Meidän kesälomareissumme suuntautui tällä kertaa Kaakkois-Aasiaan. Suurimmassa osaa Kaakkois-Aasiaa on kesällä sadekausi. Indonesia, Malesia ja näiden pääosin omistama Borneon saari tekevät tähän poikkeuksen. Meidän reissumme kohteena oli erityisesti Malesian puoleinen Borneo ja Kinabatangan-joki, Brunei sekä Filippiinit.

Borneo Kinabatangan-joki, Malesia
makakeja, Kinabatangan Malesia
Brunei
Pescador Island, Moalboal Filippiinit
snorklaamassa kilpikonnan kanssa, Moalboal Filippiinit

Pitkä ja uuvuttava lentomatka Malesiaan

Menomatkamme aikataulu oli melko raskas. Ensimmäinen välilasku oli Qatarissa Dohassa, jossa meidän oli määrä viettää yö. Emme olleet varanneet lentokenttähotellia etukäteen. Huonetta kysellessämme, oli kaikki tietysti täyteen varattuja, joten jäimme yöksi lentokentälle. Sieltä matkamme jatkui seuraavana päivänä eteläiseen Intiaan ja Kochin lentokentälle, jossa puolestaan oli kuuden tunnin vaihto.

Seuraava vaihtomme olikin sitten jo Malesian puolella Kuala Lumpurissa, josta parin tunnin vaihdolla pääsimme Sandakaniin. Loppujen lopuksi menomatka menikin ihan hyvin, vaikka meillä oli Intian jälkeen lennot eri lipuilla ja homma olisi tietysti vainut mennä pahasti pieleen. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.

miekkavalassafari Skjervøy, Norja
miekkavalaita, Skjervøy, Norja
miekkavalas

Kuuluisa Osman Homestay

Olimme varanneet 3 yön retken Kinabatangan-joelle ja meitä oltiin vastassa lentokentällä, joten pääsimme heti lähtemään kohti määränpäätämme. Olimme varanneet majoituksen kuuluisasta Osman Homestaysta, jonka omistaja on ollut mukana tekemässä useita luontodokumentteja Kinabatangan-joella esimerkiksi BBC:n David Attenborough kanssa.

Osman Homestay, Kinabatangan Malesia
Osman Homestay, Kinabatangan Malesia
Osman Homestay, Kinabatangan Malesia

Kinabatangan-joen lajien runsaus ihastutti

Tälläkin kertaa Osman oli kuvaamassa dokumenttia Aasian BBC:n kanssa Borneon kuuluisista maailman pienimmistä elefanteista borneonnorsuista. Meillä oli tuuri ja pääsimme yhtenä päivänä mukaan katsomaan, kun dokumenttia oltiin kuvaamassa. Tällöin pääsimme itsekin näkemään elefantteja, parhaimmillaan muutaman metrin päästä. Tuntui varsin hurjalta, kun huomioidaan, että Afrikan kävelysafareilla etäisyys elefantteihin on vähimmilläänkin 100+ metriä. Tämä oli yksi Kinabatangan-joella viettämämme ajan kohokohta.

borneonnorsu, Malesia

Muutenkin viihdyimme Kinabatangan-joella erinomaisesti. Näimme erilaisia makakeja sekä huvittavan näköisiä nenäapinoita, joilla on nimensä mukaisesti valtavat nenät, mutta myös valtavat mahat.

Näimme myös suuren määrän erilaisia lintuja, joista upeimpia olivat erilaiset sarvinokat, kaikkein upeimpana sulttaanisarvinokkia (rhinoceros hornbill). Tämä olikin se lintu, jonka olimme erityisesti halunneet Kinabatangan-joella nähdä. Myös kuningaskalastajat ja petolinnut ovat aina mieluisia havaintoja.

nenäapina, Kinabatangan Malesia
makaki, Kinabatangan Malesia
rhinoceros hornbill, Kinabatangan Malesia

Borneon uhanalaiset orangit

Kinabatangan-joella tehdyn retken jälkeen menimme orankien kuntoutuskeskukseen Sepilok, joka sijaitsee Sandakanin lentokentän lähellä. Siellä orangit elävät valtavan kokoisella alueella, mutta niitä ruokitaan hedelmillä kahdesti päivässä. Orangit tulevat tällöin syömään, elleivät ole löytäneet muuta ravintoa.

Sepilok orankien kuntoutuskeskus, Borneo Malesia
Sepilok orankien kuntoutuskeskus, Borneo Malesia

Satumainen ja ristiriitainen Brunei

Malesian puoleiselta Borneolta matkamme jatkui kohti Bruneita, joka on kuuluisa satumaisen rikkaasta sulttaanistaan, joka aikoinaan on ollut maailman rikkain ihminen. Vaikka hän ei enää tätä statusta nautikaan, on sulttaani edelleen yksi maailman rikkaimmista, joten rahasta ei ole pulaa. 

Kävimme Bruneissa katsomassa muun muassa moskeija Omar Ali Saifuddienia ja Royal Regalia -museossa. Lisäksi kävimme jokisafarilla, jolla näimme muun muassa krokotiilejä ja tutustuimme kelluvaan kylään.

Brunei
Brunei jokisafari
krokotiili,  jokisafari Brunei
kelluva kylä, Brunei

Viimeisenä kokonaisena päivänä teimme myös viidakkoretken Ulu Temburongin kansallispuistoon, jossa pääsimme muun muassa kävelemään puiden yläpuolella.

Ulu Temburong kansallispuisto, Brunei
canopy walk, Ulu Temburong kansallispuisto, Brunei
Ulu Temburong kansallispuisto, Brunei

Sadekaudella Filippiineille

Bruneista matkamme jatkui kohti Filippiinejä ja Cebun saarta. Filippiineillä on kesäkuukausina sadekausi, mutta suuntasimme Visayas-saaristoon pariksi viikoksi, jossa sadekauden pitäisi tarjota huomattavasti vähemmän sadetta kuin esimerkiksi suositulla Palawanin saarella. Myös vedenalainen on maailma käsittääksemme Visayas-saaristossa kauneimmillaan ja kalpenee vain Indonesian upeimmille paikoille. 

snorklaamassa Filippiineillä
snorklaamassa Apo-saarella Filippiineillä
snorklausta Pamilican-saaren edustalla Filippiineillä
snorklausta Pamilican-saaren edustalla Filippiineillä
snorklausta Apo-saaren edustalla Filippiineillä
Siquijor, Filippiinit

Filippiinit tarjoaa monipuolisesti luontokohteita

Filippiineillä ohjelmassamme oli lähinnä snorklausta, vaikka toki muutakin matkaamme sisältyi. Filippiineillä kävimme snorklaamassa muun muassa sardiiniparvistaan kuuluisalla Moalboalboalilla, sekä kauniiden korallien ympäröimillä Apo-, Balicasag, Cabilao, Pamilacan sekä Siquijorin saarilla. Snorklauksen osalta suosikkejamme olivat Apo-, Siquijor- sekä Pamilacan-saaret.

 

snorklaamassa sardiiniparven lähellä, Moalboal Filippiinit
snorklaamassa sardiiniparven lähellä, Moalboal Filippiinit
snorklausta Pamilican-saaren edustalla Filippiineillä
snorklausta Pamilican-saaren edustalla Filippiineillä
snorklausta Pamilican-saaren edustalla Filippiineillä
snorklausta Pamilican-saaren edustalla Filippiineillä

Boholin saarella vuokrasimme myös skootterin, jolla kävimme tutustumassa muun muassa niin sanottuihin suklaakukkuloihin, jotka eivät tähän vuodenaikaan kovin ruskeita kyllä olleet. Kävimme myös bongaamassa hauskan kummituseläimen ja tutustuimme useisiin vesiputouksiin.

skotterilla Filippiineillä
suklaakukkulat, Bohol Filippiinit
suklaakukkulat, Bohol Filippiinit
kummituseläin, Bohol Filippiinit
Siquijor, Filippiinit

Kokonaisuutena Kaakkois-Aasian retkemme oli oikein miellyttävä. Filippiinit on niin iso maa, että sinne tulee varmasti vielä palattua, sillä näkemistä riittää. Niin ikään Malesiaan (mantereelle) tulee myös palattua. Borneoon ei todennäköisesti ihan heti tule uudelleen lähdettyä, vaikka siellä viettämästämme ajasta pidimmekin ja sielläkin olisi paljon mielenkiintoisia kohteita. Seuraavina viikkoina kirjoitamme kokemuksistamme tarkemmin.

Oliko jotkut näistä kohteista sinulle tuttuja tai ovatko kyseiset maat ylipäätään tuttuja? Onko joku oma suosikkisi?

36 Kommentit

  1. Upeita kuvia,ja mielenkiintoisia kohteita.Tuo moskeija veden äärellä näyttää todella kauniilta.Eniten viehättivät kuvanne eläimistä❤️

    Vastaa
    • Kiitos Jael. Mainitsemasi Omar Ali Saifuddien moskeija on kyllä hyvin kaunis. Vesi on myös aina upea elementti. Meille eläinkohtaamiset olivat matkan kohokohta ja kiva kuulla, että sinäkin viehätyit eniten eläinkuvistamme.

      Vastaa
    • Huikeita kuvia Kinabatangan-joelta ja ihan mahtavaa että pääsitte seuraamaan dokkarin tekoa! Nenäapinat on kyllä kieltämättä huvittavan näköisiä, olisipa hauska nähdä joskus livenä. Innolla jään odottamaan postauksia Filippiineiltä, saa nähdä onko Siquijor erilainen kokemus sadekaudella kuin mitä meillä oli tammi-helmikuun vaihteessa. Meille tosin sattui poikkeuksellisen pilvistä ja sateista, mutta sateet nyt onneksi oli nopeasti ohi meneviä kuuroja. 🙂

      Vastaa
      • Kiitos Venla. Oli kyllä upea kokemus tämä reissu Kinabatangan-joelle. Ja mahtava kuulla, että odotat meidän matkakertomuksiamme Filippiineiltä! Siquijor on viihtyisä saari.

        Vastaa
  2. Hienot kuvat. Noissa maissa on tullut käytyä aika pikaseen, joten nähtävää olisi vielä paljon. Eniten tuolta suunnalta kiinnostavat Indonesian sukelluspaikat, Borneon saari ja Filippiinit.

    Vastaa
    • Kiitos Minna. Indonesiassa olemme käyneet snorklaamassa (Bunaken ja Raja Ampat),ja alueen korallit ovat upeimpia, mitä olemme kokeneet. Myös Filippiinien-reissun parhaimmat snorklauskohteet vetivät vertoja Indonesian edellä mainituille alueille ja olivat moninkerroin hienompia kuin muut käymämme maailmaan snorklauspaikat. Me olemme toistaiseksi tyytyneet snorklaamaan, kun jo siinä näkee niin paljon ja upeaa vedenalaismaailmaa.

      Vastaa
  3. En ole noissa maissa käynyt ja en ihan ehkä ihan esimmäisinä kohteina itselleni myöskään laita. Mutta upeita kuvia, lämmin sää oikein huokuu niistä ja kiva kuulla, että te tykkäsitte reissusta. Ja nuo elefantit on niin söpöjä!

    Vastaa
    • Säät olivat kohdillaan tälläkin reissulla. Matka oli onnistunut ja aivan meidän näköinen. Sen ymmärtää, että samat matkakohteet eivät kaikille ole niitä toivotuimpia. Ja joskus riittää ihan se, kun lukee toisen matkakertomuksia ja näkee kuvia. Parasta onkin tehdä reissuista oman näköisiään, kuten sinäkin olet tehnyt.

      Vastaa
  4. Onpa teillä ollut taas eksoottinen reissu. Brunei ha Filippinit kohteita, joissa emme ole käyneet, joten arvatkaa alkoiko menojalka vipattaa?

    Vastaa
    • Kiva kuulla Asko, että tämä kirjoituksemme innosti Brunein ja Filippiinien osalta. Filippiineiltä löytyy lukuisia kauniita rantoja, joissa viihdytte varmasti.

      Vastaa
  5. Ihmettelin menolennon reititystä että Intiassa vaihdoitte ja vielä eri lipuilla, eikä esim. Dohasta suoraan KL:n kautta Borneolle Malesiya Airlinesilla, joka kuuluu samaan allianssiin Finnarin ja Qatar Airwaysin kanssa. Mahdollisesti saitte halvemmalla näin lennot? No on näitä itsekin joskus tullut ostettua että eri lipuilla lennot, mutta tällöin vaihtoaika pitää olla pitkä tai Plan B valmiina (jopa toiset lentoliput, jotka voi peruuttaa tyyliin 30 minuuttia ennen lähtöä).

    Tuttuja maisemia Filippiineiltä joissa kävi tammikuussa parin viikon reissulla. Piti olla kuivakausi, mutta vettä satoi lähes päivittäin. Bruneissa en ole käynyt enkä Borneon saarella. Hyvä idea yhdistää ne samalle matkalle. Malesiaassa on tullut KL:ssa käytyä SIngaporesta käsin bussilla.

    Vastaa
    • Tällä tavalla lentämällä saimme huomattavasti edullisemmat lentoliput. Pääasiassa pyrimme suosimaan mahdollisimman suoria lentoja, mutta mikäli hintaero muodostuu hyvin suureksi, tulee valittua raskaampi lentoreissu. Matkoilla haluamme satsata elämyksiin ja aktiviteetteihin, ja reissuja tulee tehtyä toisinaan melko paljon. Joku muu taas haluaa panostaa mukavaan lentomatkaan ja hyvään hotelliin, ymmärrän tämän hyvin. Pakko myöntää, että taipuvaisena stressaamaan itseäni hermostutti tuo, että osa menomatkasta oli eri lentolipulla, vaikka vaihtoaikaa olikin runsaasti. Hyvin kaikki kuitenkin meni.

      No jopas. Harmillista, että matkasi aikana Filippiineillä satoi lähes päivittäin. Meilläkin kävi kerran niin, että Tansaniassa ollessamme piti olla sadekausi, mutta vettä satoi pari päivää lähes kaatamalla ja joet tulivat.

      Vastaa
  6. Tuntuu, että aina toistan itseäni, mutta tosi mielenkiintoinen postaus ja mielettömät kuvat!

    Vastaa
    • Kiitos Eveliina. Kiva kuulla, että tämä Aasian matkamme kiinnostaa. Tällaisissa maisemissa kuvaa mielellään.

      Vastaa
  7. Täydellinen kohta johonkin visailun ”Mikä ei pidä paikkansa” vastausvaihtoehdoksi: ”Osallistuimme Borneossa elokuvankuvauksiin”?. En helpolla uskoisi??????

    Vastaa
    • Olihan tuo uskomaton kokemus, kun päästiin seuraamaan vierestä dokumenttikuvauksia. Tiesimme, että Osman on kuuluisa näissä piireissä. Oli kuitenkin aivan sattumaa, että luontodokumenttia oltiin juuri tuohon aikaan kuvaamassa.

      Vastaa
  8. Brunei on vielä käymättä. Hieman ristiriitaiset fiilikset koko paikasta. Voi kestää tovi, että sinne päin lähden.

    Nuo elefantit näyttää siis ylisöpöiltä <3

    Vastaa
    • Brunei on aika ristiriitainen kohde. Ollaan juuri hahmoteltu Brunein kirjoituksia, niistä pääset lukemaan meidän kokemuksia maasta.

      Oli upea päästä näkemään norsuja Borneossa, ne kun ovat kuitenkin niin harvinaisia.

      Vastaa
  9. Brunein sulttaanin autotallissa olisi kiva päästä käymään, vaikkei taida olla avoinna kaikelle kansalle. Ja Bruneissa nyt ylipäätään olisi kiva päästä käymään, vaikkei siellä taida maailmanluokan nähtävyyksiä ollakaan. Kivalta näyttää tuo moskeija, eikä muissakaan kuvissa valittamista ole!

    Vastaa
    • Hah, Brunein sulttaanin autotalli on varmasti aikamoinen näky. Ja ylipäätänsä hänen palatsinsa sisätilat. Täytyy myöntää, että Brunei osoittautui mukavammaksi reissukohteeksi kuin olin etukäteen ajatellut. Tosin omalla kohdallani tähän suuresti vaikutti tekemämme kansallispuistoretki, nuo luontokokemukset ovat itselleni tärkeitä.

      Vastaa
  10. Ei ole mikään paikka tuttu, enkä siis ole käynyt. Voi kun joskus pääsisikin! Ja edelleen olen kateellinen tuosta snorklaamisesta, mitä sitäkään en ole päässyt kokeilemaan. Voi vain kuvitella, miten rankka tuo matkanteko on ollut, kun itse on aivan pökerryksissä jo yhden yön unettomasta lennosta. Vaan se yleensä unohtuu, varsinkin jos perillä on näin paljon kaikkea mahtavaa nähtävää, niin kuin tellä varmasti tarinan ja kuvien perusteella oli!

    Vastaa
    • Niinhän se Raija on, että raskas lentomatka unohtuu pian, kun pääsee kivaan kohteeseen ja mielenkiintoisten nähtävyyksien ja aktiviteettien pariin. Me olemme tehneet snorklauksia myös ihan omatoimisesti rannalta käsin. Toki snorklausvarusteet vievät aika paljon tilaa matkatavaroissa, mutta on kivempi snorklata omilla välineillä kuin lainavälineillä. Kummilapsemme on innokas snorklaamaan myös Suomen vesissä, vaikka täällä ei erityistä vedenalaismaailmaa olekaan nähtävissä. Ja onhan se kivointa päästä snorklaamaan hienoja koralleja ihaillen. Toivottavasti Raija sinulle tulee vielä mahdollisuus päästä kokemaan tämä!

      Vastaa
    • Tämän reissun aikana nähtiin paljon hienoja eläimiä. Se on aina reissun kohokohtia. Kiva kuulla Kati, että jatkopostaukset kiinnostavat.

      Vastaa
  11. Samoja seutuja on tullut koluttua – tosin parilla eri matkalla. Kinabatang-joki ja nenäapinat ovat kyllä kova juttu, toki ne orangitkin, joita näimme muutaman myös joen varrella ihan luonnossa.
    Brunei taas on jotain ihan muuta, siis ainakin sulttaanin ja kansan osalta.
    Kaukanahan nuo ovat, mutta matkan arvoisia, ainakin kertaalleen!

    Vastaa
    • Kinabatangan-joki ja sen lajikirjo on kyllä etenkin tällaiselle luontointoilijalle mahtava. Upeaa, että onnistuitte näkemään orankeja luonnossa. Se kuitenkin on nykyään valitettavan harvinaista. Ehdottomasti tällainen matka on vaivannäön arvoinen.

      Vastaa
  12. Ei ollut mikään paikka tuttu, jopa niin vieraita, että jouduin osan hakemaan kartalta nähdäkseni, missä oikein mennään. Mutta mielenkiintoista oli osallistua matkaanne näin. Erityisesti tuo eläinten kohtaaminen läheltä on ollut huikeaa! Ja jälleen olette jaksaneet kerätä matkasta upeat kuvat. Kiitos! Aila

    Vastaa
    • Karttoja on kiva tutkailla. Suunnitelmissa on ollut hankkia isompi kartta kotiimme, tänä vuonna voisikin toteuttaa tuon sisustussuunnitelman. Siitä olisi kiva katsella, missä sitä onkaan tullut reissattua. Eläinkohtaamiset ovat yksi ehdoton kohokohta matkoillamme ja moni matkamme rakentuukin näiden ympärille. Kiitos sinulle Aila kun luit ja kommentoit.

      Vastaa
  13. Kaakkois-Aasia on vielä toistaiseksi kokonaan käymättä. Ensi talveksi on alustavia suunnitelmia lähteä koluamaan alueen pohjoisempia osia, ja jos kaikki menee hyvin, tulee jatkoreissu kohdistumaan juuri näille maille. Borneo on aina kiinnostanut erityisesti, juurikin koska olen lapsesta asti katsonut luonto-ohjelmia. Jään odottelemaan jälleen kerraan tulevia postauksianne!

    Vastaa
    • Meilläkin Aasia on jäänyt melko vähälle tutustumiselle, kun enemmän olemme matkailleet Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Meilläkin Borneo on ollut yksi matkahaave juurikin luontoinnostuksemme vuoksi. Oli hieno toteuttaa tämä reissu.

      Vastaa
  14. Upeita kohteita ja monta meillekin tuttua. Orankeja täytyy ehdottomasti joskus päästä katsomaan! Filippiineille haluaisin joskus takaisin uusia saaria tutkimaan. Siquijorista tykättiin, mutta Apo jäi kokematta mikä vähän jäi harmittamaan. Balicasagissa oli kyllä hienot korallit ja nähtiin paljon kilppareita. Palawan myös upea, sinne lähtisin mielellään takaisinkin.

    Vastaa
    • Meidän Filippiinien reissu oli upea, tuli into päästä uudelleen sinne tutkimaan lisää saaria. Todella kaunista luontoa ja monipuolisesti erilaisia luontokohteita. Teidän Filippien reissu on tainnut ajoittua ennen sitä suurta taifuunia, joka tuhosi muun muassa Balicasagin alueen korallit. Harmillista ja toivottavasti korallit elpyvät. Mutta kaunista vedenalaista maailmaa ja upeita koralleja löytyi Filippiineiltä monista paikoista.

      Vastaa
  15. Vaikuttaa todella hyvältä matkaohjelmalta! Kävimme pari vuotta sitten Malesiassa, mutta mantereella. Tykkäsimme maasta ja olisi kiva palata. Borneo on ollut aika pitkään ehdolla kohteeksi, mutta saa nähdä! Senhän voisi tosiaan vaikka yhdistää Filippiineihin, joka myös on meillä vielä käymättä.

    Vastaa
    • Tämä oli kiva reissu, täytyy jälleen kerran kiittää Mikkoa hyvästä matkasuunnitelmasta. Borneo oli kiva kohde, tällaiset luonto- ja eläinkohteet ovat hyvin rentouttavia. Ja Filippiinit oli kätevä yhdistää tähän reissuun. Filippiinit oli yläpäätään ihan mahtava kohde, suosittelen suuresti.

      Vastaa
  16. hei, umpimähkään päätin lähteä tuonne kolmeksi kuukaudeksi. Kuukausi Filippiineillä ja pari Malesiassa. Thaimaassa olen useasti ollut, mutta tuo kokematta. Kiitos esittelystä.

    Vastaa
    • Hei, mahtava kuulla Pasi! Kiva, jos sait näistä meidän reissukertomuksistamme vinkkejä omalle matkallesi. Kolme kuukautta on kiva aika kierrellä. Onko sinulla jo tarkempia suunnitelmia kohteista? Olisi mukava kuulla näistä omista reissukokemuksistasi vielä myöhemmin.

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa