Matkaopas Bruneihin
Kirjoitimme aiemmin koonnin Brunein parhaista nähtävyyksistä. Tässä kokoamme vielä erikseen oppaan onnistunutta Brunein matkaa varten. Pyrimme tuomaan esiin esimerkiksi sellaisia asioita, joita kannattaa ottaa huomioon suunnitellessaan matkaa Bruneihin.Brunei,...
Brunei – Ulu Temburongin kansallispuisto
Ulu Temburongin kansallispuisto on perustettu vuonna 1991 ja on ensimmäinen Bruneissa perustettu kansallispuisto. Puistossa on reilusti koskematonta viidakkoa ja sitä kutsutaankin yleisesti Brunein vihreäksi jalokiveksi (Green Jewel of Brunei). Ulu Temburongin...
Brunein parhaat nähtävyydet
Brunei on mielenkiintoinen, joskin myös varsin ristiriitainen maa. Kävimme viime vuonna katsomassa Brunein parhaat nähtävyydet, joista suurin osa sijaitsee pääkaupunki Bandar Seri Begawanissa. Mukava lisä on, että monet näistä ovat myös kävelyetäisyydellä ja...
Matkailuvuotemme 2022
Me emme ole ennen tehneet vuosikoosteita matkoistamme. Nytkään emme suurinta osaa vuoden matkoistamme ole ehtineet taltioida vuoden aikana blogin puolelle, mutta tässä ensimmäinen vuosikoosteemme. MeksikoHelmikuussa lähdimme Meksikoon. Meksikossa ei pitkään aikaan...
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa