Ukon taival – pyöräretkellä Hämeen sydämessä
Kaupallinen yhteistyö Häme by Cycle -Kanta-Hämeen pyörämatkailun kehittäminen -hankkeen kanssaTänä vuonna Kanta-Hämeessä on julkaistu uusi Häme by Cycle -pyörävaellusreitistö. Meille oli selvää, että halusimme lähteä tutustumaan reitistöön. Meidän valintamme oli...
Budapest – Szimpla Kert rauniobaarissa
Budapest on kuuluisa rauniobaareistaan. Kuuluisin niistä on Szimpla Kert, jonkinlainen vanha tehdasrakennus. Yhteistä rauniobaareille on, että ne sijaitsevat Pestin puolen juutalaiskorttelin alueella, jossa muutenkin sijaitsee lukuisia baareja ja ravintoloita.
Seuraa meitä Bloglovinissa!
Blogi on nyt lisätty Blogloviniin, josta pääset kätevästi seuraamaan uusia postauksia. Blogloviniin pääset alla olevan linkin kautta. Mikäli toivot, että lisäämme blogimme myös johonkin muuhun sivustoon, jätä ihmeessä kommenttia! Follow my blog with...
Budapest – Margitinsaari
Margitinsaari sijaitsee keskellä Tonavaa. Saaren nimen tarina on mielenkiintoinen, sillä se on saanut nimensä Unkaria 1200-luvulla hallinneen kuninkaan Béla IV:n tyttären Margaretin mukaan. Béla oli vannonut, että antaisi tyttärensä Jumalalle, jos Unkari pelastuisi maahan hyökänneiltä mongoleilta ja hän pystyisi jälleenrakentamaan Unkarin uudestaan. Mongolit perääntyivätkin yllättäen, ja Béla lähetti tyttärensä luostariin. Margaret kuoli saarella 29-vuotiaana.
Budapest – Pyhän Tapanin kirkko, kauppahalli ja Váci utcan teetalo
Váci utcan turistikatu on sellainen, joka ei lähtökohtaisesti ole meille kovin kiinnostava. Kohteesta teki kiinnostavan kuitenkin se, että siellä oli teekuppila, jossa olisi tarjolla lukemattomia teelaatuja. Olemme nimittäin Itä-Aasian matkoillamme kiinnostuneet teestä ja meidän japanilainen ystävämme lähettääkin meille usein japanilaista teetä. Täällä oli tarjolla kaikkia teelaatuja laidasta laitaan aina intialaisesta Chai-teestä kiinalaiseen Puerh-teehen. Päätimme maistaa valkoista teetä, koska sitä tulee melko harvoin vastaan. Ja hyvää tee oli ja saimme mukavan rentouttavan hetken meidän hektisen viikonloppumatkan keskellä!
Budapest – Terrorin talo: yksi maailman parhaista museoista
Vajdahunyadin linnan jälkeen lähdimme kohti Terrorin taloa, yhtä Budapestin suosituinta museota. Kuten aiemmin olemme todenneet, museot eivät yleensä meidän näkökulmastamme ole kaikkein kiinnostavimpia kohteita. Terrorin talon aihepiiri oli lähtökohtaisesti kuitenkin varsin kiinnostava, sillä se kertoo Unkarin asemasta natsi-Saksan ja Neuvostoliiton puristuksissa.
Budapest – upea Vajdahunyadin linna
Perjantaina päätimme tutustua Budapestin Pestin puolen nähtävyyksiin. Päätimme lähteä kohti kauniilla puistoalueella sijaitsevaa Vajdahunyadin linnaa. Matka linnalle oli todella mielenkiintoinen, sillä se tehtiin maailman kolmanneksi ja Euroopan toiseksi vanhimmalla metrolla Lontoon metron (1863) ja Chicagon metron (1892) jälkeen. Kyseinen Budapestin metrolinja avattiin vuonna 1986. Metrolinjasta tekee erityisen upean se, että sitä liikennöidään kauniilla vanhan näköisillä metrovaunuilla. Niin ikään asemat ovat suurimmilta osiltaan alkuperäisessä asussaan. Metrolinjalla kannattaakin matkustaa jo pelkästään sen olemuksen vuoksi!
Budapestin kuuluisa Linnavuori
Budapestin Linnavuori on yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Linnavuoren kuuluisimpia rakennuksia ovat tietysti Budan linna, mutta myös Matiaksenkirkko ja Kalastajanlinnake. Me päätimme lähteä katsomaan linnavuorta upeista Budapestin luolista palattuamme.
Unkarin vaikuttavat luolat: Szemlö-vuoren luola ja Pal-laakson luola
Päätimme lähteä juhannuksena käymään Budapestissa. Menolento oli torstaina iltapäivällä ja paluulento sunnuntai-iltana. Meille oli kertynyt mukavasti Norwegian-pisteitä, jonka vuoksi saimme lennot varsin edullisesti. Ajattelimme, että meillä olisi jo ensimmäisenä iltana mukavasti aikaa kierrellä Budapestin juutalaiskorttelia, mutta toisin kävi.
Tsernobyl ja Prypjat osa 2 – matka Prypjatin aavekaupunkiin
Villehevosten kohtaamisen jälkeen oli aika pysähtyä lounaalle, ennen kuin jatkaisimme retkeämme Tsernobyliin ja Prypjatin autiokaupunkiin. Yleisesti ottaen Ukrainan hintataso on äärettömän matala. Hyvän illallisen voi saada viineineen viidellä eurolla. Tsernobylissa lounas maksoi 7,5 euroa ja kahvistakin taisi joutua maksamaan jonkun kolikon ekstraa. Kaiken lisäksi lounaan taso oli surkea. Tämä tavallaan oli tiedossa etukäteen, mutta ajattelimme lounaan olevan osa kokemusta.
Tsernobyl ja Prypjat osa 1 – Matka Tsernobyliin ja villihevoset
Meillä oli keväällä muutama reissuvaihtoehto mielessä, mutta päädyimme Ukrainaan. Ajattelimme, että Ukrainassa voisi olla jo varsin lämmintä ja lisäksi se on etäisyytensä puolesta mainio kohde pitkälle viikonlopulle, sillä lento kestää vain pari tuntia. Huonona puolena tosin oli paluulennon ajankohta, sillä ainoa mahdollisuus oli aikaisin aamulla, jolloin viimeinen päivä meni puoliksi hukkaan. Suurin syy valita tällä kertaa matkakohteeksi juuri Ukraina oli kuitenkin varsin lähellä Kiovaa sijaitseva Tsernobyl, jossa olen pitkään halunnut vierailla.
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa









