Kaupallinen yhteistyö Visit Lahden ja Salpausselkä Geoparkin kanssa

Olimme toukokuun lopussa tutustumassa Vierumäen luontoon. Vierumäki on yksi Päijät-Hämeessä sijaitsevan Salpausselkä UNESCO Global Geopark -alueen merkittävimmistä kohteista. Tukikohtanamme toimi Suomen Urheiluopisto.  Vierumäellä kaunis jääkauden muokkaama luonto, Suomen Urheiluopiston monipuoliset liikuntamahdollisuudet ja alueen laadukkaat palvelut takaavat onnistuneen vierailun. Vierumäki sopii kuitenkin aivan kaikille eikä paikasta nauttiakseen tarvitse olla urheilija tai edes erityisen aktiivinen liikkuja. Paikalla voi, ja kannattaakin käydä myös ihan vain ulkoilemassa ja nauttimassa kauniista luonnosta.

Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
suppailu Vierumäki, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
melonta Vierumäellä, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
Valkjärvi, Vierumäki, Salpausselkä Geopark

Vierumäki – jyrkkäreunaisia harjuja ja suppalampia

Vierumäki sijaitsee Toisella Salpausselällä, joka kerrostui mannerjäätikön reunalle 12 000 vuotta sitten. Suomen Urheiluopiston ja samalla Toisen Salpausselän pohjoispuolella on useita pienten järvien reunustamia, kapeita ja jyrkkärinteisiä harjuja, joilla kulkevilta poluilta voi ihailla kauniita maisemia. Maastossa on paljon myös suppia, joista kenties kuuluisin on vihreänsävyinen ja kirkasvetinen Valkjärvi, jonka ympäristössä mekin suurimman osan aktiviteeteistamme teimme.

melonta Vierumäellä, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
melonta Vierumäellä, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
suppailu Vierumäki, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark

Pyöräillen Kalattoman kierroksella

Ennen Valkjärven ympäristöön tutustumista halusimme lähteä kokeilemaan pyöräilyä sähköfatbikeilla, josta kummallakaan ei ollut aiempaa kokemusta. Valitsimme reitiksemme 9,8 kilometrin mittaisen Kalattoman kierroksen.Reitti oli varsin helppo ja polku leveä, vaikka ylä- ja alamäet olivat paikoitellen todella jyrkkiä.

pyöräilemässä Vierumäellä, Kalattoman kierros, Salpausselkä Geopark
Vierumäki, Kalattoman kierros, Salpausselkä Geopark
pyöräilemässä Vierumäellä, Kalattoman kierros, Salpausselkä Geopark

Reitin kohokohta maisemien puolesta oli reitin nimikkolampi, suppaan syntynyt Kalattomanlampi, joka oli kaunis ja kirkasvetinen. Lammella oli myös laavu ja nuotiopaikka. Totesimme pyöräilyn sähköfatbikeilla erittäin mukavaksi, ei varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi.

Kalattomanlampi, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Kalattomanlammen laavu, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Kalattomanlampi, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Kalattomanlampi, Vierumäki, Salpausselkä Geopark

Helppotasoiseksi luokitellun Kalattoman kierroksen lisäksi Vierumäellä on tarjolla toinen rengasreitti, 8,2 kilometrin pituinen keskivaikea Peurankierros, sekä Heinolaan vievät janareitit Juustopolku ja Valo-Ilves.

pyöräilemässä Vierumäellä, Kalattoman kierros, Salpausselkä Geopark
pyöräilemässä Vierumäellä, Kalattoman kierros, Salpausselkä Geopark
Vierumäen reitit, kartta

Smaragdinvihreä Valkjärvi

Pyöräilyn jälkeen halusimme päästä tutustumaan alueen kuuluisaan Valkjärveen. Valkjärvi on kirkasvetinen ja lähdepohjainen suppalampi, joka on myös syvä ja vihreäsävyinen. Lähteiden vuoksi Valkjärven vesi on myös viileähköä. Päätimme lounaan jälkeen aloittaa Valkjärveen tutustumisen melomisella, jota varten vuokrasimme Urheiluopistosta kanootin.

melonta Vierumäellä, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
melonta Vierumäellä, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
melonta Vierumäellä, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
Valkjärvi, Vierumäki, Salpausselkä Geopark

Valkjärven halki melottuamme jalkauduimme hetkeksi ja ylitimme pienen kannaksen. Näin pääsimme käymään myös viereisellä, alueen suurimmalla järvellä Suurijärvellä. Kaiken kaikkiaan melominen oli todella miellyttävä kokemus Geopark-aluetta ihmetellessä.

melonta Vierumäellä, Salpausselkä Geopark
melonta Vierumäellä, Salpausselkä Geopark
melonta Vierumäellä, Salpausselkä Geopark
Vierumäki, Salpausselkä Geopark
melonta Vierumäki, Salpausselkä Geopark

Suppailua tyynellä Valkjärvellä

Vierumäellä viettämämme parin päivän aikana pääsimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa myös suppailua, vaikka Mikolla ei ollut edes uimavaatteita mukana. Alku oli molemmilla hieman haparoiva, mutta nopeasti oikea tasapaino löytyi ja homma muuttui helpoksi ja samalla miellyttävän rentouttavaksi. Tätä täytyy koittaa jatkossakin!

suppailu Vierumäki
suppailu Vierumäki, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
suppailu Vierumäki, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark
suppailu Vierumäki, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark

Lemmenharjun luontopolku

Emme olleet alun perin ajatelleet tekevämme ensimmäisen päivän aikana enää muuta ulkoilua, mutta Vierumäen maisemat yksinkertaisesti olivat niin hienoja, että emme malttaneet olla lähtemättä vielä patikoimaan. Päätimme lähteä kiertämään Lemmenharjun luontopolun, joka kiertää Valkjärven sekä läheisen Ahvenlammen ja kulkee lisäksi Saarijärven ja Suurjärven kautta. Lemmenharjun luontopolun voi kiertää sekä myötä- että vastapäivään. Reitti on merkitty puisin opaskyltein ja puihin oranssein maalimerkein. Lemmenharjun luontopolulle pääsee helposti Suomen urheiluopiston parkkipaikalta kulkemalla lyhyen, noin parin sadan metrin matkan parkkipaikalta urheiluopiston taakse Valkjärven rantaan.

Lemmenharjun luontopolku Vierumäki, kartta
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Valkjärvi, Vierumäki
Valkjärvi, Vierumäki
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark

Lemmenharjun luontopolku on vain 4,1 kilometrin mittainen (4,5 kilometriä, jos tekee piston läheiselle Letturannalle, jossa käyminen kyllä kannattaa). Koska reitti on suhteellisen lyhyt, ja meille tuttu Valkjärven ympärillä menevä osa reitistä täysin tasaista, ajattelimme koko reitin olevan todella helppo. Aivan näin ei kuitenkaan ollut, sillä harjulle sai kiivetä useita kertoja.

Tämä oli samalla myös positiivinen yllätys, sillä reitti tosiaan kulki pääasiassa todella korkean harjun päällä. Vaikka puut jossain määrin estivät näkymää järville, oli reittiä todella kiva kulkea. Harvoin sitä on tällaisissa harjumaisemissa päässyt kulkemaan.

Letturanta, Vierumäki
Letturanta, Vierumäki
Letturanta, Vierumäki
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark

Ahvenlammen sanotaan olevan yksi Vierumäen kirkasvetisimmistä järvistä.  Ahvenlampea kiertäessäsi pääsee näkemään myös lammella olevan kelluvan saaren.

Ahvenlampi, Vierumäki ja  Salpausselkä Geopark
Ahvenlampi, Vierumäki ja  Salpausselkä Geopark
Ahvenlampi, Vierumäki ja  Salpausselkä Geopark
Ahvenlampi, Vierumäki ja  Salpausselkä Geopark
Ahvenlampi, Vierumäki ja  Salpausselkä Geopark

Ensimmäisen ja varsin aktiivisen päivämme Vierumäellä kruunasi kaunis auringonlasku.

auringonlasku Vierumäki
auringonlasku Vierumäki
auringonlasku Vierumäki

Aamu-uinnilla Valkjärvessä

Seuraavana aamuna Marika halusi ennen aamiaista käydä vielä pulahtamassa Valkjärven viileähköön veteen. Voikin siis sanoa, että tutustuimme tuohon kiehtovaan ja syvään suppajärveen varsin kattavasti, kun meloimme, suppailimme ja patikoimme sen ympärillä, ja Marika päätti käydä vielä uimassakin! Mikäli Marika olisi jatkanut uintireissua kannaksen yli viereiseen Suurjärveen, olisi siellä vesi ollut kuulemma muutaman asteen Valkjärveä lämpimämpää.

Valkjärvi uinti
Valkjärvi uinti

Monipuolisia palveluja keskellä Vierumäen kaunista harjuluontoa

Me yövyimme Suomen urheiluopiston sydämessä Hotelli Fennadassa, ja meidän huoneemme oli oikein miellyttävä. Hotellissa oli kaksi ravintolaa: Puhti ja V. Hieman yksinkertaistaen sanottuna Puhti tarjoaa hieman edullisempaa kokemusta ja V puolestaan hieman persoonallisempaa. Me söimme lounaan Puhti-ravintolassa, jossa oli tarjolla oikein laadukas buffettyylinen lounas ja päivällisen söimme ravintola V:ssä, joka sekin oli erittäin herkullinen.

hotelli Fennada, Vierumäki
ravintola V, Vierumäki

Vierumäellä on kuitenkin myös muita majoitusvaihtoehtoja, joista meillä ei toistaiseksi ole kokemusta. Alueella sijaitsee Holiday Club Vierumäki, jonne on myöhemmin tulossa myös kylpylä. Muutamissa Holiday Clubin kylpyläkohteissa olemme aiemmin käyneet, ja todenneet ne todella miellyttäviksi. Majoitusta tarjoaa myös tasokkaita huviloita varsinkin isommalle porukalle vuokraava Premium Resorts, joka niin ikään vaikuttaa hyvältä kohteelta. Vierumäellä käydessä majoituskaan ei ole pakollinen, vaan päiväretkeläinenkin pystyy viettämään alueella mukavan päivän.

Meidän kokeilemiemme ravintoloiden ohella alueelta löytyy runsaasti myös muuta kehuttua tarjontaa, kuten Holiday Clubin Hill Grill sekä Pine Pub -ravintolat.

ravintola Puhti, Vierumäki
ravintola V, Vierumäki

Suomen urheiluopistossa pystyy luonnollisesti harjoittamaan monenlaisia aktiviteetteja, kuten lukemattomia erilaisia pallopelejä sekä ulkoilma-aktiviteetteja. Suomen liikuntaopiston hinnasto niin kentille kuin eri vuokravälineille löytyy täältä.

Mikä on Geopark?

Geopark on yhtenäinen maantieteellinen alue, joka sisältää kansainvälisesti merkittäviä geologisia kohteita, maastonmuotoja ja maisemia. Euroopan geopark-verkosto on perustettu vuonna 2000 ja maailmanlaajuinen vuonna 2004. YK:n kasvatus, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on nimennyt geopark-kohteita vuodesta 2015. Tällöin ne nousivat Unescon maailmanperintökohteiden ja biosfäärialueiden rinnalle kertomaan planeettamme ja ihmiskunnan kulttuuriperinnön monimuotoisuudesta.

Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark

Geopark-alueet kertovat maiseman ja maastonmuotojen syntytarinaa nostaen samalla esille alueen kulttuuriperintöä, kohteita, palveluita ja tuotteita. Keskeisiä tavoitteita ovat luonnon ja kulttuuriperinnön vaaliminen, kestävän kehityksen edistäminen ja paikallisidentiteetin vahvistaminen.

Toukokuun 2023 lopulla Unescon maailmanlaajuiseen geopark-verkostoon kuuluu 195 kohdetta 48 maassa. Suomessa Unescon geopark-kohteita on neljä: Lauhanvuori-Hämeenkangas, Rokua, Saimaa sekä tuorein jäsen, huhtikuussa vuonna 2022 hyväksytty Salpausselkä Geopark.

Vierumäki ja Salpausselkä Geopark
Perämeren kansallispuiston Selkä-Sarven luontopolku
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
melonta Vierumäellä, Valkjärvi, Salpausselkä Geopark

Entäpä mikä on Salpausselkä Geopark?

Muinaisten jäätikköjokien kerrostamat Salpausselän reunamuodostumat edustavat Suomen kansainvälisesti tunnetuinta jääkautista perintöä, ja Lahden seudulla selänteet ovat näyttävimmillään. Ne muodostavat Salpausselkä Geopark -alueella ainutlaatuisen, mannerjäätikön sulamisvesien virtausta kuvastavan kokonaisuuden yhdessä viuhkamaisesti pohjoiseen suuntautuvien harjujen kanssa.

Alueella on satoja järviä, pienistä suppalammista aina Suomen toiseksi suurimpaan järveen Päijänteeseen. Jää ja vesi ovat osaltaan muovanneet myös alueen ikivanhaa, lähes kaksi miljardia vuotta sitten syntynyttä kallioperää, johon voi tutustua useissa jylhissä kohteissa.

Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Kalattomanlampi, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark

Salpausselkä Geopark -alueella pääseekin näkemään ja kokemaan veden eri tavoin muovaamaa maisemaa.  Salpausselkä Geopark kattaa Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Lahden, Padasjoen ja Sysmän kuntien alueet. Tällä kertaa tutustumiskohteenamme oli Vierumäen Geopark-kohteet. Salpausselkä Geopark -alueen merkittävimpiä kohteita Vierumäen lisäksi ovat esimerkiksi Lahden urheilukeskus ja siihen kytkeytyvä Salpausselän-Tiirismaan laaja ulkoilualue Lahdessa ja Hollolassa, Salpausselkien väliin patoutunut Vesijärvi ja Päijänteen kansallispuisto , jonka kenties kuuluisin kohde on Kelventeen saari. Muun muassa näihin mainittuihin Salpausselkä Geoparkin kohteisiin meidän on tarkoitus käydä tutustumassa tämän vuoden aikana

pyöräilemässä Vierumäellä, Kalattoman kierros, Salpausselkä Geopark
Kalattomanlampi, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Kalattomanlampi, Vierumäki, Salpausselkä Geopark
Lemmenharjun luontopolku, Vierumäki, Salpausselkä Geopark

Iso suositus meiltä Salpausselkä Geoparkille ja Suomen urheiluopistolle. Oliko Salpausselkä Geopark tai Vierumäki sinulle ennestään tuttuja?

20 Kommentit

  1. Olipas kiva lukea ”paikallis”kohteesta ulkopuolisin silmin. Kalaton ja Saarijärvi oli lapsuuden kesien vakkariuimapaikkoja. Nykyäänkin käydään usein Opistolla joko ihan vaan kävelemässä, talvella hiihtämässä. Toisinaan Flow Parkissa tai padelia pelaamassa.
    Pyöräretket Heinolasta Ilvespolkua pitkin on myös joka kesäisiä ”must”-juttuja. Viimeisimpänä oli työpaikan tyhy-iltapäivä Vierumäki Amazing Racen parissa.

    Vastaa
    • Oi, miten mahtavaa kuulla kokemuksiasi Vierumäeltä! Miten upeat uimapaikat sinulla onkaan lapsuuskesinä ollut. Ihastuin Vierumäkeen ja aion palata sinne vielä kesäkuussa ulkoilmaan. Uimareissulle aion mennä ehdottomasti. Voisikin pakata uimakamppeet pyöräretkelle ja pistäytyä myös Kalattomanlammella uimaan.

      Olenkin ymmärtänyt, että paikalliset käyvät paljon nauttimassa alueen ulkoilumahdollisuuksista. Tämä on hienoa, ja luonnossa liikkuessa sai silti olla omassa rauhassaan. Minkäänlaisia ruuhkia poluilla emme viikonloppureissullamme havainneet.

      Oi, tuo Vierumäki Amazing Race kuulostaa mahtavalta ohjelmalta työpaikan tyhy-päivään! Myös luontopakopeli olisi kiinnostava kokemus ja se onnistuu myös jo kahden ihmisen joukkueelle. Olemme Mikon kanssa tykänneet perinteisistä pakohuonepeleistä. Alueella on monipuolisesti palveluja, upea paikka.

      Vastaa
  2. Mieheni on työn puitteissa ollut Vierumäellä usein. Hän aina puhui, että pitäisi mennä koko perheenä, että upeat puitteet. No nyt nuorin 17v eli ”perheleirille” ei enää mennä, mutta kahdestaan voitaisiin mennä.

    Vastaa
    • Miehesi on oikeassa, Vierumäellä on upeat puitteet. Sinä Mari viihtyisit siellä varmasti! Kahdenkeskinen loma Vierumäellä olisi varmasti teille oikein mukava tapa lomailla. Vierumäki sopii mielestäni hyvin niin perheille, pariskunnille kuin ystäväporukoille ja työpaikkojen tyhy-päiviin.

      Vastaa
  3. Meilläkin Vierumäki on aika ajoin vieraillut puheissa hieman ohimennen, mutta koskaan emme ole oikeasti lähteneet perehtymään, mitä kaikkea siellä on. On usein ajettu ohikin – ja aina mietitty, että ”sitten takaisin tullesssa pysähdytään”, mutta vielä ei ole sellaista paluumatka ollut…

    Ehkäpä tämän jutun myötä alan ”myydä” Vierumäkeä miehelleni 🙂

    Vastaa
    • Ehdottomasti kannattaa Eveliina pysähtyä Vierumäellä! Siellä voi hyvin pysähtyä lyhyeksi aikaa, mutta hyvin alueella viihtyy pidempäänkin. Tekemistä on monipuolisesti erilaista ja myös sadepäiville löytyy liikunnallista tekemistä. Alueen luonto on hyvin kaunista.

      Vastaa
    • Onpa kiva Kati kuulla, että Geopark-termi on sinulle tuttu. Me emme ainakaan tiedä käyneemme Geopark-puistossa ulkomailla. Nyt kun Suomen Geoparkit tulevat tutummaksi, tulee varmasti ulkomaillakin reissatessa kiinnitettyä huomioita Geopark-puistoihin.

      Vastaa
  4. Olipas mielenkiintoista. Olen kyllä Vierumäen urheilutaustan tiennyt, mutta en lainkaan tiennyt, että siellä on tuollaista luontoa. Tosi kaunis paikka! Upea auringonlaskukin kruunasi päivän. Meikällä olisi virkistävä aamu-uinti voinut jäädä välistä kun olen sen verran vilukissa, mutta ehkä kesämmällä minäkin tarkenen jo pulahdella.

    Vastaa
    • Vierumäen luonto on hyvin kaunista! Kannattaa harkita siellä käymistä, vaikka teillä on varmasti Suomi-loma täynnä ohjelmaa ja läheisten tapaamisia. Minäkin olen ollut aiemmin melkoinen vilukissa ja uimahallissa käyminenkin oli vaikeaa. Se on kuitenkin muuttunut ja haaveilen säännöllisemmästä ulkoilmauinnista. Mutta keväällä Vierumäen vesistöistä voi nauttia hyvin myös kanootin tai suppilaudan päältä, jos uimaan ei vielä uskaltaudu.

      Vastaa
  5. En oo kummassakaan paikassa käynyt, Vierumäen urheiluopisto on kyllä nimenä tuttu, mutta en tiennyt että se sijaitsee noin upeissa maisemissa! Ja kuinka paljon järviä ja reittejä tuolla onkaan, harjujakin! Mäkään en oo koskaan kokeillut sähkö fatbikea tai suplautaa, vielä joskus! Kuulostaa hauskalta! 🙂

    Vastaa
    • Vierumäellä on todella kaunista! Lemmenharjun luontopolku kulki niin kauniissa harjumaisemassa. Kannattaa kokeilla suppailua tai sähkömaastopyöräilyä, kun mahdollisuus tulee. Kivoja aktiviteetteja.

      Vastaa
  6. Vierumäellä on tullut käytyä vaan, joskus kauan sitten, jossain töihin liittyvillä kokousmatkoilla. Sinänsä kyllä, kuviesi ja etenkin reittiverkostokuviesi perusteella, sitä kannattaisi ehkä hyvinkin harkita muutaman päivän retkikohteeksi! Onhan paikka sen verran tunnettu, että olisi melkein yleissivistystä tietää siitäkin jotain, muutakin kuin millainen se oli parikymmentä vuotta sitten 🙂

    Vastaa
    • Ehdottomasti Pirkko kannattaa harkita Vierumäkeä muutaman päivän retkikohteeksi! Siellä on todella viihtyisää. Itsekin olin edellisen kerran Vierumäellä yli kymmenen vuotta sitten kurssin yhteydessä, ja oli mahtavaa käydä tutustumassa alueeseen nyt omatoimisesti.

      Vastaa
  7. Luontoa rakastavana olen itsekin innostunut noista Geopark-kohteista. Niitä hakemalla löytää monia kiinnostavia luontokohteita, joihin ei ehkä muuten tulisi hakeuduttua. Toi Salpausselän harjumaasto näyttää kaikinpuolin ihanteelliselta luonnossa liikkujalle, monipuolisia, helpohkon tuntuisia ja kauniita reittejä. Sähköavusteinen fatbike on muuten ihan ehdoton menopeli maastossa 🙂

    Vastaa
    • Mahtavaa kuulla Annemaria, että sinäkin olet innostunut Geopark-kohteista. Tuo on totta, niiden kautta löytää uusia mielenkiintoisia luontokohteita. Vierumäen harjumaasto oli kaunista. Tykkäsin erityisesti siitä, kun harjumetsää täplitti useat lammet ja järvet. Ja Vierumäellä on monipuolinen reitti- ja aktiviteettitarjonta, todella kiva lomakohde niin lyhyempään kuin pidempäänkin vierailuun.

      Vastaa
  8. Erittäin monipuolinen paikka Salpauselkä näyttää olevan, erityisesti aktiviteettien kohdalla. Kauniita maisemia on ilo katsoa sekä pyörän selästä että meloessa. Erityisen kiva oli kuulla, että sähköfatbike oli mieluisa kokemus. Meillä on nimittäin osuutta siihen, että tämä pyörämalli on päättynyt Suomeen ja juuri Vierumäelle ????.
    Supilautaa en minäkään ole koskaan kokeillut, pitäisi varmaan joskus ihan kokeilun vuoksi yrittää.

    Vastaa
    • Vierumäki on todella monipuolinen paikka. Sieltä löytyy myös näiden luontoaktiviteettien lisäksi seikkailupuisto ja odotan innolla Holiday Clubin kylpylän valmistumista. Olen taas parin viikon päästä menossa uudelleen Vierumäelle ja odotan sitä innolla.

      Vautsi, teillä on ollut osuutta sähköfatbiken tulossa Suomeen! Millainen tarina siihen liittyy?

      Vastaa
      • Tässä tapauksessa ei voi paljastaa kovin paljoa, mutta suurpiirteisesti asia meni niin, olimme tekemässä yhteistyötä yhden suomalaisen yrityksen kanssa, joka oli uusimassa useita hotelleja Suomessa. Heillä oli myös tarkoitus löytää keinoa asiakaskokemuksen parantamiseksi oleskelun aikana. Moni hotelli vuokraa asiakkaille polkupyöriä, mutta entäs jotain erikoisempaa? Siitä idea lähti kehittymään. Löydettiin heille sopia tehdas ja räätälöitiin mallin, joka kestää Suomen oloja. Nyt sitten Suomessa on myös sähköfatbikejä olemassa ????

        PS. Tuossa ???? kohdalla piti olla jokin hauska emoji, mutta se ei sitten näykään. En tosin enää muista, mikä se oli ????

        Vastaa
        • Vautsi, hieno tarina tässä takana. Sähköfatbiket vaikuttavan olevan suosittuja luonnon lähellä olevissa hotelleissa, paljon olemme nähneet niitä vuokrattavan.

          Huomasinkin, että osalla kommentoijista emojit eivät tule näkyviin kunnolla…

          Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa