Kuten aiemmin tuli todettua, pohdimme kauan, kulkisimmeko kaupunkien välillä omalla autolla vai lentäen. Päätimme valita ajamisen. Tämä tiesi paljon kilometrejä. Valintamme oli, että teemme täysin ajamiselle pyhitettyjä päiviä ja toisaalta lopun ajan teemme muuta. Matka Brisbanesta Airlie Beachille oli yksi tällaisista ajopäivistä.

Ajomatka Airlie Beachille osoittautui todella haastavaksi. Se oli todella haastava jo pituutensa puolesta, sillä ajomatka oli peräti 13 tuntia. Se on yhteen vuorokauteen todella paljon. Ajomatkan pituuden lisäksi lisähaastetta asetti teiden huononeminen. Nyt jouduimme ajamaan myös ei-päällystettyjä teitä ja meinasimme itse asiassa jäädä jumiin paikkaan, jossa nykyistä hiekkatietä oltiin parantamassa. Onneksi emme kuitenkaan jääneet, sillä 13 tunnin ajomatka ei salli ylimääräisiä viivästyksiä.

Hiekkaan jumiin jäämisen lisäksi meille meinasi käydä huonosti tulvivan veden suhteen. Näimme liikennemerkin, jonka mukaan tie on poikki eikä eteenpäin saisi ajaa. Pysähdyimme heti ja laitoimme navigaattoriin vaihtoehtoisen reitin haun. Se olisi pidentänyt ajoaikaa monella tunnilla. Se ei olisi ollut mahdollista. Emme olisi ehtineet ajamaan päivän aikana hotellillemme. Päätimme jatkaa suoraan. Ei mennyt kauaakaan, kun vastaan tuli kohta, jossa vesi tulvi todella paljon. Kohdassa oli ”syvänne”, johon vesi oli kerääntynyt. Paikalla oli monia autoja molemmin puolin, jotka kaikki pohtivat varmasti samaa, pitäisikö yrittää yritystä vai kääntyä takaisin? Meille takaisinkääntyminen ei ollut vaihtoehto, sillä emme olisi ehtineet sillä tavalla perille ennen aamuyötä. Reilusti vauhtia ja yrittämään. Pääsimme yli, mutta todella pienestä se kyllä oli kiinni, ja jos vettä olisi ollut yhtään enemmän olisi todennäköisesti käynyt huonosti. Onneksi muita haasteita ei tullut eteen ja pääsimme illan jo pimettyä perille Airlie Beachille.

Meille oli seuraavalle aamulle varattuna päiväretki Whitsunday-saarelle. Retkellemme osallistui noin 15 henkilöä. Retki oli kaikin puolin hyvin järjestetty, mutta yksi asia retkellä ihmetytti. Retkelle osallistujista noin puolet oli kiinalaisia. Järjestäjätaho suhtautui heihin alusta alkaen huonosti. Tavallaan ymmärrämme, että kiinalaisten oma käytös yleisesti on hieman ristiriitoja herättävää, mutta järjestäjien suhtautuminen ei mielestämme ollut todellakaan hyväksyttävää. Meille kaikille suositeltiin ”stinger suiteja”, kun menimme veteen ja uimme rantaan. Kiinalaiset ei näitä käyttäneet. Kun sitten pääsimme rantaan, kiinalaiset olivat saaneet vartaloonsa joitain pistoksia. Kun he ilmoittivat asiasta, saivat he vastaukseksi naurua ja kommentin, että ”kuolette kahdessa tunnissa”.

Mutta olihan Whitsunday-saari kertakaikkisen upea. Valitettavasti meille sattui hieman huono ilma. Kuulemma ilma oli viime päivien aikana kuitenkin kehittynyt parempaan suuntaan ja sää oli vielä lähdettäessä aurinkoinen, mutta alkoi huonontua sen jälkeen.  Whitsunday-saarella oli jo pilviä, mutta onneksi ei satanut. Pilvisestä säästä huolimatta saaren ranta näytti todella kauniilta, hiekka oli aivan valkoista. Rannalla meitä viihdytti myös muutama suuri varaani. Yksi kookas varaani tuli aivan pöytämme lähelle, kun olimme syömässä! Varaaneilla on pitkät ja terävät kynnet ja ne voivat olla ihmisille vaarallisia, mutta harvemmin hyökkäävät ihmisten kimppuun.

Saarella oli lisäksi mahdollista kävellä metsäpolkua pitkin näköalapaikalle, jossa rannan pystyy näkemään ylhäältä päin. Metsäpolulla näimme myös suuren hämähäkin!

Retkellä kävimme myöhemmin myös snorklaamassa. Tämä oli meidän ensikosketuksemme myös Australian Isoon valliriuttaan. Korallit olivat tosin varsin värittömiä, mutta kaloja oli runsaasti. Snorklaus oli kiva lisäys retkeemme, mutta Whitsunday-saaren ranta on tietysti se, jonka vuoksi kaikki retkellä olivat. Ja oli se meidänkin retkemme kohokohta. Jotkut pitävät rantaa jopa maailman kauneimpana rantana eikä meillekään kauniimpaa rantaa tule mieleen.