Meidän ensikosketuksemme Pyhä-Luoston kansallispuistoon oli Luoston vaellusluontopolku. Pyhä-Luoston kansallispuisto on perustettu vuonna 1938 ja se on yhdessä Pallas-Yllästunturin kanssa maamme vanhin kansallispuisto. Se on kävijämäärillä mitattuna myös varsin suosittu kansallispuisto, sillä vuotuisia kävijöitä oli yli 200 000 (vuosi 2020), ja se tekee siitä maamme seitsemänneksi suosituimman kansallispuiston.
Alun perin kansallispuistoon kuului vain Pyhätunturin alue, mutta sitä laajennettiin vuonna 2005, kun siihen yhdistettiin myös Luoston alue. Siinä mielessä tältä osin Pyhä-Luoston kansallispuisto on yksi Suomen uusimmista. Vaikka aluetta laajennettiin, on se varsinkin pohjoisen Lapin muihin kansallispuistoihin verrattuna vain murto-osa niiden koosta. Esimerkiksi Suomen suurin kansallispuisto Lemmenjoki on pinta-alaltaan peräti 20 kertaa Pyhä-Luoston kansallispuistoa suurempi ja Urho Kekkosen kansallispuisto 18 kertaa suurempi.
Pyhä-Luoston kansallispuisto sijaitsee Suomen eteläisimmällä tunturialueella Sodankylän ja Pelkosenniemen kuntien sekä Kemijärven kaupungin alueella. Kansallispuiston korkeimmat tunturit ovat Luoston puolella sijaitseva Ukko-Luosto (514 metriä) ja Pyhän puolella sijaitseva Noitatunturi (540 metriä). Molempien tuntureiden päälle pääsee patikoimaan merkittyjä reittejä pitkin.
Pyhä-Luoston alue on varsin näyttävä, sillä tunturit erottuvat muutoin tasaisesta alueesta selvästi. Alueella on myös mahtavia tuntureita toisistaan erottavia kuruja, joista näyttävin ja kuuluisin on Pyhän puolella Kultakeron ja Ukonhatun tunturien välissä oleva Suomen syvin kuru, Isokuru. Alueella sijaitsee myös ametistikaivos, joka valitettavasti meidän vierailuaikaan oli suljettu.
Myös kasvillisuus on varsin monipuolista ja alueella on vanhoja metsiä. Yllättävästi Pyhä-Luoston kansallispuiston vanhimmat metsät sijaitsevat Luoston puolella, joka siis liitettiin kansallispuiston alueeseen vasta pitkälti 2000-luvun puolella. Iältään Luoston vanhimmat metsät ovat jopa 400 vuotta vanhoja.
Pyhä-Luoston alueella elää muun muassa hirviä, karhuja ja saukkoja. Myös poroja saattaa nähdä ja muutamiin poroihin Pyhä-Luostolla törmäsimmekin. Myös eri lintulajeja on kansallispuiston alueella runsaasti.
Luontoon.fi-sivusto kertoo Luoston vaellusluontopolun olevan pituudeltaan 17 kilometriä. Reitin lähtöpaikalla Luoston Portissa olleessa kyltissä luki toisaalta 15 kilometriä ja toisaalta toisessa kyltissä myös 12,4 kilometriä. Varsin hämmentyneenä lähdimme tuon pituuden vuoksi reittiä kulkemaan. Reitin varrella kylteissä taisi useimmiten olla pituutena tuo 12,4 kilometriä. Emme tällä kertaa emme myöskään tulleet mitanneeksi reitin pituutta GPS-mittarilla, mutta arvelisimme matkan olleen tuo 17 kilometriä, koska matka ensinnäkin tuntui aika pitkältä. Toiseksi pidämme Metsähallituksen ylläpitämää luontoon.fi-sivustoa yleensä varsin luotettavana.
Luoston vaellusluontopolun maisemat palkitsevat kulkijan
Luoston vaellusluontopolku oli ja on yllättävänkin vaativa. Ensinnäkin se on varsin pitkä. Lisäksi korkeuseroja on jonkin verran ja maasto on kivikkoisuutensa vuoksi ajoittain jokseenkin haastava patikoitava. Erityisesti Ukko-Luostolle nousua edelsi varsin haastava rakkakivikko, jossa patikoidessa sai olla tarkkana.
Nousun jälkeen ei montaa kilometriä enää ollut jäljellä ja alaspäin reitti oli huomattavasti helpompi ollen leveää polkua ja rakkakivikon päälle oli tehty portaat. Jos siis haluaa kivuta vain Ukko-Luostolle, käy se verrattain helposti tätä kautta, vaikka portaita onkin peräti 670 kappaletta!
Maisemat reitin varrella olivat upeita ja monipuolisia. Ruska hehkui upeana ja maasto oli monipuolista. Oli niin vanhaa ikimetsää, upeaa aapasuomaisemaa ja tietysti majesteettinen Ukko-Luosto, jonka laelle reitti vei.
Törmäsimme reitillä muuten myös metsoon, joka kylläkin nopeasti lehahti lentoon jo hyvissä ajoin ennen kuin olimme sen kohdalla. Joskus metsot ilmeisesti alkavat jopa uhittelemaan ja voivat olla varsin aggressiivisia. Meillä ei kuitenkaan tuollaisia kokemuksia ole, vaan ne kerrat metsoon olemme törmänneet piilokojujen ulkopuolella, ovat ne paenneet nopeasti.
Kaikki kaikessa, reitillä oli paljon kauniita maisemia ja maastoa!
20 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Montakos kansallispuistoa teillä on tänä vuonna jo käytynä ja kokonaisuudessaan yhteensä? Tavoitteena käydä kaikki?
Tänä vuonna on tullut käytyä useammassa kansallispuistossa, mutta näistä vain kaksi olivat meille uusia (Itäisen Suomenlahden kansallispuisto ja Tammisaaren kansallispuisto). Näiden kahden uuden myötä olemme nyt käyneet kaikissa Suomen kansallispuistoissa. Myös luonnonpuistot on tullut koluttua. Suomessa on paljon kauniita luontokohteita.
Hienoja kuvia jälleen, ruskan värit näyttää olevan varsin upeat tänä vuonna! Luoston maisemissa on tullut aikoinaan hiihdettyä paljon, joten talviasussaan tuo seutu on tuttua, mutta patikointikohteena se on käymättä, soveltuu epäilemättä mainiosti siihenkin.
Kiitos Anne! Nämä kuvat ovat itse asiassa viime syksyltä, mutta tänäkin vuonna Lapissa on ollut aivan upea ruska. Luostossa on varmasti komeat hiihtoladut, joten se on hyvä kohde ympärivuotiseen ulkoiluun.
On kyllä kaunista! Ja jostain syystä suomaisemat pitkospuineen tekee meikäläiseen aina vaikutuksen – oli ruskaa tai ei 😀
Samaistun Eveliina sinuun. Minäkin pidän suomaisemista pitkospuineen. Kevätreissut soille ovat olleet kiintoisia, silloin heinät eivät ole vielä kasvaneet vaan suopohja näyttäytyy paremmin.
Onpa kaunista! Olen itse kovin vähän tutustunut suomalaiseen luontoon, mutta vähitellen olen alkanut lämmetä sillekin. On kiva tutustua etukäteen vaihtoehtoihin, mihin voisi itsekin joskus mennä. Ajatus tuosta porrasmäärästä on kamala. Tasainen portaiden nouseminen on tappavaa. Että jos vaikka luontoa pitkin ylös ja portaita alas, kun jalat jo väsyneet etsimään pitävää jalansijaa.
Ymmärrän Annika tuon näkökulman, että tasainen portaiden nouseminen uuvuttaa. Onneksi ympäröiviä maisemia voi pysähdellä ihailemaan useita kertoja nousun aikana, se varmasti helpottaa ylös kipuamista. Mutta meillekin kyllä sopi paremmin tuo rengasreitin kiertäminen.
Viimeisen Pyhän vierailun aikana Luoston portaita tehtiin tai oli joku muu syy, miksi en mennyt. Upeilta näyttävät. Toki uuvuttaa, kun taitaa nähdä pitkälti alusta loppuun? Sinällään 600 porrasta on aika vähän, Norjassa oli ihan normi n. 1200 porrasta
Se varmaan uuvuttaa, jos portaita kulkiessa katselee ylös kohti menosuuntaa. Itsellä on ainakin juosulenkeillä pitkissä ylämäissä tapana katsoa lähelle parin metrin päähän ja keskittyä juoksemiseen, mutta tällaisessa maisemareitissä nauttisin ihan maisemista ja ihailisin näkymiä sivuille ja alas. Toki itse koen mielekkäämpänä rengasreitit kuin nämä janareitit huipulle ja takaisin, mutta hienot portaat rinteeseen on rakennettu.
Kauniita ruskamaisemia! On e myönnettävä, että kyllä syksyssä on luonnossaliikkujan kannalta hurjasti hyviä puolia. Upeat värit, ei liian kuuma, joka paikka ei täynnä ihmisiä JA ei itikoita!
Syksy on loistavaa aikaa ulkoilla luonnossa! Tykkäämme myös keväästä, silloinkaan ei ole vielä hyttysiä, ilma on mieluisa ja vihreän sävyt ovat raikkaat. Kesälläkin tulee ulkoiltua, mutta enemmän keskitymme patikkaretkiin keväisin ja syksyisin.
Meiltä jäi vajaan vuorokauden mittaisella Luoston reissulla kansallispuiston luontopolut käymättä, kun päätimme sen sijaan mennä Ametistikaivokselle. Aikaa oli vain jompaan kumpaan. Hienot on maisemat ja kai se joskus täytyy tuonne vielä uudestaan mennä.
Ametistikaivos oli varmasti hyvä valinta! Kun kiersimme Rykimäkurun reitin, tulimme kaivokselle hivenen liian myöhään ja viimeiset sisäänpääsijät oli jo otettu. Ametisti jäi siis etsimättä. Uskon kuitenkin, että tuonne tulee vielä palattua ja silloin aion ehtiä kaivoksellekin.
Siitä on aikaa, kun olen ollut Luostolla, enkä ole siellä törmännyt metsoon. Sen sijaan muita erämaisia lintuja on ollut paljon ja metsät siellä edustavat kyllä Suomen parhaimmistoa. Lapsena Luosto oli ensikosketukseni Lapin luontoon. Sen jälkeen siellä on moni asia muuttunut ja tuskin kelomökeissäkään nukutaan enää kerrossängyissä.
Luontomatkailu on muuttunut vuosien saatossa ja mukavuudet luontokohteissa tulevat varmasti entisestään lisääntymään. Luontoretkellä aina hieno nähdä jokin kanalintu tai petolintu, harvemminhan niitä havaitsee.
Me olemme olleet noissa maisemissa vain talvella, ja vielä kaamosaikaan, joten kokemus oli aika erilainen. Mutta kyllä sillä varmasti syynsä on, että tämä puisto on niinkin suosittu kävijämääriltään vuodesta toiseen!
Monelle Luosto on varmaan tuttu nimenomaan talvikohteena, laskettelun ja hiihdon merkeissä. Hienoa, että alueen kauniista maisemista voi nauttia ulkoillen ympäri vuoden.
Niin kauniita syksyn värejä! Itse en ole tuolla vaeltanut, yllättävä tieto, että Luoston metsät voivat olla yli 400 vuoden ikäisiä.
Syksyn värit ovat kauniita! Harvassa paikassa Suomessa tosiaan on noin vanhoja puita. Ja vielä kun Luosto on liitetty osaksi kansallispuistoa melko myöhään, onhan se yllättävää, että Luostolta löytyy noinkin iäkkäitä puuvanhuksia.