Tämän päivän ajomatka yllätti meidät. Masai Mara on samaa luonnonsuojelualuetta kuin Serengeti, mutta siirtyminen ei todellakaan ollut niin nopea kuin olimme kuvitelleet. Lähdimme varsin aikaisin aamulla ilman tavanomaista aamulla tehtävää safariajoa. Meidän piti hieman yllättäen ajaa luonnonsuojelualueen ulkopuolelle ja ylittää raja sieltä käsin. Meidän oli tarkoitus lähteä alun perin jo kuudelta, mutta oppaamme eivät jaksaneetkaan nousta niin aikaisin, jonka vuoksi matkaan päästiin noin seitsemältä. Aikainen lähtö osoittautui järkeväksi, sillä olimme rajalla vasta iltapäivällä. Matkan varrella poliisit pysäyttivät meidät muutamaan kertaan, mutta pysäyttämisen syy jäi meille hieman epäselväksi. Oppaamme ei tuntunut olevan asiasta mielissään, mutta ei kommentoinut tapauksia meille sen tarkemmin.

Rajalla rajamuodollisuudet hoituivat suhteellisen helposti ja Kenian puolen oppaamme, Martin, odotti meitä passintarkastuspisteen ulkopuolella. Martin ei ollut lainkaan mielissään saapumisajankohdastamme. Meidän olisi kuulemma pitänyt olla rajalla useampaa tuntia aikaisemmin, mutta hänen mukaansa myöhässä oleminen on hyvin tyypillistä tansanialaisille.

Martinin mukana oli hänen lentäjäksi opiskeleva poikansa Brian. Martin ehdotti, että Brian voisi olla meidän kanssamme sen ajan, jonka viettäisimme Masai Marassa. Ja kyllähän tämä meille kävi. Masai Maraan oli vielä useamman tunnin matka, mutta matka meni mukavasti maisemia katsellen ja Martinin kanssa Kenian ja Suomen eroista keskustellen.

Saavuimme Masai Maraan iltapäivällä, jossa meillä oli aikaa muutaman tunnin safariajeluun. Suuri vaellus, The Great Migration, on yksi upeimmista luontotapahtumista maailmanlaajuisesti. Kaksi miljoonaa eläintä vaeltaa Serengetin puolelta Masai Maraan. Yleensä puhutaan valtavista gnuantilooppilaumoista, mutta merkittävä määrä seeprojakin siirtyy gnuantilooppien mukana.

Me olimme todella onnekkaita. Näimme alle tunnin puistossa ajamisen jälkeen, kun tuhatpäinen gnulauma ylitti pienen joen. Saimme katsella tapahtumaa yksinämme puoli tuntia ja jouduimme lähtemään paikalta vasta, kun aurinko alkoi laskemaan.

Martin kertoi meille, että monet turistit odottavat jopa koko päivän samassa paikassa seuraten joen penkalla laiduntavia gnuantilooppeja ja odottaen eläinten lähtevän joen ylitykseen. Martinin mukaan eläimet eivät kuitenkaan näissä tilanteissa lähde ylittämään jokea, vaan ”kun ne menevät, ne todella menevät”. Emme aluksi ymmärtäneet, mitä hän tarkoitti, mutta tämän kokemuksen jälkeen kyllä ymmärrämme. Gnuantilooppilauma oli kilometrien pituinen ja gnuantiloopit juoksivat, siis todella juoksivat, pitkässä jonossa ylittäessään jokea. Joen ylityshän on vaarallinen, sillä joessa saattaisi olla krokotiileja tai gnuantiloopit voisivat teloa itseään mennessään pengertä ylös ja alas.

Tämän jälkeen meille tulikin kiire päästä lodgeen ennen kuin aurinko ehtisi laskemaan ja viimeiset kilometrit ajoimmekin täysin pimeässä. Ehdimme kuitenkin matkalla majapaikkaamme nähdä gnuantilooppien ja seeprojen lisäksi norsuja, kirahveja, krokotiileja, vesiantilooppeja, topeja ja hirviantilooppeja. Juuri pimeän laskeutuessa näimme myös kaksi leijonanaarasta tien vieressä lepäämässä.

Teimme mielenkiintoisen havainnon heti ensimmäisen safarin aikana liittyen Martiniin verrattuna Tansanian puolen oppaaseemme (Peter). Firma oli sama, mutta oppaamme ja heidän käytäntönsä olivat keskenään täysin erilaisia. Kun Peter kuuli, että joku meitä kiinnostava eläin oli nähty jossain, hän suuntasi sinne, mutta ajoi hitaasti körötellen ja monesti muut painelivat kovaa meidän ohi. Hän myös odotti aina meidän vuoroamme vähintäänkin tarpeeksi kohteliaaksi ja moni ”etuilikin” meitä. Martinin kanssa olikin sitten päinvastoin. Aika-ajoin hän ajoi jopa niin kovaa, että meitä pelotti. Välillä hän myös ajoi ns. offroadia, joka tietysti on kiellettyä. Hän teki kuitenkin sitä mielestämme hyvän maun rajoissa eli saattoi ajaa urosleijonan luokse, antoi meidän ottaa nopeasti kuvat, jonka jälkeen ajoi taas tielle. Hän myös piti puolensa tilanteissa, jossa autoja oli useampia, mutta otti kuitenkin koko ajan muut huomioon. Vaikka sääntöjen rikkominen on tietysti aina kyseenalaista, pidimme kuitenkin enemmän Martinista ja hänen tyylistään.

Olimme ensimmäiseen päivään erittäin tyytyväisiä. Olimme vähän haaveilleet näkevämme Masai Marassa kuuluisan gnuantilooppien joenylityksen, vaikka tiesimmekin sen olevan melko harvinaista. Näimme sen kuitenkin heti ensimmäisen iltapäivän aikana ja vieläpä niin, ettei ainoatakaan muuta autoa ollut lähettyvillä. Kaiken lisäksi meidän lodgemme tai oikeastaan tässä tapauksessa ns. tented camp ylitti odotuksemme ja myös henkilökunta siellä oli erittäin ystävällistä.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa