Danakilin aavikko (tunnetaan myös Afarin autiomaana) oli meidän suurin syymme matkustaa Etiopiaan. Se sijaitsee Pohjois-Etiopiassa ja ulottuu osin myös sekä Djiboutin että Eritrean puolelle.
Danakilin aavikko on tunnettu laajoista suolakentistään, upeasta geotermisestä alueesta ja aktiivisesta tulivuoresta. Se on yksi upeimmista paikoista maailmassa, missä olemme käyneet.
Saapuminen
Näppärimmin Danakilin aavikolle pääsee lentämällä Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta Mekeleen. Täältä jatketaan autoilla muutaman tunnin ajan Danakilin aavikolle.
Ja niinhän siinä kävi, että laukku jäi sitten tulematta kolmannen kerran tämän reissun aikana (ensimmäinen kerta Ugandassa ja seuraava Namibiassa. Tällä kertaa asiassa kävi niin, että sain sen Ugandan tapaan takaisin lentokentältä vasta, kun kotimatka alkoi.
Danakil – äärimmäisyyksien paikka
Danakilin aavikko on varsin hurja paikka monessakin mielessä. Se on yksi maailman matalimmista ja kuumimmista paikoista. Koko vuoden päivän keskilämpötila on Danalisissa keskimäärin 27 astetta, ja korkeimmillaan se nousee lähelle 50 astetta. Sadettakaan ei juurikaan saada, sillä vuotuinen sademäärä jää alle 25 millimetriin. Vain muutamana päivänä vuodessa mitataan mitattavissa oleva sademäärä.
Danakilin aavikko sijaitsee myös maanjäristysalueella, ja siellä on useita aktiivisia tulivuoria, joista Erta Ale on kuuluisin. Erta Ale taisi olla tärkein syy, miksi mekin alueella vierailimme.
Matkantekoa
Matkamme Danakilin aavikolle starttasi Mekelen keskustasta. Ryhmäämme kuului 12 henkilöä, ja matkaa lähdettiin taittamaan kolmella autolla. Autossamme oli lisäksemme iäkäs italialainen nainen ja hänen ystävänsä, paikallisen koulun rehtorina toimiva mies. Matkamme kohti Danakilia sujui mukavasti, ja matkaseurueemme kanssa kokemuksia sekä ajatuksia vaihdellen. Italialainen nainen oli perustanut Etiopiaan orpokodin ja oli samalla reissulla käynyt siellä.
Tiet näillä alueilla Etiopiassa olivat yllättävän hyvässä kunnossa Afrikassa viisi edeltävää viikkoa viettäneiden näkökulmasta. Autoissa oli myös ilmastoinnit ja taukoja pidettiin paikoissa, joissa oli samalla mukava ihailla näkymiä ympäristöön.
Kulttuurikokemuksia
Lounaalle pysähdyimme eräässä kylässä jonkun paikallisen perheen luona. Ruoka oli ihan maukasta, mutta ei niin herkullista, mitä etiopialaisesta ruoasta yleensä sanotaan.
Kylässä ja pysähdyspaikoilla näkyi muoviroskaa paikoitellen suuria kasoja. Kylästä lähtiessämme retkellämme mukana ollut paikallinen mies viskasi muovipullon ikkunasta muiden muovijätteiden joukkoon. Marika häntä tästä ripitti, mutta mies oli sitä mieltä, että kylän lapset saavat muovipullon omiin tarpeisiinsa. Eikä hän muuttanut kantaansa, vaikka totesi tien vierustojen olevan täynnä muovipulloja. Jälleen tuli todistettua, että kyllä maapallon muoviongelma johtuu jostain ihan muusta kuin Euroopan Unionin alueen pullonkorkeista.
Danakilin suolakentät
Automatka taisi kestää 3,5 tuntia perille Danakiliin, ja koko ajan paikkaa lähestyessämme aloimme olemaan enemmän ja enemmän innoissamme. Danakilissä kävimme Assale-järven ja Ahmed Ela -kylän suolakentillä. Teimme muutaman eri pysähdyksen ja jokainen suolakenttä erosi muista.
Ahmed Elan suolalouhos
Toinen suolakenttä, jossa Etiopiassa kävimme, oli Ahmed Elan suolalouhos. Danakilin alankoa peitti aikoinaan Punainenmeri. Se vetäytyessään jätti jälkeensä suolakentät ja paljasti tulivuoret ja geotermiset ihmeet. Alueen merkittävänä luonnonvarana onkin vuorisuola, jota paikalliset asukkaat afarit louhivat kirveillään ankarissa olosuhteissa. Pääsimme todistamaan tätä, ja työ näytti äärimmäisen rankalta, vaikka lämpötila ei edes olisi ollut lähellä 50 astetta porottavassa auringonpaisteessa.
Afarit lastaavat jokaiseen dromedaariinsa eli yksikyttyräiseen kameliinsa jopa kolmekymmentä noin neljän kilon painoista suolatiiltä. Lähimpään kaupunkiin heillä on matkaa kaksi päivää ja siellä he myyvät suolan pilkkahintaan. Toisinaan turistit pääsevätkin näkemään näitä pitkiä kamelikaravaaneja.
Pakko todeta, että afarien työ suolalouhoksessa on oltava yksi maailman raskaimmista. Pelkkä liikkumatta oleminenkin oli siinä helteessä äärettömän raskasta, ja kuten todettua, työ oli sellaista, että se olisi ollut raskasta missä tahansa lämpötilassa.
Alue on eri lähteiden mukaan 92–116 metriä merenpinnan alapuolella, ja juuri täällä on maapallon korkein keskilämpötila. Hurja paikka kerta kaikkiaan, kuumuus oli mielestämme vielä korkeampi kuin Yhdysvaltojen Death Valleyssa elokuun aikana.
Danakilin geoterminen alue
Kuumuuden ja kuivuuden lisäksi Danakil on muutenkin mielenkiintoinen. Dallolissa maasto loistaa kirkkaana eri väreinä, kuten keltaisena, punaisena ja vihreänä. Vastaavaa ei ole tullut muualla vastaan, varsinkaan samassa mittakaavassa. Maisema on ihan uskomaton. Dallolin geotermisestä alueesta kirjoitamme erikseen.
Auringonlasku Assalen suolajärvellä
Danakilin aavikolta löytyy kaksi suolajärveä. Assale-järvi sijaitsee 120 metriä meren pinnan alapuolella. Suolajärvellä oli todella hienoa katsella myös auringonlaskua. Jotenkin aivan surrealistinen näky sekin. Assale-järven syvyys oli vain noin sentin. Suolakentän pinta heijasti pilviä ja punertavaksi värjäytyvää taivasta. Istuimme välillä pienillä muovijakkaroilla ja välillä kävelimme suola-aavikolla.
Auringon laskun jälkeen menimme leiriimme, jossa söimme päivällisen. Paikalla oli myös alkeelliset sängyt, jotka olivat taivasalla. Niihin kävimme nukkumaan tähtitaivasta katsellessamme. Nukahtaminen ei ollut aivan helppoa, kun lämpötila taisi olla noin 30 astetta ja itse olemme tottuneet nukkumaan edes ohuen peiton alla.
Oletko sinä vieraillut suolakentillä? Jos, niin missä?
Sinua saattaisi kiinnostaaa myös nämä:
20 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
No en ole ollut! Tuskin menenkään, joten on taas aivan mahtava päästä tälla lailla mukaan jonnekin. Uskomattomia maisemia. Ja uskomatonta sekin, että laukku jäi taas odottelemaan kotiin paluuta!
Upeita paikkoja nuo suolakentät, kannattaa harkita kohteeksi. Ja heh, tosiaan hauskaa, että se oli aina minun laukku.
Onpa surrealistisen näköinen paikka! Ja ei ihan ekana tulis mieleen hakun heiluttelu porottavan auringon alla.
Tuolla ei varmaan pahemmin ollut öttiäisiä, kun taivasalla nukuitte?
Joo, on kyllä erikoinen paikka! Ei ollut tosiaan öttiäisiä laikaan. Ei ole tuo ympäristö oikein sovelias niillekään, kun sadetta ei tosiaan juurikaan saada.
Uyunissa olen käynyt ja se taitaa olla maailman suurin ja kuuluisin suolakenttä. Myös Argentiinan Jujuyn maakunnassa oli yksi isompi suolakenttä nimeltään Salinas Grandes. Niin ja Chilessähän oli pienempiä suolakenttien heti San Pedro de Atacama kaupungin ulkopuolella jossa niitä kävin ihmettelemssä. Toki myös Etoshan ”pannu” on osittaista suolakenttää ja siinä hetken aikaa olen myös autolla ajanut.
Uyuni taaitaa tosiaan olla maailman suurin ja epäilemättä kuuluisin. Paljon sieltäkin kerätään suolaa. Tuolla Etiopiassa Dallolin alue oli jotain sellaista, jota en muualla ole nähnyt, vaikka Uyunissa ja Etoshassa olemme mekin käyneet.
Wow, onpa erikoinen paikka! Maisemat näyttävät suorastaan maagisilta ja melkein epätodellisilta – aivan kuin joltain toiselta planeetalta. Maailmassa on niin valtavan paljon erikoisia ja kauniita paikkoja, ettei kaikkia millään ehdi nähdä yhden elämän aikana. Siksi arvostan sen, että bloginne kautta pääsen kurkistamaan paikkoihin, joihin ei ehkä itse koskaan päädy. Danakilin aavikon värit ja maisemat ovat todella vaikuttavia ja kiitos kun viet meidät lukijat mukanasi näin ainutlaatuiseen ympäristöön.
Olivat maisemat tosiaan varsin ainutlaatuisia, ei ole vastaaviin tullut törmättyä missään. Aivan surrealistiset nuo värit, ei voi kuin ihmetellä, että tuollaista voi olla jossain. Ja ihan totta, maailmassa on valtavasti todella ainutlaatuisia paikkoja, joissa ei mitenkään ehdi kaikissa käymään.
Siis mitä, en ole tällaisesta paikasta koskaan kuullut. Ja näin ”lähellä” meitä. Mä muuten kerran sain jonkun ”kohtauksen” ja ripitin Edpanjassa paikallisen vanhuksen kun hän heitti rannalla muovipullon veteen. Lopulta olin tosi ylpeä itsestäni vaikka toimin vaistomaisesti.
Jostain syystä tuo ei ole kovin tunnettu paikka, vaikka niin käsittämättömän upea, että voisi olettaa olevan. Ei näkynyt meidän ryhmämme lisäksi ketään muita. Tuo muoviroska on kyllä valtava ongelma ja valitettavasti tuntuu, että paikallisilla ei oikein ole asiasta edes käsitystä.
Wow, aivan todella upea paikka, josta en ollut aiemmin kuullutkaan! Mutta ikävää tuo muoviroskan määrä ja suolatyöntekijöiden raskas elämä.
Danakil oli aivan upea kokonaisuus, kun samalla seudulla on nämä suolakentät, geoterminen alue ja aktiivinen tulivuori.
Suolatyöntekijöiden työ on todella raskasta, työ kun on älyttömän fyysistä, alue on kuuma ja mitään suojaa ei ole. Ja kun katsoi heidän varusteitaan, niin osa oli sandaaleilla, ilman hanskoja tai jopa päähineitä. Työturvallisuus on aivan eri tasoa kuin mitä meillä on totuttu. Varmaan myös silmien kanssa monella on ongelmia. Ja työstä saatu korvaus lienee aika pieni, ne isommat voitot kääritään toisaalla myyntiketjussa.
Ällistyin niin, kun autossamme ollut rehtori heitti muovipullon auton ikkunasta. Kuski pelästyi huudahdustani niin, että teki äkkijarrutuksen. En tiedä, sainko kuitenkaan itse istutettua uudenlaisia ajatuksia roskaamisen vähentämisestä.
Näyttää todella upealta paikalta ja varmasti oli huikea kokemus! Sai ihan omankin matkakärpäsen puraisemaan tähän suuntaan. 🙂 Kap Verdellä asuin Sal -nimisellä saarella, eli suolasaarella. Siellä oli suola-altaita paljon ja joissakin pääsi kävelemään, joissakin uimaan ja joissakin uitettiin turisteja. Me kävimme ihan vain omin nokkinemme uimassa ja kellumassa vähemmän tunnetuissa suola-altaissa enimmäkseen ja koska mieheni on paikallinen, niin sen turvin pääsi aina tämäkin valkoinen blondi ilmaiseksi lillumaan. Heh. Silti, ei ihan noin isoja suola-aavikoita löydy suolasaareltakaan! Auringonlasku ja tähtitaivas tuolla näyttää niin kauniilta. Tuosta muovipullosta tuli mieleen, että samalla tavalla Kap Verdelläkin paikalliset roskiaan ”vievät”. Oli sitten pullo tai kokonainen roskapussi roskineen, kunhan viskaavat sen lähimpään ojaan niin roskat on ”viety”. Roskalaatikoita oli kaduilla ympäriinsä, mutta jotenkin niihin ei tietä vain löydetty pussien kanssa, jännä juttu. Erilaiset vapaaehtoiskampanjat sekä silloin tällöin katusiivoojat niitä sitten keräsivät ojista.. Aikamoista.
Oli kyllä huikea kokemus, ja aavikko vain jatkui aivan silmänkatamattomiin. Nuo Salin jutut kuulostavat todella hienoilta! Varmasti ihan eri fiilis olla vähemmän tunnetuissa altaissa kuin keskellä turisteja yhdessä muiden kanssa. Tuo muoviroskien viskely on varsin ikävää ja sillä kuitenkin massiiviset vaikutukset – ei vain paikalliseen eläimistöön ihmiset mukaan luettuna – vaan ihan maailmanlaajuisesti. Vaan eipä asialle oikein taida mitään voida…
Pieniä suolakenttiä olen nähnyt muutamassa paikassa mm. Kap Verden Salinsaarella, mutta nämä kuvissanne näkyvät ovat kuin toiselta planeetalta. Maisemat ovat karun kauniita ja on mukava päästä näkemään niitä edes kuvina, sillä taitaa jäädä näkemättä livenä.
Pieniä suolakenttiä tosiaan silloin tällöin näkee, mutta tämänlaiset toden totta ovat harvassa. KArun kauniita kyllä, mutta nuo paikkojen tarjoamat värit ovat myös ihan tajuttoman kauniita. Ei tosiaan ole ihan helpoin mahdollinen paikka kuitenkaan saavuttaa.
Ilmeisesti jopa noin samalle suola-aavikolle pääsee myös Djiboutin puolelta, tosin kyllä sinnekin muutama tunti ajomatkaa pääkaupungista kertyi. Lasse kävi kellumassa suolaisessa järvessä samaan tapaan kuin Kuolleessa meressä joskus kauan sitten.
Kiinnostavaa! Djibouti on yksi niistä Afrikan maista, joissa kiinnostaisi käydä. Tuo on hyvä pointti, sen verran hieno paikka tuo on, että eipä olisi hassumpaa käydä toisenkin maan puolelta samassa paikassa!
Jaahans, pitäisiköhän sitä lähteä kesätöihin Danakilin suolakaivoksille. Mukavat työolot ainakin! 🙂
Tuo roskaaminen on kyllä vihoviimeistä touhua, mutta ehkä se Afrikassa vähentyy ajan saatossa. Oletan että Suomessakin on dumpattu aikoinaan kaikki mahdollinen maastoon ja vesistöihin ja nyt sitä pidetään suurena rikoksena. Ruandassa sentään ollaan jo siistejä.
Heh, olisi kyllä yksi niistä viimeisistä kesätyöpaikoista ja se on oikeastaan aivan huikeaa, millaisella intensiteetillä niitä töitä tehtiin.
Taitaa isossa kuvassa Afrikassa olla roskaamisen suhteen parempi tilanne kuin monessa Aasian maassa. Siellä tilanne on vielä hurjempi, ja se muivoroskan määrä on jotain aivan käsittämätöntä.