Toisena päivänämme ajattelimme, että lähdemme kohti Pretoriuskopia. Tämä on mukava reitti siinä mielessä, että sieltä pääsee melko näppärästi toista asfaltoitua tietä takaisin, joten samaa reittiä ei tarvitse ajaa heti uudemman kerran. Krugerin tieverkosto on varsin niukka, joten yleensä menomatkalla ja mahdollisella takaisintulomatkalla kuljetaan samaa tietä. Villieläinhavaintojen suhteen tämä ei sinällään ole välttämättä ongelma, sillä havainnot ovat yleensä pienestä kiinni. Samassa paikassa ei ehkä näy tiettynä hetkenä yhtään mitään, mutta minuuttia myöhemmin leopardi saattaa kävellä keskellä tietä. On silti maisemien vuoksi mukavaa, että menomatkaan ja paluumatkaan pystyy käyttämään eri reittejä.

Menomatkalla teimme kierroksen eräällä järvellä. Sinne oli tieltä noin kilometrin matka. Siellä oli useita autoja katsomassa tiettyyn suuntaan. Kysyimme, että mihin he katsoivat. Kuulemma niilinvaraani (Nile monitor) oli läheisellä kivellä. Me emme harmillisesti sitä kuitenkaan havainneet, vaan ajattelimme, että ehkä se oli hetki sitten ollut, mutta nyt jo kääntynyt niin, ettei sitä näe. Päätimme jatkaa matkaamme (myöhemmin tulimme tänne takaisin ja näimme niilinvaraanin, joka oli osittain kiven takana. Olimme aiemmin katsoneet väärään paikkaan ja jäimme miettimään, olisiko se silloin näkynyt jopa kokonaan). Niilinvaraani on suuri, jopa 200cm pituiseksi kasvava lisko ja olisi ollut upea nähdä se koko komeudessan. Näimme päivän aikana uutena myös hoikkamangustin (slender mongoose) ja grimminsukeltajakauriin (common duiker). Lisäksi näimme jo aiemmin matkalla nähtyjä antiloopppilajeja.

Tällä alueella oli tarjolla useita ”kierrosreittejä” päällystämättömillä teillä. Näiden pituus vaihteli kilometristä pariin kymmeneen kilometriin. Näillä ”kierroksilla” opasteet eivät ehkä olleet aina niin hyviä kuin Krugerin kansallispuistossa muuten. Ajoimmekin yhdessä lenkissä hieman harhaan. Ajoimme ohi kahdesta tien varressa istuneesta sotilaasta. Tässä vaiheessa olimme jo jonkin aikaa epäilleet, että olimme ehkä ajaneet harhaan. Niinpä pysähdyimme miettimään asiaa ja huomasimme peileistä, kun sotilaat rynnäkkökivääreineen lähti kävelemään meitä kohti. Tilanne oli ehkä hieman pelottava, sillä mietimme, olimmeko rikkoneet sääntöjä ja ajaneet aivan väärään paikkaan? Tilanne ratkesi kuitenkin kivasti, sotilaat vain kertoivat naureskellen, että ei täällä saa ajaa. Niinpä käännyimme ja ajoimme kilometrin verran takaisin ja pääsimme oikealle reitille. Kovin useita säväyttäviä eläinhavaintoja emme näillä reiteillä tehneet, mutta muutamasta näyttävästä savannikorppikotkasta (whitebacked vulture) saimme hyvät kuvat. Samoin tiellä kävellyt leopardikilpikonna oli hauska ilmestys. Näkemämme kotka on ilmeisesti ruskokäärmekotka (brown snake-eagle).

Kun olimme palaamassa Skukuzan leiriin, näimme muutamia autoja ajamassa aivan hiljaa ja selvästi kuskit etsivät katseellaan jotain. Yritimme tietenkin itsekin katsoa, mitä siellä ryteikössä oikein on. Ja hihkuimme riemusta, kun näimme sen – leopardi!

Tältä päivältä jäivät myös erityisesti mieleen hassuttelevat norsut. Ajaessamme norsulauman ohi, juoksi yksi norsupienokainen tien reunaan, nosti kärsänsä ylös ja tööttäsi meille! Aivan suloinen pienokainen! Jonkin aikaa matkattuamme tuli tiellä vastaan kaksi naarasleijonaa.

Illalla, kun olimme jo varsin kiireessä ajamassa majapaikkaamme, teimme upean havainnon. Tai no, oikeastaan, sen oli tehnyt useampi muu auto meitä ennen. Tien reunassa tallusteli joka tapauksessa leopardi! Leopardi oli Skukuzan ja Lower Sabien välisellä tiellä. Jonkin aikaa leopardi käveli tien reunassa, kunnes poistui metsään. Tässä vaiheessa mekin jatkoimme matkaamme, sillä Ilta alkoi jo himan hämärtyä ja meillä oli vielä paljon ajettavaa jäljellä.

Nukkumaan mennessämme mietimme, että kokemuksemme Krugerin kansallispuistossa oli tähän mennessä ollut menestys. Olimme nähneet kaksi kertaa harvinaisen leveähuulisarvikuonon ja ennen muuta olimme vihdoin nähneet kauan etsimämme leopardin. Lisäksi olimme nähneet suuria laumoja aktiivisia leijonia aivan lähietäisyydeltä; hyvin usein leijonat vain makoilevat. Olimme todella innoissamme ja odotimme kovasti viimeistä kokonaista päivää Krugerin kansallispuistossa.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa