Danakilin aavikko (tunnetaan myös Afarin autiomaana) oli meidän suurin syymme matkustaa Etiopiaan. Se sijaitsee Pohjois-Etiopiassa ja ulottuu osin myös sekä Djiboutin että Eritrean puolelle.

Danakilin aavikko on tunnettu laajoista suolakentistään, upeasta geotermisestä alueesta ja aktiivisesta tulivuoresta. Se on yksi upeimmista paikoista maailmassa, missä olemme käyneet.

Saapuminen

Näppärimmin Danakilin aavikolle pääsee lentämällä Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta Mekeleen. Täältä jatketaan autoilla muutaman tunnin ajan Danakilin aavikolle.

Ja niinhän siinä kävi, että laukku jäi sitten tulematta kolmannen kerran tämän reissun aikana (ensimmäinen kerta Ugandassa ja seuraava Namibiassa. Tällä kertaa asiassa kävi niin, että sain sen Ugandan tapaan takaisin lentokentältä vasta, kun kotimatka alkoi.

Danakil – äärimmäisyyksien paikka

Danakilin aavikko on varsin hurja paikka monessakin mielessä. Se on yksi maailman matalimmista ja kuumimmista paikoista. Koko vuoden päivän keskilämpötila on Danalisissa keskimäärin 27 astetta, ja korkeimmillaan se nousee lähelle 50 astetta. Sadettakaan ei juurikaan saada, sillä vuotuinen sademäärä jää alle 25 millimetriin. Vain muutamana päivänä vuodessa mitataan mitattavissa oleva sademäärä.

Danakilin aavikko sijaitsee myös maanjäristysalueella, ja siellä on useita aktiivisia tulivuoria, joista Erta Ale on kuuluisin. Erta Ale taisi olla tärkein syy, miksi mekin alueella vierailimme.

Matkantekoa

Matkamme Danakilin aavikolle starttasi Mekelen keskustasta. Ryhmäämme kuului 12 henkilöä, ja matkaa lähdettiin taittamaan kolmella autolla. Autossamme oli lisäksemme iäkäs italialainen nainen ja hänen ystävänsä, paikallisen koulun rehtorina toimiva mies. Matkamme kohti Danakilia sujui mukavasti, ja matkaseurueemme kanssa kokemuksia sekä ajatuksia vaihdellen. Italialainen nainen oli perustanut Etiopiaan orpokodin ja oli samalla reissulla käynyt siellä.

Tiet näillä alueilla Etiopiassa olivat yllättävän hyvässä kunnossa Afrikassa viisi edeltävää viikkoa viettäneiden näkökulmasta. Autoissa oli myös ilmastoinnit ja taukoja pidettiin paikoissa, joissa oli samalla mukava ihailla näkymiä ympäristöön.

Kulttuurikokemuksia

Lounaalle pysähdyimme eräässä kylässä jonkun paikallisen perheen luona. Ruoka oli ihan maukasta, mutta ei niin herkullista, mitä etiopialaisesta ruoasta yleensä sanotaan.

Kylässä ja pysähdyspaikoilla näkyi muoviroskaa paikoitellen suuria kasoja. Kylästä lähtiessämme retkellämme mukana ollut paikallinen mies viskasi muovipullon ikkunasta muiden muovijätteiden joukkoon. Marika häntä tästä ripitti, mutta mies oli sitä mieltä, että kylän lapset saavat muovipullon omiin tarpeisiinsa. Eikä hän muuttanut kantaansa, vaikka totesi tien vierustojen olevan täynnä muovipulloja. Jälleen tuli todistettua, että kyllä maapallon muoviongelma johtuu jostain ihan muusta kuin Euroopan Unionin alueen pullonkorkeista.

Danakilin suolakentät

Automatka taisi kestää 3,5 tuntia perille Danakiliin, ja koko ajan paikkaa lähestyessämme aloimme olemaan enemmän ja enemmän innoissamme. Danakilissä kävimme Assale-järven ja Ahmed Ela -kylän suolakentillä. Teimme muutaman eri pysähdyksen ja jokainen suolakenttä erosi muista.

Ahmed Elan suolalouhos

Toinen suolakenttä, jossa Etiopiassa kävimme, oli Ahmed Elan suolalouhos. Danakilin alankoa peitti aikoinaan Punainenmeri. Se vetäytyessään jätti jälkeensä suolakentät ja paljasti tulivuoret ja geotermiset ihmeet. Alueen merkittävänä luonnonvarana onkin vuorisuola, jota paikalliset asukkaat afarit louhivat kirveillään ankarissa olosuhteissa. Pääsimme todistamaan tätä, ja työ näytti äärimmäisen rankalta, vaikka lämpötila ei edes olisi ollut lähellä 50 astetta porottavassa auringonpaisteessa.

Afarit lastaavat jokaiseen dromedaariinsa eli yksikyttyräiseen kameliinsa jopa kolmekymmentä noin neljän kilon painoista suolatiiltä. Lähimpään kaupunkiin heillä on matkaa kaksi päivää ja siellä he myyvät suolan pilkkahintaan. Toisinaan turistit pääsevätkin näkemään näitä pitkiä kamelikaravaaneja.

Pakko todeta, että afarien työ suolalouhoksessa on oltava yksi maailman raskaimmista. Pelkkä liikkumatta oleminenkin oli siinä helteessä äärettömän raskasta, ja kuten todettua, työ oli sellaista, että se olisi ollut raskasta missä tahansa lämpötilassa.

Alue on eri lähteiden mukaan 92–116 metriä merenpinnan alapuolella, ja juuri täällä on maapallon korkein keskilämpötila. Hurja paikka kerta kaikkiaan, kuumuus oli mielestämme vielä korkeampi kuin Yhdysvaltojen Death Valleyssa elokuun aikana.

Danakilin geoterminen alue

Kuumuuden ja kuivuuden lisäksi Danakil on muutenkin mielenkiintoinen. Dallolissa maasto loistaa kirkkaana eri väreinä, kuten keltaisena, punaisena ja vihreänä. Vastaavaa ei ole tullut muualla vastaan, varsinkaan samassa mittakaavassa. Maisema on ihan uskomaton. Dallolin geotermisestä alueesta kirjoitamme erikseen.

Auringonlasku Assalen suolajärvellä

Danakilin aavikolta löytyy kaksi suolajärveä. Assale-järvi sijaitsee 120 metriä meren pinnan alapuolella. Suolajärvellä oli todella hienoa katsella myös auringonlaskua. Jotenkin aivan surrealistinen näky sekin. Assale-järven syvyys oli vain noin sentin. Suolakentän pinta heijasti pilviä ja punertavaksi värjäytyvää taivasta. Istuimme välillä pienillä muovijakkaroilla ja välillä kävelimme suola-aavikolla.

Auringon laskun jälkeen menimme leiriimme, jossa söimme päivällisen. Paikalla oli myös alkeelliset sängyt, jotka olivat taivasalla. Niihin kävimme nukkumaan tähtitaivasta katsellessamme. Nukahtaminen ei ollut aivan helppoa, kun lämpötila taisi olla noin 30 astetta ja itse olemme tottuneet nukkumaan edes ohuen peiton alla.

Oletko sinä vieraillut suolakentillä? Jos, niin missä?