Syötteen kansallispuisto on uudehko kansallispuisto, joka on perustettu vuonna 2000. Se on varsin suosittu, ja vuotuisia kävijöitä on lähes 120 000 (vuosi 2020). Syötteen kansallispuisto on hieman hajanainen ja se sijaitsee Pudasjärven kaupungin sekä Posion ja Taivalkosken kuntien alueella. Se on kokonaiskooltaan varsin suuri, lähes 300 neliökilometriä.
Syötteen kansallispuiston välittömässä läheisyydessä Taivalkosken kunnassa on Soiperoisen alue. Soiperoinen on osa valtakunnallista rantojen- ja harjujensuojeluohjelmia sekä Natura 2000 -verkostoa.
Syötteen kansallispuiston reitit
Merkittyjä retkeilyreittejä Syötteen kansallispuistossa on kaikkiaan 122 kilometriä, joten valinnanvaraa riittää. Lisäksi Syötteen kansallispuistossa on 22 kilometrin mittainen Pärjänjoen melontareitti. Syötteen sanotaan olevan erityisesti maastopyöräilijöiden suosiossa. Ja paljon maastopyöräilijöitä Syötteen kansallispuistossa näkyykin. Maastopyöräilyreitit ovat 19-54 kilometrin mittaisia.
Olemme aiemmin käyneet Syötteen kansallispuistossa kiertämässä Ahmankierroksen ja Rytivaaran kierroksen, joista kummastakin pidimme kovasti. Tällä kertaa päätimme lähteä kiertämään Soiperoisenpolun. Soiperoinen ei varsinaisesti kuulu kansallispuistoon, vaan laajempaan Iso-Syötteen retkeilyalueeseen.
Soiperoisen ainutlaatuinen harjumaisema
Soiperoharju muodostui mannerjään vetäytyessä noin 10 000 vuotta sitten. Alue on geologisesti ja maisemallisesti tärkeä ja Metsähallitus rauhoittikin Soiperoharjun aarnialueeksi vuonna 1955.
Soiperoisen metsät ovat iäkkäitä mäntymetsiä ja suurin osa alueesta on kuivaa kangasmetsää. Metsistä löytyykin vanhalle metsälle tunnusomaisia harvinaisia kääväkkäitä. Soiperoisen suot ovat rämeitä. Soiperoharjua reunustavat järvet Rääpysjärvi, Soiperoinen ja Saarilampi ovat kirkasvetisiä. Niiden rannat ovat hiekkarantoja, ja alueelta löytyykin monia hyviä uimapaikkoja. Soiperoisen järvillä voi myös meloa.
Soiperoisen männikköjä hakattiin 1800-1850-luvuilla tervanpolttoa varten. Alueelta löytyy tervahautoja ja myös 1900-luvulla käytössä olleita hiilimiiluja. Esihistorialliselta ajalta muistuttaa Soiperoharjulta löytyvä peuranpyyntikuoppa.
Soiperoisen maasto on herkästi kuluvaa
Soiperoisen maaston herkän kulumisen vuoksi alueella patikointia suositellaan merkittyjä reittejä pitkin. Myös tauot suositellaan pitämään taukopaikoilla, jotka ovat Soiperoisen päivätupa, grillikatos ja Rääpysjärven laavu. Grillikatos on tulevaisuudessa poistumassa käytöstä.
Soiperoinen – reitit
Alueella on kaksi reittiä. 3,3 kilometrin pituinen rengasreitti Soiperoisen polku. Reitti kulkee Soiperoharjua pitkin ja kiertää Soiperoisenjärven ympäri. Soiperoisen polulta erkanee 1,5 kilometrin pituinen Poromyhkyrän polku. Se kulkee Rääpysjärvelle ja Saarilammelle ja palaa takaisin lähtöpisteeseensä Soiperoharjulle. Reitit ovat merkitty puihin oransseilla maalimerkeillä.
Soiperoisen polun alkuun oli hieman haastavaa ajaa, sillä ajoreitti oli varsin huonossa kunnossa. Varovasti ajaen pääsimme kuitenkin suhteellisen mukavasti Soiperoisen todella pienelle parkkipaikalle (toisin kuin siitä eteenpäin Pyhityksen parkkipaikalle, jossa myös kävimme). Soiperoisen parkkipaikka sijaitsee osoitteessa Soiperoisentie 57-59, Taivalkoski.
Syksyinen Soiperoisen polku
Soiperoisen polku osoittautui oikein kivaksi kierrokseksi. Reitti kulki kauniissa maisemissa. Erityisesti meille jäi mieleen reitin loppupuolen uusitut pitkät portaat ja hieno Soiperoisjärven ylittävä silta.
Luontoon.fi kertoo reitin olevan keskivaikea ja antaa kulkuarvioksi 2-3 tuntia. Kulkuarvio on mielestämme hieman yläkanttiin, mutta keskivaikea on varmasti oikea kuvaus, sillä varsinkin pitkät portaat ovat varsin haastavat. Soiperoinen sanotaan olevan myös hyvä lapsiperheiden päiväkohde.
Poromyhkyrän polku
Teimme reitillä myös lyhyen ylimääräisen kierroksen, 1,5 kilometrin mittaisen Poromyhkyrän polun. Yhdistäessään varsinainen Soiperoisen polun tähän lisäkierrokseen, tulee päiväpatikan pituudeksi sopivat 5 kilometriä.
Soiperoisen metsäkirkko
Takaisin parkkipaikalle palattuamme lähdimme vielä tutkimaan tien toiselle puolelle kirkko-kyltin innoittamina. Läheltä löytyikin metsäkirkko, jossa oli jo kärsineet puiset lankut penkkeinä ja etuosassa suuri puinen risti. Tämä nähtävyys kannattaa ehdottamasti käydä katsomassa.
Oletko sinä käynyt Syötteen kansallispuistossa tai jopa Soiperoisessa?
Sinua saattaisi kiinnostaaa myös nämä:
26 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Tuo järven ylittävä puinen silta näyttää hienolta. Ja aika erikoinen tuo metsäkirkko. Järjestetäänköhän siellä oikeasti jotain kirkonmenoja, vai onko tarkoitettu patikoijille erityiseksi hiljentymisen paikaksi?
Me emme löytäneet tietoa Soiperoisen metsäkirkosta. Paikan päällä ei näkynyt kylttiä eikä internetkään kertonut paikasta. Olisikin kiva kuulla siitä, eli jos jolloin lukijoista on tietoa, niin kertokaa ihmeessä.
Moikkeli lahtelaiset ystävämme. Teette kyllä perusteellisia selostuksia retkiltänne. Syöte oli meidän vakiopaikkamme 80-luvulla, kun lapset olivat pieniä. Kävimme siellä muutaman vuoden aikana laskettelemassa lähes joka viikonloppu. Kesäisin jäänyt vähemmälle silloinkin, kun asuimme Oulussa. Tuolla voisi joskus piipahtaa muistelemassa menneitä. Teitte riittävän hyvät suositukset 🙂 Kiitos niistä!
Oh, talvinen Syöte tulikin noina vuosina teille varsin tutuksi. Uskoisin, että teille olisi mukava palata Syötteelle muistelemaan menneitä ja tutustumaan nykyiseen Syötteeseen. Syötteellä on talvisinkin useampia patikkareittiä, jos laskettelun lisäksi jää aikaa kansallispuistoa kiertelemään.
Syötteen maisemissa on tullut aikoinaan liikuttua jonkin verran niin suksilla, maastopyörällä kuin jalankin, mutta tämä Soiperoharju oli ihan uusi tuttavuus. Kivalta tuollakin näyttää! Reitti on omaan makuun kovin lyhyt, mutta jos alueella muutenkin liikkuu, niin miksipä ei tuollakin poikkeaisi.
Joo, Soiperoisen lenkki on meillekin poikkeuksellisen lyhyt, mutta jatkettiinkin tästä vielä autolla toiselle patikkareitille. Tämä reitti on todella kiva, kun kulkee harjun päällä ja on paljon järvinäkymiä. Kannattaa ehdottomasti poiketa, jos alueella liikut.
Syötteen kansallispuistossa olen käynyt talvella. Olisi kyllä kiva käydä vaikka näin syksyllä. Näyttää ainakin kivalta reitiltä nuo. Muistaakseni siellä on se joku uudelleen rakennettu hotellikin Pudasjärvellä.
Oi, Syöte on kiva talvella. Iso-Syötteen huipulla on upeita tykkypuita. Hotelli Iso-Syöte vaurioitui tulipalossa ja on rakennettu uudelleen, muistelet varmaan sitä. Hotellin sviitti ovat olleet esille, kuvien perusteella upeita.
Mielenkiintoinen postaus ja kauniin oloinen paikka! Uudet sillat ja pitkokset kieltämättä houkuttelisi! Tuntuu nimittäin, että monessa kohteessa ne ovat (toisinaan jopa luokattoman) huonossa kunnossa..
Myös tuo metsäkirkko vaikuttaa mielenkiintoiselta! Sellaiseen en olekaan aiemmin törmännyt.
Voi kiitos Eveliina! Tuo osuus, jossa laskeudutaan harjulta ja ylitetään järvi, oli mahtava! Tosi nätti. Ja siinä on mitä paras paikka jäädä pitämään taukoa.
En muista itsekään, että oltaisiin aiemmin nähty tuollaista metsäkirkkoa. Kiinnostaisi kuulla siitä enemmän.
Upea on Suomen luonto ja ”pitkospuu”-kuume sai taas nostetta, näistä hienoista kuvista?
Jes, kiva kuulla Tellu, että saatiin nostatettua sinun kaipuuta patikoimaan. Luonnossa on hyvä olla.
Kivan näköisiä nuo polut, jotka kulkevat keskellä harjua/niemeä niin, että molemmilta puolilta näkee veden. Mäntykankaat on myös kivoja sikäli, että maisema niissä on valoisa.
Ei ole vielä tuttu puisto, mutta ehkä vielä joskus!
Joo, mekin tykätään tällaisista harjusta, joissa molemmilla puolilla näkyy vesi. Todella kauniin näköistä. Ja mäntykankailla polut ovat usein mukavan pehmoisia neulaspolkuja.
Olipa mielenkiintoinen tuo metsäkirkko! Olisiko aika ihanaa pitää siellä pienet ja tunnelmalliset häät! Ja tuo silta oli kiva! Itellä vielä Syötä / Iso-syötteellä käynti käymättä mutta ehdottomasti on odotuslistalla 🙂
Joo, tuo metsäkirkko oli tosi mielenkiintoinen! Ja tosiaan todella ihana paikka häävihkimiseen. Loistava idea Elina.
Ihanan rauhallisen näköistä. Tähän aikaan vuodesta taitaa olla aika paljon väljempää puistoissa mitä kesällä. Tuohon kilometrimääräänkin kyllä mahtuu polku jos toinenkin, eikä ihan heti tule tunkua. Syöte on laskettelupaikkana tuttu mutta eipä ole tullut käytyä siellä patikoimassa. Kiva lukea tästäkin paikasta!
Syöte taitaakin olla osalle tuttu lähinnä laskettelusta. Siellä on tosi kivoja patikkareittejä, niin lyhyitä kuin pitkiäkin. Lasten kanssa kierrettäväksi suunniteltu Naavaparran polku on kiva, tykkään niistä infokylteistä.
Syötteen kansallispuisto on käymättä, mutta ehdottomasti joskus sinne haluaisin. Tavoitteenani on käydä kaikissa Suomen kansallispuistoissa. Nyt käytyjä on varmaan noin puolet, eli käymistä riittää!
Kivan näköinen reitti ja etenkin nuo veden ylitykset siltoja / pitkospuita pitkin näytti siisteiltä. Pitää laittaa mieleen omaa Syötteen käyntikertaani varten. 🙂
Tuo on kiva tavoite ja parikymmentä kansallispuistoa on jo hieno katsaus Suomen luontoon. Soiperoinen oli tosi kiva. Ja juuri tuo järven ylitys oli upeasti toteutettu, pitkällä pitkospuuosuudella ja sillalla.
Syöte – Soiperoisen polku on itselleni tuttu, ja samantapaisissa maisemissa näillä seuduilla tuli liikuttua jonkin verran. Vaikka maasto on geologisesti tärkeä, maisemat siellä ei oikein säväytä. Vesistöt ovat kauniita, mutta itse tykkään vaativimmista reiteistä ja suurimmista korkeuseroista. Muuten helppo ja kiva reitti, mutta hieman liian tasainen. Toki muutama hieno yksityiskohta löytyy sieltäkin, kuten Soiperoisjärven ylittävä silta.
Kiva kuulla Nadine sinun kokemuksestasi ja mielipiteestäsi Soiperoisen polulta. Me tykätään Mikon kanssa mennä pitkiä päivämatkoja ja itse tykkään fyysisestä haastavuudesta, esimerkiksi Etelä-Konneveden kolmen vuoren vaelluksella olin aivan innoissani. Kuitenkin tykättiin myös Soiperoisessa. Ruska ei ollut siellä mitenkään mahtava, joten syyspatikaksi kannattaisi valita jokin muu kohde. Maisemat olivat mielestäni kuitenkin hyvin kauniit ja tunnelma ihanan rauhallinen. Onneksi Suomessakin riittää erilaisia reittejä erilaisille retkeilijöille. Isoja korkeuseroja sisältäviä reittejä toki vähemmän. Onko sinulla ulkomailta suosikkireittiä?
Nyt on kyllä vaikea kysymys. Everestillä en ole käynyt enkä Kilimandzarolla. Muuten olen kolunnut kaikki ulottuvillani olevat korkeat paikat. Minun suosikkini ovat vuoret, joista näkee myös merelle.
Krimin vuoret on lapsuuden maisemia (sinne ei nyt pääse, mutta ehkä vielä joskus), Ranskan Alpit Cote D’Azurin ylä oli hieno kokemus. Siellä reittejä on tosi paljon, eli joka kaupungista/kylästä pääsee jonnekin vaeltamaan. Huonosti merkitty tosin, yleensä helppoja.
Gozon kalliot säväyttivät, vaikka korkeutta ei ollut kun 140m, mutta suora pudotus mereen oli vaikuttavaa.
Erikoinen kokemus oli Teneriffan Teide. Suosittelen, jos olette joskus siellä päin kääntymässä. Kuumaisema.
Sveitsin Alpit olivat kyllä upeita, mutta rankkoja. Mielenkiintoisimpiin paikkoihin pääsee vasta vuorikiipeilyvarustuksella.
Hongkongissa ja Shenzhenissä olemme myös vaeltaneet. Sielläkin merinäkymät olivat mahtavia.
Tienšan on oma luokkansa. Se on vielä kesken. Haluaisin päästä korkeammalle, mitä nyt olen käynyt (2700m).
Gruusian (Georgia) osuus Kaukasin vuoristoa oli myös sellainen, jonne toivon palaavani.
Tatra on yksi rakkaimpia vuoristoja. Olemme siellä tallanneet satoja kilometrejä reittejä, ja jokainen on ollut unohtumaton kokemus.
Nyt lopetan, koska muuten tulee romaani ?.
Kiitos Nadine todella paljon tästä listasta! Osa oli vähemmän tuttuja ja pitääpä tutustua vielä tarkemmin.
Tatravuorille olimme suunnitelleet menevämme 2020 ja reissu olikin jo varattuna. Korona kuitenkin pilasi ne suunnitelmat, kuten myös useamman viikon Kiinan luontomatkamme. Kiinassa on varmasti todella paljon upeita patikkakohteita.
Meillä kivoimpina patikkakokemuksina mieleen on jäänyt Torres del Paine Chilessä, Euroopassa ehkäpä Sloveniassa Triglavin kansallispuisto ja Italiassa monet Dolomiittien kohteet. Ranskan Chamonix oli myös kiva. Vaikea valita yhtä suosikkia, mutta nämä paikat nostaisin esiin. Nepalissa Annapurna Circuit tulee kierrettyä lähiaikoina.
Maailmalla on niin upeita reittejä, kiva kuulla muiden kokemuksia ja saada ideoita.
Rakastan harjuja yli kaiken. Mutta noin upea silta suoraan harjun jatkona. Varmasti aika uniikki Suomessa!!!
Sama täällä Mari. Etenkin harjuja, joiden molemmilla puolilla välkehtii vesi. Tuo siltakohta oli todella kaunis osuus Soiperoisen polulla.