Melbournen jälkeen meillä oli vuorossa Sydney. Sydney on näistä kahdesta selvästi kuuluisampi ja siellä on kuuluisia maamerkkejä, kuten Sydneyn satamassa sijaitsevat oopperatalo ja Harbour-silta. Sydneyssä on myös maailmankuuluja rantoja. Oli mielenkiintoista kokea Sydney ja samalla ehkä verrata sitä Australian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Melbourneen. Asukasluvulla mitattuna kaupungit ovat kuitenkin lähes tasoissa ja Melbourne kasvaa tällä hetkellä nopeammin kuin Sydney, joten se tulee tulevaisuudessa todennäköisesti ohittamaan Sydneyn Australian suurimpana kaupunkina.

Sydney on kaupunkina monella tavoin erilainen kuin Melbourne. Melbournessa ei ole aivan vastaavalla tavalla maailmankuuluja nähtävyyksiä, mutta siellä oli useampia erittäin kiinnostavia rosoisia kaupunginosia. Sydneystä nämä puolestaan meidän kokemuksen mukaan puuttuvat.

Ehdimme vajaan viikon aikana kiertää Sydneytä mukavasti, seuraavassa meidän nostot Sydneystä.

Hyde Park

Hyde Parkia voisi kuvailla Sydneyn ”Central parkiksi”. Se on aivan keskustassa, kuuluisimpien maamerkkien oopperatalon ja Harbour-sillan vieressä. Me kuvasimme täällä jättilepakkoja, joiden kuvaaminen ei ollut ihan helppoja, koska lepakot liikkuvat niin arvaamattomasti. Muutaman kuvan kuitenkin saimme.

Lisäksi Hyde Parkissa oli suuri shakkilauta. Shakkia harrastavan näkökulmasta erittäin hauska. Olisi joskus mukavaa pelata shakkia jättilaudalla. Hyde Parkissa on myös kaunis uima-allas ja patsaita. Me näimme sen läheisyydessä Afrikasta tuttuja Ibis-lintuja, joita oli mukava kuvata!

Hyde park kuuluu meidän mielestämme pakollisiin Sydneyn vierailukohteisiin.

Manly

Keskustan ja siellä olevien oopperatalon, Harbour-sillan ja Hyde-puiston lisäksi Sydneyn pakollisiin nähtävyyksiin kuuluu Manly, joka sijaitsee keskustasta hieman pohjoiseen. Keskustan ja Manlyn välin voi taittaa myös lautalla ja mekin testasimme tätä. Reissu meni hyvin ja maisemat olivat todella hienoja.

Manly on tavallaan niemimaa. Sen molemmilla puolilla on uimarannat. Manlyssa on myös paljon ravintoloita ja me pidämme sitä myös ns. pakollisena vierailukohteena Sydneyssä.

Mona Vale

Mona Vale on jonkin verran ydinkeskustan ulkopuolella. Löydettiin täältä kuitenkin upea ranta, jossa nähtiin paikallisia surffareita. Jos on aikaa lähteä ydinkeskustan ulkopuolelle, tämä saa meidän suosituksen!

Kiinalainen puutarha

Sydneyn keskustassa on myös kaunis kiinalainen puutarha. Puutarhaan on pieni pääsymaksu, mutta siellä kannattaa meidän mielestämme ehdottomasti käydä. Yksin siellä ei pysty tietenkään olemaan, mutta ei se ole kovin ruuhkainenkaan, joten kannattaa ehdottomasti piipahtaa, koska sijainti on mitä parhain ja pääsymaksu pieni. Täällä me rentouduimme ja ihastelimme kaunista puistoa ennen palaamistamme suurkaupungin vilinään, emmekä huomaamattamme tulleet kaivaneeksi kameraa lainkaan esille.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa