
Rotorua – Te Puian henkeäsalpaavat maisemat
Wai-O-Tapun geotermisessa puistossa käytyämme halusimme vielä käydä tutustumassa toiseen kuuluisaan geotermiseen puistoon, Te Puiaan. Te Puiassa peruskierros maksaa 35 euroa. Puistossa on lisähinnasta mahdollista tutustua alkuperäisasukkaiden maorikulttuuriin...
Rotorua – Wai-O-Tapu ja Pohjoissaaren vaikuttavimmat maisemat
Rotorua on kaupunki Pohjoissaaren keskiosissa. Kaupunki itsessään ei tarjoa erityisiä nähtävyyksiä, mutta sen sijaan kaupunki on kuuluisa sen ympäristön vuoksi, sillä siellä on runsaasti geysireitä ja muuta geotermistä toimintaa. Rotoruan läheisyydessä löytyy useita...
Kauniit Waitomon kalkkikiviluolat
Yksi Pohjoissaaren kuuluisimmista nähtävyyksistä on Waitomon kalkkikivi- ja kiiltomatoluolat. Usein kuulee puhuttavan vain kiiltomatoluolasta, mutta todellisuudessa luolia on kolme erilaista. Lähdimme kohti luolia hyvin aikaisin aamulla, jotta olisimme paikalla...
Uuden-Seelannin Pohjoissaaren pohjoisosan luontokohteet
Auckland on hieno kaupunki ja siellä on paljon mielenkiintoista nähtävää ja tehtävää. Vaikka Auckland ei olekaan Uuden-Seelannin pääkaupunki, on se kuitenkin Uuden-Seelannin suurin kaupunki, jossa on asukkaita lähes puolitoista miljoonaa. Tämä tarkoittaa sitä, että...
Great Barrier Reef – meidän retki Isolle valliriutalle
Great Barrier Reef – Iso valliriutta oli meidän koko Australian matkamme yksi odotetuimmista osuuksista. Isolla valliriutalla elää lukuisia endeemisiä lajeja ja kaikkiaan siellä esiintyy peräti noin 2 000 kalalajia ja esimerkiksi 4 000 nilviäislajia. Jotta kalalajien...
Great Barrier Reef – maailman suurin koralliriutta
Kirjoitamme seuraavaksi mukavamman artikkelin meidän retkestä Isolle valliriutalle, mutta ensin on pakko kirjoittaa Ison valliriutan tilanteesta yleisesti. Tämä artikkeli tulee keskittymään vakavaan aiheeseen, josta toivoisi näkevänsä enemmän keskustelua. Viime...
Kohti Isoa valliriuttaa ja Atherton Tablelands
Edessä oli matkan viimeinen vähän pidempi ajomatka. Lähdimme aikaisin aamulla Airlie Beachilta kohti Cairnsia. Onneksi ajomatka oli huomattavasti edellisiä lyhyempi, vähän yli 600 kilometriä, joka tarkoitti noin seitsemää tuntia. Päätimme kuitenkin lähteä matkaan mahdollisimman aikaisin, jotta ehtisimme vähän tutustua Cairnsiin ja sen ympäristöön ennen seuraavana päivänä alkavaa muutaman yön snorklausretkeämme Isolle valliriutalle.
Airlie Beach ja Whitsunday-saari
Kuten aiemmin tuli todettua, pohdimme kauan, kulkisimmeko kaupunkien välillä omalla autolla vai lentäen. Päätimme valita ajamisen. Tämä tiesi paljon kilometrejä. Valintamme oli, että teemme täysin ajamiselle pyhitettyjä päiviä ja toisaalta lopun ajan teemme muuta....
Brisbane on aliarvostettu kaupunki
Brisbanen osalta päätös oli hankalampi. Useissa lähteissä Brisbane mainittiin varsin tylsänä kohteena ja sellaisena, joka kannattaisi jättää jopa välistä. Päätimme kuitenkin olla Brisbanessa neljä yötä ja levähtää vähän pitkien ajomatkojen jälkeen. Ajomatkamme Sydneystä Brisbaneen oli nimittäin yli 10 tuntia.
Blue Mountainsin kansallispuistossa
Blue Mountainsin kansallispuisto on hieno luontokohde. Se sijaitsee varsin lähellä Sydneytä, alle kahden tunnin ajomatkan päässä. Blue Mountainsin sanotaan saaneen nimensä siitä, että se näyttää kaukaa katsottuna siniseltä. Sininen väri johtuu Blue Mountainsin kansallispuistossa olevista eukalyptuspuista, jotka erittävät eteerisiä öljyjä erityisesti, kun on lämmintä ja kuivaa.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa