Meillä oli alun perin sovittu pyörät vain päiväksi, mutta koska pyöräily oli todella kätevä tapa liikkua Kiotossa, niin päätimme ottaa pyörät vielä seuraavaksikin päiväksi. Päivän aikana meillä oli ohjelmassa myös Kioton kaikista kuuluisin temppeli, Rokuon-ji, joka tunnetaan paremmin nimellä Kinkaku-ji (Kultaisen paviljongin temppeli).

Kinkaku-ji

Koska Kinkaku-ji on Kioton kuuluisin temppeli, ajattelimme ihmismassoja välttääksemme olla paikalla heti aukioloaikaan eli klo 9 aamulla. Tämä olikin todella hyvä, sillä ihmisiä alkoi kerääntyä suosituimmille kuvauspaikoille varsin nopeasti.

Kinkaku-ji rakennettiin vuonna 1397 shōgun Ashikaga Yoshimitsun eläkehuvilaksi, jonka shōgunin poika muutti zen-buddhalaistemppeliksi tämän kuoleman jälkeen vuonna 1408. Kinkaku-ji on toiminut myös esikuvana myöhemmin rakennetulle Ginkaku-jille eli Hopeiselle paviljongille. Sittemmin Kinkaku-ji on tuhoutunut useampaan kertaan ja nykyinen temppeli on rakennettu vuonna 1955.

Kinkaku-ji temppeli eli Kultainen paviljonki Kiotossa Japanissa
Kinkaku-ji temppeli eli Kultainen paviljonki Kiotossa Japanissa
Kinkaku-jin temppelin eli Kultaisen paviljongin puutarhasta yksityiskohtia Kiotossa Japanissa
Kinkaku-jin temppelin eli Kultaisen paviljongin puutarhasta yksityiskohtia Kiotossa Japanissa
Kinkaku-jin temppelin eli Kultaisen paviljongin puutarhasta yksityiskohtia Kiotossa Japanissa

Kinkaku-ji on saanut kutsumanimensä, koska kaksi sen ylintä kerrosta on päällystetty lehtikullalla. Kinkaku-jin edellä on kaunis lampi ja tunnetuimmasta kuvakulmasta kuvattuna Kinkaku-ji heijastuu kauniisti lammen pinnasta. Alueella on myös kaunis puutarha. Itse Kinkaku-jin temppeliin ei pääse sisälle, mutta kyseisen temppelin osalta suurin viehätys kohdistuukin itse temppelin ulkoiseen ihasteluun. Sisäänpääsymaksu Kinkaku-jille oli 400 jeniä, eli kolmisen euroa.

Kinkaku-ji temppeli eli Kultainen paviljonki Kiotossa Japanissa
Kinkaku-ji temppeli eli Kultainen paviljonki Kiotossa Japanissa
Kinkaku-ji temppeli eli Kultainen paviljonki Kiotossa Japanissa
Kinkaku-jin temppelin eli Kultaisen paviljongin  yksityiskohtia Kiotossa Japanissa
Kinkaku-jin temppelin eli Kultaisen paviljongin  yksityiskohtia Kiotossa Japanissa

Ryōan-ji

Ryōan-ji (Rauhallisen lohikäärmeen temppeli) on Kinkaku-jin tapaan zen-buddhalaistemppeli. Ryōan-ji on erityisen kuuluisa sen zen-puutarhasta, jossa on 15 kiveä. Kivistä vain 14 näkyy yhtä aikaa siitä riippumatta, mistä kohtaa niitä katsoo. Sanotaan kuitenkin, että valaistumisen (satorin) saavuttanut henkilö voi nähdä kaikki kivet samaan aikaan. Puutarhaa sanotaan itse asiassa koko Japanin kuuluisammaksi kivipuutarhaksi.

Ryōan-ji oli aluksi yläluokan huvila, mutta muutettiin zen-buddhalaistemppeliksi vuonna 1450. Temppeli tuhoutui pian parin kymmenen vuoden jälkeen, mutta se rakennettiin uudestaan vuonna 1488. Kivipuutarhan historia sen sijaan on epäselvempi. Ei ole tiedossa, että milloin puutarha on rakennettu ja suunnittelijakaan ei ole tiedossa.

Ryoan-ji temppeli Kiotossa Japanissa
Ryoan-ji temppeli Kiotossa Japanissa
Ryoan-ji temppeli Kiotossa Japanissa

Alkuperän lisäksi myös puutarhan tarkoitus on epäselvä. Osa ajattelee, että puutarha kuvastaa tiikeriemoa kantamassa pentujaan lammen yli. Toiset puolestaan ajattelevat sen esittävän jotain teoreettisempaa kuten ikuisuutta.

Ryōan-ji on Kinkaku-jin tapaan todella suosittu kuuluisan kivipuutarhansa vuoksi. Tämän vuoksi Ryōan-jillekin kannattaa suunnata mahdollisimman aikaisin aamulla. Vaikka temppeli aukee jo klo 8 aamulla ja kävimme läheisellä Kinkaku-jilla ensin, ei ihmisiä kuitenkaan ollut liikaa.

Temppelin alueella on myös puisto. Puistossa on myös kaunis lampi, jossa on lumpeita ja saaria. Sisäänpääsymaksu Ryōan-jille on 500 jeniä eli hieman alle 4 euroa.

Ryoan-ji temppelin kivipuutarha Kiotossa Japanissa
Ryoan-ji temppelin kivipuutarha Kiotossa Japanissa
Ryoan-ji temppelin puutarhan yksityiskohta Kiotossa Japanissa
Ryoan-ji temppelin puutarhan yksityiskohta Kiotossa Japanissa

Ninna-ji

Seuraavana oli vuorossa Ninna-ji, joka on shingon-buddhalaistemppeli. Ninna-ji on valmistunut jo vuonna 888, mutta tuhoutui vuonna 1467 ja rakennettiin uudelleen 150 vuotta myöhemmin. Ninna-jin temppelin alueella on korkea ja näyttävä 5-kerroksinen Pagoda.

Sisäänpääsymaksu Ninna-jille on 500 jeniä eli nelisen euroa. Ninna-ji on kuuluisa kirsikankukistaan ja kirsikankukka-aikaan maksettavaksi tuleekin ylimääräinen 500 jenin maksu.

Ninna-ji temppeli Kiotossa Japanissa
Ninna-ji temppeli Kiotossa Japanissa
patsas Ninna-ji temppelissä Kiotossa Japanissa
Ninna-ji temppeli Kiotossa Japanissa
Ninna-ji temppelin sisältä yksityiskohtia Kiotossa Japanissa
Ninna-ji temppeli Kiotossa Japanissa
munkki Ninna-jin temppelissä Kiotossa Japanissa
pagodi Ninna-ji temppelissä Kiotossa Japanissa
Ninna-ji temppeli Kiotossa Japanissa

Nijōn linna

Ninna-jiltä siirryimme kohti Nijōn linnaa. Nijōn linnaa alettiin rakentamaan vuonna 1601 ja se valmistui vuonna 1626. Linnaan rakennettiin kaksi palatsia, kaksi muuria ja kaksi vallihautaa. Japanilaiset linnat ovat hyvin erilaisia kuin linnat joihin muualla on tottunut, sillä ne on rakennettu puusta ja ovat sen vuoksi hyvin eri näköisiä kuin useat Euroopasta löytyvät linnat.

Vaikka itse linnakin on varsin kiinnostava, niin vähintään yhtä kiehtovia ovat linnan alueella olevat näyttävät puutarhat. Pääsymaksu linnaan on 650 jeniä eli noin 5 euroa.  Jos haluaa käydä myös Ninomarun palatsissa ja kauniissa puutarhassa, on hinta 1030 jeniä eli noin kahdeksan euroa.

Nijo-jo linna Kiotossa Japanissa
Nijon linna Kiotossa Japanissa
Nijon linna Kiotossa Japanissa
Nijon linnan yksityiskohtia Kiotossa Japanissa
Nijon linnan yksityiskohtia Kiotossa Japanissa
Nijon linnan yksityiskohtia Kiotossa Japanissa
Nijon linna Kiotossa Japanissa
Nijon linna Kiotossa Japanissa
Nijon linnan puutarha Kiotossa Japanissa
Nijon linnan puutarha Kiotossa Japanissa
Nijon linna Kiotossa Japanissa

Tō-ji

Päivän viimeinen varsinainen temppeli, jossa vierailimme, oli nimeltään Tō-ji. Tō-ji shingon-buddhalaistemppeli ja se on perustettu vuonna 796. Tō-ji on kuuluisa 5-kerroksisesta pagodista, joka on 54,8 metriä korkea ja on Japanin korkein puinen torni. Sisäänpääsymaksu Tō-jille maksaa 500 jeniä eli noin neljä euroa.

To-ji temppeli Kiotossa Japanissa
To-jin temppelin pagodi Kiotossa Japanissa
To-jin temppelin pagodi Kiotossa Japanissa
kirsikankukkia Kiotossa Japanissa
kirsikankukkia Kiotossa Japanissa

Fushimi Inari-taisha

Fushimi Inari-taisha oli päivän viimeinen kohteemme. Fushimi Inari-taisha on merkittävä šintolaispyhättö Kiotossa ja sen sanotaan olevan tunnetuin pyhättö japanilaisten keskuudessa.

Fushimi Inari-taisha on rakennettu jo vuonna 711. Se on kuuluisa oranssisista torii-porteista, joita on tuhansia. Läpi porttien kulkeva polku kuljettaa 233 metriä korkean Inari-vuoren huipulle, jonne pitää kulkea noin neljän kilometrin matka. Matkan huipulle ja takaisin sanotaan kestävän noin 3 tuntia.

Reitin alkuosa on todella ruuhkainen, mutta kun lähtee kiipeämään, ruuhkat jäävät taakse ja aika-ajoin ei näe ainoatakaan toista ihmistä. Eikä ylös asti ole pakko tietenkään kiivetä, vaan aina voi kääntyä halutessaan takaisin. Fushimi Inari-taishalle ei ole pääsymaksua, vaan se on ilmainen.

Inari pyhäkkö Kiotossa Japanissa
Inari pyhäkkö Kiotossa Japanissa
Inari pyhäkkö Kiotossa Japanissa
Inari pyhäkkö Kiotossa Japanissa
Inari pyhäkkö Kiotossa Japanissa
näkymät Inari-vuorelta Kioton kaupunkiin Japanissa

Päivä oli varsin temppelivierailujen täyttämä. Kaikki viisi ensin mainittua temppeliä lukeutuvat Unescon maailmanperintöluetteloon. Vaikka päivässä oli useita kohteita, olivat ne kuitenkin keskenään mukavan erilaisia ja oikeastaan kaikkia kohteita voi suositella vierailukohteeksi Kioton matkalla! 

32 Kommentit

  1. Temppelit ja niiden tunnelma on kyllä parasta Aasiassa. Ja Kiotossakin näitä näyttää riittävän vaikka monelle päivälle. Näyttää todella kauniille ja käymisen arvoisille ihan jokainen.

    Vastaa
    • Aivan Katja, Kiotossa kyllä temppeleitä riittää kierrettäväksi useammaksikin päiväksi tai jopa viikoiksi. Meilläkin jäi jokunen mielenkiintoinen temppeli käymättä, mutta onpahan jo valmiiksi jotain toivelistalla seuraavalle Kioton visiitille. Temppelit puutarhoineen ovat tosiaan kauniita ja niissä käymme mielellään tutustumassa.

      Vastaa
  2. Voi vitsit, miten kaunista!

    En ole koskaan ajatellut Japania matkakohteena (tai ehkä sen verran, ettei se ole bucketlistalla ihan ensimmäisten joukossa), mutta onhan tuossa arkkitehtuurissa ja puutarhojen vihreydessä ja kasvillisuudessa jotain todella kiehtovaa ja satumaista. Mielettömän inspiroivan näköinen ympäristö.

    Vastaa
    • Kiotossa ja muutoinkin Japanissa oli kauniita elementtejä paljon. Siellä on paljon harmoniaa rakennuksissa ja puutarhoissa, mikä saa ainakin oman oloni levolliseksi.

      Minun mielestäni Riina on mielenkiintoista, millaisiksi ihmisten bucket listit muodostuvat ja miten ne eroavatkaan. Itselläni kiinnostus matkustaa Japaniin alkoi itse asiassa kieltenopiskelujen kautta. Ja tykästyin maahan niin paljon, että tulen varmasti käymään siellä useamman kerran. Tähän tosin varmasti vaikuttaa myös paikallinen ystäväni. Maailmalla on kyllä paljon upeita kohteita joissa käydä. On hienoa, että jokaiselle löytyy omia kiinnostuksia ja toiveita vastaavat kohteet.

      Vastaa
  3. Kävittekö siis Inarin laella ja menikö siihen kolme tuntia?

    Vastaa
    • Meillä kun oli pyörät lainassa, ja pyörävuokraamo oli jo kohtapuoliin sulkemassa, joten päätimme kääntyä vähän ennen Inarivuoren huippua takaisin. Tuonne siis suuntamme uudelleen, kun seuraavan kerran Kiotossa käymme. Ehdottomasti kannattaa kyllä mennä alkuosaa ylemmäs, sillä väenpaljous on juurikin reitin alkuosassa ja moni ei lähde kiipeämään ylös.

      Vastaa
        • Samaa mieltä Sari, temppelialueet ovat kauniita! Koin Kiotossa pyöräilyn todella turvalliseksi. Liikenne oli selkeää ja pyöräilijöitä kunnioitettiin. Ehdottomasti kannattaa harkita, jos Kiotoon matkaat!

          Vastaa
  4. Vaikka muualla Aasiassa olevat temppelit eivät kiehdo minua, niin Japanin temppelit kyllä. Tätä lukiessa ymmärsin miksi, se on se luonto temppeleiden ympärillä. Usein todella iso hyvinhoidettu alue, mutta vähintään pieni ja tarkkaan mietitty pieni puutarhamainen puisto❤️

    Vastaa
    • Ymmärrän Mari sinua hyvin. Luonto ja puutarhat viehättävät minuakin erityisen paljon. Minua silti kiinnostaa Japanin kulttuurikin. En osaa eritellä miksi, ehkä liittyy siihen, että olen kieltä opiskellut ja ystäväni asuu maassa. Mutta kyllä sitä lähes aina haluan pistäytyä kaupunkivierailuilla myös puutarhoissa ja puistoissa.

      Vastaa
  5. No siinä oli kyllä temppeli poikineen! On totta, että nuo tunnetuimmat temppelit voi olla hurjan ruuhkaisia. Me yritimme siksi keksiä viikonlopulle muuta hommaa ja olimme Kiotossa keskellä viikkoa. Ja silti oli porukkaa. Pari näistä kyllä jäi näkemättä sillä emme millään ehtineet kaikkiin paikkoihin mihin halusimme.

    Me majoituimme ihan tuon Nijon linnan vieressä, joten luonnollisesti kävimme siellä tottakai. Se olikin kiva vierailu ja puutarhassa oli kaunis syysruska. Kultainen paviljonki oli tietenkin myös listalla. Mutta meidän ehdoton lemppari oli Fushimi Inari-Taisha. Jotenkin se oli niin hieno. Meillä oli mukana 4-vuotias niin emme kivunneet ihan ylös asti, mutta sen verran ylös kuitenkin, että saimme olla rauhassa väenpaljoudelta.

    Tulee kyllä ikävä Japaniin näitä katsellessa!

    Vastaa
    • Teillä olikin mainio sijainti majapaikalle! Pääsitte sitten helposti majatalon viereen piipahtamaan Nijōn linnassa.

      Minäkin tykästyin valtavasti Inari-Taishaan! Meidän siellä käydessä oli ruuhka valtava, mutta jonkin matkaa kun käveli ylöspäin, sai olla jo rauhassa. Ymmärrän kyllä pyhätön suosion. Kiva, kun tekin jaksoitte lapsenne kanssa kiivetä jonkin matkaa ylös.

      Syksy on myös kiva aika matkustaa Japaniin. Japaninvaahteroiden ruskaväritys on kaunista.

      Minäkin Paula ikävöin Japaniin näitä meidän kuvia katsellessa! Noh, tässä saakin rauhassa tehdä matkasuunnitelmia, kun tilanne on mikä on.

      Vastaa
  6. Mielestäni ehdin kiertää Kiotossa monta temppeliä, mutta silti näistä ehdin käydä vain kahdessa. Polkupyörä onkin varmasti Kiotossa kätevä kulkupeli. Me tosin olimme liikkeellä loppukesästä ja lämpöä oli 38 astetta. Liikuimme kaikki pidemmät matkat ilmastoidulla bussilla. Silti käveltyäkin tuli ihan riittävästi. Etenkin tuonne Inari-vuorelle kiipeäminen oli melkoista puuskuttamista tuossa helteessä. Olisi kyllä kiva palata Kiotoon vielä joskus keväällä kirsikankukkien aikaan.

    Vastaa
    • Kiotossa onkin lukuisia temppeleitä, joten ei Aron ihme, että osa kuuluisistakin jää käymättä!

      38 asteen lämpötila onkin jo aikamoinen. Kunnioitettavaa, että olette helteistä huolimatta kävelleet runsaasti! Ilmastoitu bussi on varmasti ollut siinä tilanteessa oiva taukohetki kävelylle.

      Minustakin olisi mukava lähivuosina palata Kiotoon ja Japaniin ylipäätään. Kevät tai syksy kiinnostavat vuodenajoista eniten.

      Mukava kun kävit lukemassa ja jätit kommenttia!

      Vastaa
  7. Voi miten kaunista! Pidän temppelialueista, ainakin jos eivät ole liian ruuhkaisia, joten jos joskus Japaniin pääseen, niin varmasti suuntaisin myös Kioton temppeleitä ihastelemaan.

    Vastaa
    • Kioto on kyllä täynnä kauniita rakennuksia ja puutarhoja! Temppelit saattavat olla ruuhkaisia, mutta esimerkiksi ajoittamalla temppelivierailut aamuun pääsee ihastelemaan näkemästään rauhassa. Ja osassa näitäkin tunnettuja temppeleitä kävimme tosiaan päivällä ja ilman häiritsevää ruuhkaa. Suosittelen Taina ehdottomasti sisällyttämään Kioton Japanin matkaan, kun temppeleistä pidät.

      Vastaa
  8. Japani ei ole jostain syystä koskaan kauheasti kiehtonut, mutta nyt haluaisin tuollaiselle temppelikierrokselle heti! Mikä määrä kauneutta ja yksityiskohtia! Ja paljon tietoakin, kiitoksia vaan.

    Vastaa
    • Heh, nyt on joutunut enemmän tyytymään matkakuvien katseluun, kun matkustelu on jäänyt suunniteltua vähemmälle. Ja tosiaan Heli, Kiotossa on niin paljon kauneutta! Itsekin menisin temppelikierrokselle oikein mielelläni.

      Vastaa
  9. Kattavaa ja mielenkiintoista. Enpä tiennytkään kuinka monenlaisia temppeleitä yhdestä kaupungista voikaan löytyä! Eniten tosin ihastuttivat nuo kirsikan kukat, sen ajan haluaisin ehdottomasti kokea Japanissa! 🙂

    Vastaa
    • Mukava Eveliina kuulla, että Japani kiinnostaa! Kirsikankukka-aika on kyllä hyvä aika matkustaa Japaniin. Oli mahtavaa, että päästiin meidän reissulla hieman nauttimaan kukinnasta, vaikka päähetkestä myöhästyttiinkin.

      Kiotossa on todella paljon temppeleitä ja se on osa kaupungin tunnelmaa. Niissä oli ihana kierrellä, kun ovat keskenään erilaisia.

      Vastaa
  10. Ihana kun jaksatte kirjoittaa perin juurin Kioton temppeleistä!
    Ne on niin ihania ja tykkään fiilistellä muistoja lukemalla niistä, mutta täytyy tunnustaa, että olen itse superlaiska kirjoittamaan niistä.
    Huoh, Japaniin paluuta odotellen…

    Vastaa
    • Heh, nämä on kivoja muistoja myös itselle. On mukava palata omien matkojen pariin, blogin myötä omiin matkakuviin tulee palattua useammin. Nykyään kun kuvia tulee otettua eri määriä kuin ennen ja taas kuvia ei tule niin kehitettyä, on mukavaa, kun kuvat on kuitenkin helposti katseltavissa blogin kautta.

      Joo, meillä molemmilla taitaa olla kova Japani-kuume! Ymmärrän sinua Tanja hyvin. Täytyy toistaiseksi lohduttautua japanilaisella ruoalla ja vihreällä teellä…

      Vastaa
  11. Ihanan seesteinen tunnelma ja näyttää niin kuin olisitte yksin tuolla. ?

    Vastaa
    • Kioton temppeleissä tosiaan on seesteinen tunnelma! Ja ihmeen rauhassa Sini niissä saimme kierrelläkin. Poikkeuksena Inari-Taishan alkuosa, jossa oli ihmisiä tungokseen asti. Ja onneksi sielläkin sai olla rauhassa, kun käveli ylemmäs.

      Vastaa
    • Kiitos Cilla Maria! Kioton temppelit ja niiden puutarhat ovat kyllä upeita. Japanilaiset puutarhat ovat todella kauniita.

      Kerran Japanissa bonsai-näyttelyssä ihailin taidokkaasti tehtyjä bonsaita ja kerroin paikalliselle järjestäjälle miettineeni itsekin bonsain kasvatusta. Hän ilmaisi, että ei tulisi vain kopioida japanilaisten tyyliä vaan tehdä kotimaahani sulautuva bonsai. Tuolloin ihmettelin miehen kommenttia, mutta luulen ymmärtäväni sen nyt. Suomessa bonsaita tehdessä voisi ottaa malliksi saariston tuulissa kasvaneen mäntyvanhuksen käppyräoksineen, ei japanilaista huolitellen taivuteltua japaninvaahteraa.

      Vastaa
  12. Upeita kuvia ja kertomuksia, joihin pitää palata vuoden kuluttua, jos kaikki menee suunnitelmiemme mukaan. Kuoromme lähtee ensi vuoden maaliskuussa Japaniin ja Kiotokin taitaa olla listoilla. Toivottavasti satumme sinne kirsikkapuiden kukinnan aikaan.

    Vastaa
    • Toivottavasti Asko kuoromatkanne Japaniin toteutuu! Kuulostaa todella upealta kokemukselta. Huhtikuu taitaa olla parasta kirsikankukka-aikaa, joten jos matkanne sijoittuu maaliskuun loppuun saattaa olla, että pääsette ihailemaan kukinnan alkua.

      Vastaa
  13. Hei! Kiitos komeista kuvista ja asiantuntevasta kirjoituksesta. Tämä kyllä herätti Euroopan maissa yleensä matkaavalle kaukokaipuun itäisiin maihin. Joka askeleella tuntui tulevan eksoottista nähtävää.
    Juha

    Vastaa
    • Kiitos Juha! Kiotossa tosiaan riittää ihasteltavaa ja ihmeteltävää joka askeleella. Kieltämättä täälläkin alkaa kaukokaipuu nousta näitä omia kuvia katsellessa.

      Vastaa
  14. Oi,joi. Japani <3 Olen itse käynyt vain Tokiossa, mutta sielläkin temppelit olivat hurmaavia. Kiotosta olen lukenut paljon ja haaveillut sinne pääsemisestä. Nyt korona-aikana haave tuntuu hyvin kaukaiselta, mutta toisaalta sähköpostiin tuli juuri Japan airlinesiltä tarjouksia, eli kyllä tässä toiveita edelleen on.

    Vastaa
    • Tokio ja Kioto ovat hyvin erilaisia keskenään. Jos Anna viihdyit Tokion temppeleillä, niin ihastut Kiotoon varmasti.

      On totta, että tällä hetkellä matkustaminen tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta, mutta tuo Tokio airlinesin tarjoussähköposti tosiaan nostaa lisää toiveita matkustuksen palautumisesta!q

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa