Viime viikolla kerroimme esimerkkipäivästä retkestämme Amazonin sademetsässä. Jatkemme nyt samalla teemalla. Päivissä oli paljon samanlaista ohjelmaa, kuten viidakkokävelyjä ja veneretkiä, mutta myös erilaisia aktiviteetteja, kuten piraijoiden kalastamista tai uimista joessa piraijoiden armoilla!
Tänäkin aamuna päivä alkoi useamman tunnin viidakkokävelyllä. Koska vaihdoimme leiriä lähes päivittäin, oli viidakkokävelymme aina eri paikoissa, ja tämä teki kävelyistä mielenkiintoisia. Kävelyiden aikana näimme usein myös erilaisia eläimiä. Laiskiaisia emme enää muina päivinä nähneet, mutta sen sijaan näimme esimerkiksi erilaisia apinalajeja, kuten mölyapinoita (howler monkey).
Mölyapinoiden ääni olikin ihan uskomaton. Suomenkielinen Wikipedia kertoo, että niiden huuto voi kuulua kolmen kilometrin päähän. Englanninkielisellä Wikipedia sivulla puolestaan kirjoitetaan, että niiden pitämä mölinä kuuluisi jopa viiden kilometrin päähän. Molemmat lukemat ovat kuitenkin sellaisia, joista on helppo ymmärtää, että mölyapinoiden pitämä meteli on käsittämättömän kovaa.
Mölyapinoiden mylvintä auttoikin löytämään lauman helposti. Koska mölyapinat elävät puissa tiheän kasvillisuuden seassa ja välttelevät ihmisistä, ei niiden kuvaaminen ollut kovinkaan helppoa. Hiipimällä pääsimme aina kohtuullisen lähelle, mutta kun yritti etsiä hyvää kuvauspaikkaa, karkasivat mölyapinat yleensä varsin nopeasti paikkaan, josta niitä ei enää pystynyt kuvaamaan. Mölyapinoiden havainnointi oli kuitenkin hauskaa.
Tältä viidakkokävelyltä jäi mieleen myös tapaus, jossa paikallisoppaamme Elmo huomasi jotain Juniorin selässä. Emme ensin ymmärtäneet, mistä oli kyse, mutta huomasimme, että Junior oli hyvin peloissaan. Hetkeä myöhemmin meille selvisi, että Elmo oli huomannut pienehkön skorpionin Juniorin selässä. Kuulemma sen pisto ei olisi ollut tappava, mutta äärettömän kivulias kuitenkin. Vaikka pistolta vältyttiin, niin tapaus jäi kyllä mietityttämään seuraavien päivien aikana, että mitähän kaikkia mahdollisia myrkyllisiä ja vaikeasti havaittavia lajeja viidakko kätkee sisäänsä…
Mielenkiintoista oli myös tutustua siihen, miten viidakossa pystyy hankkimaan vettä. Vaikka Amazonin sademetsässä tietysti sataa erittäin paljon, ei veden löytäminen ole ihan helppoa. Amazon-joen vettä ei ole turvallista juoda ja muutoinkin monesta paikkaa löytyvä vesi saattaa olla huonolaatuista. Amazonilla kasvaa kuitenkin joitain köynnöslajikkeita, joiden varren katkaisemalla pystyy saamaan turvallisesti juotavaa ja varsin raikkaan makuista vettä. Tässäkin tapauksessa pitää kuitenkin tietää, mitä tekee, sillä käsittääksemme vain tiettyjen köynnöslajien vettä voi juoda ja joidenkin lajien varastoima vesi on myrkyllistä.
Viidakkokävelyn jälkeen purimme jälleen leirimme ja siirryimme entistä syvemmälle viidakkoon. Leirien pystyttämisen jälkeen meillä oli vuorossa varsin mielenkiintoinen aktiviteetti, nimittäin piraijakalastus! Olen kalastanut Suomessa varsin paljon, mutta piraijakalastus oli varsin erilaista, mitä olin aiemmin kokenut. Ensinnäkin koukkuun laitettiin syötiksi kunnon lihakimpale ja toisin kuin yleensä kalastaessa on totuttu, hiljaa ei pitänyt olla. Päinvastoin olennainen osa kalastusta oli, että ongenvavoilla hakattiin vedenpintaa, jotta piraijat kiinnostuisivat ja ajattelisivat, että vedessä oli kenties joku haavoittunut eläin.
Saimmekin useamman pienehkön piraijan, jotka kokkimme oli tarkoitus meille paistaa päivälliseksi. Itse sain huomata piraijojen hampaiden terävyyden, sillä yhtä piraijaa koukusta irrottaessani, sormeni osui tuon pienen piraijan hampaaseen ja yllättävän syvä haava siitä tuli. Se ei tietenkään sademetsän kosteissa ja kuumissa oloissa ollut kovin mukava juttu ja jouduimme miettimään, että miten pystyisimme pitämään haavan puhtaana, mutta eipä sormen kanssa lopulta mitään ongelmaa ollut.
Illalla tosiaan saimme syödä piraijasaaliimme ja varsin maukkaita kaloja nuo olivat. Päivällisen jälkeen oli vuorossa peseytyminen, joka tapahtui joessa uimalla! Jälleen luotimme oppaisiimme ja pulahdimme uimaan jokeen, josta hetkeä aikaisemmin olimme onkineet terävähampaisia piraijoja. Seuraavana iltana lähdimme myös etsimään kaimaaneja niin ikään tuosta samaisesta joesta!
22 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Nuo ötökät ovat sellainen juttu, jota itsekin mietin aina (eksoottisessa) luonnossa liikkuessa. Se on melko ikävä tunne, jos ei tiedä yhtään, mitkä hyönteiset tai eläimet ovat vaarallisia ja mitkä vaarattomia. Opaskaan ei välttämättä hirveästi auta, koska ei hän kuitenkaan pysty vahtimaan kaikkia metsän pikkuhyönteisiä ja estämään kaikkia mahdollisia puremia. Että eipä siinä auta kuin yrittää vain olla varovainen. 😀
Totta Jenni, eihän opaskaan koko aikaa pysty olemaan vahtimassa. Onneksi aina ötökän nähdessään saattoi vaarallisuudesta kysyä.
Tämä just! Muakin pelottaa etenkin kaikki hämähäkit. Keski-Amerikassa reissatessa koetin googlata, oliko mun lodgesta löytyny (mun silmiin) iso hämähäkki kenties joku Guatemalan tappavin yksilö vai ihan harmiton otus 😀 En saanu koskaan vastausta, mut kopistelin sen jälkeen kengät ennen kun laitoin ne jalkaan.
Ja aika hurjan näköinen tuo piraija. Mä en uskaltais kalastaa noita, hrrrr..
Kuuluu muuten tuo mölyapinan öykkäröinti tosi kauas! Niitä oli Tikalin kansallispuistossa kans.
Minä kyllä kalastin innoissani piraijoja, mutta jätin koukusta irrottamisen mielihyvin muille. Sen verran itseänikin tuo hammasrivistö arvellutti.
Joo, mölyapinan ulvonta kuuluu kauas! Olikin aika kokemus herätä yöllä siihen, että meluapinoiden lauma oli siirtynyt telttamme läheisyyteen. Onneksi oppaamme häätivät apinat muualle ja saimme jatkaa uniamme.
Aaaa, nuo pirajat tuovat lapsuuden lastenohjelmat mieleen, jotenkin sitä aina pelkäsi, että tavallisessa järvivedessäkin olisi piraijoita! Olipa mielenkiintoinen ja erilainen kokemus, ja maistuivat vielä hyviltä 😀
Sama Sandra täällä, piraijat olivat aiemmin tuttuja lähinnä lapsuuden piirretyistä! Oli hassua syödä siellä sademetsässä itse kalastamiaan piraijoja, ihan uskomatonta. Tykkäsin piraijoista tosi paljon ja meidän kokki kävikin joku päivä kalassa, jotta pääsin herkuttelemaan niillä vielä uudestaan.
Taivaansiivet ovat juuri parhaita. Kun on sellainen sademetsä, että valo siivilöityy sellaisiksi patsaiksi, niin taivaansiivet lentelevät jotain reviirilentoa, sellaista pientä kierrosta ja valon osuessa siipiin ne välkkyvät. Sellainen sininen välkkyvalo pyörii pitkin metsää, se on ihan uskomatonta.
Minä en mennyt piraijakalaan, koska osasin ajatella etukäteen koukun irrottamisen mahdottomuutta. Itse asiassa, vitsailin siitä asiasta. Myöskään uimaan menemistä ei suositeltu paholaisrauskujen takia.
On aina iso asia saada vuotava haava sademetsässä. Minä sain monta, koska oli niitä mustapalmuja, joissa oli terävät piikit ja muutenkin ja päädyin lutaamaan itseäni spriillä joka päivä. Silti olin täynnä tulehtuneita haavoja. Myös kaikki muut iljetykset, kuten hiiva, tunsivat että niiden päivä on koittanut sademetsän lämmössä ja kosteudessa.
Minäkin olin Stacy aivan haltioissani taivaansiivistä! Me emme nähneet kuvaamaasi reviirilentoa, mutta tämä suuri sininen perhonen on todella kaunis.
Kalastusretkellä saimme vinkin, miten välttää piraijan puremaa koukkua irroittaessa: toisen käden peukalo ja etusormi laitetaan piraijan kiduksiin, jolloin koukun irroitus on helpompaa.
Upeita kuvia sinulla, näiden kautta pääsee todellakin paikan tunnelmaan mukaan! 🙂 Mikähän kamera ja linssit sinulla on käytössä, jos saa kysyä? 🙂
Voi kiitos Jenna! Tällä reissulla minulla oli itse asiassa mukana vain vanha kamerani (Canonin EOS 600D) ja objektiivina EF 24-105mm f/4. Muutoin reissussa kulkee usein runkona 6D Mark II ja objektiiveja usein muutama (edellä mainitun lisäksi pääosin 16-35mm f/4 ja 70-300mm f/4), tälläkin reissulla telellä olisi saanut varmasti upeita lähikuvia apinoista. Vanha kamera on lisänä esim. Afrikan safareilla, niin ei tarvitse objektiiveja vaihtaa hiekkapölyssä. Minua ei ole tähän mennessä luontoreissuilla haitannut kantaa kuvausvälineistöä mukana, kaupunkireissuissa voisi kaivata pienempää kamerakokonaisuutta.
Olipa mielenkiintoinen viidakkoretki! En olisi kyllä etukäteen arvannutkaan, että piraijoita myös syödään. Vaan miksipä ei. Oli varmaan hauska tunne uida niiden kanssa samassa joessa 🙂
Tämä ei itse asiassa ole ainoa kerta, kun olemme kalastaneet piraijoja syötäväksi. Myös Brasilian Pantanalissa meille tarjoitui tähän mahdollisuus. Perussa oli kyllä pieni jännitys pulahtaa kalastamisen jälkeen samaiseen jokeen.
Huimia tarinoita ja nähtävyyksiä nuo mölyapinat ja piraijat luonnossa 🙂
Totta, nämä ovat kyllä olleet ikimuistoisia kokemuksia! 🙂
Vau, mitä kuvia ja fiiliksiä. Ja nyt voin todeta, että kun kutsun lapsiani mölyapinoiksi niin se on aika osuva nimitys…
Voi kiitos! Tämä oli kyllä upea reissu.
Olipa mielenkiintoinen viidakkoseikkailu! Mukava lukea vaihteeksi näitä kaukomatkojen mieleenpainuneita kokemuksia.
Mäkään en oo kuullu, että piraijoita syötäisiin, hauska kuulla, että hyvin maistuivat 🙂 varmaan aika jännä tunne pulahtaa niiden kanssa samaan veteen..
Itellä kans Kenian sademetsässä tarpoessa kävi mielessä, että mitähän kaikkia kivoja käärmeitä yms täällä on, mutta onneksi oli todella asiantunteva opas matkassa
Mukava Emilia kuulla, että viihdyit reissumuistelmiemme äärellä! Kyllä minuakin alkuun mietitytti uiminen samaisessa joessa, mutta oppaiden mentyä pulikoimaan tuli itsellekin varmempi olo.
Hyvä opas on kullan arvoinen! Erilaisilla safareilla ja retkillä arvostaa ehdottomasti hyvää opasta, niin kiinnostavien tietoiskujen/tarinoiden kuin turvallisuuden ja käytännön järjestelyiden kannalta.
Kyllä olisi kuumottavaa uida tuolla, mutta ehkä ne oppaat tiesivät, että olisitte turvassa 😁
Joo, ja oppaiden vanavedessä veteen menimmekin. 😅
No hui, aikamoisia seikkailuja teillä! Tuo skorppari näyttää ilkeältä. Pelkään aina kun tuolla Arizonassa tai muualla aavikoilla pyöritään, että törmäämme skorpioneihin, mutta toistaiseksi ne ovat onneksi pysyneet piilossa. Ja onhan niitä toki täällä Kaliforniassakin. Mutta en ole kyllä varma, että olinko uskaltanut menny uimaan piraijoiden sekaan.
Joo, itsekin pelästyin tuosta skorpionista. Vielä kun ne voivat olla noin pieniä, jäisi helposti itseltä huomaamatta. Onneksi olet Paula välttynyt skorpioneilta ja toivottavasti vältytään molemmat jatkossakin. 🙂