Kaupallinen yhteistyö Martinselkosen eräkeskuksen kanssa.
Martinselkonen on vuonna 1992 perustettu luonnonsuojelualue Kainuussa, Suomussalmella. Martinselkosen luonto onkin kaunis, ja tarjoaa mahdollisuuksia niin retkeilyyn kuin kalastukseenkin. Suurin osa ihmisistä matkustaa Martinselkoseen kuitenkin yhden syyn vuoksi, Martinselkosessa odottaa nimittäin myös varsinainen karhuparatiisi!
Martinselkosen eräkeskuksessa on tehty karhuretkiä yli 25-vuoden ajan ja se onkin yksi vanhimpia kaupallisia (karhu)safareita tarjoavista yrityksistä Suomessa. Kokemusta on siis runsaasti ja karhujen näkeminen Martinselkosen piilokojuissa onkin käytännössä varmaa.
Päivän ohjelma ja Martinselkosen piilokojut
Päivä alkaa Martinselkosen eräkeskukselta ja paikalla pitää olla viimeistään klo 15.30 tai klo 15.00, jos haluaa myös ruokailla (18 euroa). Ennen retken alkua on mahdollista esittää oppaalle kysymyksiä, jonka vuoksi paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin, jos haluaa esittää oppaalle kysymyksiä. Retkellä lähdetään eräkeskukselta klo 16.00.
Martinselkosessa on kolme mahdollista kojupaikkaa. Kojuun voi mennä joko metsään, suolle tai lammelle. Lammella olevassa kojussa kuvat otetaan lammen yli, joten sinne suositellaan vähintään 500mm objektiivia. Muissa kojuissa pärjää lyhyemmilläkin. Meillä käytössä on ollut 70mm-300mm ja sillä olemme pärjänneet hyvin. Välillä karhu on ollut jopa niin lähellä, että tuo 70mm on ollut liikaa!
Metsässä on mahdollista valita valokuvauskojun lisäksi paikaksi myös ns. iso koju, jossa karhuja katsellaan yläviistosta. Se ei sen vuoksi sovellu parhaalla mahdollisella tavalla valokuvaukseen, mutta on paras paikka tarkkailla karhuja. Iso koju on hinnaltaan myös hieman edullisempi, 150 euroa, kun taas kaikki em. valokuvauskojut ovat hinnaltaan 190 euroa / henkilö (jos olet liikkeellä yksin, hinta on hieman korkeampi, 230 euroa / yö). Kojuyön hintaan kuuluu eväät, jotka sisältävät kahvia/teetä, voileipiä, keksejä sekä vettä.
Kannattaa huomioida, että suo- ja metsäkojuille on noin 1,5 kilometrin kävelymatka. Kojuissa voi myös olla illalla / yöllä kylmä, joten lämpimät vaatteet ja lämmin makuupussi on hyvä ottaa mukaan. Tarvittaessa eräkeskuksesta on mahdollista vuokrata makuupussi 20 euron / vrk hintaan. On tärkeää muistaa, että kojuissa pitää olla mahdollisimman hiljaa eikä kojuista saa missään tapauksessa poistua. Opas tulee hakemaan sinut aamulla noin klo 7.00.
Kuvauskausi Martinselkosen karhukojuissa
Kuvauskausi alkaa Martinselkosessa keväällä huhtikuussa karhujen herättyä talviunilta. Kauden alussa paikalla on tavallisesti vain muutama aikuinen karhu. Lumien sulettua karhujen määrä lisääntyy. Kausi kestää elokuun puolivälin paikkeille saakka. Keskikesä on mielestämme paras kuvausaika, sillä karhuja on silloin runsaasti, valoa riittää läpi yön ja varsinkin metsäkojuissa näkee usein myös pentuja.
Mikä on itsellesi sopivin piilokoju?
Olemme käyneet Martinselkosessa kuvaamassa karhuja sekä metsässä että suolla. Metsässä karhuja tuntui olevan ajoittain jopa luonnottoman paljon, ja karhut eivät juuri tuntuneet pelkäävän ihmisiä. Erityisen paljon karhuja näkyy kummastakin vierekkäin olevasta isosta kojusta, mutta kyllä niitä valokuvauskojujen edessäkin on runsaasti, erityisesti aluksi, kun ruokaa on tarjolla. Pentuja pääsee tosiaan parhaiten näkemään metsässä olevissa kojuissa ja lisäksi metsässä voi saada hienoja kiipeilykuvia.
Luonnollisempaa kokemusta etsivän kannattaa kuitenkin valita kohteeksi suo. Jos karhujen suuri määrä ei häiritse, silloin metsäkoju on hyvä valinta. Parhaassa tapauksessa kannattaa toki olla vähintään kaksi yötä, jolloin on mahdollista olla yötä kummassakin ympäristössä. Paitsi että karhujen käyttäytyminen on erilaista, niin mahdolliset kuvat ovat myös hyvin erilaisia erilaisesta taustasta johtuen.
Jos paikalla on useamman yön, pystyy eräkeskuksesta vuokraamaan myös huoneen lepäämistä varten. Huoneen hinta on 70 euroa / vrk (1-2 henkilöä). Neljän hengen huoneisto maksaa puolestaan 130 euroa / vrk. Jos haluaa kuvata useampana yönä, kannattaa ilman muuta vuokrata myös huone, sillä kojussa vietetyn yön jälkeen lepo on tarpeen. Myös aamiaista on tarjolla 12 euron hintaan.
Olemme käyneet Suomessa lukuisissa piilokojuissa ja voimme helposti todeta, että missään muussa kojussa emme ole nähneet yhtä paljoa karhuja kuin Martinselkosessa. Jos karhujen katselu tai valokuvaus kiinnostaa, kannattaa suunnata Martinselkoseen!
Jos sinulla on karhujen kuvaus- tai katseluretkeen liittyen jotain kysyttävää, kysy alla olevassa kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia, vastaamme mielellämme!
34 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Wau mitä kuvia. Enpä tosiaan ollut tajunnut, että näin runsasta määrää karhuja voisi ihan yhdestä paikasta päästä näkemään yhden yön aikana.
Kiitos Ahti! Eläimiä on mukava kuvata. Joskus sitä vasta kuvia katsoessa huomaa jonkin mielenkiintoisen tai hauskan asian, kuten yhdessä kuvassa karhunpennun suussa oli käpy.
Ihan mielettömiä kuvia! Ja varsinkin nuo pikkunallet ovat suloisia! 🙂
Minkälaisella kalustolla kuvaat?
Voi kiitos Eveliina. Pienet karhunpennut olivat kyllä suloisia. Niiden leikkimistä oli hauska seurata. Ja myös se ihmetytti, kuinka nopeasti pennut kiipesivätkään ylös puuhun.
Nämä kuvat on otettu Canon eos Mark D6 II + 70-300mm teleobjektiivilla. Välillä karhut olivat sen verran lähellä, että tuo 70mm oli tosiaan jopa liikaa!
Käsittämättömiä otoksia!!! Ihan ymmärrettävää, että yöllä ei saa poistua kojulta
Voi kiitos Mari. Tykkään kuvata eläimiä, ja se näkyy meidän matkoissamme. Kojussa tosiaan ollaan koko yö, ja valinnan/jaksamisen mukaan saa valvoa. Minä ja Mikko vuorotellaan niin, että toinen pitää vahtia koko ajan. Haluamme nauttia kojureissusta koko ajan, ja tämä vuorottelu on toiminut meillä.
Ihania ja todella hyviä kuvia. Olen sen verran pelkuri, että itse en uskaltaisi tuolle valokuvausreissulle lähteä, mutta hienoa kun tuollaisia on tarjolla muille. Ikimuistoinen kokemus varmasti.
Kiitos. Ymmärrän hyvin, että kaikille piilokojureissu ei olisi mieluisa. Ja joillekin virtuaalimatka riittää. Itse olisin aikoinaan jo aiemmin mennyt piilokojuihin, jos olisin tiennyt mahdollisuudesta. Hienoa, että kotimaan matkailua on erilaisia, jokaiselle jotakin.
Siis aivan taianomaisia nuo kuvat, joissa karhut tallustavat kesäyössä tupasvillojen keskellä! Karhunkatseluretket ovat kiinnostaneet minua jo pidemmän aikaa, mutta pitäisi ensin kyllä vähän päivittää omaa kuvauskalustoa, että reissusta saisi parhaat puolet irti.
Voi kiitos Noora! Suokoju onkin hyvin valokuvauksellinen paikka tupasvillojen kukkiessa. Karhut tulevat välillä myös hyvin lähelle, ja itse olen kokenut 70-300mm telen täyskennoiseen kameraan kiinnitettynä hyvänä välineistönä. Välillä siinäkin tuo 70mm on liikaa karhujen liikkuessa kojun lähellä. Joten myös lyhyemmän välin objektiivilla saa kivoja kuvia, eikä sen kannata antaa olla esteenä kojukokemukselle!
Karhunkatselukopissa yöpyminen oli minun viime kesän kohokohtia. On se vain huikean hienoa nähdä metsien kuningas niin läheltä! Upeita kuvia olette tekin saaneet.
Nämä kojureissut ovat kyllä upeita elämyksiä! Mukavaa Teija kuulla, että sinulla oli viime kesänä onnistunut piilokojureissu. Olen aivan samaa mieltä, on huikea kokemus nähdä karhu.
Hienoja kuvia upeista karhuista! Hienoa, että niitä pääsee katsomaan luonnon oloissa. Ei tarvitse laittaa karhuja eläintarhan häkkiin.
Minä olen kyllä sellainen sääskimagneetti, jotta voisi olla pitkä ja verinen yö kopissa, varsinkin suolla. Mielenkiintoinen kokemus varmasti muuten. Menisin kyllä mikäli mahdollisuus tulisi, toki parin off -purkin kanssa.
Kainuun luonto on muutenkin käymisen arvoista. Kaunista paikkaa 🙂
Kiitos mahdollisuuden kirjoittamisesta.
Voi kiitos Veli kommentistasi! Minustakin on hienoa, että piilokojuissa pääsee katsomaan Suomen villieläimiä vapaana luonnossa. Piilokojut ovat kyllä upeita kokemuksia, suosittelen luonnosta ja eläimistä kiinnostuneille.
Piilokojuun mennessä ensimmäisenä on hyvä kiinnittää kamerat ja ottaa tarvittavat tavarat esiin (ei sitten tarvitse myöhemmin rapistella). Tämän jälkeen kannattaakin tarkistaa, että käyttämättömät kuvausaukot ovat kunnolla kiinni ja kojun ovi on tiivis. Ei sitten tarvitse koko aikaa huitoa ötököitä kimpustaan. Ja ihan hyvä ajatus ottaa mukaan hyönteiskarkotetta, jota voi suljetussa tilassa käyttää. Me olemme tähän asti pärjänneet ilmankin.
Olet oikeassa, Kainuussa on kaunista luontoa! Piilokojureissun voisikin hyvin yhdistää Hiidenportin tai Tiilikkajärven kansallispuistossa käymiseen. Kannattaa toki huomioida, että kojuyön jälkeen on väsynyt, ja käydä patikoimassa ennen kojureissua tai vasta kunnon levon jälkeen.
Wau! Kylläpä siellä on näkyny hurjan paljon karhuja, ajatella että siellä asustaa noinkin paljon ilman että niihin koskaan (normaalisti) törmää (ja hyvä ettei törmää) 😀 Ootteko käyny tuolla useamman kerran? 🙂 Paljon hyviä kuvia ootte saanu, ei tuolla kyllä malttaisi öisin nukkua.
Tuo on Elina totta, metsässä liikkuessa tuskinpa tulen koskaan näkemään karhua, vaikka metsissä niitä onkin. Karhut toki näkevät minut, mutta väistävät ihmistä. Ja on uskomatonta, kuinka äänettömästä suurikokoinen karhu liikkuu!
Olemme käyneet kerran Martinselkosen suokojussa ja kerran metsäkojussa. Jo yhdenkin kojuyön aikana näkee kivasti ja saa ison määrän kuvia. Ja nukkua ei kyllä malta! Me ollaankin Mikon kanssa sovittu niin, että toinen valvoo ja pitää vahtia, toinen nukkuu. Siitä huolimatta seuraavana päivänä on väsynyt, sillä kesällä valoisaa aikaa on paljon ja eläimiä pääsee siten näkemään ja kuvaamaan enemmän.
Upeita kuvia!! Metsässä näyttää tosiaan olleen melkoinen vilinä, ja epäilemättä tuota pikku-nallejen temmellystä on ihastuttavaa päästä seuraamaan! Toisaalta sitten tuo suo on kuvissa uskomattoman kaunis, vaikea olisi päättää kumman kuvauskojuista valitsisi!
Kiitos Anne! Onneksi ei tarvitse valita vain toista kojuista, sillä kannattaa yöpyä yksi yö kummassakin. Ja kojuöiden välissä voi levätä Martinselkosen eräkeskuksessa. Metsässä tosiaan oli aikamoinen vilinä, kun pienet karhunpennut leikkivät keskenään ja välillä säntäilivät puuhun.
Mielettömän hienoja kuvia! Etenkin nuo suokuvat, joissa tupasvillaa (?). Voi noita leikkisiä pikkunallukoita, hieno otos tuo missä leikkii kävyn kanssa <3 On kyllä varmasti ikimuistoinen kokemus tämä.
Kiitos! Tuo käpykuva oli yksi Mikonkin suosikeista. Pikkukarhut temmelsivät niin, että aina ei tiennyt minne kameransa suunnata. Piilokojussa yöpyminen on kyllä unohtumaton kokemus.
Ahaa, enpäs ole ennen hoksannut, että näissä piilokojuissa on idea tarkkailla karhuja yöllä. Olen aina kuvitellut, että pääfokus on päiväsajassa? Ovatkohan kaikki tuollaisia yöpainotteisia vai vaan tässä kohteessa? Te kun olette enemmänkin noissa piilokojuissa vierailleet.
Joka tapauksessa, kiinnostaa kyllä entistä enemmän lähteä karhusafarille! Kiitos hyvin kirjoitetusta postauksesta, tämä oli kyllä selkeä ja tietoa antava. Yhteistyökumppani on saanut rahoille vastinetta.
Kiitos Laura kommentistasi! Hyvä, että kysyit kojuissa vietettyä aikaa. Yleensä petojen katseluun tarkoitettuun piilokojuun mennään iltapäivällä n. klo 16-17, ollaan koko yö ja poistutaan vasta aamulla. Muutamat kojuyrittäjät tarjoavat myös mahdollisuutta olla vain illan piilokojussa. Myös Martinselkonen tarjoaa mahdollisuutta olla piilokojussa illan, tällöin kojusta poistutaan n. klo 22-23. Päiväkoju on eri paikassa kuin muut piilokojut, jolloin illalla kojusta lähdettäessä ei häiritä muiden kojukokemusta. Hinta päiväkojuun on 90e/hlö.
Lintujen katseluun tarkoitetuissa piilokojuissa kojussa vietetty aika riippuu kuvattavasta lajista. Metsoja kuvatessa täytyy kojuun mennä jo hyvissä ajoin edellisenä iltana ja aamuyöllä metsot tulevat soitimelle kojujen eteen. Sen sijaan esimerkiksi kalasääskiä kuvataan päiväsaikaan ja kojussa ei olla yötä.
Mukavaa, että kirjoituksestamme oli sinulle hyötyä. Mahtavaa karhusafaria, ja tule ihmeessä kertomaan meille omasta kokemuksestasi!
Viime kesänä vietimme yhden alkuillan karhukojussa ja vaikka näimmekin karhuja, niin oltiin jo melkein elokuussa ja yö pimeni aika aikaisin, eli jäimme miettimään, että tämän voisi joskus uusia juhannuksen tienoilla. Tämä voisi hyvinkin olla hyvä vaihtoehto paikaksi!
Muistankin Pirkko teidän kojureissun! Keskikesällä pystyykin kuvaamaan ajallisesti pidempään, kun hämäräjakso on lyhyin. Vaikka oma tunnelmansa on myös siinä, kun yön hämärässä seurailee kojun ulkopuolella liikkuvaa petoeläintä. Eri ajankohdissa on omat puolensa. Esimerkiksi karhuilla paritteluaika kesäkuussa on erilaista kuvausaikaa, silloin voi nähdä taistelevia karhuja ja saada parittelukuvia, mutta huonolla tuurilla karhuja on huomattavasti vähemmän. Kun taas heinäkuussa Martinselkosella voi seurata pentujen temmellystä.
No siis vau mitä kuvia! Mielettömän hienoja! Nyt heräsi pari kysymystä. Eli nyt kun on ollut tällaiset helteet, niin kojuissa on varmaan tosi kuuma? Ja on tietenkin luonnollista, ettei kojusta saa poistua.. mutta apua, mitä jos tulee vessahätä.. ha ha. Olisi kyllä kiva joskus kokeilla tällaista kun päästään lapsivapaalle. Vaikka vielä vähän mietin tuota kun mainitsit, ettei karhut pelänneet ihmisiä, että johtuuko se tästä ruokkimisesta. Eli onko tällaisesta jotain haittaa karhuille?
Kiitos Paula! Kuumana ja aurinkoisena päivänä piilokojussa tosiaan on kuuma, melkeinpä kuin saunassa olisi. Yöllä sitten lämpötila taas laskee. Kannattaakin suosia kerrospukeutumista. Suokojut ovat luonnollisesti kuumempia, kun varjoa ei ole ja taas metsäkojussa puiden varjot jonkin verran viilentävät (mutta metsäkojussakin on kesällä kuuma).
Martinselkosessa meidän piilokojussa oli kojun sisäpuolella wc:n virkaa toimittava ämpäri istuimella. Tavalla tai toisella kojuissa on aina huolehdittu nämä wc-asiat, nämä ämpärit wc-istuimella ovat aika yleinen näky kojuissa. Usein siis erillistä wc-tilaa ei edes ole, vaan ämpäri on tilassa, missä kuvataan. Katselukojuissa on usein enemmän tilaa ja saattaa olla erillinen wc.
Ajattelisin, että karhujen pelkäämättömyyteen vaikuttaa ainakin se, että Martinselkosella piilokojutoimintaa on tehty jo 30 vuoden ajan. Piilokojuiden eteen jätettävällä ruoalla karhut eivät pärjää vaan joutuvat hankkimaan ruokaa itsekin.
Siis en kestä miten suloisia noi karhut on!! <3 Aivan mielettömän upeita kuvia. Teidän postaukset on kyllä tosi hyviä sekä tiedonjanon sammuttamiseen että silmänruuaks.
Kiitos Cilla Maria! Karhunpennut olivat kyllä todella suloisia ja niiden touhuja oli kiva tarkkailla. Mukava kuulla, että postauksestamme on hyötyä ja iloa.
Todella mahtava kokemus, tuo olisi kyllä mielenkiintoinen ja mieleenpainuva asia kokea. Paikka vaikuttaa asiantuntevalta ja hyvä tietää vähän infoa myös eri paikkojen karhukuvaamismahdollisuudesta. 🙂 täytyy pitää tämä mielessä, sitten kun itse joskus ajankohtaisemmin vastaavaa alkaa suunnittelemaan! Ihania kuvia karhuista! 🙂
Kiitos Tiina Johanna. Piilokojureissut ovat kyllä olleet hienoja kokemuksia. Suosittelen kokeilemaan. Sinäkin iloitset meidän tapaan todella paljon eläinkohtaamisista, joten uskon, että tykkäisit piilokojureissusta.
Komeita kuvia karhuista, on ollut varmasti antoisa kuvausreissu! Varsinkin nuo suokuvat ovat upeita, niissä on sellaista erämaan tuntua. Ja hauskoja on nuo pentujen painikuvat, samanlaista kun kotona muksuja katselisi 😀
Kiitos Rami! Minäkin pidän suokuvista. Martinselkosen suo on erittäin valokuvauksellinen paikka, kun karhut liikkuvat tupasvillakukintojen keskellä. Metsäkojussa karhunpennuista saa monipuolisemmin kuvia, pennut leikkivät keskenään ja ihmettelevät ympäröivää maisemaa.
Kiitos aivan upeasta virtuaalimatkasta ja käsittämättömän hienoista kuvista! Itseltäni jää luultavasti kokematta, ei siksi, etten haluaisi, mutta todennäköisesti en saisi mukaan vakiintunutta matkaseuraani. Näytän kyllä tämän hänelle kohta. Ei voi jättää väliin. Siis oikeasti kiitos, oli mielenkiintoista ja valtavan hienoja kuvia. Aila
Kiitos Aila, kommenttisi ilahdutti todella paljon! Nuo isommat katselukojut voisi olla teille hyvä vaihtoehto, jos valokuvauskoju tuntuu liian askeettiselta. Ne ovat paremmin varusteltuja ja lisäksi niistäkin on mahdollista katselemisen lisäksi kuvata karhuja.