Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto on perustettu vuonna 1982, kuten moni muukin Suomen kansallispuistoista. Kauhanevan-Pohjankangas on yksi Suomen rauhallisimmista kansallispuistoista, sillä siellä kävi Metsähallituksen mukaan vain 14 200 kävijää vuonna 2019. Katikankanjoni liitettiin osaksi Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoa vuonna 2010-luvulla.

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti

 

Kauhanevalla on rajattavissa kymmenen erillistä keidassuota sekä neljä aapasuota. Kaikkiaan Kauhanevalla on suomalaisen suotyyppiluokituksen mukaisesti laskettuna ainutlaatuiset 45 erilaista suotyyppiä. Alue on rikas myös linnustoltaan. Vaikka metsokanta on taantunut koko maassa, oli Kauhanevalla ja alueen toisessa kansallispuistossa Lauhanvuorella kuitenkin ainakin 1990-luvun lopulla metsokanta oli säilynyt muuta Kauhajokea vakaampana, sillä alueen luontoa on muokattu vain vähän. Myös riekkoja elää alueella edelleen. Kauhanevalla pesivät muun muassa myös kuikka, metsähanhi ja laulujoutsen. Myös harvinaisen mustakurkku-uikun voi löytää alueelta.

Eläimistä Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistossa hirviä, euroopanmajavia, karhuja, liito-oravia, metsäjäniksiä, saukkoja, susia sekä ahmoja. Käytännössä eläimiä on kuitenkin erittäin hankalaa nähdä, koska ne karttavat ihmistä.

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros

Kauhanevan upea suolampi

Päätimme matkustaa keväisenä, kauniina aurinkoisena aamuna Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon. Ajattelimme aloittaa retkemme ensin Kauhanevan puolelta ja suuntasimme kohti Salomaan pysäköintialuetta. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä sinne vielä kolmen kilometrin kapea soratie oli äärettömän huonossa kunnossa. Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston Facebook-sivuilla siitä asiasta kyllä varoiteltiin, mutta joku oli toisaalta kertonut päässeensä päivää aikaisemmin perille saakka. Niinpä mekin päätimme rohkeasti yrittää.

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros

Ja perille kyllä pääsimme, mutta vaikeaa se oli, sillä välillä tiellä oli uskomattoman syviä vesilätäköitä, välillä mutaa ja välillä erittäin syvää lumisohjoa. Yhdessä kohtaa auton pohja hieman otti kiinni, mutta suuremmilta vaurioilta taidettiin onneksi välttyä.

Kauhaneva oli varsin erilainen suo verrattuna moneen muuhun käymäämme suohon. Väriloisto oli samanlaista kuin muillakin suoalueilla, mutta vesialueita oli huomattavasti enemmän. Näin varhaisessa vaiheessa kevättä ne olivat kuitenkin vielä pääasiassa jäässä, mutta voisin kuvitella, että jäiden sulamisen jälkeen Kauhenava täyttyy linnuista. Pitkospuiden varrella oli myös tikkaat lampeen, joten uimaankin pääsee kesällä pulahtamaan. Kauhanevalla kulkeva ympyräreitti, Kauhalammin kierros, on noin 3 kilometrin pituinen.

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Kauhalammin kierroksen kartta
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros
yksityiskohta Kauhaneva-Pohjankankaan kansallipuistosta
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston Kauhalammin kierros

 

Huonokuntoisen tien ajaminen takaisin oli kenties vielä haastavampaa kuin tulomatka, koska noussut lämpötila oli tehnyt lumisohjosta entistä pehmeämpää. Pääsimme kuitenkin yllättävänkin hyvin loppujen lopuksi Kauhanevalta pois. Kauhaneva oli lintujen puuttumisesta huolimatta ja tien huonosta kunnosta ilman muuta positiivinen yllätys ja erittäin rauhallinen, joka tosin oli tiedossa jo etukäteen.

Pohjankankaan jylhä Katikankanjoni

Kauhanevan jälkeen suuntasimme Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston toiseen osaan, Katikankanjonille. Katikankanjoni on syntynyt viimeisen 9000 vuoden aikana. Kauhanevalta ja Kauhajärveltä purkautuvat vedet ovat uurtaneet hiekkakankaaseen tiheän puroverkoston. Purojen jyrkät rinteet ja ympäröivät vehreät kuusikot muodostavat satumetsän tunnelman. Uoman pohjalla mutkitteleva puro muokkaa paikoin vielä nykyäänkin maisemaa.

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti

Katikankanjoninkaan osalta meillä ei oikeastaan ollut lainkaan odotuksia. Oikeastaan lähinnä pelotti, että miten huono tie Katikankanjonin parkkipaikalle veisi, kun siitäkin oli Facebook-sivulla varoitettu.  Tien kanssa ei kuitenkaan ollut mitään ongelmia.

Katikankanjonin patikkareitti on erittäin lyhyt, vain kahden kilometrin mittainen. Sen sanotaan olevan haastava lyhyydestään huolimatta, sillä korkeuseroja on reitillä paljon. Yllätyimme siitä, miten upea reitti oli! Reitti kulki aluksi varsin tasaisessa maastossa, kunnes nousimme köyden avulla varsin jyrkän nousun Kolmentuulenlakille, joka on kolmiomainen jyrkkäseinäinen hiekkaharjanne, jonka huipulla on tasanne. Kolmentuulenlakki nousee 15 metriä ympäröiviä purolaaksoja korkeammalle. Se on eroosiojäänne, joka on jäänyt jäljelle, kun purouomat ovat kuluttaneet sen ympäriltä maan pois.

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti

Loppumatkan ajasta kävelimme pääasiassa harjanteen päällä kulkien välillä alas ja sitten taas ylös. Eipä olla tämänkaltaisissa maisemissa aikaisemmin patikoitukaan. Jos matka aluksi oli ollut varsin tasaista, oli reitin loppuosassa tosiaan varsin suuret korkeuserot.

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto Katikankanjonin reitti

Katikankanjonikin yllätti meidät tosiaan positiivisesti ja olimme todella vaikuttuneita Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistosta, vaikka patikointireittejä ei paljoa olekaan. Jos yhtään lähettyvillä liikkuu, kannattaa Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa pistäytyä ja mieluiten sen molemmissa osissa.

28 Kommentit

  1. Oletteko käyneet Aitonevan turvamuseossa? Ei sijaitse aivan lähellä ym. luonnonsuojelualuetta, mutta sillä suunnalla kuitenkin Kihniössä. Joskus pienenä olen siellä käynyt, ja muistan vain erinäköisiä ruostuneita koneita.

    Vastaa
    • Ei kyllä olla käyty Aitonevan museossa. Me harvemmin käymme museoissa, viime aikoina linnat ovat kiinnostaneet. Joskus aiemmin kävin enemmän näyttelyissä, mutta nykyään kiinnostus suuntautuu enemmän luontoon.

      Vastaa
  2. Kiitos, kiva lukea kansallispuistoista. Suoalueet on kiehtovia.
    Tää alue on mulle tuntematonta, täytyy etsiä kartta ja tutustua tarkemmin.

    Vastaa
    • Minäkin Arja koen suot kiehtovina! Itse en ole suolla niin usein käynyt, ja olen yleensä haltioissani niistä väreistä ja kukinnoista. Kannattaa ehdottomasti tutustua Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon tarkemmin!

      Vastaa
  3. Kiitos jutusta! Ainakin näiltä näkymin yritämme mahduttaa tämän heinäkuun reissullemme Rovaniemeltä mutkitellen takaisin Espooseen. Ehkä tietkin jo heinäkuussa ovat tavalliselle henkilöautolle ajokelpoisessa kunnossa!

    Vastaa
    • Mahtava kuulla Pirkko, että Kauhaneva-Pohjankangas on teillä ensi kuussa matkasuunnitelmissa! Tämä puisto on mielestäni todella kiinnostava ja kuten aiemmin meillä oli puhetta, eroaa luontonsa puolesta monesta retkeilyalueesta. Tietkin ovat varmasti paremmassa kunnossa heinäkuussa!

      Vastaa
  4. On aina hienoa tavata riekko jossain etelässä. Ovat ne hienoja pohjoisessakin. Kaikki kanalinnut. Olen käynyt alueella varsin pikaisesti ja talven yllättäessä. Pitäisi tutustua oikein kunnolla tuohonkin alueeseen. Katikankanjonin etsin kartalta.
    Rospuuttoaikana retkeily aina on täynnä haasteita.

    Vastaa
    • Riekko on todellakin hieno näky, niin etelässä kuin pohjoisessa! Ja olen samaa mieltä kanssasi Stacy, kaikki kanalinnut ovat. Haluan kyllä itsekin käydä vielä uudestaan Kauhanevalla katsomassa, miltä siellä näyttää esimerkki syksyn aikaan tai keväällä/syksyllä lintujen muuton aikaan.

      Vastaa
  5. Kauniita luontokuvia jälleen! Tuo Kauhanevan alue tosiaan vaikuttaa olevan erityisesti lintubongarien suosiossa, ja kiireisimpään muutto- ja pesintäaikaan siellä lienee melkoinen kuhina ja äänimaailma.

    Vastaa
    • Kiitos Anne! Etenkin soilla etenen melko leppoisaa vauhtia, kun aina vähän väliä haluan pysähtyä kuvaamaan maisemia tai yksityiskohtia. Luonnossa on niin paljon kauneutta.

      Kauhaneva vaikuttaa oikein hyvältä lintupaikalta! Me olimme lintubongausta ajatellen hieman liian aikaisin liikkeellä, eikä lintuja vielä näkynyt. Mutta Kauhanevalla kävisin mieluusti uudelleen, lintujen kannalta otollisempaan aikaan.

      Vastaa
  6. Tällaisesta kansallispuistosta en ollutkaan kuullut aikaisemmin. Onneksi ette juuttuneet auton kanssa kiinni huonokuntoiselle tielle. Minä olin viime kesänä supervarovainen kun ajelin Kangasniemellä pikkutielle yhtä luontopolkua etsiessä. Edellisinä päivinä oli satanut paljon ja siellä oli myös iso vesilätäkkö ja aikamoista kuravelliä sen ympärillä. Jätin auton suosiolla tien sivuun ja kävelin loppumatkan. Suomaisemat ovat hienoja. Mietin vaan miten paljon tuolla on kesäaikaan hyttysiä, varsinkin kun niitä tänä kesänä tuntuu olevan enemmän kuin viime kesänä.

    Vastaa
    • Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto on mahtava, ihme että se ei ole tunnetumpi. Kesäisin soilla varmasti riittää hyttysiä, ja tänä kesänä tuntuu hyttysiä olevan runsaasti liikkeellä. Siksi tykkäämmekin käydä patikoimassa etenkin keväällä ja syksyllä, kun hyttyset eivät häiritse.

      Vastaa
  7. Oli varmaan mukava retki, kun aavojen suomaisemien jälkeen oli sitten myös harjuilla kiipeilyä. Aila

    Vastaa
    • Kiitos Aila. Tämä oli tosiaan mukava retki, kaksi toisistaan hyvin erilaista kohdetta ja molemmat erittäin mielenkiintoisia. Nämä on myös helppo mennä saman päivän aikana, kun reitit ovat sen verran lyhyet.

      Vastaa
  8. Olipa mukava lukea kokemuksistasi kyseisistä paikoista.Itse paikkakuntalaisena käyn 2-3 krt vuodessa molemmissa ja vuodenajat tekevät niistä niin erilaiset.
    Tien kunto on keväisin Kauhanevalle tosi surkea,matalan auton saa suosista jättää ison tien varteen.

    Vastaa
    • Voi kiitos Minna, kun jätit kommenttia! Sinulla on aivan mahtava lähikansallispuisto, vau. Kauhaneva-Pohjankangas on yksi suosikeistani.

      Vuodenajat vaikuttavat kyllä luontokokemukseen monellakin tavalla. Esimerkiksi keväällä, kun metsien aluskasvillisuus on vielä niukempaa, kiinnitän itse enemmän huomiota naavoihin ja eri sammallajeihin. Suollakin vuodenajat näkyvät eri tavoin. Kevät ja syksy ovat yleisesti meidän suosikkivuodenaikojamme patikointiin. Mahtavaa, että pääset kiertämään Kauhaneva-Pohjankankaalla useamman kerran vuodessa.

      Vastaa
  9. Onpa kaunista! Piti oikein kartasta vielä katsoa tarkempi sijainti. Ei ole kyllä sellainen, että sattuisi vahingossa tielleni, mutta voisi tuolla käydä muutenkin kuin ohikulkumatkalla.

    Vastaa
    • Tämä on Teija minustakin sellainen kohde, jonne kannattaa mennä ihan varta vasten. Upeita maisemia ja mielenkiintoista kontrastia näiden kahden alueen välillä.

      Vastaa
  10. Tämä kuuluukin itselleni ihan tuntemattomiin kansallispuistoon. Monipuolinen maasto näyttäisi olevan. Laitoin itselleni tavoitteeksi käydä lähivuosina mahdollisimman monta aiemmin käymätöntä kansallispuistoa. Laitetaanpa listalle.

    Vastaa
    • Tämä on todella mukava kansallispuisto, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Kansallispuistoissa käyminen näyttää olevan monella enemmän tai vähemmän työn alla. Onkin kiva tapa tutustua Suomeen kansallispuistojen ympärille suunniteltujen matkojen kautta.

      Vastaa
  11. Ihanan näköistä. Oli tosi kiva lukea

    Vastaa
    • Mukava Petra kun luit ja kiitos, kun jätit kommenttia, se ilahduttaa aina! Kauhanevan ja Pohjankankaan alueet ovat molemmat kauniita, loistava kombo. Suomaisemat kiehtovat minua aina ja osasinkin odottaa, että tykästyn Kauhanevaan. Pohjankankaalla Katikankanjonin lisäksi minua ihastutti siellä alhaalla kiemurteleva, punaisena hohkannut puro, siinä parin kilometrin lenkillä riitti ihmeteltävää.

      Vastaa
  12. Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto on kyllä kansallispuistojemme aatelia. Kirjoittelinkin siitä itsekin vähän aika sitten ja oli kiva katsoa hieman erilaisen kelin kuvia puistosta. Kannattaa tosiaan käydä kävelemässä molemmat reitit, kun päiväretkellä kyseiseen kansallispuistoon tutustuu. Itse aion mennä takuuvarmasti uudelleenkin! https://kohteenamaailma.fi/kotimaa/kauhanevan-pohjankankaan-kansallispuisto-reitteja-kahdella-alueella/

    Vastaa
    • Meille jäi myös erittäin positiivinen kuva Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistosta. Minäkin haluan vielä palata sinne uudelleen, etenkin Kauhanevalle lintuja katselemaan. Mukava Rami, kun linkitit oman postauksesi, kiinnostavaa lukea sinun kokemuksiasi.

      Vastaa
  13. Tämä on minulle lähin kansallispuistoalue, täytyypä suunnata sinne viimeistään ruskaretkelle 🙂 Kiinnostavaa, ettei aina esitellä niitä suurimpia ja suosituimpia kohteita, ja tämän sanon toki hieman ironisesti, sillä viimekesäinen Kolin-juttuni on on ollut koko tämän kesän luetuin blogijuttuni.

    Vastaa
    • Suosittelen Eija! Kauhaneva-Pohjankangas on todella kiva kansallispuisto. Ja Kauhanevan suoalue on varmasti kaunis syksyllä. Lintujen syysmuuton aikaan siellä voi olla eläimistönkin puolesta kiinnostavaa katseltavaa.

      Vastaa
  14. Hienosti olette kuvanneet puistoa. Vähän näyttää vielä kylmälle, vaikka kevätaurinko paistaakin kuvissa. Nyt kesällä puisto on varmaan entistä upeampi.

    Tämä kansallispuisto itsesään on mulle vieras ja piti Googlesta oikein katsoa, miten pitkään sinne Helsingistä ajaisi. Näyttää olevan lähempänä kuin arvelinkaan.

    Vastaa
    • Kiitos! Mukava keväinen ja aurinkoinen keli meillä tosiaan oli. Kesällä luonto on kokonaan herännyt, mutta toisaalta se tarkoittaa sitä, että myös hyttyset ovat liikkeellä. Sen vuoksi me tykkäämme patikoida nimenomaan keväällä tai syksyllä. Kyseinen kansallispuisto ei tosiaan ole mahdottoman ajomatkan päässä Helsingistä ja lähialueella on muutama muukin kansallispuisto!

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa