Pyhä-Häkin kansallispuisto on perustettu jo vuonna 1956 ja sitä on laajennettu vuonna 1982. Pyhä-Häkin kansallispuisto sijaitsee pohjoisessa Keski-Suomessa Saarijärvellä. Kansallispuisto on melko rauhallinen vajaalla 20 000 vuotuisella kävijällään.
Pyhä-Häkin kansallispuisto on erityisen tunnettu ikimetsistään, joissa vanhimmat puut ovat 1500-luvun lopulta. Pyhä-Häkin kansallispuisto tunnetaankin eteläisen Suomen huomattavimpana ikimetsänä. Sanotaan, että männiköt ikipetäjineen ja keloineen ovat usein keski-iältään jopa yli 250-vuotiaita. Iäkkäimmät puuvanhukset ovat puolestaan syntyneet jo 1500-luvun lopulla.
Pyhä-Häkin kansallispuiston mäntyvanhukset pysyvät pystyssä – elävinä tai kuolleina – 500 vuotta. Kun männyt Ikääntyvät, ne muuttuvat kilpikaarnaisiksi. Tällöin niiden kaarna muistuttaa kilpikonnasta tuttua kuviorakennetta. Tällöin puu on vähintään 200 vuoden ikäinen. Nämä ovat puita, jotka selviävät paksun kaarnansa vuoksi myös metsäpaloista.
Pyhä-Häkin metsäpalohistoria tunnetaan vuodesta 1508 lähtien. Tämän jälkeen Pyhä-Häkin kansallispuistossa on ollut peräti 44 kuloa. Eniten metsäpaloja on ollut 1700-luvulla, mutta suurin metsäpalo oli vuonna 1855. Tämän palon vuoksi maisema muuttuikin rajusti, kun osa ikimetsää muuttui systemaattisen ja saman ikäiseksi nuoremmaksi metsäksi.
Kaskeaminen loputtua ja palovartioinnin yleistyttyä 1800-luvun lopulla metsäpalojen määrä väheni huomattavasti. Viimeisin kulo oli sata vuotta sitten, vuonna 1921, ja silloin metsää paloi noin kymmenen hehtaaria.
Vaikka Pyhä-Häkin kansallispuisto onkin tunnettu ikimetsistään, on kansallispuiston pinta-alasta puolet suota. Komeimpia soista ovat kotaneva ja riihineva, joita kumpaakin pääsee puiston merkityillä rengasreiteillä ihastelemaan.
Pyhä-Häkin kansallispuisto on linnustoltaan monipuolinen ja kansallispuiston ikimetsissä asustelee palokärkiä, käpytikkoja ja pohjantikkoja. Niin ikään kansallispuiston alueelta löytyy helmi- että varpuspöllöjä, mutta myös metso, teeri tai riekko voi tulla vastaan. Sen sijaan hirviä tai karhuja ei Pyhä-Häkin kansallispuistossa tule vastaan, sillä näille ei ole kansallispuiston alueelle ravintoa saatavilla.
Pyhä-Häkin kansallispuistossa on kolme rengasreittiä: 1,4 kilometrin mittainen Riihinevan polku, 3,2 kilometrin mittainen Mastomäen polku sekä 6,5 kilometrin mittainen Kotajärven polku. Reitit ovat osittain päällekkäisiä. Näiden lisäksi kansallispuistossa kulkee 17 kilometrin mittainen Tulijärven polku, joka niin ikään on osin päällekkäinen muiden reittien kanssa, mutta kulkee muilta osin Pyhä-Häkin kansallispuistoa ympäröivässä talousmetsässä.
Pyhä-Häkin kansallispuiston tunnetuin maamerkki on nykyisin jo kelottunut Vanha iso puu, joka aloitti kasvunsa vuonna 1518. Sen ympärysmitta on peräti 288cm ja se on 26 metriä korkea. Vanha iso puun kuoltua syksyllä 2004, valittiin sen tilalle vuonna 2006 uusi Iso puu, joka aloitti kasvunsa vuonna 1641. Se on korkeudeltaan tällä hetkellä 24,5 metriä ja sen ympärysmitta on 220 cm. Se on siis ainakin toistaiseksi pienempi kuin alkuperäinen Iso puu.
Näiden lisäksi Pyhä-Häkin kansallispuistossa on kuitenkin kolmaskin Iso puu, Vanhin iso puu, mutta se on kelottunut jo 1900-luvun alkupuolella. Vanhinta isoa puuta ei kuitenkaan ole ihan helppoa löytää, sillä se ei ole merkittyjen reittien varrella. Mutta sen pystyy kyllä löytämään, jos tietää, mistä etsii. Se sijaitsee ensinnäkin eri puolella Saarijärvi – Viitasaari -tietä kuin kansallispuiston muut reitit. Sen löytää kuitenkin niin, että kävelee parkkipaikalta Saarijärveä kohti aika tarkalleen 750 metriä. Tässä kohtaa eräässä kuusessa pilkka ja tästä alkaa kapea mutkitteleva 250 metrin mittainen polku Vanhimmalla isolle puulle, joka on isompi kuin kaksi muuta isoa puuta.
Me päätimme aloittaa kansallispuistoon tutustumisen 6,5 kilometrin mittaisella Kotajärven polulla. Lähdimme kiertämään reittiä myötäpäivään, mutta periaatteessa reitin voi kulkea yhtä hyvin myös vastapäivään. Oikeastaan saattaa jopa olla parempi vaihtoehto kulkea vastapäivään, sillä silloin Pyhä-Häkin kansallispuiston kuuluisin alue, Mastomäen ikimetsät, tulee eteen vasta kierroksen loppupuolella.
Koska aloitimme kierroksen myötäpäivään, tuli Mastomäen ikimetsät, Vanha iso puu ja Iso puu vastaan melko varhaisessa vaiheessa. Ikimetsän puut olivat toden totta upeimpia, mitä olemme eteläisessä Suomessa nähneet ja Vanha iso puu ja Iso puu olivat valtavia. Mielessä kävi Kalifornian punapuut, vaikka punapuut tietysti ovat vielä suurempia.
Lähdimme ikimetsässä pois merkityltä reitiltä ja seurasimme kapeaa polkua kilometrin verran, kunnes vastaan tuli Saarijärvi – Viitasaari -tie. Tämä oli kannattava koukkaus, sillä alueen metsä oli upeaa. Mastomäen ikimetsien jälkeen merkityn reitin maisemat muuttuivat äkisti, sillä tältä alueelta paloi kaikki puut vuoden 1855 suurpalossa. Vaikka maisema olikin vähemmän vaikuttava, niin pidimme kyllä tästäkin osasta.
Metsän jälkeen pääsimme upeisiin suomaisemiin, kun saavuimme Kotasuolle. Täältä teimme jälleen pienen koukkauksen reitiltä, kun lähdimme Tulijärven polkua pitkin 1,4 kilometrin matkan katsomaan kansallispuiston rajalla olevaa Poika-ahon vuokratupaa. Pätkä ei ollut maisemiltaan Pyhä-Häkin kansallispuiston parhaimmistoa, mutta ihan mukava tuvalla oli kuitenkin käydä.
Lisäkoukkauksen jälkeen reitti Kotajärvelle kulki pääasiassa vaihtelevassa metsämaisemassa, jossa siellä täällä oli keloja ja mäntyvanhuksia, joissa oli palokoroja muistuttamassa entisaikojen hurjista metsäpaloista.
Reitin loppupuolella teimme vielä 1,3 kilometrin koukkauksen Mastomäen polulle, mutta huomasimme, että Mastomäen ikimetsien upeimmat maisemat eivät olleet tällä polulla. Reitin loppupuolella pääsimme vielä kävelemään upeisiin suomaisemiin Riihinevalle. Lopuksi kävimme vielä katsomassa Riihinevan polusta osuuden, joka ei ollut yhteistä Kotajärven polulle ja Mastomäen polulle.
Kierroksemme jälkeen päätimme vielä lähteä katsomaan, jos löytäisimme Vanhimman ison puun, jota ei ole merkitty lainkaan karttoihin. Lähdimme kävelemään parkkipaikalta ja tarkalleen 750 metrin jälkeen löysimme kuusessa olleen pilkan ja sen luota lähteneen kapean ja mutkittelevan polun. 250 metrin kävelyn jälkeen löysimme Vanhimman ison puun! Ja kyseinen kelo oli varmasti suurin ja paksuin Suomessa näkemämme puu. Meidän kätemme ei edes yhdessä ylettynyt puun ympäri!
Retkemme Pyhä-Häkin kansallispuistoon oli oikein antoisa. Kiersimme Kotajärven, Mastomäen ja Riihinevan polut sekä vähän muutakin. Löysimme myös Vanhimman ison puun, joka olikin ihan hurjan iso kelo. Toisaalta Pyhä-Häkin kansallispuistosta saa kyllä kattavan käsityksen kiertämällä vain 6,5 kilometrin pituisen Kotajärven kierroksen (ja käymällä Vanhimmalla isolla puulla), sillä reitti kulkee Pyhä-Häkin kansallispuiston hienoimmissa maastoissa ja kiertää kansallispuiston olennaisemmat paikat.
22 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Pyhä-Häkissä oli jotain lumoavaa. Vaikka itse juoksin reitin aamulenkkinä, niin koin tunnelman. Yleisesti koen, että jos juoksen, niin se on suorittamista ja en ehdi ihailla juuristoja, naavoja, sammalia.
Itsekin Mari koen, että kävelemällä saa paremman käsityksen kansallispuistosta, silloin tulee tarkkailtua ympäristöä tarkemmin. Minua kiinnostaisi kokeilla myös maastopyöräilyä, mutta uusissa puistoissa haluan ensin kävellä. Kiva kuulla, että sinäkin tykästyit Pyhä-Häkkiin!
Kiitos kuvista ja tunnelmista! Pyhä-Häkki on vielä omalla kansallispuistolistalla kokematta, mutta toivottavasti oma polku poikkeaa sinne ensi vuonna. 🙂 Ihania nuo detaljikuvat kaarnasta ja naavoista. <3
Voi kiitos Marinella! Toivottavasti pääset käymään Pyhä-Häkissä ensi vuonna! Vanhoja mäntyjä oli kiinnostava tarkkailla. Ja käy ihmeessä katsomassa myös tätä Vanhinta isoa puuta, tuli seikkailun tuntua, kun etsimme reittiä sinne. Kirveen pilkan kun löytää, niin löytyy hento polku perille.
En ollut kuullutkaan paikasta, vaikka olen ajellut siellä päin monta kertaa. Näyttää kuviesi perusteella olevan syytä laittaa matkalistalle. Hyviä ohjeita on teksteissäsi: )
Mukava Jaana kuulla, että tästä oli sinulle hyötyä! Suosittelen käymään Pyhä-Häkissä, me viihdyimme siellä.
En tiennytkään, että männyn iän voi päätellä myös kaarnasta, vau. Onpa hienoja nuo puuvanhukset ja kaunista mäntymetsää sekä suoalueita. Hyvä bonus, ettei ole karhuja 🙂
Mäntyvanhuksia oli kyllä mielenkiintoista katsella! Ajatella, että osa puista on selvinnyt useistakin tulipaloista paksun kaarnansa ansiosta. Minäkin koin mäntymetsän täällä kauniina.
Onhan tuo hieno kansallispuisto ja isot ikihongat upeita. Itsekin keväällä kierroksen Pyhä-Häkillä tein ja tykkäsin tosi paljon. Tikkoja on aina kiva seurata ja niiden naputtelua on rentouttava kuunnella.
Me myös Rami tykättiin Pyhä-Häkistä. Mäntymetsä teki vaikutuksen. Me emme tikkoja tällä reissulla nähneet, mutta yhdyn tähänkin, tikkoja on aina kiva seurata. Palokärki on vielä toistaiseksi näkemättä, toivottavasti sekin tulisi vielä bongattua.
Taas tuli vastaan paikka, josta en ole ennen kuullutkaan. Maps paljasti, ettei tämähän sijaitsee vielä yllättävän järkevällä paikalla myös viikonloppuvisiittiä ajatellen. Kiitos informatiivisesta infopaketista! Huikean näköinen tuo Riihineva, suot ovat mystisiä ja tavallaan samalla niin houkuttelevia, mutta toisaalta pelottavia.
Voi kiitos Johanna! Mukava kuulla, että sait tästä idean viikonloppureissulle. Minäkin pidän soista, ne ovat kauniita. Pitkospuita pitkin on onneksi turvallista ihastella näitä maisemia.
Pyhä-Häkki mennyt täälläkin ihan ohi, mutta vaikuttaapa mielenkiintoiselta ja monipuoliselta retkikohteelta.
Kiva kuulla Tiina, että Pyhä-Häkki kiinnostaa sinuakin! Kansallispuisto oli kyllä yllättävän monipuolinen, ei pelkästään mäntymetsää.
Onpa komeita puuvanhuksia! Minulle tuli noista mieleen Uuden-Seelannin pökerryttävän suuret ja vanhat kauripuut. Niistäkin muuten pitäisi kirjoittaa ihan oma juttunsa. Uusi-Seelanti nousi muutenkin viime viikolla uudelleen ”tapetille”, kun yksi lukija pyysi saada teettää saniaispuukuvastaan tapetin itselleen. Niitä kuvia kahlatessa tuli ikävä Uuden-Seelannin sademetsiin.
Pyhä-Häkissä en olekaan vielä käynyt. Sinne suunnatessa täytyykin kaivaa tämä teidän juttu esiin vikkejä varten! 🙂
Vau, huikeaa että lukijasi haluaa teetättää tapetin kuvastasi. Ihan mahtavaa.
Ymmärrän kaipauksesi Uuteen-Seelantiin. Itsekin ikävöin upeita luontoretkiämme, tällekin vuodelle oli upeita suunnitelmia. Onneksi matkustamisen aika tulee vielä.
Kivasti on mäntyjä ja tuota naavaa, josta minä ainakin olen aikoinani oppinut, että jos sitä kasvaa puiden oksilla, niin ilma on puhdasta. Tuolla suunnalla ei ole kierrelty, mutta aina Hankoon mennessämme ihailen tien molemmilla puolilla paikoitellen olevia mäntymetsiä, joiden luonne on niin selkeästi erilainen kuin sekametsien.
Pyhä-Häkki on hieno kansallispuisto. Kauniin mäntymetsän lisäksi siellä on suoaluetta ja tietysti nuo Isot puut ovat yksi nähtävyys itsessään. Kansallispuistossa ei myöskään ollut juurikaan korkeuseroja. Kannattaa poiketa, mikäli suunnalla liikutte!
Apua, onko siellä jo noin paljon lunta! Näyttää kuitenkin jotenkin mahtavalta ulkoilu-ilmalta. Joskus täällä Kaliforniassa kaipaan tuota Suomen napakkaa ja raikasta ilmaa. Pääsin jotenkin ihan hyppäämään tuohon tunnelmaan kuvien kautta. En ole itse käynyt Pyhä-Häkin kansallispuistossa, joten oli mielenkiintoista lukea siitä. Näyttää kaiken kaikkiaan tosi kivalle patikointipaikalle. Mielenkiintoista tuo, että siellä ei asusta karhuja tai muutakaan. Ja olihan siellä myös hauska viittaus Kaliforniaan.
Käytiin Pyhä-Häkissä keväällä, kevät on mielestäni ihan parasta aikaa patikoida. Silloin ei hyttyset kiusaa. Tällä hetkellä ihan pohjoisimmassa Suomessa on lunta, ja toivottavasti saadaan lunta tämän vuoden puolella myös tänne etelään.
Kiva kuulla, että tämän postauksemme perusteella kiinnostuit Pyhä-Häkistä. Teillä siellä Kaliforniassa on upeita punapuumetsiä.
Onpa kyllä tuolla puulla kokoa! Tykkään lukea muiden kokemuksia ja fiiliksiä kansallispuistoista. Tavoitteenani on käydä niissä kaikissa, matkaa tosin on vielä. Täälläkin pitäisi joku kaunis kerta käydä. 🙂
Samaa mieltä Veera kanssasi, tykkään itsekin lukea muiden kansallispuistovierailuista. Me olemme Mikon kanssa käyneet lähes kaikissa Suomen kansallispuistoissa, tämän myötä on ollut useita upeita retkipäiviä. Pyhä-Häkissä oli hauska katsella näitä tunnettuja vanhoja puita ja Vanhimman ison puun etsiminen oli kansallispuistovierailun kruunaus, minut valtasi ihan seikkailufiilis.