Ruahan kansallispuisto oli Tansaniassa kohteenamme Nyereren kansallispuiston jälkeen. Se oli itse asiassa pääkohteemme eteläisessä/keskisessä Tansaniassa. Ruahan kansallispuisto on kooltaan 10 300 km², joten se on Nyereren jälkeen Tansanian toiseksi suurin kansallispuisto.

Ruahan kansallispuisto sijaitsee Itä-Afrikan suuressa hautavajoamassa Iringan ja Mbeyan alueilla maan keskiosassa. Ruaha on siitä mielenkiintoinen kansallispuisto, että siellä kohtaavat Itä- ja Etelä-Afrikan eläimistö. Siellä on tavattu peräti 528 lintulajia ja 1 650 kasvilajia. Puiston halki virtaa Ruaha-joki, jonka sivujoet kuivuvat kuivan kauden aikana.

Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Ruahan kansallispuisto, safari Tansania

Ruahan kansallispuisto – plussat ja miinukset

Moni pitää Ruahan kansallispuistosta. Se on todella rauhallinen, johtuen erityisesti sen syrjäisestä sijainnista. Myös majoitusten määrä on varsin rajoitettu, joten jo sekin takaa sen, että Ruahan kansallispuisto on varsin rauhallinen kansallispuisto. Toisaalta kansallispuisto on todella eläinrikas niin lajikirjoltaan kuin myös lukumäärältään. 

Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Ruahan kansallispuisto, safari Tansania

Rauhallisuuden lisäksi hyvinä puolina Ruahan kansallispuistosta voidaan mainita, että Ruaha on loistava villieläinkohde kuivalla kaudella. Ruaha on myös erittäin tunnettu suuresta määrästä leijonia, ja lisäksi Ruahan kansallispuistoa pidetään yhtenä parhaana paikkana nähdä villikoiria. Ruahan kansallispuisto on tunnettu myös epätavallisista antilooppilajeista, kuten naamioantiloopeista (roan) ja musta-antilooppi (mustahevosantilooppi, sable).

leijona, Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
leijona, Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
leijona, Ruahan kansallispuisto, safari Tansania

Huonona puolena Ruahan kansallispuistosta voisi puolestaan mainita suhteellisen kalliin hinnan sekä sen, että sadekaudella eläimet ovat hajaantuneina ympäri isoa puistoa.

Ruahan kansallispuistossa esiintyy paikoitellen tsetesekärpäsiä. Ne imevät verta ja levittävät Trypanosoma brucei -siimaeliöitä, jotka aiheuttavat unitautia. Kyseessä on erittäin vakava sairaus ja saattaa ilman kunnollisia hoitotoimenpiteitä johtaa kuolemaan verrattain nopeastikin. Eli mistään ihan harmittomasta asiasta ei ole kysymys.

Ruahan kansallispuisto, safari Tansania

Ruahan kansallispuisto – paras aika vierailla

Paras vierailuaika Ruahan kansallispuistoon on kuivan kauden keski- ja loppupuoli kesäkuusta lokakuuhun. Tällöin villieläimet kerääntyvät suuren Ruaha-joen ja sen sivujokien ympärille. Eläimiä on myös helpompaa nähdä senkin vuoksi, että pensaikot harvenevat ja suuri osa näistä pudottaa lehtensä. Tämän lisäksi aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, mutta toisaalta on kuivaa ja pölyistä.

Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
kudu, Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Ruahan kansallispuisto, safari Tansania

Sadekaudella hyvänä puolena on se, että muuttolintuja on tällöin runsaasti. Tavallaan hyvänä asiana voi ajatella myös sen, että maisemat ovat kauniin vihreät.

Victorian putoukset aktiviteetit benjihyppy
Victorian putoukset aktiviteetit benjihyppy
Victorian putoukset aktiviteetit benjihyppy
Victorian putoukset aktiviteetit benjihyppy
Victorian putoukset aktiviteetit benjihyppy
Victorian putoukset aktiviteetit benjihyppy
Victorian putoukset aktiviteetit benjihyppy

Ruahan kansallispuistot – eläinhavainnot

Petoeläinten havainnointiin Ruahan kansallispuisto on erittäin hyvä. Ruaha tosiaan on erityisen tunnettu suurista leijonalaumoistaan ja terveestä villikoirapopulaatiosta. Leijonat ovat yleisesti hyvin reviiritietoisia, joten niitä on helppoa nähdä. Sen sijaan villikoirien elinalueet on todella laajoja, jonka vuoksi niiden näkeminen on huomattavasti hankalampaa.

leijonia, Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
leijona, Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Victorian putoukset aktiviteetit gorge swing

Leijonien ja villikoirien lisäksi Ruahan kansallispuistossa on myös gepardeja sekä hyvä määrä leopardeja. Myös hyeenoja Ruahan kansallispuistosta löytyy runsaasti.

leopardi, Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
leopardi, Ruahan kansallispuisto, safari Tansania

Ruahan kansallispuiston eläinten määrä ei kuitenkaan jää ainoastaan petoeläimiin, vaan Ruahan kansallispuistossa on runsaasti myös muita eläimiä, kuten laajoja norsulaumoja, paljon kirahveja, virtahepoja, puhveleita ja seeproja.

Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
kirahvi, Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Ruahan kansallispuisto, safari Tansania
Ruahan kansallispuisto, safari Tansania

Isosarvikuonoja (leveähuulisarvikuono, white rhino), pensassarvikuonoja (black rhino) tai gnuantilooppeja Ruahan kansallispuistossa ei sen sijaan näe. Toisin sanoen big fivesta (norsu, puhveli, leijona, leopardi, sarvikono) sarvikuono on ainoa, jota Ruahan kansallispuistossa ei voi tavata.

 

Suosittelemme Ruahan kansallispuistoa safarikohteena sen rauhallisuuden ja runsaan eläinkirjon vuoksi. Näetkö sinä toisinaan vaivaa päästäksesi tiettyyn matkakohteeseen?

24 Kommentit

  1. Onpa kerrassaan upeita kuvia, kiitos. Juuri tuo kansallispuiston rauhaisuus ja runsas eläintarjonta on kiva juttu ja oikein kutsuvat minua suuntaamaan sinne, mutta se vaiva tuonne pääsemiseksi ja hinta on vähän niin ja näin. Harmi.

    Vastaa
    • Kyllä, rauhallisuus on ihan mahtava asia. Siinä todella tuntee olevansa keskellä luontoa – on ihan eri fiilis kun joutuu jakamaan näkymät pahimmassa tapauksessa kymmenien muiden autojen kanssa. Mutta niinhän se on, että halpaa lystiä tuo ei ole eikä kovin vaivatonta.

      Vastaa
  2. Te olette tosiaan käyneet useissa upeissa kansallispuistoissa eri puolilla maailmaa ja nähneet monenlaisia eläimiä. Tsetsekärpästen näkemistä en kadehdi. Riittikö niiden karkottamiseen ”normaali” suojaava pukeutuminen ja hyvät ötökkämyrkyt vai pitikö varautua jotenkin tavallista tarkemmin?

    Vastaa
    • Luonto- ja eläinkohteet ovat meidän suosikkejamme, niihin olemme pyrkineet panostamaan. Meillä ei ollut ötökkämyrkkyjä lainkaan mukana, joten niiden tehosta en varmaksi osaa sanoa, mutta veikkaan, että mitään vaikutusta ei olisi ollut. Etelä-Amerikassa ei ainakaan ollut mitään apua vastaavien hyönteisten kanssa. Tsetsekärpäsiä oli onneksi vain harvoissa paikoissa. Suojaava pukeutuminen ja huitominen oli meidän suojautumiskeino ja emme tainneet yhtään puremaa saada kumpikaan.

      Vastaa
  3. Hienoja kuvia olet saanut! Mukava katsoa, kun en kuitenkaan itse ehkä ikinä lähde Tansaniaan. Aina on hyvät tutustua alueen terveysriskeihin, jotta ehtii saada ajoissa rokotukset ja mahdolliset estolääkitykset. Yleensä tutustumme etukäteen paikallisiin olosuhteisiin ja nähtävyyksiin.

    Vastaa
    • Eläimiä oli Ruahassa runsaasti, niin oli mukava kuvata. Siinä mielessä Tansania on mukava matkakohde, että aikaero verrattuna Suomeen on minimaalinen, vaikka lentomatka toki aika pitkä onkin. Rokotuksia tosiaan Tansaniaan kuitenkin tarvitsee ja malariankin estolääkitys on oltava, vaikka olisi reissussa kuivalla kaudella, jolloin hyttysiä ei käytännössä ole lainkaan.

      Vastaa
    • Upeita kuvia! Varsinkin nuo lintukuvat oli hienoja! Niitä ehkä hieman harvemmin safareilta näkee 🙂

      Vastaa
      • Kiitos. Lintuja usein on vaikea kuvata. Ovat nopeita liikkeissään, verrattain pieniä, hankalassa paikassa ja lähelle on usein vaikea päästä. Mutta niitä on todella kiva kuvata ja savanneilla on todella monipuolinen lintumaailma, ja monet niistä ovat todella mäyttäviä!

        Vastaa
  4. Tää on kuin katselisi oikean elämän Leijonakuningasta! Siis mikä kuvakavalkadi. En ollut aiemmin tästä kansallispuistosta kuullut. Kiva, että on vielä rauhallisia paikkoja, joissa voi silti kokea ja nähdä saman, minkä niissä ruuhkaisimmissakin.

    Vastaa
    • Ruaha on eläimistönsä suhteen todella monipuolinen! Ja tosiaan, harvempi on kuullut Ruahasta, ja paikka on pysynyt varsin rauhallisena. Se on vähän etäällä monesta muusta paikasta ja siksi vähän vaikeasti saavutettava – mutta meidän mielestämme ilman muuta vaivan arvoinen.

      Vastaa
  5. Upeita kuvia jälleen! 🙂 Olen käynyt Tansaniassa, mutta Ruahan kansallispuisto jäi välistä. En edes tiennyt sen olemassaolosta. Tansaniassa kyllä pääsee niin hienoihin paikkoihin katsomaan eläimiä. Ja tuohon kysymykseen näenkö vaivaa päästäkseni johonkin matkakohteeseen, vastaus on kyllä.

    Vastaa
    • Kiitos! Tansania taitaa yhdessä Kenian kanssa olla kaikkein kuuluisin maa eläinten katseluun. Hienoa, että sieltäkin löytyy rauhallisia, mutta eläinrikkaita paikkoja. Ja tosiaan, kyllä tulee itsekin nähtyä vaivaa, että pääsee juuri sinne kuin haluaa!

      Vastaa
  6. Ihania kuvia! Kävin pari viikkoa sitten Intiassa Ranthamboren kansallispuistossa jossa kerrotaan elävän Bengalin tiikereitä. Valitettavasti ei päästy niitä näkemään; lintuja, peuroja, krokotiileja ja apinoita kylläkin. Vielä olisi toivelistalla päästä käymään kansallispuistossa Afrikassa ja nähdä top5.

    Vastaa
    • Kiitos! Afrikassa taitaa tosiaan olla noissa kansallis- ja luonnonpuistossa olla nisäkkäitä enemmän kuin Aasian vastaavissa paikoissa. Tiikeri olisi myös upeaa päästä joskus näkemään. Siihen tarkoitukseen keskittyvä reissu oli joskus varattuna, mutta valitettavasti se peruuntui koronan takia. Iso suositus noilla Afrikan safareille, ovat todella hienoja kokemuksia!

      Vastaa
  7. Ruahanasta olen lukenut muitakin sitä ainakin muutamasta näkökulmasta ylistävää juttua. Me emme ole siellä koskaan käyneet vaikka monessa Tansanian puistossa olemmekin käyneet. Kierroksemme tosin ajoittui 2000-luvun alkuun eikä silloin vielä oikein missään ollut kovin pahoja ruuhkia. Serengetissä hyvä jos oli pari kolme autoa paikalla kun leijonia saattoi olla samassa kohtaa tusinan verran. Tosi kiva muuten tuo yksi kuva, jossa leijona kurkistaa jonkun risun takaa 🙂 – parempi noin kuin että se risu olisi siitä poissa!

    Vastaa
    • Tuo on varmasti totta. Ero 2000-luvun alkuun on epäilemättä valtava. Itse muuten haluaisin, että nykyisin erityisesti Serengetissä, Ngorongorossa ja Masai Marassa käytössä olevista radiopuhelimista luovuttaisiin. Varmasti niiden käyttä lisää huomattavasti havaintoja, mutta suuri osa viehätystä kyllä siinä valitettavasti katoaa. Ja pelkästään sen päällä oleminen häiritsee huomattavasti luontokokemusta, mutta jotenkin teennäsitä, kun joku näkee jonkun kiinnostavan havainnon jossain, niin parikymmentä autoa suuntaa hirveää vauhtia sinne. Taitaa kuitenkin rdiopuhelimien käyttö olla vain yleistymään päin, samoin matkailijoiden – joita toki mekin yhtäläillä ollaan.

      Tuo oksan takaa kurkistava leijona on itse asiassa vielä pentu, sen voi havaita turkin täplikyydestä. Pentu oli yksinään ja piileskeli pusikon takana. Itsekin pidän tuosta kuvasta.

      Vastaa
  8. Tuli mieleen tuosta unitaudista, että otatteko yleensä myös ei-pakolliset rokotukset trooppisia tauteja vastaan ja käytättekö malarian estolääkitystä esim. Afrikan maissa?

    Vastaa
    • A- ja B hepatiitit ja keltakuume ovat pysyvästi voimassa olevia. Japanin aivotulehdus on meillä aina voimassa. Lavantauti otetaan tosi usein, meningokokki keskisen Afrikan meningiittivyöhykkeelle ja kolera vähän tapauskohtaisesti. Lavantauti ja kolera on mukavia, kun ei tarvitse pistää. Malarian estolääkitys (meillä aina Malarone, vaikka kallein) Afrikkaan pohjoista lukuun ottamatta.

      Tuolla matkalla esimerkiksi oli koko paketti.

      Vastaa
  9. On kyllä kadehdittavan hienoja eläinkuvia. Itse tykkäsin kirahvin kuvasta. En oikein usko että tulee lähdettyä mihinkään safarille, vaikka olenkin miettinyt Afrikkaa matkakohteeksi jonnekin reilun vuoden päähän. Onko ehdotuksia helpoksi vaihtoehdoksi? 😉Rokotuksia en myöskään haluaisi ottaa, en myöskään lääkityksiä, koska keho on muutenkin jatkuvassa hälytystilassa.

    Vastaa
    • Kirahvit ovat omastakin mielestä kivoja, ne eivät myöskään pidä erityisesti ääntä, mikä on mukavaa. Jaa-a, vaikea sanoa. Saharan eteläpuoleisista Manner-Afrikan maista Etelä-Afrikka lienee niitä helpoimpia. Esimerkiksi Kapkaupungissa ei tarvitse edes malarianestolääkitystä ja muutenkin varsin vähän on pakko rokotteita ottaa. Tietysti maa on hyvin erilainen ja huomattavasti kehittyneempi moneen muuhun maahan verrattuna ja fiilis on hyvin erilainen.

      Vastaa
  10. Niin huikeita kuvia, erittäin onnistuneen näköinen reissu! Oliko tsetsekärpäsiä paljon teidän reissulla? Hieman huolestuttavia nuo taudit, mitä vastaan ei voi lääkityksellä tai rokotuksella varautua.

    Vastaa
    • Kiitos! Reissu oli kyllä oikein onnistunut kaikin puolin. 🙂 Ei niitä kokonaisuudessa paljoa ollut. Tuo on ollut muutenkin Afrikassa ainoa paikka, jossa niitä on tullut vastaan, ja olemme Afrikassa aika paljon reissanneet. Niitä oli tuolla muutamassa paikassa ihan kunnon parvi ja kun auton ikkunat olivat auki, niin sisälle tuli joissain paikoissa ihan kymmenittäin, mutta pääasiassa tuollakaan ei ollut lainkaan. Jossain Sambian paikoissa niitä ilmeisesti myös on, mutta aiomme siitä huolimatta joskus tehdä sinnekin pidemmän reissun.

      Vastaa
  11. Upeita eläinkohtaamisia teillä! Minullekin aivan uusi tuttavuus tämä kansallispuisto, kuulostaa kyllä (tsetsekärpäsiä lukuunottamatta) just sellaiselta paikalta missä viihdyttäisiin!

    Vastaa
    • Tuosta tekstistä taitaa välittäyä tsetsekärpäsistä vähän liioitteleva kuva. Niitä oli vain parissa paikassa, mutta silloin niitä oli kyllä valtavasti. Esimerkiksi majapaikkamme ja sen pihapiirissä niitä ei ollut lainkaan. Tykättiin Ruahasta paljon, suosittelut paikalle. Vähän vaikeasti se on kyllä saavutettavissa.

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa