Saimme taannoin kutsun japanilaisen ystävämme häihin Osakaan. Päätimme, että viettäisimme tuossa yhteydessä kiertäen parin viikon ajan maan pääsaarta Honshūa. Kätevimmin löysimme edestakaiset lennot juurikin Osakaan. Olimme kuitenkin päättäneet aloittaa tutustumisen Japaniin Kiotosta, joka on kuuluisa sen buddhalaisista ja šintolaisista temppeleistään, ja on muutenkin kulttuurillinen keskuspaikka, jossa riittää nähtävää pitkäksi aikaa. Temppeleiden suurta määrää selittää osittain se, että Kioto on ollut suurimman osan historiastaan Japanin keisarillinen pääkaupunki.

Olimme päättäneet ostaa Japan Rail Passit, jotka mahdollistavat rajattoman junamatkustelun Japanissa. Japan Rail Pass on tarkoitettu vain turisteille ja ne on ostettava etukäteen, jonka jälkeen ne on mahdollista lunastaa 3 kuukauden kuluessa ostopäivästä. Näitä on mahdollista ostaa yhdeksi, kahdeksi tai kolmeksi viikoksi. Kovin edullinen Japan Rail Pass ei ole, sillä 7 päivän passi maksaa 236 euroa, 14 päivän passi 375 euroa ja 21 päivän passi 480 euroa. Mutta kalliita ovat junaliputkin, joten yksittäisten junamatkojen ostaminen tulee äkkiä kalliimmaksi.

Japan Rail Pass
Japan Rail Pass rataverkosto

Jo lentomatkalla saimme ensikosketuksen japanilaiseen kulttuuriin, kun vierusmatkustajamme, japanilainen nainen, askarteli iloksemme kurkiorigameja

japanilainen origami paperilintu

Japanissa tietysti yksi mielenkiinnoista kohdistuu ruokaan. Niinpä kun olimme jättäneet tavarat ryokaniimme  (perinteinen japanilainen tatamimattoinen majatalo), lähdimme etsimään ruokaa. Valitsimme ruokapaikaksi hyvin perinteiseltä näyttävän ravintolan, joka näytti tarjoavan ainakin okonomiyakeja, joiden pääraaka-aineina ovat vehnäjauhot, kananmuna, kaali ja jamssi. Lisäksi mukana on usein juustoa ja äyriäisiä tai lihaa. Tarjoilija valmisti pöydässämme tilaamamme okonoymiakit meidän katsellessa niiden valmistumista. Ja hyvältähän ne maistuivat! 

japanilaista ruokaa okonoymiaki
japanilaista ruokaa okonoymiaki
japanilaista ruokaa okonoymiaki

Ensimmäinen temppelivierailumme Kiotossa oli Sanjūsangen-dō, joka on buddhalaistemppeli. Sen sijainti lähellä rautatieasemaa oli meidän näkökulmastamme hyvä, sillä myös meidän ryokanimme sijaitsi samalla suunnalla. Sanjūsangen-dō valmistui vuonna 1164 ja temppelin päärakennus on yhä edelleen Japanin pisin puurakennus ollen 120 metriä pitkä. Lisäksi sen erikoisuutena on 1000 yksilöllistä ja luonnollisen kokoista Kannon-patsasta. Rakennuksen sisällä ei kuitenkaan ole kuvaus sallittua, jonka vuoksi meillä ei ole patsaista kuvaa. Sisäänpääsymaksu Sanjūsangen-dōn temppeliin on 600 jeniä, eli hieman alle viisi euroa.

Sanjusangen-do temppeli Kiotossa Japanissa
Sanjusangen-do temppeli Kiotossa Japanissa
Sanjusangen-do temppeli Kiotossa Japanissa
Sanjusangen-do temppeli Kiotossa Japanissa
Sanjusangen-do temppelin puutarha Kiotossa Japanissa
Sanjusangen-do temppeli Kiotossa Japanissa
Sanjusangen-do temppeli Kiotossa Japanissa
Sanjusangen-do temppeli Kiotossa Japanissa
Sanjusangen-do temppeli Kiotossa Japanissa
Sanjusangen-do temppeli Kiotossa Japanissa

Seuraava kohteemme Kiotossa oli Gion, joka on tunnettu varsinkin geishoista. Geishojen määrä on kuitenkin koko ajan vähentynyt emmekä mekään geishaa onnistuneet näkemään (Marika tosin on sellaisen onnistunut näkemään aiemmin). Alue oli siitä huolimatta käymisen arvoinen, sillä alueella oli runsaasti hienoja vanhoja puutaloja.

geisha Kiotossa Japanissa

Päätimme vielä päivän päätteeksi käydä Kiyomizu-derassa, jonka nimi tarkoittaa Puhtaan veden temppeliä. Se on yksi Kioton, tai oikeastaan koko Japanin, kuuluisimmista temppeleistä ja meidänkin siellä ollessamme ihmisiä oli varsin paljon. Kiyomizu-dera on perustettu jo vuonna 778, joten se on jopa vanhempi kuin Kioto. Nykyiset rakennukset ovat tosin peräisin 1400–1600-luvulta. Temppelin alueella sijaitsee myös šintolainen pyhäkkö, joka on harvinaista, sillä yleensä šintolaiset ja buddhalaiset temppelit on erotettu toisistaan.

Kiamizudera temppeli Kiotossa Japanissa
Kiamizudera temppeli Kiotossa Japanissa
Kiamizudera temppeli Kiotossa Japanissa
Kiamizudera temppeli Kiotossa Japanissa
yksityiskohta Kiamizuderan temppelissä Kiotossa Japanissa
patsas Kiamizuderan temppelissä Kiotossa Japanissa
Kiamizudera temppeli Kiotossa Japanissa

Kiyomizu-derassa on kolme vesivirtaa, joiden vettä paikalliset kävivät juomassa. Sanotaan, niistä juomalla saa kustakin apua eri asioihin: opiskeluihin, rakkauselämään ja pitkäikäisyyteen. Kuitenkaan kaikista kolmesta ei pidä juoda, sillä sen katsotaan olevan ahnetta. Vesivirtojen lisäksi Kiyomizu-deralta on hienot näkymät Kiotoon, sillä temppeli sijaitsee vuoren rinteellä. Erityisesti auringonlaskuaika on näyttävä. Sisäänpääsymaksu Kiyomizu-deralle oli 400 jeniä, eli hieman yli kolme euroa.

vesilähteet Kiamizuderan temppelissä Kiotossa Japanissa
maisema Kiamizuderan temppelistä Kiotossa

Jo saapumispäivänä Japaniin pääsimme tutustumaan Japanin upeaan kulttuuriin ja nauttimaan herkullisesta japanilaisesta ruoasta. Innoissamme tulevista matkapäivistä palasimme ryokaniimme karistamaan matkaväsymyksen viimeiset rippeet.

32 Kommentit

  1. Ihana nähdä kuvia tutuilta kulmilta!
    Itsekin just kirjoittelin muisteloita Japani-ikävissäni. Meidän piti olla tänäkin jouluna Japanissa, mutta toisin kävi. Kun ei päästy viime keväänä, ajattelin, että kyllä nyt taas jo pääsisi, mutta eipä päässytkään. Onneksi voi fiilistellä vanhoja reissuja. Okonomiyakit on mainio kiotolainen erikoisuus ja tietysti siellä on vaikka mitä hyviä ruokia. Plus hauskoja pieniä baareja. Yksi viisipaikkainen viinibaari on hauska. Omistaja kokkailee siellä ruokia asiakkaiden maisteltavaksi. Gionin ravintolat ovat tietysti must, vaikka vähän hintavia ovatkin.

    Vastaa
    • Hehee, tietty heti kun olin kommentoinut, huomasin, että olitkin jo ehtinyt käydä kommentoimassa mun postauksia! Ja muistin, että mehän puhuttiin aikoinaan Marikan Narassa asumisesta ja sit alkoi raksuttaa, että teillä oli aikaisemmin jotain hyviä Japani-vinkkejä, jotka vois sopia yhteen mun tulevista Japani-postauksista. Eli täytyypä käydä kaivelemassa niin voisin vinkata lukijoilleni!

      Hyvää joulua teille!

      Vastaa
      • Kääk, oliko ne sittenkään teillä, kun en löytänyt? Missähän ihmeessä me tästä puhuttiin?! Siitä on jo aikaa, mutta tuo Naran vaihto on jäänyt mieleen jostain keskustelustamme. Eli vinkkaa ihmeessä jos teillä on jossain muita Japani-postauksia!

        Vastaa
        • Me taidettiin Tanja jutella instassa meidän Japanin kokemuksistamme, ja sinun blogisi kommenteissa. Muistit oikein, Narassa olen ollut vaihdossa ja ihastus Japaniin ja Naraan oli todella hauska yhteinen tekijä meillä!

          Ajateltiin nyt viimein laittaa tänne blogin puolelle omia Japanin kokemuksiamme. Me myös olemme Mikon kanssa viime aikoina puhuneet uudesta matkasta Japaniin, tai etenkin minä. Mikkoa kiinnostaa seuraavaksi Hokkaidon luontokohteet, itse haluan kuitenkin sisällyttää reissuun myös tuttuja paikkoja.

          Japanilaiseen ruokaan ei voi kyllästyä! Erilaisten paikallisten ruokien syöminen on ehdottomasti yksi Japanin matkan kohokohtia. Meillähän juodaan päivittäin myös japanilaista teetä, jota näin jouluisin saamme kaappeihin lisää ystävämme joulupaketista. Harvoin matkoillamme ostamme mitään kotiin vietävää, mutta Japanista teetä tulisi aivan varmasti ostettua useampiakin pakkauksia.

          Toivottavasti molempien matkahaaveet toteutuvat. Japani on ihana matkakohde.

          Hyvää joulua myös teille!

          Vastaa
          • Siellä se varmaan oli, instassa tai kenties mun toisen blogin puolella. Siitä on jo aikaa! Meidänkin piti olla just nyt Japanissa, mutta…
            Ja juuri Hokkaidossa/muuten pohjoisessa, kun en ole edelleenkään päässyt sinne asti, kun jumitan aina Naraan.
            Huomasin vastauksesi vasta nyt, mutta koska Serbiassa on tänään jouluaatto, voin kiittää vieläkin jouluntoivotuksista ja toivottaa sinne hyvää loppiaista!
            Odottelen innolla uusia Japani-postauksianne!
            Kirjoittelen itsekin lisää kevään aikana, niin katson jos teillä on lisää hyviä kohdevinkkejä, niin voin linkata. Mitä sitä suotta samoja vinkkejä kahdesti kirjoittaa!
            Uusia reissuja odotellessa!

          • Meillä on siis molemmilla tänä keväänä blogissa Japani-teema! Voi harmitus teidän Japanin reissun peruuntumista. Ymmärrän niin hyvin tuon, että Hokkaidoon ette ole vielä päässeet.

            Ihania tulevia reissuja myös sinne!

      • Ilmeisesti kesällä olitte tuolla paikkojen vehreydestä päätellen? Minä haaveilen matkustamisesta Tokioon ja Fuji -vuorelle. Japanihan olisi nyt vihreä maa, mutta suomalaiselle ei ole järkeä lyhyeksi ajaksi sinne lähteä, kun karanteeni taisi olla kaksi viikkoa.

        Vastaa
        • Olimme Mikon kanssa Japanissa toukokuussa, pääsimme juuri näkemään kirsikkapuiden kukat. Nyt koronan aikaan en ole erityisemmin seurannut Japanin matkustusrajoituksia, mutta kuten Sini sanoitkin, tuo karanteeniaika kyllä on monelle matkapohdinnoissa poissulkukriteeri.

          Vastaa
  2. Japani on kyllä mielenkiintoinen ja monipuolinen maa.
    Tähän mennessä olen päässyt käymään vain Tokiossa, mutta Kioto ja Osaka sekä Japanin luonto kiinnostaa kyllä erityisesti. Vaikka kaupungit ovat suuria niin on jotenkin sellainen rauha on kyllä läsnä noilla temppelialueilla.

    Vastaa
    • Japani on todella mielenkiintoinen maa! Siellä on loputtomasti kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa. Japanissa on myös hyvin turvallista liikkua, ja paikalliset ovat äärimmäisen ystävällisiä. Tämä maa on sellainen, johon ehdottomasti tulee palattua vielä uudestaan.

      Vastaa
  3. Ah, Japani! <3 Meidän reissustamme Japaniin on jo kuusi vuotta ja olen kaivannut kovasti takaisin koko sen ajan. Kioto oli minusta temppeleiden takia yksi hienoimmista kohteista maassa. Olimme tuolla matkalla Japanissa kolmisen viikkoa eri kaupungeissa. Tutkin muuten silloin etukäteen tuota junapassia. Sitä suositeltiin niin monessa paikassa, mutta ei tarvinnut montaa minuuttia googlata ennen kuin oli jo aivan selvää, ettei passien ostaminen meidän matkasuunnitelmallamme mitenkään kannata. Yksittäisten juna- ja bussilippujen ostaminen tuli merkittävästi edullisemmaksi. Passin kannattavuus riippuu tietenkin junilla suhattujen matkojen määrästä, mutta olen aika varma, että moni jättää hintavertailut kokonaan tekemättä ja tilaa kalliin passin ihan turhaan.

    Vastaa
    • Kioto on Jenni minunkin suosikkejani Japanissa! Uskon, että tähän maahan me tulemme palaamaan useamman kerran.

      On totta, että ilman vertailua ei Japan Rail Passia kannata automaattisesti ostaa, ellei sitten halua maksaa sen tuomasta huolettomuudesta mahdollista ekstraa. Meille passin hankinta tuli kannattavaksi, samoin silloin kun olen ollut yksinäni Japania kiertämässä. Keskustelin joskus myös japanilaisten tuttujeni kanssa matkustamisen kalleudesta Japanissa. Busseilla säästää rahaa, mutta luotijunilla pääsee myös matkaamaan huomattavasti nopeammin, ja tämä hyöty korostuu välimatkojen kasvaessa ja lyhyemmillä lomamatkoilla.

      Vastaa
  4. En ole vielä käynyt Japanissa, mutta tämän tekstin selkeine ohjeineen voisi hyvin ottaa virikkeeksi mukaan matkalle. Tyttäreni ihastui myös Kiotoon ja sinne minäkin olisin voinut jo aikaisempien mielikuvien perusteella suunnata Japanissa. Kuvat ovat myös kauniita ja kovin japanilaisen näköisiä: )

    Vastaa
    • Kiitos Jaana palautteesta, ilahdutti kuulla, että koit postauksen hyödyllisenä. Kioto on kiehtova kaupunki ja kulttuurista kiinnostuneelle ehdoton vierailukohde Japanissa. Japanissa riittää myös kuvattavaa, siellä kun on temppeleiden lisäksi paljon kauniita yksityiskohtia.

      Vastaa
  5. Japani kuuluu niihin maihin, missä en ole vielä päässyt käymään, mutta joihin ehdottomasti pitää matkustaa vielä joskus! Kioto vaikuttaa varsin kivalta paikalta aloittaa, ja maassa varmaan voisi tosiaan kierrellä viikkokausia niin temppeleiden tutkimisen kuin luontomatkailun parissa. Vaikka en varsinaisesti tunnustaudukaan intohimoiseksi ruokamatkailijaksi, niin olisi mahtava päästä maistamaan noita paikallisia erikoisuuksia eri puolille Japania!

    Vastaa
    • Täytyy Anne myöntää, että minua melko lailla mietitytti japanilainen ruoka, kun olin menossa sinne vaihtoon. Ja ihan turhaan, ihastuin japanilaiseen ruokaan täysin! Seuraavalla Japanin matkallamme paikallinen ruoka olisi varmasti isossa roolissa.

      Mielestäni Kioto on loistava paikka aloittaa maahan tutustuminen. Ja se on kaupunki, johon haluan palata aina vain uudelleen.

      Vastaa
  6. Kioton temppelit olivat kyllä kauniita – mutta jollain tapaa minulle on erityisesti jäänyt mieleen kivipuutarha, jossa taisi olla 15 kiveä, mutta mistään suunnasta niistä ei voinut kerralla nähdä kuin 14 (siis paitsi ilmasta), niin taitavasti ne oli sijoiteltu.
    Japanilaista ruokaa minäkin ajatuksena etukäteen vierastin, mutta okonomiyakeja söin kyllä ihan mielelläni ja jonain iltana kävimme myös sellaisessa paikassa, jossa lihoja kuumennettiin itse pöydässä. Eli löytyi sieltä muutakin kuin raakaa kalaa 😉

    Vastaa
    • Kioton temppelit ovat todella kauniita. Taidat Pirkko viitata Ryoan-ji-temppelin puutarhaan. Pidin itsekin siitä kovin. Japanilaiset puutarhat ovat hyvin rauhoittavia.

      Japanilainen ruoka on todella monipuolista! Sushia meidän tuli syötyä vain muutaman kerran matkamme aikana, vaikka siitä paljon pidämmekin. Halusimme kuitenkin päästä maistamaan myös muita japanilaisia ruokia.

      Vastaa
  7. Oi miten kauniita maisemia ja temppeleitä! Japani odottelee meidän listalla toteutumistaan. Ehkä lähimmäksi noita temppeleitä pääsimme Taiwanissa, jossa niitä oli kohtalaisen tiheässä ja muutamissa kävimme kiertelemässä. Ovat kyllä todella hienoja. Jahka Japanin reissu alkaa konkretisoitumaan, täytyy palata kaivelemaan vinkit junapasseista yms.

    Vastaa
    • Meillä Japani on varmasti maa, johon palaamme useamman kerran. Toki siihen vaikuttaa paikallinen ystävämme, mutta pidämme paljon japanilaisesta ruoasta ja maa on hyvin kiinnostava. Toivottavasti saatte ideoita omaan tulevaan Japanin reissuunne, täällä kommenttiosiossa on myös hyviä näkökulmia junapassin käyttöön.

      Vastaa
  8. Japanin reissusta on jäänyt niin hyviä muistoja, nousee mieleen, kun kuvianne katselin. Itse menin Tokio-Kioto-Nagoya välit yöbusseilla. Todella upeita, sai täysin makuuasentoon penkin ja maksoi todella vähän. säästin samalla majoituskustannukset js nukuin todella hyvin! Mistä lähteestä muuten joitte?

    Vastaa
    • Tykkään itse siitä, kun nousee muistoja mieleen omista matkoista. Usein Avara luonto -dokumentteja katsellessamme alamme Mikon kanssa muistelemaan omia luontomatkojamme, monia eläinlajeja on tullut luonnollisessa ympäristössään nähtyä.

      Toit Mari hyvän näkökulman esiin julkisen liikenteen käyttöön Japanissa. Mikäli vierailtavia kaupunkeja ei ole paljoa ja pystyy hyödyntämään yöbusseja, kannattaa ehdottomasti harkita tätä vaihtoehtoa Japan Rail Passin sijaan. Yöbusseja paikalliset tuttavani myös kertoivat käyttävänsä Kioto – Tokio akselilla. Meille yöbussi ei ole lainkaan mahdollinen, sillä toinen meistä ei pysty bussissa nukkumaan ollenkaan. Siinä menisi sitten seuraava päivä täysin hukkaan. Me hyödynsimme Japanin rataliikennettä paljon ja meidän kohdallamme passi oli hyödyllinen.

      Heh, Kiyomizu-deran lähteet jätimme paikallisille.

      Vastaa
  9. Japani on yksi sellainen maa, jonne me aiomme joskus vielä palata. Puhumme siitä aina vähän väliä, kuinka haluaisimme kiertää lisää maata ja käydä uudelleen myös Kiotossa. Olimme omalla reissullamme siellä neljä päivää, ja siinä ajassa ehdimme nähdä ihan murto-osan kaupungissa. Mutta geishoja näimme kyllä kun olimme liikkeellä sellaiseen aikaan, että he olivat juuri matkalla töihin. Mutta hei, olette päässeet päässeet japanilaisiin häihin? Millainen kokemus se oli?

    Vastaa
    • Teillä on Paula siis samanlaiset haaveet kuin meillä! Me usein puhumme myös juurikin siitä, että olisi ihana palata Japaniin ja kiertää maata lisää. Ja minä haluan aina käydä uudelleen nauttimassa Kioton tunnelmasta.

      Me näimme reissullamme useamman kerran perinteiseen japanilaiseen asuun pukeutuneita naisia, mutta geishoja emme tällä matkallamme nähneet. Upeaa, että pääsitte näkemään oman matkanne aikana geishoja! Käsittääkseni geishoja on nykyään hyvin vähän.

      Häät olivat mielenkiintoinen kokemus, oli hienoa, että pääsimme osallistumaan niihin. Olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, sillä häät eroavat melkoisesti suomalaisista häistä. Itse vihkimisseremoniaan pääsevät vain lähimmät sukulaiset. Muut häävieraat osallistuivat juhlaan myöhemmin hotellin juhlatilassa, ja vihkimistilaisuudesta näytettiin koostettu video. Hääparilla oli päivän aikana kolme eri asua. Puheita pidettiin paljon, ja meitä varten oli järjestetty oma tulkki. Meidän tuoma lahjamme varmaankin herätti mielenkiintoa, sillä lahjakäytäntö on hyvin erilainen. Mekin siis lähdimme häistä lahjakassin kera. Yksi merkittävä asia oli se, että Japanissa ei kutsuta avecia häihin. Kutsun saa siis vain morsiamen tai sulhasen ystävä, ja puolisot jätetään kotiin. Työnantajat kutsutaan aina häihin. Tässä nyt muutamia nostoja eroavaisuuksista.

      Vastaa
  10. Japani on omalla bucket-listallani ja siellä on niin paljon kohteita missä haluaisin käydä, etten oikein tiedä mistä aloittaa. Kioto, Osaka ja Tokio ainakin olisi hienoa nähdä. Viikko tai kaksi ei taida oikein riittää maan kiertelyyn. Kiva kuulla myös japanilaisista häistä tuossa yllä olevassa kommentissa.

    Vastaa
    • Niinhän se Merja on, että 1-2 viikkoa menee hujauksessa Japanissa. Maassa on niin omanlaisensa kulttuuri, maukasta ruokaa ja monipuolista luontoa subtropiikista vuoristoon. Tokio, Kioto ja Osaka ovat hyviä kohteita matkalle, meillä onkin tulossa kirjoituksia kaikista näistä, toivottavasti saat ideoita omaan matkaasi.

      Vastaa
  11. Oi ihana Kioto! Todella kauniita kuvia, kylläpä iski ikävä Japaniin. Olen ollut Kiotossa pariin otteeseen juuri sakuran aikaan ja onhan se huikean esteettinen elämys.
    Kiva, että olette päätyneet ryokaniin asumaan, ainoa oikea tapa majoittua Kiotossa jos minulta kysytään. 😉

    Vastaa
    • Voi kiitos Jenni! Kiotossa on vaikka kuinka paljon kuvattavaa. Kaupunki on ihana, täynnä kulttuuria. Ja olen samaa mieltä kanssasi, ryokan on oikea majoitusmuoto Kiotossa!

      Sakura-aika on kyllä ihan täydellinen aika Japanissa. Mahtavaa, että olet saanut ajoitettua reissusi juuri kukinta-aikaan.

      Vastaa
  12. Japani on sellanen kaukokohde, että välillä haaveilee sinne pääsystä, mutta sitten taas samalla tietää, ettei se varmasti tule olemaan ensisijainen kohde. Kiinnostaa kyllä lukea näitä harvoja Japani-postauksia. Jos joskus tuonne matkustan, niin suuntaisin varmaan itsekin ensimmäisenä juuri Kiotoon.

    Vastaa
    • Ymmärrän Cilla Maria hyvin tuon tunteen, että jokin kohde on kiinnostava, mutta samalla tuntuu, että se ei ole lähivuosina ajankohtainen. Maailmassa on niin paljon upeita ja kiinnostavia paikkoja!

      Minua on aina kiehtonut Japani ja sen kulttuuri. Bonsaiden kasvatus ja ikebana-asetelmat ovat kiinnostaneet jo pitkään ja olin innoissani päästessäni Japanissa kyseisiin näyttelyihin. Vaihto-opiskelu Japanissa oli upea kokemus ja oli ihanaa viedä Mikko tutustumaan Japaniin häävierailumme yhteydessä.

      Vastaa
  13. Kioto on kiehtova. Jätin sen viime Japanin reissussa väliin, harmittaa hieman jälkeenpäin. Vieraspostaaja Ilkka teki omaan blogiini tarinaa Kioton pikakäynnistä, kun kierteli päivässä tunnetuimpia nähtävyyksiä. Tuolla menisi helposti viikko, niin paljon on näkemistä ja tutkimista.

    Vastaa
    • Mainitsemasi vieraspostaus Kiotosta onkin tuttu, se on tullut luettua. Olet Rami aivan oikeassa, Kiotossa menisi helposti viikko, nähtävää on paljon. Olen itse ollut Kiotossa useamman kerran, mutta haluan sisällyttää sen jälleen seuraavaan Japanin matkaan. Pidän kaupungista valtavasti.

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa