Aamupäivämme Krugerissa oli ollut todella onnistunut. Olimme ajaneet Sataran leiristämme Orpeniin ja takaisin. Olimme todella innoissamme, viiden tunnin aikana olimme nähneet lukuisia leijonia, leopardin ja kaksi gepardia, joskin gepardit vain kaukaa. Olimme nähneet myös lukuisia upeita antilooppilajeja. Aamupäivä oli tosiaan ylittänyt odotuksemme, sillä Keniassa ja Tansaniassa olimme saaneet huomata, että leopardien näkeminen on todella hankalaa. Näissä maissa emme olleet nähneet leopardia kunnolla huolimatta siitä, että oppaat kommunikoivat keskenään ja kertovat toisilleen mahdollisista havainnoista. Vaikka ajoimme Krugerissa omatoimisesti, olimme vihdoin saaneet varsin hyvän leopardihavainnon (ja lisää oli luvassa). Myöskään sarvikuonoja ei enää nykyään ole kovinkaan helppoa nähdä, niin metsästettyjä ne valitettavasti ovat.

Söimme Sataran leiripaikassa maukkaat pizzat. Olimme varsin nälkäisiä, sillä emme olleet syöneet aamulla mitään, vaan olimme malttamattomina lähteneet liikkeelle kuudelta heti porttien auettua. Pizzan jälkeen pohdimme hieman, että olisimme lähteneet ajamaan vielä uudelleen pätkää kohti Orpenia, mutta matka Skukuzaan kestäisi noin neljä tuntia, joten päätimme lähteä suoraan sinne.

Heti aluksi näimme nuoren isokudu-uroksen aivan tien vieressä ja hetken päästä toisenkin uroksen. Tällä etapilla ajoimme kuitenkin pitkiäkin aikoja ilman, että näimme yhtään villieläintä. Hieman yllättävästi näimme ison määrän autoja pysähtyneenä eräällä jyrkänteellä. Päätimme lähteä itsekin katsomaan, että mitä villieläimiä kaikki autot seuraavat. Jyrkänteeltä oli hyvät näkymät kuivuneen joen uomaan, jossa oli satoja afrikanpuhveleita. Olimme hieman yllättyneitä, että puhveleita oli katsomassa niin usea auto, sillä yleensä moni pysähtynyt auto Krugerissa tarkoittaa lähinnä leijonia.

Päätimme, että emme aja suorinta tietä kohti Skukuzaa, vaan kierrämme Lower Sabien kautta. Tämä tarkoitti sitä, että olisimme leirissämme myöhään, mutta päätimme kuitenkin yrittää sitä. Samalla se tarkoitti sitä, että kovin paljoa aikaa ei olisi pysähdyksille, vaan joutuisimme pääasiassa ajamaan ilman pitkiä pysähdyksiä. Toki mielenkiintoisimmille havainnoille jäisi aikaa, mutta kuitenkin vähemmän kuin aiemmin.

Koimme omatoimisen ajamisen Krugerissa erittäin helpoksi ja myös miellyttäväksi vaihtoehdoksi safarin kannalta. Tämä on ehdottomasti hyvä vaihtoehto myös ensimmäistä safariaan suunnittelevalle. Teitä on melko vähän, eikä eksymisen vaaraa juurikaan ole. Krugerissa valtaosa safarivierailijoista olikin omatoimisafarilla.

Seuraavaksi eteen tuli kaksi leveähuulisarvikuonoa, joista saimme varsin kivat kuvat. Olimme varsin yllättyneitä, että teimme saman päivän aikana myös toisen leveähuulisarvikuonohavainnon. Tämän jälkeen katseemme osui läheiseen puuhun, jossa istui komea kiljumerikotka (African fish-eagle).

Kun olimme tulossa Sabie-joen ylittävälle sillalle, näimme kookkaan pahkasian ja saimme siitä myös erinomaisen kuvan. Pahkasioista ei ole aina helppoa saada kuvaa ainakaan edestä päin, kun ne tuntuvat olevan aina juoksemassa johonkin suuntaan. Pahkasiat pitävät häntäänsä ylhäällä juostessaan ja  tämäkin on hauska näky. Kun ylitimme Sabie-joen, näimme näyttävät goljathaikaran (goliath heron), jalohaikaran (great egret), afrikankeisarikalastajan (giant kingfisher) ja afrikansatulahaikaran (saddle-billed stork). Tämän jälkeen huomasimme joen rannalla myös näyttävän urosleijonan, jota seurasimme jonkin aikaa. Urosleijona auringonlaskussa oli upea ilmestys. Aikaisemmin emme olleet nähneet Krugerissa virtahepoja, mutta nyt niitä näkyi kylpemässä Sabie-joessa, jossa oli myös kookas niilinkrokotiili. Sabie-joen sillalla oli siis paljon nähtävää ja nautimme tästä hetkestä auringon luodessa kultaisia säteitään.

Juuri ennen leiriin saapumistamme, noin minuutin ajomatkan päästä leiristä näimme kolme autoa pysähtyneenä ottamassa kuvia. Ajattelimme, että jotain erityistä heidän oli täytynyt havaita, sillä kello alkoi olla noin kuusi, eli aika, jolloin portit sulkeutuvat. Kun lähenimme paikkaa, huomasimme, että koiraeläimistä oli kyse. Hihkuimme onnea: villikoiria! Mutta ei, kun pääsimme lähelle, huomasimme, että kyse oli ”vain ” hyeenoista. Mutta olihan hyeenapoikanenkin upea näky illan jo hämärtäessä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa