Kapkaupungin tunnetuimmat museot
Mietimme, että miten viettäisimme viimeisen päivämme Kapkaupungissa. Kapkaupungin läheisyydessä sijaitsee muutama maailmankuulu viinialue. Meitä ei viinit juurikaan kiinnosta, mutta alueet olisivat olleet kuuluisuutensa vuoksi tavallaan kiinnostavia ja alueiden maisemat kauniita. Mietimme myös mahdollisuutta vierailla Cape Agulhasissa, Afrikan eteläkärjessä, jossa valtameret kohtaavat. Alueella olisi ollut myös vaikuttava kalkkikiviluola. Kolmantena mahdollisuutena olisi ollut kiipeäminen Lions Headille.
Duiker Island – merikarhujen saari
Duiker Island sijaitsee aivan Hout Bayn edustalla, joka on Chapman’s Peak Driven virallinen alkupiste. Me tosin suosittelemme ajamaan reitin päinvastaiseen suuntaan eli Noordhoekista Hout Bayhin. Duiker Islandilla asustaa tuhansia merikarhuja, mutta myös lukuisia merilintuja.
Kirstenbosch – yksi maailman upeimmista kasvitieteellisistä puutarhoista
Kirstenboschin kasvitieteellistä puutarhaa pidetään yhtenä maailman hienoimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Se sijaitsee pöytävuoren juurella noin 13 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Kirstenboschista lähtee itse asiassa yksi patikointireittikin pöytävuorelle, joka on hieman pidempi ja vaativampi kuin suosituin Platteklip Gorge -reitti.
Langa – township Kapkaupungin ulkopuolella
Bo Kaapin jälkeen matkasimme Langan townshipiin (slummi). Langa on suunniteltu mustien asuinalueeksi jo ennen apartheid-aikaa ja se on Kapkaupungin vanhin tällaisista lähiöistä. Erityisesti Langa suunniteltiin asuinpaikaksi työntekijöille, jotka rakensivat Kapkaupungin satamaa. Keskeistä oli antaa viranomaisille mahdollisimman suuri näkyvyys lähiössä ja mahdollisuus valvoa sen asukkaita.
Bo Kaap – Kapkaupungin värikkäin kaupunginosa
Robben Islandilta paluun jälkeen meillä oli muutama tunti aikaa ennen seuraavaa retkeämme. Se oli juuri sopivasti tutustuaksemme pieneen Bo Kaapin kaupunginosaan. Bo Kaap sijaitsee Kapkaupungin länsipuolella Signal Hillin rinteellä, varsin lähellä V & A Waterfrontia. Bo Kaap on tunnettu erityisesti värikkäistä kivitaloistaan.
Vankilasaari Robben Island
Robben Island on saari Etelä-Afrikassa Kapkaupungin edustella noin 7 kilometrin päässä rannikolta. Saarella toimi aikoinaan pahamaineinen vankila, jossa pidettiin Etelä-Afrikan apartheidin aikana poliittisia vankeja. Kuuluisin vangeista, on varmasti Etelä-Afrikan myöhempi presidentti Nelson Mandela. Nelson Mandela joutui viettämään saarella 18 vuotta, mutta vangittuna hän oli kaiken kaikkiaan 27 vuotta. Nelson Mandela vapautui vankilasta 1990. Nobelin rauhanpalkinnon Nelson Mandela sai vuonna 1993 ja Etelä-Afrikan presidenttinä hän toimi 1994-1999. Nelson Mandelan merkityksestä ja arvostuksesta Etelä-Afrikassa kertoo se, että Etelä-Afrikan kaikissa nykyisissä seteleissä on Nelson Mandelan kuva!
Cape Point ja Hyväntoivonniemi – ihastuttava päiväretkikohde
Portugalilainen Bartolomeu Dias kiersi Hyväntoivonniemen 1488 ja oli ensimmäinen kyseisen tempun tehnyt eurooppalainen. Niin ikään toinen kuuluisa löytöretkeilijä Vasco da Gama kiersi Hyväntoivonniemen etsiessään meritietä Intiaan. Hyväntoivonniemelle antoi nimen Portugalin kuningas Juhana II, sillä niemenkärjelle saapuminen antoi tutkimusmatkailijoille uskoa siitä, että meritie Intiaan on mahdollista löytää.
Pöytävuori – Kapkaupungin tunnusmerkki
Ajateltaessa Kapkaupunkia ja sen maisemaa, tulee siitä välttämättä mieleen kaupungin taustalla kohoava mahtava Pöytävuori. Pöytävuori on lähes kilometrin korkea ja peräti kolme kilometriä leveä.
Chapman’s Peak Drive
Chapman’s Peak Drive on upea, lyhyehkö näköalareitti Kapkaupungin lähistöllä. Sen sanotaan olevan jopa yksi maailman upeimmista rannikkoreiteistä. Emme osaa sanoa, nouseeko se mielestämme aivan upeinten reittien joukkoon, mutta upea reitti se joka tapauksessa on. Koska se sijaitsee aivan lähellä Kapkaupunkia ja on siksi helposti saavutettavissa, ei sitä missään tapauksessa kannata jättää väliin.
Kapkaupungin suloiset pingiiviinit
Valaiden katselu jäi automme ongelmien ja kaatosateen vuoksi hieman vajaaksi, sillä jouduimme lähtemään Hermanuksesta karkuun kaatosadetta. Olimme aluksi ajatelleet, että saattaisimme mennä samana päivänä myös Boulders Beachille katsomaan afrikanpingviinejä. Sateessa...
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa