Filippiinien Apo-saari on kuuluisa snorklaamis- ja sukellusvesistään. Olemme aiemmin kirjoittaneet tarkemmin, kuinka Apo-saarelle pääsee, sekä tarkemmin snorklaamisesta saaren edustalla. Nyt aiheena ovat Apo-saaren patikointireitit.




Apo-saarelle ei todennäköisesti kannata lähteä, ellei snorklaus tai sukellus kiinnosta. Sillä sinne päästäkseen joutuu näkemään vaivaa, jonka lisäksi rahaa kuluu helposti enemmän kuin Filippiineillä muualla. Myöskään erityisen paljoa tekemistä Apo-saarelta ei löydy. Mutta ei Apo-saari kuitenkaan pelkkää snorklausta ole, vaan jotain muutakin tekemistä tuolta kivalta pikkusaarelta onneksi löytyy.





Apo-saaren majakka
Ensimmäisenä lyhyenä patikkanamme lähdimme Apo-saaren korkeimmalla paikalla olevalle majakalle. Reitti lähtee Liberty’s Community Lodge -nimisen paikan edustalta. Kyseinen paikka on myös yksi niistä harvoista paikoista Apo-saarella, jotka tarjoavat säännöllisesti ruokaa.
Reittiä ei käytännössä ole kovinkaan hyvin merkitty ja se risteää muutamassa eri kohdassa. Aluksi kuitenkin pääsimme kulkemaan pitkän aikaa portaita, jolloin reittiä oli tietysti helppoa seurata. Portaiden loputtua olimme saaneet neuvoksi, että kaikissa risteyksissä pitäisi kääntyä aina vasemmalle, niin lopulta saapuisimme majakalle.




Muutamassa kohdassa aloimme jo epäilemään reittiä. Vuorella vastaan tuli jopa talo, jonka vierestä kuljimme. Lopulta pääsimme kuitenkin perille. Ja saamamme neuvo todellakin toimi, eli joka risteyksessä oli käännyttävä aina vasemmalle. Loppuosa kävelystä kulkee heinikossa, jonka vuoksi lienee suositeltavaa käyttää pitkiä housuja.




Näkymät ylhäältä olivat mielestämme kivat, mutta eivät mitenkään järisyttävän upeat. Enemmänkin meidän mieleemme oli ylipäätään päästä samalla tutustumaan Apo-saaren luontoon ja saaren sisäosiin.


Rock Point -näköalatasanne
Mahdollisesti vielä tunnetumpi patikointireitti on Habagat-patikka, joka johtaa Rock Point -näköalatasanteelle. Siinä kipuamista on vähemmän kuin majakalle kivutessa, mutta aivan helppoa sinnekään kävely ei ole, vaan reitti on varsin kivikkoinen. Reitti vie saaren täysin vastakkaiseen kulmaan verrattuna majakkaan. Täällä saaren kaakkoiskulmassa olevassa pisteessä on tosiaan näköalatasanne, josta voi katsella maisemia. Meillä ei ollut tällä kertaa dronea koko reissussa mukana, mutta tämä paikka olisi epäilemättä mainio paikka drone-kuvien tai videoiden ottamiseen.








Tämän patikkareitin hyvä puoli on se, että sinne päästäkseen tulee samalla käveltyä Apo-saaren kylän läpi ja samalla tulee tutustuneeksi ihmisten arkiaskareisiin, koska katu kulkee aivan asuinrakennusten vieressä. Samalla, jos ei ole varma reitistä, voi asukkailta kysyä neuvoa siitä, missä suunnassa varsinaisen patikan lähtöpiste on.

Apo-saaren rannat
Patikoinnin lisäksi Apo-saarella on luonnollisesti mahdollista rentoutua rannalla. Vaikka saaren päärantaa ei maailmanluokan rantana voikaan pitää, viihtyy rantojen ystävä myös tällä rannalla rentoutuen. Lisäksi ranta on erinomainen paikka ihailla auringonlaskua, jota mekin muutamaan kertaan kävimme rannalla katomassa.





Mukava muisto Apo-saarelta oli myös t-paita, joka tuli ostettua. Muuta materiaa ei matkoilta yleensä tule ostettua, mutta silloin tällöin t-paitoja kahvin ja teen lisäksi tarttuu mukaan. Taisivat olla majapaikkamme viereisessä kioskissa 300 pesoa eli noin 5 euroa kappaleelta.


Vaikka pidimmekin saaren patikoista ja saaresta muutenkin, oli snorklaus meille Apo-saaren kohokohta!
Sinua saattaisi kiinnostaaa myös nämä:
24 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Onpa rehevää! Varmasti jo luonto on näkemisen arvoinen. Tuohan näyttää siltä, kuin kävelisi kukkakaupan läpi!
En muista kirjoititko aiemmin, mutta saarella ei taida olla autoja ollenkaan. Sekin varmasti tekee patikoinnista miellyttävää, jos joka paikkaan joka tapauksessa kuljetaan jalan.
Tuo on Menninkäinen totta. Tällaisella autottomalla saarella luonto tuntuu olevan enemmän läsnä. Apo-saari oli hyvin rehevä.
Kiva oli lukea patikkakuvauksiakin. Ehkä tämä saari ei ole meille se kaikkein osuvin vaihtoehto, koska ollaan enemmänkin juuri patikkatyyppejä kuin snorklaajia. Luin aiemmin sen kertomuksen, miten tänne saarelle pääsee ja oli kieltämättä aika monivaiheinen operaatio 🙂 Täytyy jatkaa Filippiinien vaihtoehtojen selaamista.
Apo-saari on ensisijaisesti snorklaus- ja sukelluskohde, joten teille Cilla Maria tämä ei tosiaan olisi se osuvin vaihtoehto. Meille snorklaus oli alun perin pääaktiviteetti koko Filippiinien matkalle, vaikka lopulta tuli tehtyä myös paljon muutakin matkan aikana. Innolla odotan kuulla, millainen teidän reissustanne tulee.
Tykkään snorklaamisesta, jos se on helposti saavutettavissa. Patikoille voidaan mennä kauemmaksikin, jos on auto käytössä. Miten muuten beachkävelyt, onko täällä rannat rakennettu vai kaikkien käytössä ja kävelyyn sopivia? Itse tykkään patikoida aaltojen tyrskyä kuunnellen
Me voimme nähdä enemmänkin vaivaa snorklausretkiin, mikäli kyseisessä paikassa on upea vedenalainen maailma. Apo-saaren rannoilla pystyivät kaikki kulkemaan ja olivat ihan sopivia rantakävelyyn. Toki päärantakaan ei ollut kovin pitkä ranta, kun Apo-saari itsessään on jo niin pieni.
Vehreän näköinen saari, ja koska se on hieman haastavammin saavutettavissa ei siellä todennäköisesti törmää isoihin turistilaumoihin jotenka kohteena mitä mainion. Itse pidän kohteista jotka ovat ”road-less-travelled” tyyppisiä.
Totta Jani. Saimme snorklata ihan rauhassa kahdestaan, lähettyville ei osunut muita snorklaajia. Myös patikoidessamme emme tainneet nähdä muita turisteja. Tällaisesta mekin pidämme.
Koko Filippiinit on edelleen käymättä, mutta on mukava lukea näistä ja tehdä muistiinpanoja mahdollista matkaa varten. Itselleni myös sekä snorklaus, että patikointi toimii. Tosin jos on julmetun kuuma, jään ennemmin sinne veteen lillumaan. Kuvista tai pikemminkin vaatetuksesta päättelen, että tuhottoman kuuma ei kuitenkaan ollut?
Jes, onpa kiva kuulla Hannele, että Filippiinit kiinnostaa. Meille Filipiinien matkan piti olla hyvin snorklauspainotteinen, mutta lopulta kävimme paljon myös muunlaisissa luontokohteissa. Apo-saarella tosin keskityimme selvästi enemmän snorklaamiseen, patikat olivat nopeasti kierretty. Ja täytyy todeta, että lämpötilan puolesta ehkäpä shortsit olisivat olleet Mikolle sopivampi vaatetus patikointiin. Lähinnä taisivat nämä housut valikoitua pitkän heinikon takia.
Kaunis ja vehreä saari, ja hienoja maisemia näköjään avautuu patikkareittien varreltakin ,vaikka toki se vedenalainen maailma on tuolla ns. isoin juttu. Filippiinit on kyllä ylipäätään ihan mahtava matkailumaa, jossa voisi helposti viettää pidempäänkin eri saaria kierrellen. Ehkäpä vielä joskus tämä ”liikkuva toimistomme” siirtyy sinnekin, saa nähdä 🙂
Riittää hyvin mikäli saarella on kaunis luonto ja asukkaiden arkiaskareitakin voi seurailla. Tosin jos saarelle on hankala päästä voisi jokin helpommin saavutettava saari sopia meille paremmin
Paikallisten elämä on aikas rauhallista ja kiireetöntä tällaisella pienellä saarella. Apo-saarelle päästäkseen joutuu näkemään hieman vaivaa, joten mikäli snorklaus tai sukellus ei ole oma juttu, kannattanee tyytyä helpommin saavutettavaan vaihtoehtoon.
Filippiineillä oli todella kivaa! Olimme erittäin tyytyväisiä, että näimme vaivaa selvittääksemme, miten saarelta toiselle pääsee siirtymään. Näin saimme paljon enemmän matkasta irti. Jossain vaiheessa palaamme Filippiineille kiertämään uusia saaria. Ja näille tämän matkan saarille voisin mielihyvin palata uudelleen, upeita paikkoja. Olisi Anne varmasti hienoa pitää Filippiinejä tukikohtanaan.
Aikamoisia kiipeämisiä noilla reiteillä. Meillä oli tarkoitus Thaimaan reissulla tehdä 2 pientä kävelyretkeä, mutta jouduttiin jättämään toinen kesken. Ei oltu varauduttu tarpeeksi hyvin päivän kuumuuteen ja veden menekkiin.
Tuo on Anmarien hyvä huomio. Veden tarve on kuumassa kävellessä yllättävän suuri.
Komppaan Hannelea, Filippiinit on käymättä kokonaan, mutta ehdottomasti kiinnostaisi sillekin suunnalle joskus matkustaa! 🙂 Tallensin postauksenne kirjanmerkkeihin – ihan varmuuden vuoksi.
Jee, kiva kuulla Eveliina, että sinuakin kiinnostaa Filippiinit. Suosittelen ehdottomasti reissaamaan useammalle saarelle. Me ainakin koimme sen olleen todella hyvä päätös. Toki se vaatii enemmän selvittelyjä, jos matka-aika on rajallinen ja haluaa käyttää aikansa tehokkaasti.
Patikoinnista – ja ranta/saarikohteissa liikkumisesta – tulee väistämättä juuri nyt Mosambikista palattuamme yrityksemme lähteä pienelle pyöräretkelle rantahotellista läheiseen pieneen kylään. Hotellista sai lainata pyörät, ei nyt kovin ihmeelliset, mutta toimivat kuitenkin. Matkamme tyssäsi kuitenkin alkuunsa, sillä tie kylään oli sekin lähinnä irtonaista rantahiekkaa, jossa pyörällä ei sitten lopulta päässyt etenemään oikein yhtään. Hyvä, että katumaasturityyppiset autot, jollaisella mekin olimme hotellille tulleet, selvisivät siitä, mutta emme tajunneet tuota ennen kuin olimme yrittäneet, siis pyörillä. Palasimme hotellille aika pian ja totesimme, että patikoidaan sitten vaan rannalla, vesirajassa, jossa on vähän kovempi alusta sentään kävellä!
Voin Pirkko kuvitella, kuinka hankalaa tuollaisella pehmeällä hiekkatiellä oli yrittää pyöräillä. Olisi varmasti jäänyt meiltäkin kylävierailu tekemättä. Rantakävely oli varmasti mieluisampi vaihtoehto.
Ei tulisi mitään minulla. Kuuma ja koste ilma ja patikointi – ei minun juttu.
Hyvin totesit tuossa, että oli kiva tarkkailla paikallisten elämää kävelyn ohessa. Se on monasti se paras anti.
Ymmärrän Anna, että kuumassa ja kosteassa kaikki eivät halua lähteä patikoimaan. Apo-saarella ilma ei tuntunut erityisen kostealta, mutta lämmin toki oli.
Mukava nähdä juttuja Filippiineistä.Vaikka toinen meistä on Filippiineiltä, emme juurikaan ole sisältöä ole aiheesta kirjoittaneet. Filippiinit on matkakohteena vielä hieman harvinainen etenkin suomalaisille, sillä lentoyhteydet ovat hintavat ja valmismatkoja ei ilmeisesti tehdä. Matkakohteena kuitenkin erinomainen vaihtoehto kaakkois-Aasian tavanomaisille turistikeskuksille.
Oi, minä tykkäsin todella paljon reissata Filippiineillä. Siellä tuntui olevan valtavasti kaunista nähtävää ja saaria oli kiva kierrellä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja etukäteisselvittelyn jälkeen saarten välillä liikkuminen onnistui hyvin, toki aikaa siihen meni. Palaamme varmasti vielä tutustumaan muihinkin Filippiinien saariin.