Tiilikkajärven kansallispuisto sijaitsee Rautavaaran ja Sotkamon kunnissa Pohjois-Savon ja Kainuun rajalla. Se on perustettu usean muun Suomen kansallispuiston tapaan vuonna 1982. Tiilikkajärven kansallispuisto on ollut varsin pieni kooltaan, yhteensä 34 neliökilometriä. 1.6.2023 kansallispuistoon liitettiin lähes 38 neliökilometriä lisää, jolloin Tiilikkajärvestä tuli eteläisen Suomen toiseksi suurin kansallispuisto heti Patvinsuon kansallispuiston jälkeen.
Tiilikkajärven kansallispuiston monipuolinen luonto
Tiilikkajärven kansallispuisto on siinä mielessä mielenkiintoinen, että Tiilikkajärvellä sekoittuvat eteläiset ja pohjoiset luonnonpiirteet. Tiilikkajärven kansallispuisto on perustettu suojelemaan monipuolista ja ainutlaatuista, erämaista harju-, joki-, järvi- ja suoluontoa. Tiilikkajärven kansallispuiston laajat suoalueet ovat Etelä-Suomen oloissa viimeisiä ojittamattomia soita.
Tiilikkajärven kansallispuiston pinta-alasta yksi kolmasosa on metsää ja kaksi kolmasosaa suota. Kansallispuiston suot ovat pääasiassa pohjoisia puuttomia ja laajoja aapasoita. Avosoiden laitamat puolestaan ovat rahkaisia ja isovarpuisia rämeitä. Metsät ovat pääasiassa karuja mäntykankaita.
Tiilikkajärven rannat ovat monin paikoin hiekkarantaisia, joista kuuluisin ja tunnetun hiekkaranta on nimeltään Venäjänhiekka, jota kutsutaan Tiilikkajärven kansallispuiston helmeksi.
Tiilikkajärven kansallispuiston nähtävyydet
Tiilikkajärven kansallispuiston erikoisuutena on vuonna 1595 solmitun Täyssinän rauhan rajakivi. Kiveen on kirjattu Ruotsin ja Venäjän tunnukset: Ruotsin kolme kruunua ja Venäjän tunnus ortodoksinen risti. Kyseiset merkit ovat myös Tiilikkajärven kansallispuiston vaakunassa.
Täyssinän rauhan rajakivi ei osunut meidän reittimme varrelle, mutta sen sijaan pääsimme käymään Uiton kierroksen varrella olevassa Tiilikanaution torpassa. Tiilikanautiossa asuttiin 1800-luvun alkupuolelle asti. Tämän jälkeen tila oli autiona, kunnes 1920-luvulla tila sai uudet asukkaat ja rappeutuneet rakennukset rakennettiin uudelleen. Pihapiirissä on torppa, navetta, lampola ja savusauna.
Kansallispuistossa näkyy myös uittoperinne. Tiilikkajärven kansallispuistossa aloitettiin uitot 1870-luvulla. Uittomiehet asuivat aluksi maakorussa, kunnes nykyisen kansallispuiston alueelle rakennettiin vuonna 1946 vieläkin olemassa oleva Uiton kämppä. Kauaa uittomiehet eivät kuitenkaan ehtineet kämpästä nauttia, sillä uitot lopetettiin jo 1950-luvulla.
Tiilikkajärven kansallispuisto – reitit
Tiilikkajärven kansallispuiston alueella on noin 20 kilometriä merkittyjä reittejä, joista varsinaisia rengasreittejä on kuitenkin vain 7 kilometrin mittainen Uiton kierto ja siitä edelleen jatkuva 3,2 kilometrin mittainen Aution kierto. Molemmat rengasreitit sijaitsevat kansallispuiston eteläosassa ja niille pääsee helpoiten Tiilikkajärven kansallispuiston pääparkkipaikalta. Venäjänhiekka ei ole osa kumpaakaan rengasreittiä, mutta se sijaitsee vain lyhyen poikkeaman päässä Uiton kierron reitiltä.
Nykyään Kalmonniemen kärjestä on myös soutuveneyhteys, jolloin on mahdollista kiertää Tiilikkajärven kiertävä 18 kilometrin mittaisen Tiilikan kierron.
Meidän suunnitelmamme oli kiertää Aution kierto ja Uiton kierto ja lisäksi tehdä Uiton kierrolta koukkaus Venäjänhiekalle ja kapean harjun päähän Kalmoniemeen, jonne matkaa taitaa olla hieman yli kilometri. Näiden reittien lisäksi olimme ajatelleet mahdollisesti käydä Tiilikkajärven kansallispuiston pohjoisosassa Pohjoisniemellä, josta tuolloin ei ollut rengasreittiyhteyttä.
Uiton kierto
Retkemme alkoi siis Tiilikkajärven kansallispuiston pääparkkipaikalta Sammakkotammesta (Valtimontie 1095, Rautavaara), josta lähdimme kiertämään Uiton kiertoa. Reitti kulki kauniissa metsäisessä harjumaisemassa järven rannalla. Kovin vaikeakulkuinen reitti ei ollut, mutta jonkin verran reitillä oli kuitenkin korkeuseroja.
Puolessavälissä reittiä lähdimme käymään suunnitelmamme mukaan Venäjänhiekalla ja kieltämättä ranta oli varsin kaunis, jossa olisi varmasti kauniina kesäpäivänä mukavaa viettää pidempikin aika. Venäjänhiekan läheisellä nuotiopaikalla oli muutama muukin retkeilijä, mutta hiekkarantaa saimme ihastella kahdestaan.
Venäjänhiekan jälkeen lähdimme kohti Kalmoniemeä ja sitä kohti mentäessä maakaistale kapeni parhaimmillaan vain parin metrin levyiseksi. Joitain satoja metrejä ennen niemennokkaa matkamme meinasi keskeytyä, sillä niemi oli koko leveydeltään veden peitossa. Marika päätti kuitenkin määrätietoisesti ottaa kengät pois ja kääriä puntit ylös ja ylittää kohdan kahlaten. Itse tein huteran sillan maassa olleista kepeistä ja risuista, jota pitkin ylitin kyseisen kohdan.
Ylitys kannatti, sillä maisemat olivat kauniita ja lisäksi näimme reitillä vilaukselta vuoden ensimmäisen käärmeemmekin. Käärme luikerteli nopeasti tiehensä, jonka vuoksi meille jäi epäselväksi, oliko kyseessä kyy vai rantakäärme. Varsin isokokoinen käärme joka tapauksessa oli.
Kalmoniemestä kävelimme samaa reittiä takaisin ja sen jälkeen Autiojärven sillan kautta kohti Uiton kämppää. Siltaa ennen ja varsinkin sen jälkeen olevat pitkospuut olivat kuitenkin vedenvallassa ja vettä oli paikoitellen jopa 15 senttiä pitkospuiden päälle. Onneksi meillä oli jalassa kuitenkin asianmukaiset vaelluskengät, jonka vuoksi selvisimme kuivin jaloin.
Aution kierto
Uiton kämpältä lähdimme kiertämään Aution kiertoa. Ennen reitille lähtemistä teimme Uiton kämpältä lyhyen piston ja kävimme ihailemassa jättikokoista mäntyä. Puu oli vielä paksumpi kuin Pyhä-Häkin kansallispuiston Isot puut. Kerta kaikkiaan vaikuttava ilmestys.
Autionkierto oli maisemiltaan hieman erilainen kuin Uiton kierto, sillä se kulki pääasiassa suomaisemissa. Kilometrin kuljettuamme vastaan tuli Tiilikanaution tila, jonka rakennuksia kävimme katsomassa.
Tiilikanaution tilan kohdalta päätimme kävellä muutaman sadan metrin matkan Koirakiven nuotiopaikalle, koska rannassa menevän polun tarjoamat maisemat näyttivät hienoilta. Myös Koireakiven ranta oli kaunis.
Tämän jälkeen palasimme Tiilikanaution tilan pihapiiriin. Katsoimme, jos näkisimme siellä käärmeitä, sillä varsinkin kyiden sanotaan viihtyvän aukiolla. Meillä ei kuitenkaan ollut kyiden kanssa onnea ja ne jäivät näkemättä.
Loppuosassa Uiton kiertoakin oli hieman yllättäen myös suomaisemia, vaikka reitin alussa niitä ei ollut lainkaan. Reitillä tulee myös vastaan yllättäviä nähtävyyksiä: petojen pyyntipuu, taivaannapakuusi ja puuihmisiä.
Tiilikkajärven kansallispuisto oli mukava kansallispuisto, jonka tarjoamat maisemat tuntuivat paranevan alun jälkeen huomattavasti.
Yritimme myöhemmin vielä ajaa puiston pohjoisosassa olevalle parkkipaikalle, mutta sinne vievä tie oli niin pahasti lumen peitossa, ettei ajamisesta tullut mitään. Ehdimme kuitenkin saamaan Tiilikkajärvestä varsin kattavan kuvan Aution ja Uiton kierron polkuihin tutustumalla.
Oletko käynyt Tiilikkajärven kansallispuistossa?
Sinua saattaisi kiinnostaaa myös nämä:
18 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Onpa todella kauniit maisemat ja hyviä kuvia! Täytyy sanoa, että tämä kansallispuisto on mennyt jotenkin ohi, en muista kuulleenikaan. Nuo maisemat kyllä houkuttaa patikoimaan, joten täytynee painaa mieleen Tiilikkajärvi.
Kiitos Virpi. Tiilikkajärven kansallispuisto oli hyvin kaunis näin keväällä. Kesäaikaan varmasti myös kaunista ja hyvin vehreää.
Mukava kuulla, että kansallispuistoalue laajentunut, onko tullut samalla merkittyjä reittejä lisää? Muutoin minä otan aina myös kengät pois ja kahlaan. Luotan omiin jalkapohjiin eniten????
Tämän tyylinen maisema ei ole omia lemppareitani retkeilyyn, mutta ajankohdallakin on tietysti merkitystä. Isot puut olisi kyllä itselle mieluinen nähtävä, sillä jostain syystä kaikki erityisen suuret tai vastaavasti miniatyyriversiot aina kiinnostaa. ????
Ajankohdalla on paljon merkitystä. Kesällä on varmasti hyvin vehreää. Me tykkäämme retkeillä keväisin ja puolestaan syksyisin, kun hyttyset eivät ole kiusana. Tuo iso mänty oli kiinnostava nähdä, todella kookas.
Vesi oli erittäin kylmää ja ilmakin kylmä, joten ymmärrän ettei Mikko ryhtynyt kahlaamaan. Hän ei kylmästä pidä, ja itse taas siedän kylmäaltistusta paremmin. Itsekin luotan omiin jalkapohjiin enemmän.
Käsittääkseni uusia reittejä ei ole vielä tehty. Joitain vanhoja pieniä reittejä liittyi uuden alueen myötä. Asiaa varmasti selvitellään ja tulevaisuudessa uskoisin alueelle tulevan uusia retkeilyreittejä, mikäli rahoituspuoli onnistuu.
Tiilikkajärvi on yksi omista lemppareistani ja siellä on tullut samoiltua vuosien varrella paljon!
Tuo laajennus on myös upea juttu, sillä sen ansiosta kansallispuistoon saatiin monta mielenkiintoista juttua lisää! 🙂
Tiilikkajärven kansallispuisto oli todella kiva. Palaamme sinne varmasti vielä. Ja laajennuksen myötä kenties tulee myös uusia reittejä kuljettajaksi.
Tiilikkajärvi on kyllä tosi kiva kansallispuisto! Ja kiva kuulla, että se on laajentunut entisestään. Me oltiin tuolla pohjoispuolella Kosevassa, joten oli kiva lukea Tiilikkajärven muista reiteistä. Tuonne olis kiva joskus palata! Hauska, että te oikein odotitte että näkisitte käärmeitä 😀 usein moni toivoo, ettei niihin törmäisi 😀
Sama juttu Elina, tuonne olisi kiva palata. Haluaisin mennä Tiilikkajärven ympäri ja kokeilla soutuvenettä. Lisäksi Pumpulikirkossa olisi kiva käydä uudelleen. Ja heh, uskon, että moni juurikin toivoo, ettei käärmeitä näkisi.
Kansallispuistot, yleensäkin, ovat kivoja kohteita sikäli, että ne näyttäytyvät aika erilaisina eri vuodenaikoina. Lehdettömään aikaan näkymät ovat avaria, keskikesällä taas vihreys on ihanaa!
Tuo on totta, maisemat näyttäytyvät hyvin erilaiselta eri vuodenaikaan. Olemme tykänneet keväästä juuri tuon avaruuden tähden. Myöskään ei ole liian kuuma eivätkä hyttyset häiritse vielä.
Itselleni tuntematon kansallispuisto, mutta kuvien perusteella monipuolinen. Kivan vaihtelevaa maastoa. Kiinnostaa myös tuo uittojen perinnehistoria, mikä on tälle kansallispuistolle näköjään omaleimaista. Tuollaisia uittokämppiä on tullut nähtyä Metsähallituksen jäljiltä useampiakin.
Tiilikkajärven kansallispuisto oli meidänkin mielestä mukavan monipuolinen. Nuo kulttuurihistorialliset kohteet reittien varrella ovat kivoja. Niihin tutustumiseen voi käyttää haluamansa ajan. Kesällä niittykukkien kukkiessa torpan alue on varmasti varmasti kaunis.
Olen käynyt siellä varsin pikaisesti, mikä harmittaa. Kuuntelin lapsuuteni juttuja Tiilikkajärvestä ja katselin kuvia sieltä. Nyt, kun ankallispuisto on laajentunut, se kiinnostaa entistä enemmän. Sattuipa teillä olemaan vesi korkealla.
Heh, meillä oli vesi hyvin korkealla. Samoin kävi aikoinaan, kun kävimme Liesjärven kansallispuistossa, pitkospuut olivat aivan veden alla. Minuakin kiinnostaa käydä uudelleen Tiilikkajärven kansallispuistossa nyt laajentumisen jälkeen. Menee varmaan jonkin aikaa, ennen kuin uusia reittejä aletaan kehittämään.
Kivan näköistä maastoa ja mahtavaa jotenkin, kun mukana on tuo historia aspekti myös. Miten ihmeessä onnistutte aina napsimaan noista käärmeistä kuvia? Ne aina luikertelee karkuun niin nopeaa, että itse en ole onnistunut saamaan kuvia kuin pari kertaa. En koskaan Suomessa. Aika kylmän näköistä vielä käärmeitä ajatellen siellä on ollut, ainakin kuvista päätellen.
Mekin pidimme Tiilikkajärven maastoista. Keväällä käärmeet taitavat olla vielä hieman hidasliikkeisiä, kun saimme napattua suhteellisen hyvin kuvan. Tuolloin oli vielä aika kylmä, lunta ja jäätä oli paikoitellen jäljellä.