
Päivä Loviisassa
Kaupallinen yhteistyö Visit Kotka-Haminan kanssa Olimme olleet edellisenä päivänä yönyliretkellä melomassa Loviisassa Ruotsinpyhtäällä, ja yövyimme upeassa Laawu Wellsters -majoituksessa. Myös lauantaipäivänä oli kiinnostavaa tekemistä luvassa, sillä aluksi...
Syksyinen Vääksy hurmaa
Kaupallinen yhteistyö Visit Lahden ja Salpausselkä Geoparkin kanssaAsikkalan Vääksy sijaitsee Päijät-Hämeessä, Vesijärven ja Päijänteen välissä, reilut 20 kilometriä Lahdesta pohjoiseen. Helsingistä ja Tampereelta matkaa kertyy kummastakin 130 kilometrin verran....
Salpausselkä Geopark – Lahden kaupunkiluontopolku Lehmusreitti
Kaupallinen yhteistyö Visit Lahden ja Salpausselkä Geoparkin kanssaOlemme asuneet Lahdessa jo kymmenen vuotta. Silti moni Lahden keskustan tuntumassa olevistaluontokohteista on jäänyt meiltä kokematta. Salpausselkä Geoparkin myötä innostuimme tutustumaan näihin...
Kesäinen viikonloppu Somerolla
Pressimatka SomeroKävimme tutustumassa Someroon kesä-heinäkuun vaihteessa. Somero on lähes 8 500 ihmisen kaupunki Varsinais-Suomessa. Emme olisi arvanneet, miten monipuoliseksi ja kiinnostavaksi kaupunki lopulta osoittautuikaan. Häntälän notkot Häntälän notkot on...
Saimaa Geopark – vinkit Saimaan saaristoreitille
Kaupallinen yhteistyö goSaimaan kanssaKirjoitimme viime viikolla Saimaa Geoparkista ja siihen sisältyvästä Saimaan saaristoreitistä, jonka pyöräilimme. Keskityimme viimeksi itse reittiin, mutta nyt tarkoituksena on nostaa esiin reitin parhaat pysähdyspaikat...
Saimaa Geopark – Saimaan saaristoreitti
Kaupallinen yhteistyö goSaimaan kanssaAiemmin alkukesästä kävimme tutustumassa pariinikin otteeseen Salpausselkä Geoparkiin, johon tykästyimme. Seuraavana Geoparkina oli vuorossa Saimaan Geopark, joka sijaitsee Saimaa-järven ympäristössä. Saimaa Geopark kokoaa yhteen...
Vinkit Virolahdelle
Pressimatka VirolahtiVirolahti sijaitsee Kymenlaakson maakunnassa, aivan kyseisen maakunnan ja samalla koko Suomen kaakkoiskulmassa Suomenlahden rannalla Venäjän rajalla. Olemme viime vuosien aikana matkustaneet paljon itäisemmässä Suomessa ja olemme tykästyneet...
Kotkan veistospromenadi
Kaupallinen yhteistyö Visit Kotka-HaminaYksi Kotkan viehätyksistä on ilman muuta sinne rakennettu veistospromenadi, jossa on lukuisia tunnettujen suomalaisten nykykuvanveistäjien teoksia. Veistospromenadin pääalueena on ns. Lehmuspromenadi, jonka varrella suurin osa...
Kotkasta löytyvät Suomen upeimmat puistot
Kaupallinen yhteistyö Visit Kotka-HaminaSuomen upeimmat puistot löytyvät Kotkasta, ja puistoista Kotka onkin erityisen tunnettu. Kävimme tutustumassa Kotkan puistoihin, joihin liittyen meillä oli suuret odotukset ja puistot tosiaan lunastivat nämä. Kuuluisimmat...
Kotkan puistoplanetaario
Kaupallinen yhteistyö Visit Kotka-HaminaKotkan puistot ovat upeita. Varsinaisten puistojen lisäksi Kotkaan on rakennettu ns. puistoplanetaario. Katariinan Meripuistossa sijaitsee aurinko, jota kiertävät planeetat on sijoitettu eri puolille Kotkan kaupunkia ja...
Tutustumassa pyöräillen Haminaan ja Kotkaan
Pressimatka Visit Kotka-HaminaSaimme Visit Kotka-Haminalta kutsun tulla tutustumaan pyörän selästä Haminaan ja Kotkaan. Haminassa emme olleet ennen käyneet, mutta Kotka oli aiemmin tuttu. Hamina kuulosti kiinnostavalta kaupungilta ja pidämme Kotkan kaupungista. Koska...
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa