin täytyy olla yöpyminen hotellissa tai jossain majatalossa ja vaellukset päivävaelluksia 😀 Upeita ruskakuvia jälleen!

    Vastaa
    • Mekin suosimme päivävaelluksia ja tykkäämme nukkua hotellissa/majatalossa. On ihana mennä lämpimään suihkuun patikkapäivän jälkeen ja nukkua yö kunnon sängyssä. Ymmärrän toki myös luonnossa yöpymisen viehätyksen.

      Vastaa
  5. Päiväpatikaksi turhan ankka, mutta juuri sopiva yhdelle yöpymiselle. Olen tuon kulkenut joskus 1980-luvulla ja melkein voisi kulkea silmät ummessa, kun niin vähän on mitään yllättävää. Pikemminkin se on ollut siirtymä paljon kiinnostavampiin osiin ankallispuistoa.

    Vastaa
    • Ohhoh Stacy. Me olimme aivan haltioissamme tällä reitillä, maisemat olivat niin kauniita syksyllä. Mieltymyksiä on selvästi erilaisia, kuten Mari aiemmin myös kommentoi. Sehän on toisaalta hyvä, niin ihmiset myös jakautuvat eri puolille näitä puistoja. Olemme olleet tyytyväisiä siihen, kun olemme kulkeneet pitkiäkin matkoja päiväpatikkoina ja täten pystyneet pitämään kantamukset pienenä. Joskus toki voisi testata yöpymistäkin vaelluksella, siinä on omat kivat puolensa.

      Vastaa
  6. Yhdyn sanoihin, ettei ihan ilman isompaa kokemusta välttämättä heti lähtisi. Vaelsin tuolla elämäni ensimmäisellä vaelluksella ja onneksi olin ryhmän mukana. Heti ensimmäisenä päivänä oli niin sankka sumu, ettei maisemia näkynyt lainkaan (ja siksi moni näistä maisemista näytti hieman vierailta, tai sitten olen vain unohtanut) 😀 ja tuntui, että olisin yksin ollut ihan hukassa… Oma lemppari oli tuo tuntureiden päällä kulkeva kohta, se oli mielettömän ihana!

    Vastaa
    • Tuo onkin kiva ajatus, että tekee ensimmäisen vaelluksensa ryhmän kanssa, tulee luottavaisempi olo. Tiedän myös, että jotkut ovat tehneet ihan lyhyen retken, mutta yöpyneet reitin varrella ja siten harjoitelleet vaellukselle. Tuntureiden päällä oleva kohta oli meidänkin mielestä ihan valtavan kaunis. Se on upea tunne, kun saapuu avaraan tunturiin. Tykkäsin myös ennen Rautulammen tupia olevasta osiosta, joka puolestaan oli paljon rehevämpää.

      Vastaa
  7. Näyttää upealta ja Rautulammen reitti kuulostaa kiinnostavalta. En ole koskaan käynyt UKK:n kansallispuistossa, joten tämä tilanne pitää kyllä pian korjata. Ja luulenpa, että syksy voisi olla paras aika vierailla täällä. Montako tuntia teillä meni tämän reitin kiertämiseen? Yöpyminen varaustuvassa olisi ihana idea, mutta sitten joutuisi raahaamaan kaikkia yöpymiskamppeita mukana, niin kävely ei olisi niin kivaa. Ja jos sattuisikin huono sää, niin reitistä ei nauttisi. Siispä minustakin parempi tehdä tämä päiväretkenä!

    Vastaa
    • Juuri tuosta syystä me suosimme päiväretkiä, ei tarvitse kantaa niin paljon tavaroita. Silloin tällöin patikoilla tulee vastaan ihmisiä, jotka kulkevat samaa reittiä kuin me, mutta 1-2 yön yöpymisellä. Tähän asti olemme olleet tyytyväisiä, että olemme valinneet pitkät päiväpatikat sen sijaan, että kantaisimme rinkkoja yöpymistarvikkeineen. Muistan Heidi sinulta useita kauniita valokuvia telttaöistä. Mikäli menet luontoon telttailemaan, valitsetko lyhyen reitin ja nautit leirissä olemisesta? Vai milloin valitset telttailun päiväpatikan sijaan? Tarkistin valokuvien tiedoista ja meillä meni tähän reittiin 7 tuntia.

      Vastaa
      • Meidän telttaretkien matkat on tosiaan aina olleet aika lyhyitä, tyyliä kolmen vartin vaellus Särkitunturille. Ja itse asiassa me telttaillaan usein Saimaan saarissa, minne mennään veneellä. Viime talvena tein eka hiihtovaellukset, mutta silloin tavarat voi vetää ahkiossa. Se on aika kätevää.
        7 tuntia ei ole lainkaan paha. Eli kyllä tosiaan päivävaelluksena tämän Rautulammen reitin tekisin.

        Vastaa
        • Minä nyt viehätyin tuosta tavastanne kävellä vain lyhyt matka ennen leiriytymistä. Meitä kun ei ole houkutellut sen tavaramäärän kantaminen, ja tykkäämme pitkistä kävelystä. Joten pitkien kävelymatkojen rinnalle voisi joskus kokeilla vastaavaa telttayötä kuin teillä Särkitunturilla.

          Vastaa
  8. En ole vielä ikinä patikoinut Lapissa, mutta uskoisin valitsevani vaihtoehdon, jossa on kevyt reppu hyvillä eväillä ja köpöttelisin tuon ilman yöpymistä. Tosin nuo tuvat on todella tyylikkäät ja aivan mielettömän hienoja ruskakuvia, tunnelmallista!

    Vastaa
    • Rautulammen tuvat olivat niin tyylikkään näköisiä, että niihin olisi mielellään jäänyt pitämään taukoa yöksi. Mutta kyllä se kevyt reppu vie silti meilläkin voiton.

      Vastaa
  9. Tämäpä mielenkiintoinen juttu myös kevyesti kansallispuistobongausta harrastaneelle, sillä enpä ollut ajatellut, että Urho Kekkosen kansallispuisto ulottuu Saariselälle ja Kakslauttaseen. Jokunen vuosi sitten tuli siellä käytyä ja paukkupakkasista huolimatta kierreltyä myös ympäristössä, eli eiköhän siis tämäkin kansallispuisto ole joltain laidalta vähän koettu, tosin talven valkoisena.
    Saariselällä tuli aikoinaan käytyä työporukoiden kanssa, mutta voi olla, että se oli jo ennen tuon puiston perustamista.

    Vastaa
    • Muistankin Pirkko, että olet yöpynyt Kakslauttasessa. Lasi-iglussa yöpyminen on ollut hieno kokea, itse ainakin tykkäsin. Me olemme valinneet syrjäiset majoitukset siten, ettei alueella ole kuin yksi iglu. Samalla joutuu toki karsimaan palveluista. Talvinen Lappi on todella kaunis, se on toinen lempivuodenaikamme Lapissa.

      Vastaa
  10. Todella upeita maisemia. Tuolla viihtyisi aivan varmasti muutoin, mutta reitti on minulle kaikein puolin liian pitkä. En ole myöskään sellaisia ihmisiä, joka uskaltaisi / pystyisi yöpymään tuolla, kun olen tällainen mukavuuksia rakastava nainen. Onkin ihanaa päästä tutustumaan Urho Kekkosen kansallispuiston pitkään reittiin näin blogin kuvien kautta.

    Vastaa
    • Oli mukava, kun olit virtuaalisesti mukana patikkareissullamme. Tykkään UKK:sta myös siksi, että siellä on todella kivoja lyhyitä patikoita, joilla pääsee tunturiin. Ja kun on myös näitä pidempiä reittejä (ja jopa sitä merkkaamatonta erämaata), on moneen makuun, mistä valita.

      Vastaa
  11. Hyvä reittiselostus! Ja nuo tuvat ovat kyllä hienot! Saariselällä olen käynyt seminaarissa ja noussut Kiilopäälle, sekä tehnyt kaverin kanssa viiden päivän vaelluksen Luirojärvelle ja takaisin, noin suurin piirtein. Eka yö nukuttiin poroaidalla, siis sillä vaellusretkellä.
    Tähän reissuun mahtui myös yksi melkein-eksyminen ja karhun raapimisjälkien näkeminen männyn kyljessä, sekä pulahdus saunasta Luirojärveen ilman lämpötilan ollessa 7 astetta Ei omaa mukavuusaluetta yhtään se pulahdus, mutta niinkin voi tehdä.
    Kun raahauduimme viiden päivän jälkeen kohti Saariselkää, oli reittimme loppu osa päiväpatikkareittiä. Uupuneina katsoimme, kuinka ohitsemme mentiin suurin piirtein pyörätuoleilla. Toki olimme erittäin iloisia, että Saariselällä on myös esteettömiä päiväreittejä. Täytyy sanoa, että siellä on jokaiselle jotakin.

    Vastaa
    • Olipa hienon ja mieleenpainuvan kuuloinen vaellusretki sinulla Ismo! Vaikka kylmäuinnista ei ajattelisi pitävänsä, on kiva välillä kokeilla uusia asioita. Minä pidän nykyään todella paljon kylmäuinnista. Aiemmin olin todellinen villikissa. Silti käväisin ex tempore uintiretkellä Abiskossa, kun patikkareitin varrelle osui kaunis lampi takana kohoavine tuntureineen. Hienoja muistoja.

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa