Sydney on upea kaupunki

Sydney on upea kaupunki

Melbournen jälkeen meillä oli vuorossa Sydney. Sydney on näistä kahdesta selvästi kuuluisampi ja siellä on kuuluisia maamerkkejä, kuten Sydneyn satamassa sijaitsevat oopperatalo ja Harbour-silta. Sydneyssä on myös maailmankuuluja rantoja. Oli mielenkiintoista kokea Sydney ja samalla ehkä verrata sitä Australian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Melbourneen.

Great Ocean Road – yksi maailman upeimpia maisemareittejä

Great Ocean Road – yksi maailman upeimpia maisemareittejä

Great Ocean Road on yksi maailman tunnetuimmista maisemareiteistä. Tie rakennettiin 1919 – 1932 ensimmäisestä maailmansodasta palanneiden sotilaiden työllistämisprojektina. Reitti alkaa Melbournen läheltä Torquayin rantakaupungista ja kulkee 243 kilometrin matkan Allansfordiin, Warrnamboolin lähelle. Tunnetuin maamerkki on 12 apostolin kivimuodostelma, mutta reitin varrella on kuitenkin paljon muitakin upeita kohteita, joilla kannattaa pysähtyä.

Makuja maailmalta – chai masala -tee

Makuja maailmalta – chai masala -tee

Maailmalla matkatessamme olemme päässeet maistamaan monenlaisia ruokia ja juomia. Osa näistä makuelämyksistä on jäänyt omaan käyttöömme koti-Suomessa. Chai masala -teetä maistoimme ensimmäisen kerran Keniassa Masai Maran kansallispuistossa. Majapaikassamme oli kattava...

Vinkit Kuubaan

Vinkit Kuubaan

Kuuba on ainultaatuinen, historiallinen matkakohde ja tarjoaa monipuolisesti nähtävää ja koettavaa matkailijalle. Olemme kertoneet Kuuban matkastamme aiemmissa postauksissa. Tähän olemme koonneet käytännön neuvoja Kuuban matkaa suunnitteleville.

Kuuban maailmankuulut sikarit ja vierailu sikaritehtaassa

Kuuban maailmankuulut sikarit ja vierailu sikaritehtaassa

Viimeisenä päivänä kävimme vielä sikaritehtaassa. Ensin liput jostain hotellista ja sitten kävellen kohti tehdasta. Tehtaassa ei pääasiassa saanut kuvata, mutta välillä tietyissä kohdissa annettiin erikseen lupa ottaa kuva. Meidän kanssa samaan aikaan kierrokselle osui yhdysvaltalaiset New Jerseyn seudulla asuvat mies ja nainen. Mies oli erittäin kiinnostunut sikareista ja tiesikin niistä varsin paljon. Hän kyseli oppaalta erinäisiä asioita jatkuvasti niin kauan kuin opas jaksoi hänelle vastata.

Che Guevaran jalanjäljillä Havannassa

Che Guevaran jalanjäljillä Havannassa

Sunnuntai oli matkamme viimeinen kokonainen päivä. Halusimme käydä Havannan kuuluisimmalla Columbuksen hautausmaalla, jossa olisi nähtävillä todella hienoja hautoja. Hautausmaavierailun jälkeen suunnitelmissamme olisi käydä vallankumousmuseossa. Vallankumous on tietysti todella tärkeä osa Kuuban historiaa, joten halusimme tutustua siihen.

Kuubalainen rommi ja Havannan linnoitukset

Kuubalainen rommi ja Havannan linnoitukset

Tämän päivän keskeisimpänä asiana oli käydä Partagasin sikaritehtaassa. Lähdemme aamulla kävelemään kohti tehdasta keskuspuiston (Parque Central) reunalla ja kuljimme Capitolion ohi matkalla sinne. Capitolio on valmistunut 1929 ja on kopio Washington D.C:n Capitoliosta.

Havannan kaduilla

Havannan kaduilla

Meillä oli aamulla todella aikainen herätys, sillä tänään oli taas siirtyminen toiseen kaupunkiin, Havannaan. Olimme tähän mennessä kulkeneet kaikki kaupunkien väliset siirtymiset taxi collectivolla. Halusimme kuitenkin kokoilla myös Viazulin bussia, joten päätimme mennä tämä viimeinen väli sellaisella. Liput olimme varanneet etukäteen netistä, mutta paikalla piti olla 60 minuuttia ennen bussin lähtöä. Me olimme ajoissa paikalla, mutta huomasimme, että tämä ei olisi ollut välttämätöntä, vaan myöhemmin tulleetkin pääsivät bussiin ilman hankaluuksia.

Trinidad ja retki vesiputouksille Topes de Collantesin kansallispuistoon

Trinidad ja retki vesiputouksille Topes de Collantesin kansallispuistoon

Nukuimme yön jostakin syystä todella huonosti, vaikka sängyssä tai casassa muutenkaan ei ollut mitään vikaa. Tästä huolimatta halusimme pitää kiinni suunnitelmastamme ja suunnata Topes de Collantesin kansallispuistoon, joka sijaitsee 15km päässä Trinidadista länteen. Normaaliin tapaan matka toteutettiin taksilla, jonka saimme varattua kätevästi casamme kautta. Jälleen hinnaksi sovittiin 30 CUC, taksi veisi meidät puistoon ja jäisi odottamaan meitä, kun käymme Salto de Caburn -vesiputouksella. Suunnitelma kuulosti hyvältä. Koska reitti vesiputoukselle oli aika lyhyt, 4km, otimme molemmat vain 0,5 litraa vettä mukaan.

ARKISTO

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa