Kaupallinen yhteistyö goSaimaan kanssa

Olemme viime aikoina tykästyneet kylpylälomiin, niiden monipuolisuuteen ja helppouteen. Talvinen kotimaan kylpyläloma oli juuri sopiva irtiotto hektiseen alkuvuoden arkeemme. Lähdimme mielenkiinnolla tutustumaan Lappeenrannassa sijaitsevaan Holiday Club Saimaan Rauhaan.

Holida Club Saimaan Rauha kylpylä
Holida Club Saimaan Rauha kylpylä
Holida Club Saimaan Rauha kylpylä
pyöräily Tuplakasi Action

Kylpylä Saimaan rannalla

Lappeenranta sijaitsee kahden tunnin junamatkan päässä Helsingistä, autolla matkaan menee noin tunti enemmän. Lappeenrannan matkakeskuksesta Holiday Club Saimaan Rauhaan on reilu 35 kilometriä. Olimme viettäneet edellisen päivän Imatran kylpylässä, ja matka Imatran ja Lappeenrannan kylpylöiden välillä on itse asiassa vain viisi kilometriä. Loma on siis helppo jakaa myös näiden kahden kylpylän välillä, vaikka kummassakin viihtyisi jo itsessään ja tekemistä riittää useammalle päivälle.

Holiday Club Saimaan Rauha on vuonna 2011 valmistunut kylpylähotelli. Vuonna 2021 se valittiin kansainvälisessä World Travel Awards -kilpailussa Suomen parhaaksi matkailukohteeksi. Me yövyimme hotellin yli satavuotiaassa Castle-siivessä, jonka jokainen huone on uniikki.

Holiday Club Saimaan Rauha, kylpylä Lappeenranta
Holiday Club Saimaan Rauha, kylpylä Lappeenranta
Holiday Club Saimaan Rauha, kylpylä Lappeenranta

Holiday Club Saimaan Rauha – Cirque de Saimaa

Me yllätyimme heti kylpylään saavuttuamme, sillä pukuhuone on naisille ja miehille yhteinen. Vaatteet vaihdetaan pukukopissa, jonka jälkeen vaatteet ja tavarat viedään lukollisiin kaappeihin. Suihkutilat olivat viihtyisät ja suihkutilasta löytyy myös sauna.

Hotelli Rakuuna, Lappeenranta
Hotelli Rakuuna, Lappeenranta

Holiday Club Saimaan Rauha -kylpylässä on upea huvipuisto- ja sirkusteema. Kylpylän allaspuoli on yhtenäistä aluetta. Kylpylä on kooltaan suuri ja siten tilaa oli hyvin myös viikonloppuillalla. Ainoa, mihin allasalueella kertyi ruuhkaa oli etualalla oleva pyöreä tasanne, jossa puolen tunnin välein tuli värikkäiden valojen ja musiikin säestämä suihkulähdenäytös.

Liukumäkiä on kaksi ja tällä kertaa myös Marika uskaltautui molempia kokeilemaan, jopa useamman kerran. Renkailla laskettava putkiliukumäki on jopa 113 metriä pitkä. Hauska oli myös vauhdikas kolme rataa käsittävä Racer Slide -liukumäki, jossa pystyy ottamaan kilpaa mäenlaskussa. Liukumäet olivat oma suosikkini kylpylässä.

Holida Club Saimaan Rauha kylpylä
Holida Club Saimaan Rauha kylpylä
Holida Club Saimaan Rauha kylpylä Lappeenranta
Holida Club Saimaan Rauha kylpylä

Poreallas on hienosti nostettu ylemmäs ja sieltä pystyi katselemaan allasosastoa. Saimaan Rauha on melko hämärä ja sirkusteeman valot valaisevat tilaa upeasti. Monitoimialtaassa pystyy pelaamaan pallopeliä ja siellä myös järjestetään vesijumppia. Monitoimialtaan vieressä on syvä hyppyallas, johon voi ihan luvan kanssa hyppiä.

Saimaan Rauha -kylpylän sisäänpääsymaksu on aikuiselle 27 euroa, 4–14 -vuotiaalta lapselta 21 euroa ja alle 4-vuotiaat pääsevät kylpylään ilmaiseksi.

Holida Club Saimaan Rauha kylpylä
Holida Club Saimaan Rauha kylpylä

Tyylikäs saunamaailma

Holiday Club Saimaan yhteydessä on myös saunamaailma, jonne on 7 euron erillinen pääsymaksu. Saunamaailmassa on höyrysauna, keski-eurooppalainen sauna, suolasauna sekä tavallinen mökkisauna. Kaikki saunat ovat sekasaunoja. Höyrysaunaan mahtui vain kahdeksan henkilöä ja suolasaunaan viisi, ja ne olivatkin suurimman osan ajasta lauantai-iltana täynnä. Lähempänä sulkemisaikaa tilaa oli kuitenkin enemmän.

Holida Club Saimaan Rauha kylpylä
Holida Club Saimaan Rauha kylpylä
ravintola Wanha Kunnantupa Taipalsaari
ravintola Wanha Kunnantupa Taipalsaari

Saunamaailma oli todella tyylikäs ja viihtyisä. Lepotuoleille oli helppo jäädä pidemmäksikin aikaa oleskelemaan. Saunamaailma sijaitsee allasosastoon nähden sen yläpuolella ja sen laajoista ikkunoista näkeekin alas altaille. Myös saunamaailmassa oli mukavan kokoinen uima-allas viilentymistä varten.

Holida Club Saimaan Rauha kylpylä
Holida Club Saimaan Rauha kylpylä Lappeenranta

Holiday Club Saimaan Rauha – talviaktiviteetit

Kylpylälomissa pidämme siitä, kun kaikki tarpeellinen löytyy lähettyviltä. Pidämme aktiivisesta lomailusta ja itse kylpyläkäynnin lisäksi halusimme nauttia ulkoilusta lähimaastossa.  Itse kylpylästä löytyy monenlaista aktiviteettia: on keilahalli, biljardia ja muita pelejä, lasten leikkipaikkoja ja myös kuntosali, jota emme tällä kertaa käyneet kokeilemassa. Itseään tai läheistään voi hemmotella spa-hoidoilla.

Holiday Club Saimaan Rauha, keilaus

Me halusimme tällä kertaa ulkoilemaan ja vuokrasimme kylpylän lähellä sijaitsevalta Tuplakasi Actionilta  (Vipelentie 3–5, Lappeenranta) sähköläskipyörät. Saimme käyttöömme upouudet pyörät ja käyttöopastuksen jälkeen lähdimme Imatran puolelle vajaan neljän kilometrin päähän metsäisille talvipoluille. Imatralta löytyy pyöräiltäväksi talvipolkuja 20 kilometrin verran.

Kävimme lisäksi pyöräilemässä hieman Lappeenrannan puolella kaunista rantareittiä Saimaan rantaa pitkin. Pyöräily toi mukavaa vastapainoa kylpylälle oleilulle.

ravintola Prinsessa Armaada, Lappeenranta
pyöräily Tuplakasi Action
maastopyöräily Imatra
pyöräily Tuplakasi Action

Tuplakasi Action vuokraa (sähkö)pyörien lisäksi näin talvella lumikenkiä ja tarjoaa pilkkiretkiä. Kesäisin valikoima on vielä monipuolisempi, ja pyörien lisäksi löytyy esimerkiksi kajakkeja ja sup-lautoja. Tuplakasi Actionin yhteydessä toimii myös Angry Birds -sisäleikkipuisto.

pyöräily Tuplakasi Action
Imatrankoski

Ruokailu Holida Club Saimaan Rauhassa

Kylpylähotellin aamupalalla meitä ilahdutti etenkin raikas tyrni-inkiväärimehu. Holida Club Saimaan Rauhan lounas on tarjolla Easy Kitchen -buffetravintolassa. Lounasta emme tällä kertaa testanneet.

Holiday Club Saimaan Rauha aamupala

Päivälliselle kylpylässä on käytännössä kaksi vaihtoehtoa: O’Learys sporttiravintola ja Classic Pizza Saimaa. Meidän valintamme oli jälkimmäinen. Palvelu oli hyvää ja nopeaa, ja pizzat oikein maukkaita. Marika ei yleensä välitä pizzasta, mutta totesi punajuuripizzansa erittäin herkulliseksi, ja että mielellään söisi Classic Pizza Saimaassa seuraavaksikin, kun kylpylässä vierailemme. Ravintolasta oli myös hauskasti näkymät kylpylään ja ravintolassa oli myös varsin näyttävä akvaario. Oli hauska huomata, että ison osan kaloista olimme nähneet Havaijilla tai Kaakkois-Aasiassa snorklatessamme.

Holiday Club Saimaan Rauha, ravintola Classic Pizza
Holiday Club Saimaan Rauha, ravintola Classic Pizza
Holiday Club Saimaan Rauha, ravintola Classic Pizza
kahvila Satamatie 6, Lehmus  Roastery

Viihdyimme erinomaisesti Saimaan Rauhan kylpylässä. Kylpylähotelli oli viihtyisä ja kaikki sujui joustavasti. Ympäristö Saimaan rannalla on kaunis ja aktiviteetteja näin talvikautenakin on runsaasti – niin sisätiloissa kuin ulkona.

Oletko sinä kokeillut kylpylälomaa?

28 Kommentit

  1. Onpa tyylikäs. Esim suihkutilat. Vertaan tässä Suomen kalleimpaan uimahalliin, Lempäälän vesimaailma Louheen, jossa kait pitäisi olla kylpylämäisiä elementtejä..

    Vastaa
    • Saimaan Rauha oli minunkin mielestäni tyylikäs, tykkäsin kovasti suihkutilojen ja saunamaailman sisustuksesta. Ja lapsetkin varmasti viihtyvät sirkusteemaisella allasalueella.

      Vastaa
  2. Olipa melkoisen nykyaikainen kylpylä valoshow- hommineen. Mä olisin innostunut varmasti kilpailemaan liukumäessä. Tuo saunamaailma myös vaikuttaa todella hienolta ja monipuoliselta.. Harmi vaan, jos on liian täyttä ja ruuhkaista. Onpa muuten kiva, että on yhteissaunat, niin pääsee koko ystäväporukka tai pariskunnat samaan aikaan saunomaan. Tuli muuten mieleen, että kun uimahallissa perustellaan hygienisyydellä, ettei saunaan saa mennä uima-asussa, niin sen teorian voi kai heittää tämän myötä romukoppaan pikkuhiljaa.

    Vastaa
    • Oli hieno lisä tuo liukumäki, jossa pystyi kolmekin menemään samaan aikaan. Minä olen sen verran arka, että minusta ei ole kilpailemaan, mutta taisin laskea tästä jopa kolme kertaa.

      Saunamaailma oli todella viihtyisä. Mekin tykkäämme siitä, että pääsemme yhdessä samaan saunaan. Saunassa on kiva istua hetki rauhassa jutellen. Minulle on myös tärkeää päästä saunojen välissä pulahtamaan veteen, joten oli iloinen yllätys, miten iso uima-allas saunamaailmasta löytyikään.

      Vastaa
  3. Hauska nähdä tällaisetkin mahdollisuudet. Putkiliukumäki ei varmaan meille sopisi, mutta jos sattuisi saamaan mukaan edes jonkun lastenlapsista, ei varmaan hauskempaa olisi. Läskipyörät talvipoluilla ja -keleillä – hups, mahtaisiko onnistua? Hauska haaveilla aktiviteeteista. Aila

    Vastaa
    • Nuo maastoliikuntapolut ovat hieman haastavampia, kun kiemurtelevat metsässä. Niiden pyöräilystä nauttii enemmän, jos on aiempaa kokemusta maastopyöräilystä.

      Minä olen todella arka menemään liukumäkiin, mutta Mikko tykkää niistä valtavasti. Itselle on kiva katsella, kun hän syöksyy takaisin altaaseen. Teidän lapsenlapsenne viihtyisisivät Saimaan Rauhassa mainiosti.

      Vastaa
  4. Onpas upea! Ollaan mietitty tätä monta kertaa, ja nyt kyllä nousi innostus taas hurjan paljon! Saako tuolla kylpylän puolella siis vapaasti kuvata (eli ottaa vaikka GoPron mukaan)?

    Vastaa
    • Kannattaa ottaa ohjelmaan! Itse asiassa kylpylässä ei saa kuvata lainkaan, saimme erikseen luvan kuvaamiseen. Tämän julkaisun kuvat on otettu sen jälkeen, kun muut olivat poistuneet pukuhuoneeseen. Viikko sitten kirjoitimme jutun Imatran kylpylästä, siellä kuvaaminen sen sijaan oli sallittua, kunhan muita henkilöitä ei tule kuviin.

      Vastaa
  5. Mielestäni pukuhuone tässä kylpylässä on aivan älytön viritys. Pukukopit ovat todella ahtaita, niissä on kaksi ovea (saiko niitä edes lukkoon?) ja ulkoa päin on vaikea nähdä mitkä ovat vapaita ja mitkä varattuja. Riisuutumisen jälkeen joudut kantamaan kaikki vaatteet – siis myös ulkovaatteet – erilliseen tilaan, jossa pukukaapit ovat. Toimii varmasti ihan hyvin, jos tulet kylpytakki päällä huoneesta sisätiloja pitkin mutta ei niinkään, jos tulet loma-asunnosta ulkokautta.

    Kylpylä muuten ihan jees!

    Vastaa
    • Hyviä pohdintoja Immo. Minäkin pidän enemmän perinteisistä, naisille ja miehille erikseen jaetuista pukuhuoneista. Siten ei tarvitse kannella vaatteita pukukopista kaapeille.

      Me yövyimme kylpylässä, joten ulkovaatteita ei ollut mukana. Yhteen kaappiin olisi tosiaan vaikea saada paksua talvitakkia mahtumaan. Henkilökunnalta voi toki kysyä, voisiko jättää talvitakit muualle.

      Vastaa
  6. Hieman myös ihmettelin tuota pukuhuone järjestelyä ja miten kuljettaa vaatteita edes-takas kopin ja sermien välillä. Ei hyvä. Saunat sekasaunoja – hyvä, mutta sai pitää uikkarit päällä? Saksassa sekasaunassa ollaan yleensä ihan nakkena ja tätä ei vielä ole tullut Suomeen vaikka saunakansaa olemmekin. Kylpylän ”discovalaistus” oli mielestäni hieman räikeä ja sopinee nuoremmille eikä enää setämiehille, joka kaipaa hieman hillitympää valaistusta.

    Vastaa
    • Joo, eipä ole tuollaiseen pukuhuonejärjestelyyn tullut aiemmin törmättyä, mutta toisaalta, eipä se meitä varsinaisesti haitannut – kummastutti vain. Joo, saunoissa sai pitää uikkarit päällä tai oikeastaan pitä pitää uikkarit päällä. Näköjään tuohon nyt tullut valittua pääasiassa kuvia, joissa tuo ”diskovalaistus” on aina vähintään taustalla. Kyseinen valaistus vesisuihkuineen järjestettiin aina 30 minuutin välein ja kesti arviolta 5 minuuttia, joten 25 seuraavaa minuuttia ei sitä ollut. Niin ikään musiikki soi tuon diskovalaistuksen ajan, mulloin musiikkia ei ollut.

      Vastaa
  7. Vaikuttaapa monipuoliselta paikalta. Menisin varmasti testaamaan etenkin saunamaailmaa ja liukumäkiä! Noin muutoin ei kylpylälomista ole kokemusta paitsi Järvisydämestä ja joskus lapsuuden ajoilta perheen kanssa. Näin jälkeenpäin on hieman harmittanut, etten esimerkiksi Budapestissä käynyt yhdessäkään kylpylässä.

    Vastaa
    • Joo, tuo oli monipuolinen paikka! Liukumäet olivat muuten varsin vauhdikkaita, tykkäsin! Itseänikin muuten harmittaa vähän sama juttu Budapestissä, mutta ei tullut kylpylöissä käytyä. Näin siitä huolimatta, että olemme olleet siellä jopa kahdestii!

      Vastaa
  8. Värimaailmassa ainakin löytyy! Harvemmin käymme kylpylöissä, mutta kun korona-aikaan pääkaupunkiseudulla suljettiin uimahallitkin, niin kävimme mm. Lohjan kylpylässä, jossa oli uimiseen kelvollinen allas ja jossain määrin erilaisia muita altaita kylpylähuveihin – ja kiva värimaailma 🙂 Lähempänä pääkaupunkiseutua myös Aulankoa on kehuttu ja saatankin vielä joskus käydä tsekkaamassa sen.

    Vastaa
    • Tuossa Janille aiemmin vastasinkin, että noista valoista monet ovat päällä vain joitain minuutteja kerran puolessa tunnissa. Mutta värimaailma oli tuolla kyllä kiva! Vielä jokin aika sitten ei meidänkään tullut kylpylöissä käytyä, mutta nyt tilanne on kyllä muuttunut. Tuolla Aulangossa olenkin joskus käynyt, mutta siitä on 10 vuotta aikaa…

      Vastaa
  9. Me taisimme myös vierailla täällä joitakin vuosia sitten ja oli kyllä tosi hienot puitteet niin kylpylässä kuin sen ulkopuolellakin ravintoloineen. Nuo aktiviteetit sopivat kyllä hyvin yhteen kylpyläloman kanssa ja talvipyöräily on tosi kivaa puuhaa!

    Vastaa
    • Joo totta, tuo oli hieno paikka! Erilaiset aktiviteetit tosiaan sopivat hyvin yhteen kylpyläloman kanssa. Pyöräily on mukavaa niin talvella kuin kesällä, seuraavaksi pitääkin mennä kokeilemaan alueen kesäpyöräilyreittejä!

      Vastaa
  10. Kävimme myös täällä noin kuukausi sitten viikonlopun verran, ja yövyimme juurikin Castle-siivessä, koska ihastuin nimenomaan siihen etukäteen netistä paikkaan tutustuessani. Huone oli yllättävän tilava, mutta jääkaappi olisi ollut hyvä lisä. 😁 En ole käynyt kylpylässä about 15 vuoteen, joten minulla ei ole oikein vertailukohtaa esim. siihen, kuinka iso Holiday Club Saimaan kylpylä on. Ja olin erittäin yllättynyt että paikasta löytyi myös R-Kioski! Joka tapauksessa, kylpylä oli viihtyisä ja kokemus hyvä, myös 1-vuotiaan mielestä (erityisen hauska oli se puolen tunnin välein tapahtunut musiikkishow). Saunamaailma jouduttiin skippaamaan, mutta sekin näyttää kuvissa viihtyisältä! Pukuhuonejärjestely oli kieltämättä erikoinen, mutta mieheni ei pitänyt sitä outona, kun on kuulemma muuallakin törmännyt vastaavaan.

    Vastaa
    • Huone tosiaan oli meilläkin tilava ja jääkaapista olen samaa mieltä, ylipäätään minusta se on aina mukavaa. Ja kyllä, ärrä respan vieressä pääsi tosiaan yllättämään. Se musiikkishow oli toteutettu myös hyvin ja oli myös hienoa, että se nimenomaan oli puolen tunnin välein eikä koko ajan. Itse en ole vastaavaan pukuhuonejärjestelyyn muualla törmännyt, mutta eipä se meitä mitenkään haitannutkaan.

      Vastaa
  11. Hienon näköinen tuo Castle-siipi, ja hauska keksintö nuo erilaiset valaistukset kylpylässä. En olekaan aiemmin tuollaista valo- ja musiikkiosuutta kokenut kylpylässä 🙂

    Vastaa
    • Joo, castle-siipi oli kieltämättä kiva. Eipä ole vastaavaan musiikkiasiaan itsekään tullut aiemmin törmättyä, mutta ihan mukava yksityiskohta ilman muuta!

      Vastaa
  12. Onko tuolla aina noin hämyisää vai vaan illalla? Onko sieltä ikkunoita ulos? 😀 Iso kontrasti jos esim. aamupäivällä menee ja sitten saapuu noin hämyiseen paikkaan. Tosi kivalta ja monipuoliselta paikalta vaikuttaa, viihtyisin varmasti 🙂 Ollaan käyty viime vuodet vaan oman kotikaupungin kylpylässä (Tropiclandia) ja tuntuu että moni muu kylpylä on kunnolla panostat erilaisiin elämyksiin.

    Vastaa
    • Ei olla käyty kuin illalla niin en ole varma. 😀 Ulos ei tainnut olla ikkunoita, sisälle oli, muun muassa kahteen ravintolaan. Tykättiin kyllä todella paljon tuosta paikasta ja mennään varmasti toistekin!

      Vastaa
  13. Vaikuttaa upealta paikalta. Hyvinkin voisin kuvitella lomailevani tuolla, vaikkakin yhteinen pukuhuone on kyllä todella outo järjestely.

    Vastaa
    • tämä oli todella kiva paikka! Ja heh, yhteinen pukuhuone tosiaan oli outo järjestely, vaikka ei sinällään meitä kyllä häirinnytkään. Ei ole vastaavaa tullut vastaan.

      Vastaa
  14. Näyttää todella hienolta paikalta! Rakastan myös tunnelmallisia ja monipuolisia majoituksia ja tuolla on näköjään vähän kaikkea! 🙂 Näin pariskuntana ajatellen tykkään tuollaisista yhteispukuhuoneista yms, sillä missasin esimerkiksi aikanaan mieheni ensimmäisen suomalaisen saunakokemuksen siksi, että miehille ja naisille oli eri saunat pesutiloissansa laivalla ollessamme. Saimaa houkuttelisi kesää ajatellen, joten täytyy pitää tämä paikka mielessä! 🙂

    Vastaa
    • Tuo toden totta oli hieno paikka! Yhteispukuhuone oli omaan mieleen mieleen hieman erikoinen, mutta yhteissaunat ovat kyllä pariskunnalle aivan ehdoton juttu! Saimaa toden totta kannattaa pitää mielessä, yksi hienoimmista paikoista viettää Suomessa lomaa!

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa