Kaupallinen yhteistyö Visit Kotka-Haminan kanssa

Joulukuu on erilaisten joulutorien ja -tapahtumien aikaa. Vaikka emme yleensä joulutoreilta suurempia ostoksia teekään, tulee niissä käymisestä aina mukavalle ja jouluiselle tuulelle. Joulutorien lisäksi tuntuu, että muutenkin kaupungit ovat viime vuosien aikana alkaneet panostamaan entistä enemmän joulunalusaikaan ja erilaisia tapahtumia ja tempauksia järjestetään koko ajan enemmän. Tänä vuonna meidät hurmasi itärannikon joulutapahtumat.

Loviisan joulunavaus
Strömforsin joulumarkkinat

Loviisan Wanhojen Talojen Joulu

Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna meidän oli määrä tutustua Itärannikon jouluun, jolloin tutustuimme niin Haminan, Kotkan kuin Loviisankin joulutapahtumiin pääpainon ollessa Loviisassa. Viimeksi mainitussa järjestettiin Loviisan Wanhojen Talojen Joulu, jolloin pääsi kurkistamaan 14 eri taloon. Alun perin tapahtumassa piti olla 15 taloa, mutta yksi kohteista (numero 5) oli peruuntunut.

Loviisan Wanhojen Talojen Joulu
Loviisan Wanhojen Talojen Joulu
Loviisan Wanhojen Talojen Joulu

Meiltä jäi myös yksi, vähän syrjemmässä reittiimme nähden ollut kohde väliin (numero 13), mutta näimme kuitenkin 13 upeaa jouluista Wanhaa kotia. Loviisan jokavuotisesta Wanhojen Talojen Joulusta kirjoitamme myöhemmin vielä tarkemmin. Nyt tarkastelussa ovat muut kivat ja jouluiset jutut, joihin kävimme tutustumassa itärannikolla joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Loviisan Wanhojen Talojen Joulu
Loviisan Wanhojen Talojen Joulu
Degerby Gille, Loviisa

Loviisan joulumarkkinat

Aloitimme joulutapahtumiin tutustumisen Loviisan Joulun avajaisilla, joita vietettiin Loviisan torilla. Tapahtuma avattiin kello 10 lauantaiaamuna. Tapahtumaa emännöi joulumuori ja tapahtuman avasivat kaksi Loviisan lapsiparlamentin jäsentä. Tapahtumassa esitettiin myös joululauluja, ja myynnissä oli luonnollisesti kahvia ja glögiä, sekä muita jouluisia asioita. Lisäksi tapahtumassa oli ilmainen karuselli lapsille.

Loviisan joulu
Loviisan joulunavaus
Loviisan joulunavaus
Loviisan joulunavaus

Loviisassa on myös toiset joulumarkkinat, jotka järjestetään Laivasillalla, satamassa kauniilla paikalla. Täällä emme aiemmin olleetkaan käyneet talviaikaan. Loviisan joulun avajaisten tapaan myynnissä oli kahvia, glögiä ja muuta jouluista. Täältä Marika osti meille myös kivan joulukrassin.

Loviisan joulumarkkinat
Loviisan joulumarkkinat

Loviisan jouluikkunareitti

Laivasillan läheisyydessä sijaitsi myös Jouluikkunareitti, jossa pääsee kurkistamaan 13 jouluiseen ikkunaan. Näistä meidän suosikkimme taisi olla hauska Hiirien joulu. Vuoden 2023 jouluikkunareitin kartan löydät täältä.

Loviisan jouluikkunareitti
Loviisan jouluikkunareitti

Loviisan joulukohteissa riittää kierrettävää ja tässä pääsee tulemaan myös nälkä. Maittavan joululounaan kävimme syömässä Degerby Gillessa, jossa tarjolla oli runsaasti perinteisiä jouluruokia. Degerby Gillessa kannattaa pyrkiä käymään jo sen miljöön itsensäkin vuoksi, sillä Loviisan vanhimmassa osassa sijaitseva talo on valmistunut jo vuonna 1 695. Degerby Gille toimii normaalisti tilausravintolana, mutta tarjoilee Isänpäivänä ja joinain joulukuun päivinä maukasta joululounasta hintaan 32,50 euroa. Degerby Gillen löydät osoitteesta Sepänkuja 4, Loviisa.

Degerby Gille, Loviisa
Degerby Gille, Loviisa
Degerby Gillen joululounas, Loviisa
Degerby Gillen joululounas, Loviisa

Kimmon joulumaailma

Joulutunnelmaa löytyy runsain mitoin Kimmon joulumaailmasta. Kimmo koristaa kotinsa jouluun tuhansin joulukoristein. Ihmeteltävää riittää siis useaan vierailukertaan. Kimmon joulumaailmaan pääset tutustumaan seuraavan kerran 16-17.12 kello 12-16 osoitteessa Kuningattarenkatu 44, Loviisa.

Kimmon joulumaailma, Loviisa
Kimmon joulumaailma, Loviisa
Kimmon joulumaailma, Loviisa
Kimmon joulumaailma, Loviisa
Kimmon joulumaailma, Loviisa

Strömforsin ruukin joulumarkkinat

Loviisassa ei kannata unohtaa myöskään Strömforsin ruukin joulumarkkinoita, jotka tänä vuonna järjestettiin 3.12. Paikalla on niin joulumuori kuin joulupukkikin, ja paikalla oli laajalla alueella erilaisia kojuja, joista voi tehdä jouluisia ostoksia. Taidokkaasti tehtyjä käsityötuotteita oli myynnissä runsaasti. Alueella oli tarjolla myös poniajeluja sekä taontanäytöksiä Pajamuseossa. Lisäksi ruukin tunnelma on omanlaisensa, ja oli mukavaa päästä katselemaan aluetta myös talvella.

Strömforsin joulu
Strömforsin joulumarkkinat
Strömforsin joulumarkkinat
Strömforsin joulumarkkinat
Strömforsin joulumarkkinat
Strömforsin joulumarkkinat

Strömfors Bed & Bistro tarjosi joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna joululounasta hintaan 42 euroa. Joulubuffet oli monipuolinen ja maukas.

Strömfors Bed & Bistro
Strömfors Bed & Bistro joululounas
Strömfors Bed & Bistro joululounas
Strömfors Bed & Bistro joululounas

Haminan joulu

Loviisan kohteiden lisäksi kävimme katsomassa myös Haminan joulua. Haminassa ensimmäisenä kohteenamme oli kauppiaantalomuseon joulu. Pihapiirissä järjestettiin mukava perinteinen Annan Narinkat -joulutapahtuma. Museoalue oli avoinna 12-16 ja sinne oli vapaa pääsy. Alueella myytiin monenlaisia erilaisia käsityötuotteita. Kapioneeri-kvartetin oli tarkoitus myös esiintyä sisäpihalla kello 12-15, mutta sairastumisien vuoksi tämä oli peruttu. Lapsia viihdyttivät alueella Wiuhka Weinarien jouluiset satuhahmot, mukaan lukien hauska lumiukko! Lapsille oli tarjolla myös hauska etsintätehtävä.

Kauppiaantalomuseon joulunäyttely on esillä 31.12.2023 asti.

Annan Narinkat, Haminan joulu
Annan Narinkat, Haminan joulu
Haminan joulu
Haminan joulu

Haminan jouluvalot

Haminassa ihastelimme myös kaupungin upeaa valaistusta. Erityisesti Raatihuoneen valaistus oli häkellyttävän hieno. Emme edes kylmänä talvi-iltana olleet ainoita ihailijoita ja kuvailijoita, vaan meitä oli paikalla useita.

Haminan jouluvalot
Haminan jouluvalot
Haminan jouluvalot
Haminan jouluvalot
Haminan jouluvalot

Raatihuoneen torin läheltä, Frederikinkadulta lähtee hauskasti toteutettu jouluvalopolku. Valopolkua pääsee ihailemaan 17.12 asti.

Luimme lisäksi, että Haminassa on perustettu tänä vuonna jouluvalaistuskilpailu, jossa on kaksi sarjaa. Toinen on yksityisille henkilöille ja toinen yrityksille. Kuulostaa mahtavalta, ja tukee vuosien ajan Haminassa ollutta jouluvaloperinnettä. Kilpailujen voittajat selviävät joulun alla Tuomaan markkinoilla 21.12. Voimme hyvin kuvitella, että moni innostuu joulukuun aikana panostamaan jouluvaloihin, joten joulukuun aikana Haminassa käydessään kannattaa käydä ihailemassa myös ihmisten jouluvaloja.

Hamina jouluinen valopolku
Hamina jouluinen valopolku

Haminan joulukalenteri-ikkunat

Erityisen hauska tapahtuma Haminassa on myös joulukalenteri-ikkuna, jonka avulla Haminassa on odotettu joulua jo vuodesta 2013. Yksi Haminan vanhojen talojen jouluikkunoista paljastetaan päivittäin kello 18.00. Poikkeuksena 15 joulukuuta, jolloin tämä tapahtuu jo kello 15. Paljastetut luukut ovat näkyvillä 6.1.2024 saakka.

Me olimme katsomassa kymmenien muiden kanssa luukun numero kaksi avaamista. Kävimme myös katsomassa jo avatun ensimmäisen luukun. Mielellämme olisimme etsineet Haminan nettisivuilla olevan kartan avulla muutkin luukut, jos me vain olisimme olleet liikkeellä myöhemmin joulukuussa tai vasta tammikuun alussa. Todella hauska idea kaiken kaikkiaan.

Haminan jouluikkunakalenteri
Haminan jouluikkunakalenteri

Kotkan joulu

Kotka jäi tämän viikonlopun aikana vähäisimmälle huomiolle kolmesta käymästämme kaupungista. Ehdimme kuitenkin ihailemaan Kotkassa upeasti valaistua Keskuskadun Lehmuspromenadia, jonka varrella on useita Kotkan kiinnostavan veistospromenadin patsaita, joita olemme kesäaikaan käyneet bongaamassa.

Kotkan joulu himmelit
Kotkan joulu himmelit
Kotkan joulu

Suuri mielenkiintomme Kotkassa kohdistui Sapokan vesipuistoon, jossa olemme niin ikään vierailleet joitain kertoja aiemminkin, mutta emme talvella. Hienosti oli Sapokka valaistu talvella, joten talviaikaan Kotkassa ollessaan kannattaa käydä vilkaisemassa myös Sapokan vesipuistoa.

Sapokan vesipuisto talvella, Kotka
Sapokan vesipuisto talvella, Kotka
Sapokan vesipuisto talvella, Kotka

Viikonloppuna majoituimme kuitenkin Kotkassa, ja hotelliksemme valikoitui Original Sokos Hotel Seurahuone. Monista muista Seurahuoneista meillä on aiempaa kokemusta, mutta Kotkan Seurahuoneella emme olleet aiemmin käyneet. Kaikki toimi moitteettomasti, kuten Seurahuoneella on tapana. Myös Frans & Rosalie -bistrossa syömämme päivällinen oli maukas.

Kotka Seurahuone
Frans & Rosalie -bistro, Kotka
Frans & Rosalie -bistro, Kotka

Itärannikolla on runsaasti joulutapahtumia. Oliko näistä Haminan, Loviisan tai Kotkan joulukohteista joku ennestään sinulle tuttu?

venetaksi Perämeren kansallispuistoon

27 Kommentit

  1. Tätä postausta lukiessa jäi taas miettimään, että miksikähän sitä ei käy ”tuttuja” kesäkohteita katsomassa talviaikaan? No joo, valoisa aika on lyhyempi ja matkaankin menee jo aikaa, mutta vaikka kevättalvella…

    Loviisan laivasillalta olen ostanut kesällä ihanan lampaankarvasta tehdyn tontun. Mulla on tonttuja nurkissa ympäri vuoden; ne on porojen ohella toinen, jota en voi vastustaa!

    Onhan tässä vuodenajassa ja hämärässä se oma tunnelmansa. Nuokin teidän kuvat valaistuista rakennuksista ja puistoista… Tuokin Sapokan ”vesiputous” on ihan uudenlainen talviasussa. Pistin jo mietintämyssyyn Lux Helsingin, kun osuis joululomalle. Vähän luulen, että en saa aikaan lähteä, mutta mistäs tuon koskaan tietää, jos inspiraatio iskee!

    Vastaa
    • Tuo on hyvää pohdintaa. Itse olen todennut, että talviaikaiset reissut piristävät todella paljon, ja niitä pitäisi tehdä pienemmällä kynnyksellä. Olen ollut aivan innoissani, kun olemme käyneet patikoimassa Lapissa myös talvella.

      Lampaankarvasta tehty tonttu kuulostaa oikein tunnelmalliselta. Olen tyytyväinen tuohon meidän havukranssiin, se ilahduttaa joka päivä.

      Vastaa
      • Kylläpä on hienosti varustautuneet nämä kaupungit jouluasuun. Tuollainen jouluvalokilpailu lisäisi mielenkiintoa muillakin paikkakunnilla pohtia oman talon valoja.
        Euroopassa on paljon noita joulunäyttelyitä. Hienoa, että täälläkin on.

        Vastaa
        • Totta Sari. Jouluvalokilpailu lisäisi sekä mielenkiintoa pohtia oman talon valoja että innostaisi iltakävelyille kiertämään lähiseutuja. Myös talojen/pihojen joulukalenterit ovat mielestäni kivoja ja lisäävät yhteisöllisyyttä.

          Vastaa
  2. En ole käynyt Kotkan enkä Haminan keskustoissa, vain agilitykentät ja -hallit ovat tuttuja. Loviisan keskustassa ja Strömforsissa olen sentään käynyt. Kaikissa kolmessa kaupungissa näyttää olevan mielenkiintoista katsottavaa joulusesongin aikana, joten ansaitsisivat hyvinkin parin päivän vierailun.

    Vastaa
    • Eipä tämä ollutkaan kuvaus Suomen tulevaisuudesta, jolloin meillä on oleva itärannikko Vienanmerellä! Eli ihanko oikeasti rannikkoa Helsingistä itään kutsutaan itärannikoksi? Kotikaupunkini Oulukin on Helsingistä itään oleva rannikkokaupunki, joten Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson liiton olisi kannattanut haastaa Oulukin mukaan. Olisi saanut aikaan paljon huomiota ja etenkin hämmennystä. 😀

      No joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että tuolla seudulla on panostettu ja että katselemista riittäisi. Kaukana ovat meikäläiselle valitettavasti, mutta kesällä pitäisi ottaa asiakseen vierailla noilla main.

      Vastaa
      • Jaha ja vahingossa taas vastaukseksi meni, mutta menköön! 🙂

        Vastaa
      • Jep, rannikkoa Helsingistä itään tosiaan kutsutaan itärannikoksi. Mekin olemme tuota kummastelleet, mutta termiin jo tottuneet.

        Saman me totesimme, että itärannikolla on panostettu kunnolla joulunajan tapahtumiin. Se on kiva asia, kotimaanmatkailun ei tarvitse rajoittua vain kesäaikaan. Etenkin lähialueiden matkailu onnistuu hyvin myös talvella, muistaa vain pukeutua lämpimästi. Kertaalleen Lapista palatessamme pysähdyimme lyhyesti Oulussa joulumarkkinoilla, mutta juuri sen enempää emme ole kaupunkiin vielä tutustuneet.

        Vastaa
    • Pari päivää meni hujauksessa, nähtävää oli niin paljon. Tämä oli oikein mainio startti joulukauteen. Tällainen joulunajan lähimatkailu on mielestäni kiva idea ja lyhytkin reissu antaa jo kivasti joulumieltä.

      Vastaa
    • Tervetuloa Loviisaan talvellakin! Jos uskaltaudut Loviisan keskustan ulkopuolelle, noin 10 min ajomatkan päästä löydät meidät maaseudulta Skinnarbystä! Vintage lifestylemyymälä Villi Kanala on avoinna ympäri vuoden la-su klo 11-16 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Joulukuussa ennen aattoa pääset tutustumaan myös jouluiseen kotiimme Kauppiaantaloon. Lämpimästi tervetuloa! t.Minna Paavalinkyläntie 671, Loviisan Skinnarby. Facebookissa ja Instagramissa Villi Kanala

      Vastaa
  3. Loviisa ja Kotka ovat niin ihania (Haminassa en ole käynyt). Porvoo on brändätty älyttömän hyvin ja nämä jääneet sivuun. Milloin joulutorit näissä päättyvät – voisin vinkata meidän kodinvaihtajille

    Vastaa
    • Loviisan torin viimeiset joulumarkkinat on järjestetty tänään 12.12. En tiedä, järjestetäänkö enää Loviisan Laivasillalla joulumarkkinoita tämän vuoden aikana. Loviisan jouluikkunareitti on vuoden loppuun asti nähtävillä.

      Haminassa sen sijaan riittää vielä joulutapahtumia. Jouluikkunakalenteri on tietenkin vielä toiminnassa ja kuten Mikko kirjoittikin, noita upeita jouluvalaistuksia voi käydä ihailemassa. Trykininpuistossa on joulutoritunnelmaa 13-17.12. Tuomaan markkinat järjestetään 21.12.

      Vastaa
    • Loviisan joulumarkkinat on jo vietetty, mutta kivaa tekemistä löytyy kodinvaihtajille kyllä! Tervetuloa Loviisan keskustan ulkopuolelle, noin 10 min ajomatkan päähän. Vintage lifestylemyymälä Villi Kanala on avoinna ympäri vuoden la-su klo 11-16 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Joulukuussa ennen aattoa pääset tutustumaan myös jouluiseen kotiimme Kauppiaantaloon. Lämpimästi tervetuloa! t.Minna Paavalinkyläntie 671, Loviisan Skinnarby. Facebookissa ja Instagramissa Villi Kanala

      Vastaa
  4. Olipas ihanan jouluisia kuvia! Kiva, että Suomessakin monet kaupungit ovat alkaneet virittäytyä jouluun ja joulunalusaikaan erilaisten jouluisten torien ja tapahtumien kautta. Itse kotiuduin juuri Tallinnasta, jouluista tunnelmaa löytyi sieltäkin. 🙂

    Vastaa
    • Kiitos Virpi. Minäkin olen iloinen siitä, että joulunalusaikaan on panostettu Suomen kaupungeissa. Kynnys lähteä lähikaupunkiin nauttimaan joulutunnelmasta on kuitenkin pienempi ja reissuun voi lähteä pienelläkin varoajalla ja suunnittelulla. Ulkomailtakin löytyy varmasti upeita joulutoreja.

      Vastaa
  5. Monella tapaa kyllä nuo pienempien kaupunkien tapahtumat ovat sympaattisempia kuin suurempien – mekin poikkesimme juuri Turussa katsomassa Valon Polku -valotapahtumaa ja vaikka kohteita oli vähemmän kuin Lux Helsingissä yleensä, niin fiilis oli jotenkin kyllä kivampi. Loviisan taloja olemme joku kesä katsoneet, joten ehkemme innostuisi ”joulutaloista”, mutta jouluikkunaidea kuullostaa kyllä kivalta!

    Vastaa
    • Loviisan jouluikkunareitti oli todella kiva. Kiva päästä kurkkimaan, millainen jouluinen näkymä kunkin talon ikkunaan oltiin rakennettu. Myös nämä kauniit valoteokset piristävät kaupunkimaisemaa. Me emme ole Lux Helsingissä taikka Turun valotapahtumassa käyneet, mutta tykkäsin kyllä ideasta laajentaa kotimaan kaupunkimatkailua myös enemmän tähän talviaikaan.

      Vastaa
  6. Kivan näköistä meininkiä! Juuri Wienin joulumarkkinoilta saapuneena nuokin kuvat näyttää oikein kivoilta!

    Vastaa
    • Wienin joulumarkkinat ovat eri mittakaavaa, mutta nämä pienten kaupunkien joulutapahtumat olivat meidän mielestämmetodella kivoja. Ja näihin lähteäkseen ei tarvitse mitään isompia valmisteluja tehdä. Kiva, että kotimaassakin panostetaan joulutapahtumiin.

      Vastaa
  7. Oon huomannut saman, että viime aikoina / vuosina on joulutapahtumat Suomessa lisääntyneet todella kivasti. Miellän Suomen aika ”joulumaaksi” kun meillä on joulupukki ja kunnon talvi ja lunta, silti kaikki joulumarkkinat yms on jäänyt pitkästi Keski-Euroopan tasosta jälkeen. Todella kiva kun tällaisia tapahtumia on koko ajan enemmän ja enemmän! Ja etenkin pienissä, vanhoissa kaupungeissa se tunnelma on aivan omaa luokkaansa, just ehkä jopa parempi kuin isommissa kaupungeissa. Pitäisi ensi vuonna suunnata itsekin kotimaassa johonkin joulukaupunkiin (tässä oli vaikka kuinka monta ihanaa ideaa!), tänä vuonna en enää ehdi.

    Vastaa
    • Todella hyvää pohdintaa Elina! Suomi on joulumaa ja suomalaiset ovat ylpeitä siitä, että joulupukki on täältä kotoisin. Oli hieno nähdä, että joulutapahtumiin on paikoitellen alettu panostamaan enemmän. Ja juurikin näissä pienissä ja vanhoissa kaupungeissa on tunnelma kohdillaan. Esimerkiksi Strömfarsin ruukin miljöö on todella hieno joulutapahtumille.

      Vastaa
  8. Näyttääpä tunnelmalliselta, ihania joulutapahtumia! On hienoa, että erilaiset joulutapahtumat ovat lisääntyneet myös pienille paikkakunnilla – ja niillä ne ovat usein tunnelmallisempiakin. Täällä Australian kesässä kaipaan tosiaan näitä joulumarkkinoita ja – tapahtumia. Täällä sellaisia on vähän, eikä niistä mitenkään sa lähellekään samaa tunnelmaa. Mutta ensi vuonna taas!

    Vastaa
    • Samaa mieltä Irina, pienemmillä paikkakunnilla on omanlaisensa, rauhoittava ja luonnonläheisempi joulutunnelma. Nautimme todella paljon näistä joulutapahtumista ja tämä viikonloppu tarjosi upean startin joulukauteen.

      Vastaa
  9. Loviisa on tullut tutuksi muutettuamme tänne Helsingistä. Olemme osallistuneet ihanaan Loviisan Wanhojen Talojen joulutapahtumaan jo kolmena vuonna ja toivottaneet vieraat tervetulleiksi kotiimme Kauppiaantaloon Loviisan maaseudulla Skinnarbyssä. Pidämme taloamme avoinna myös muina joulukuun viikonloppuina ennen aattoa, vintage lifestyleliikkeemme Villin Kanalan aukioloaikoina (la-su klo 11-16). Tervetuloa siis myös meille Loviisan reissulla. Paavalinkyläntie 671, Loviisa (n. 10 min ajomatka Loviisan keskustasta).

    Vastaa
    • Oli mukava käydä Minna myös teillä vieraana. Villissä Kanalassa oli muun muassa upeita sisustuksellisia koreja, todella kauniita ja osa korimalleista oli ainakin minulle aivan uusia. Muutamia sellaisia kassalle meidän aikana kannettiinkin.

      Vastaa
  10. Loviisan Wanhojen Talojen päivät on ennestään tuttu tapahtuma, mutta en tiennyt, että siellä on nyt myös jouluna oma tapahtuma., Siinä olisi tosi hauskaa käydä. Rakastan erilaisia joulutapahtumia: markkinoita, pajoja ja näyttelyjä.

    Vastaa
    • Minusta on todella kiva, että Loviisassa on tällainen ainutlaatuinen joulutapahtuma. Jos Nadine pidit Wanhojen Talojen tapahtumasta ja olet jouluihminen, tämä olisi sinulle ihan loistava startti jouluun.

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa