Yksi Pohjoissaaren kuuluisimmista nähtävyyksistä on Waitomon kalkkikivi- ja kiiltomatoluolat. Usein kuulee puhuttavan vain kiiltomatoluolasta, mutta todellisuudessa luolia on kolme erilaista. Lähdimme kohti luolia hyvin aikaisin aamulla, jotta olisimme paikalla mahdollisimman aikaisin. Ajomatka Aucklandista Waitomon luolille on 2,5 tuntia.
Emme olleet ennen Waitomon luolille saapumista päättäneet varmaksi sitä, mihin luoliin haluaisimme käydä tutustumassa. Päätimme käydä tutustumassa kaikkiin kolmeen luolaan, eli Aranui-luolaan, Ruakuri-luolaan, joka on myös Waitomon alueen suurin luola sekä lisäksi Glowworm-luolaan. Ihan ilmainen kolmen luolan yhdistelmä lippu ei ollut, mutta emme pitäneet hieman yli 80 euron hintaa toisaalta myöskään mahdottoman suurena.
Luoliin ei ole mahdollista tutustua ilman opasta. Aloitimme vierailun Aranui-luolasta, joka osoittautui todella rauhalliseksi, parkkipaikalla ei ollut ainoatakaan autoa, kun saavuimme paikalle. Menimme odottelemaan opasta paikalle, josta reitin oli tarkoitus alkaa. Emme olleet varautuneet sateeseen, mutta niin vain tässä kohtaa saimme kaatosateen niskaamme ja kastuimme täysin.
Oppaan tultua lähdimme kohti luolaa. Meidän lisäksi ryhmäämme kuului yksi toinenkin pariskunta. Opas kertoi, että metsä, jonka läpi kohti luolaa kävelimme, oli itse asiassa sademetsää. Useinhan sademetsästä tulee mieleen trooppinen sademetsä, kuten Amazon. Sademetsiä voi kuitenkin olla muuallakin ja keskeistä on suuri sademäärä, joka usein on jakautunut enemmän tai vähemmän tasaisesti koko vuodelle. Tämän me olimme tosiaan konkreettisesti huomannut hetkeä aikaisemmin lyhyehkön kaatosateen muodossa, joka kyllä kasteli meidät täysin.
Pidimme Aranui-luolasta. Erityisen mukavaa oli tutustua siihen kaikessa rauhassa ilman suurta väenpaljoutta. Lisäksi luolan kalkkikivet ja värikkäät valtavat tippukivet olivat erittäin kauniita. Kierros kesti noin tunnin, mikä oli mielestämme varsin sopiva aika.
Seuraavaksi menimme tutustuman Ruakuri-luolaan. Ruakuri-luola on tosiaan Waitomon luolista suurin. Vaikka Ruakuri-luolassa onkin myös kalkkikiviä, suurin viehätys luolassa on kiiltomadot. Ruakurin-luolassa on myös sallittua kuvata niitä (toisin kuin viimeisessä vierailemassamme Glowworm-luolassa). Täällä oli selvästi enemmän ihmisiä kuin Aranui-luolassa, joskaan Ruakuri-luolassakaan ei mistään ruuhkasta voida puhua. Ruokiri-luolan tutustumiskierros oli Waitomon luolakierroksista pisin ja se oli kestoltaan lähes 1,5 tuntia. Ruakuri-luolaan on muuten myös esteetön pääsy ja siellä voi vierailla myös pyörätuolilla.
Viimeisenä vuorossa oli Glowworm-luola. Luolan kuuluisin ja tärkein viehätys on veneajelu kiiltomatoja täynnä olevassa luolassa. Täällä oli sisäänkäynnillä jo selvästi enemmän ihmisiä kuin aiemmissa luolissa ja jouduimme täällä jopa odottamaan vuoroamme. Glowworm-luolan kierros oli kolmesta kierroksesta kaikista lyhyt ja ihmisiä oli enemmän kuin kahdessa muussa luolassa. Toisaalta Glowworm-luolaan kerrallaan näytettiin säännöstelevän sluolaan kerralla päästettävien ihmisten määrää ja sisällä ruuhkia ei päässyt muodostumaan. On hyvä vielä korostaa, että Glowworm-luolassa ei siis saa ottaa kuvia toisin kuin kahdessa muussa luolassa.
Näiden lisäksi alueella olisi mahdollista suorittaa black water rafting -aktiviteettia. En oikein keksi tällä sopivaa suomennosta, mutta kyse ei kuitenkaan ole luolassa tapahtuvasta koskenlaskusta eikä luolassa varsinaisesti ole isoja kuohuja, vaan virtaukset ovat varsin maltillisia. Me emme tätä aktiviteettia tehneet, mutta ajattelisimme sen olevan kokeilemisen arvoinen. Kovin monessa paikkaa maailmanlaajuisestikaan tätä aktiviteettia ei ylipäätään voi toteuttaa ja senkin takia sen toteutus voisi Waitomon-luolilla olla fiksu idea.
No millainen olo meille jäi Waitomon-luolista? Tykkäsimme luolista todella paljon. Koimme myös, että käynti kaikilla kolmella luolalle oli käymisen arvoinen. Luolat olivat keskenään riittävän erilaisia ja ainakin meillä riitti mielenkiintoa kaikkiin kolmeen.
2 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Itse lähdin Waitomoon vähän ex tempore -henkisesti kun suunnitelmat muuttui ja ehdin sittenkin sinne lähteä. Harmi etten hoksannut enää siinä vaiheessa, että siellä olisi voinut tehdä pidemmänkin kierroksen. Kävin vain Glowworm-luolassa ja siitä kyllä pidin, mutta jäi sellainen fiilis että matuleita olisi todellakin mieluusti katsellut paljon pidempäänkin!
Mukavaa Anni, että jaoit oman kokemuksesi! Hienoa, että sinulle järjestyi sittenkin mahdollisuus käydä Waitomossa! Aranui-luolassa käykin vähiten ihmisiä ja Glowworm-luola taas on suosituin. Mikäli uudelleen Uuteen-Seelantiin matkaat, kannattaa käydä myös Aranui- ja Ruakuri-luolassa, ja miksei uudelleen myös Glowworm-luolassa. Sen verran upeita paikkoja nämä luolat kyllä ovat, että kyllähän niissä mielellään uudelleen vierailee.