
Kaimaanien ja jättiläissaukkojen jäljillä Amazonissa
Viime viikkojen aikana olemme kertoneet retkestämme Amazonin sademetsään muutamien esimerkkipäivien avulla ja pyrkineet kuvailemaan niitä aktiviteetteja, joita Amazonilla pääsimme tekemään. Nyt on vuorossa viimeinen esimerkkipäivä ja se osoittautuikin...
Piraijoiden kalastusta Amazonilla
Viime viikolla kerroimme esimerkkipäivästä retkestämme Amazonin sademetsässä. Jatkemme nyt samalla teemalla. Päivissä oli paljon samanlaista ohjelmaa, kuten viidakkokävelyjä ja veneretkiä, mutta myös erilaisia aktiviteetteja, kuten piraijoiden kalastamista tai uimista...
Erilaisia aktiviteetteja Amazonin sademetsässä
Amazonin sademetsäretkellämme päivämme olivat varsin vauhdikkaita ja aktiviteetteja oli paljon. Päivät aloitettiin aamuvarhain ja leirissä kävimme aamiaisen jälkeen liikkeelle lähdettyämme käytännössä ainoastaan syömässä lounaan, jonka yhteydessä leiri myös purettiin...
Amazonin sademetsässä – veneretki vaaleanpunaisia delfiinejä etsimään ja yökävelyn kummajaiset
Moni matkaa Amazonille toiveenaan nähdä erilaisia eläimiä. Trooppiset sademetsät ovatkin yleisesti maailman lajirikkaimpia paikkoja ja Etelä-Amerikan sademetsät ovat yleisesti vielä lajirikkaimpia kuin Aasian ja Afrikan vastaavat. Joka maailman kymmenes tunnettu laji...
Teltan kanssa kohti Amazonin sademetsää
Machu Picchun ja Cuscon jälkeen meillä oli vuorossa jännittävä viikon kestävä retki Amazonin sademetsään. Erityisen jännittävän retkestä teki se, että halusimme nukkua yöt teltassa. Teltassa nukkumisen etuna oli se, että tällä tavalla pääsimme syvemmälle viidakkoon,...
Opas inkakaupunki Machu Picchuun
Machu Picchu sijaitsee Andien vuoristossa verrattain lähellä Cuscon kaupunkia, jonka voi helposti sanoa olevan Perun turismin keskus. Cuscosta ei lyhyehköstä etäisyydestä huolimatta ole aivan yksinkertaista matkustaa Machu Picchuun, sillä Cuscosta ei ole yhteyttä...
Tipón ja Pikillaqta – kurkistus Perun muinaishistoriaan
Viimeisenä Cuscossa viettämänämme päivänä meitä kiinnosti vielä Tipón ja Pikillaqtan rauniot. Kyselimme majapaikastamme ideoita, että mihin näihin olisi järkevintä tutustua ja vastauksena oli, että kannattaa tilata taksi ja sopia jokin kiinteä hinta. Näin päätimme...
Retki Cuscon lähiympäristön rauniolle
Päätimme lähteä Chincheroon, Morayhin sekä Maran reissun jälkeen vielä kohti aivan Cuscon läheisyydessä olevia temppeleitä. Ajattelimme lähteä tutustumaan niihin kävellen, sillä kauimpanakin neljästä rauniosta sijaitseva, Tambomachay, sijaitsee noin kuuden ja puolen...
Retki Chincheron ja Morayn raunioille ja Marasin suola-altaille
Vaikuttavan Machu Picchun jälkeen mietimme hetken aikaa, olisimmeko nähneet jo riittävästi inkaraunioita, mutta koska viipyisimme Cuscossa vielä muutaman yön, päätimme tutustua syvemmin inkakulttuuriin ja tärkeisiin maamerkkeihin. Päätimme varata retken, joka veisi...
Ikimuistoinen matka inkakaupunki Machu Picchuun
Machu Picchu sijaitsee Andien vuoristossa verrattain lähellä Cuscon kaupunkia, jonka voi helposti sanoa olevan Perun turismin keskus. Cuscosta ei lyhyehköstä etäisyydestä huolimatta ole aivan yksinkertaista matkustaa Machu Picchuun, sillä Cuscosta ei ole yhteyttä...
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa