Kaupallinen yhteistyö Visit Juva kanssa

Alkukesän kotimaanmatkallamme saimme huomata, että Juvalla on todella monipuolisesti erilaisia pyöräilyreittejä. Koska pidämme luonnossa liikkumisesta ja aktiivilomailusta, halusimme ehdottamasti Oravareitin ohella testata myös Juvan pyöräilyreittejä. Reittivalintamme oli kauniissa harjumaastossa kulkeva Huitukan harjukierros. Pyöräilypäivänä tuli myös tutustuttua Juvan nähtävyyksiin.

Huitukan harjukierros, pyöräily Juva
Huitukan harjukierros, pyöräily Juva
Huitukan harjukierros, pyöräily Juva

Huitukan harjukierros

Huitukan harjukierros on noin 50 kilometrin pituinen rengasreitti. Sen lähtöpiste on Juvan keskustan läheisyydessä Vehmaan risteysalueella. Reitti kulkee perinteisten suomalaisten maalaismaisemien, erilaisten metsätyyppien, muutaman järven ja reitin nimikkoharjun kautta.

Erityisiä kohteita pyörämatkan varrella on Vehmaan ja Vuorenmaan maalaismaisemat sekä suojeltu Huitukanharju. Huitukanharjulla voi kuulemma nähdä kivikautisia asuinpaikkoja ja tervahautoja sekä Repokivet-nimisen jääkauden muodostaman kivimuodostelman. Emme odottaneetkaan tunnistavamme kivikautisia asuinpaikkoja maastosta, ja Repokivetkin jäivät huomaamatta, kun keskityimme ihailemaan kapealta harjukannakselta avautuvaa näkymää. Muille retkeilijöille vinkkinä, että jälkikäteen luimme Repokivien sijaitsevan Vuoreinen- ja Sourujärvien välisessä niemessä.

Oravareitti melonta, kartta
Huitukan harjukierros, pyöräily Juva

Pyöräilyreitti kulkee pääosin autoteiden varsilla. Pyöräilyteitä pitkin kuljetaan vain lähellä Juvan keskustaa, mutta Huitukan harjukierros vaikutti varsin rauhalliselta ainakin meidän kokemana ja autoliikennettä oli varsin niukasti. Pyöräilyalustana on asfalttia, hiekka- ja soratietä sekä Huitukanharjun kangasmaaston leveät polut. Huitukan harjukierros on luokiteltu keskivaativaksi.

Huitukan harjukierros, pyöräily Juva

Kokemuksemme Huitukan harjukierroksesta

Yövyimme Juva Campingissa ja saimme sieltä sähköavusteiset fatbike-pyörät käyttöömme. Vastaanottotiskillä oli sopivasti myös paperiesite Huitukan harjukierroksesta, joten nappasimme sen mukaamme. Reitti löytyi myös Outdooractive-sovelluksesta, jota hyödynsimme päivän aikana. Kyseisessä sovelluksessa ja esitteessä reitin pituudeksi on ilmoitettu vajaa 70 kilometriä, mutta tämä käsittäisi Huitukanharjun kohdalta vaihtoehtoisen reitin pyöräilyn varsinaisen rengasreitin lisäksi.

Juva Campingilta oli aivan lyhyt matka pyöräilyreitin alkuun. Ensimmäinen reittimerkki löytyi helposti, mutta seuraavaa piti hieman odottaa. Tässä olikin hyvä, että pystyi kartasta tarkistamaan reitin kulun. Huitukan harjukierroksella on loppujen lopuksi varsin vähän käännöksiä ja siten reitillä on helppo pysyä.

Juva Camping
Huitukan harjukierros, pyöräily Juva
Huitukan harjukierros, pyöräily Juva

Pian alun jälkeen saavuimme Vehmaan kartanon maille. Kartanon läheisyydessä oli lehmiä laitumella ja meitä hymyilytti, miten lehmät kääntyivät kiinnostuneina katsomaan meitä pyöräilijöitä. Vehmaan kartonon pihapiirissä toimii TeaHouse of Wehmais. Kannattaa ehdottomasti pysähtyä täällä! Teepuoti oli varsin viehättävä ja ruokalista kuulosti herkulliselta. Me olimme vasta pyöräilymme alkuvaiheessa ja sen vuoksi emme malttaneet jäädä TeaHouse of Wehmaisiin pidemmäksi aikaa.

Huitukan harjukierros, pyöräily Juva
TeaHouse of Wehmais, Juva
TeaHouse of Wehmais, Juva
TeaHouse of Wehmais, Juva

Noin 5,5 kilometrin jälkeen reittikartan mukaan reitti haarantuisi kahteen vaihtoehtoon, mutta reittimerkinnät johtivat Huitukantielle ja Huitukanharjulle. Se oli jo ennalta ollutkin meidän valintamme. Huitukanharju oli mukavan pitkähkö, kolmen kilometrin pituinen, ja kulki useamman järven ja lammen välistä. Marika oli kartan nähtyään pakannut mukaan uikkarit, mutta harjun varrella ei ollut uimapaikkaa eikä toisaalta sääkään aivan uimista suosinut.

Huitukan harjukierros, pyöräily Juva
Huitukan harjukierros, pyöräily Juva
Huitukan harjukierros, pyöräily Juva
Huitukan harjukierros, pyöräily Juva

Huitukanharjun jälkeen saavuimme jälleen maalaismaisemiin. Pyöräillessämme tien varrella oli hevosten tarhoja ja hevoset hörisivät meille kiinnostuneina. Toinen jopa innostui juoksemaan tarhan viertä meidän pyöräillessämme eteenpäin.

Pyöräilyn puolivälin tienoilla on Vuorenmaan maalaismaisemat. Tämän jälkeen reitti kulkikin pääosin metsässä. Huitukan harjukierroksen loppuosa oli selvästi mäkisempi. Kerran ajoimme harhaan, nimittäin aivan reitin lopussa, kun emme huomanneet reittimerkin puuttumisen vuoksi kääntyä Nääringintieltä Pursialantielle. Suoraankin mennessä olisimme päätyneet takaisin reitille, mutta halusimme pyöräillä virallisen reitin mukaan. Tämä valinta palkitsi meidät suurella ylämäellä, mutta myös mielenkiintoisella kokemuksella, kun pyöräilimme aivan maatilan pihapiirin läpi kulkevaa tietä pitkin. 

Oravareitti melonta
Oravareitti melonta
Huitukan harjukierros, pyöräily Juva
Huitukan harjukierros, pyöräily Juva

Ennen reitin alkupisteeseen palaamista kävimme vielä reitin varrella olevassa Pikkirilli-patsasmyymälässä ihmettelemässä jos jonkinlaista pihapatsasta.

patsasmyymälä Pikkirilli, Juva
patsasmyymälä Pikkirilli, Juva

Ruoka täydentää retkipäivän

Pyöräilyn jälkeen meillä oli nälkä ja Huitukan harjukierroksen teemaan sopien halusimme perinteistä suomalaista ruokaa. Juvalla toimii kaksi teemaan sopivaa lounasravintolaa: kahvilaravintola Idänportin Helmi ja kahvilamyymälää Pikkupiippu. Idänportin Helmen yrittäjä kertoi meille kahvilan taustasta ja erityiskehu kahvilan yhteydessä toimivasta myymälänurkkauksesta, jossa myydään paikallisten pienyrittäjien tuotteita. Meidän mukaamme tarttui lakka- ja mustikkalimonadit. Saimme myös maistiaiset maukkaasta helmiäiskaurasta tehdystä rieskasta.

Idänportin Helmi, Juva
Idänportin Helmi, Juva
Idänportin Helmi, Juva

Pikkupiipussa myydään kotileipomo Siiskosen tuotteita ja tarjoillaan lounasta. Saavuimme paikalle vasta juuri lounasajan loppupuolella, joten meidän ruoaksemme valikoitui Pikkupiipun artesaanipitsat. Erittäin maukkaita olivat nekin!

Pikkupiippu, Juva
Pikkupiippu, Juva
Pikkupiippu, Juva

Juvan nähtävyydet

Huitukan harjukierroksen varrelle osuivat mielenkiintoiset TeaHouse of Wehmais ja patsasmyymälä Pikkirilli. Osoittautui, että näiden lisäksi pienessä Juvan kunnassa on yllättävän paljon koettavaa niin kulttuurin kuin luonto- ja aktiivilomailunkin saralla ja haluamme mainita näistä muutamia.

Juvan nähtävyydet

Juvan harmaan kivikirkon erottaa kunnan keskustasta helposti. Juvan kirkon rakennutti aikoinaan Vehmaan kartanon isäntä. Komea kirkkorakennus on vuodelta 1863. Sen arkkitehteina toimivat Ernst Lohrmann ja Carl Albert Edelfelt. Kirkkoa on kehuttu sen erinomaisesta akustiikastaan. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kirkon keskikäytävän kattokruunut valaisivat aikoinaan Helsingin yliopiston juhlasalia.

Kirkon sankarihautausmaan kaariportin vartiosotilasta esittävän veistoksen on tehnyt Tapio Wirkkala.

Juvan kirkko

Juvan kirkonkylän läheltä löytyy Partalan museoalue, osoitteesta Huttulantie 1a, Juva. Partalan historia juontaa 1400-luvulle saakka. Pihapiirin rakennukset pitävät sisällään Juvan museon, Juvan karjalaisten museon ja Galleria Kuninkaankartanon. Näissä esitellään paikallista ja karjalaista historiaa sekä kotimaista ja ulkomaista taidetta. Näyttelyt ovat avoinna kesäisin. Alue on museokorttikohde. Partalan kuninkaankartanon hotelli ja tilausravintola toimivat kivinavetassa.

Partalan museoalue on yksi Saimaa Unesco Global Geopark -kohteista.

Partalan museoalue, Juva
Partalan museoalue, Juvan nähtävyydet

Gottlundin kierros on luonto- ja kulttuuripolku. Se esittelee Juvan kulttuurihistoriallisia kohteita. Reitti alkaa Partalan kuninkaankartanosta. Maastoon merkitty rengasreitti on 8 kilometrin pituinen. Gottlundin kierroksen kartan ja reitin varrella olevat kohteet löydät tämän linkin takaa.

Gottlundin kierros, Juva
Gottlundin kierros, Juva

Vajaan kymmenen kilometrin päässä Juva keskustasta, Jukajärven toisella puolella, on Pattoin perintötalo. Tila on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan. Museon pihapiiri on kertoo elämästä 1800-luvulla. Kesäkaudella alueella laiduntaa suomalaisten alkuperäisrotujen lampaita. Museoon voi tutustua omatoimisesti ympäri vuoden. Kesäaikana tiettyinä päivinä paikalla on opas, jonka johdolla pienestä maksusta pääsee tutustumaan rakennuksiin. 

Pattoin perintötalo, Juva
Pattoin perintötalo, Juva

Pattoin perintötalolle voi tehdä myös melontaretken. Kajakit ja kanootit saa vuokrattua Juva Campingista. Jukajärven poikki melottuaan rantaudutaan esteettömälle ja hiljattain uudistetulle Aaronlaavulle. Laavulta kulkee noin kilometrin pituinen luontopolku Pattoin perintötalolle. Me näimme Jukajärvellä meloessamme kauriin uivan järven halki.

Pattoin perintötalo on myös yksi Juvan Saimaa Geopark -kohteista.

Juva Camping, melonta
Juva Camping, melonta
Aaronlaavu, Juva
Aaronlaavu, Juva
Aaronlaavu, Juva

Juvan keskustan lähellä on uusi 800 metrin pituinen Jukajärven esteetön tarinapolku. Reitillä on seitsemän luontoaiheista opastaulua ja jokaisen kohdalla penkit, lisäksi yksi esteetön tulipaikka. Opastauluissa kerrotaan alueen luonnosta ja historiasta.

Reitiltä on voi tehdä myös piston läheiselle lintutornille, tämä osio ei kuitenkaan ole esteetön. Tarinapolku alkaa Tuomaantien paikoitusalueelta.

Juvan esteetön tarinapolku
Juvan esteetön tarinapolku
Juvan esteetön tarinapolku

Huitukan harjukierros ei nähtävyyksiensä puolesta koreile, mutta aktiivilomalla tarjoaa mukavan pyöräilyreitin, jonka kohokohtia ovat maalaismaisemat ja Huitukanharju. Suosittelemme samalla pistäytymään Vehmaisten kartanon teetuvalla ja kunnan nähtävyyksillä. Juvalla on kompaktilla alueella yllättävän paljon nähtävää. Näin alkukesästä museot olivat vielä kiinni ja muutama kiinnostava kohde ja reitti jäi vielä odottamaan seuraavaan vierailuun.

1 Kommentti

  1. Kyllä Suomessakin näyttää olevan kivoja ja monipuolisia reittejä polkupyörällä tutustuttavaksi. Aina ei olisi tarpeen lähteä Viroon pyöräilylomalle, kuten olemme tehneet.

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa