Namibiasta siirryimme Botswanaan ja Okavanko Deltalle. Namibian tapaan Botswana on varsin harvaan asuttu maa, sillä ihmisiä on vain 2,6 miljoonaa asukasta. Maa on myös noin 1,5 kertaa Suomen kokoinen. Botswanassa meitä kiinnosti maan safarikohteet ja etenkin kuuluisa suistoalue Okavango Delta.
Ensikosketus Botswanaan
Meidän Botswanan reissumme alkoi pääkaupunki Gaboronesta, jonne lensimme pienellä potkurilentokoneella. Tällä kertaa oma rinkkanikin löytyi hihnalta, ja safarijärjestäjämme oli meitä lentokentällä sovitusti vastassa, ja vei meidät nopeasti majapaikkaan.
Kello oli vasta noin 12, joten päätimme lähteä käymään keskustassa. Tarkoituksena oli sekä nostaa hieman paikallista rahaa ja käydä syömässä jotain. Ensimmäinen ei onnistunut, sillä pankkiautomaatista ei rahaa saanut ja kahden käymämme pankin mukaan ”käteistä ei nyt ole”. Onneksi käteinen ei mitenkään ollut välttämätöntä. Syömässä kävimme paikallisessa hampurilaisravintolassa, joka osoittautui ihan kelpopaikaksi.
Mokoroajelu Okavango Deltalla
Seuraavana aamuna meillä oli lähtö kohti Okavango Deltaa. Jeepillä kuljimme pieneen savimajoista koostuvaan kylään, jossa tapasimme paikallisista koostuvan opasryhmämme. Heitä johti Doctor-niminen henkilö, jonka mokoroveneeseen me asetuimme. Muut kuljettivat mokoroveneissään tavaroita. Me Marikan kanssa saimme rentoutua ja katsella maisemia. Kuljimme pitkin uomia, joiden reunoilla kasvoi korkeaa heinää.
Tällöin sattui kuitenkin yksi pahimmista vaaratilanteista Afrikan matkoillamme. Meidän veneemme oli saattuen viimeinen. Ensimmäiset veneet ohittivat nukkuvan virtahevon aivan lähietäisyydeltä. Tämä pillastui ja lähti vauhkona juoksemaan uomaa pitkin suoraan meitä kohti. Kuulimme varoitushuutoja, ja huomasimme Doctorin selvästi hätääntyvän. Hän sai melottua meidät sivu-uomaan ja sieltä piiloon heinikkoon ja käski meidät hyppäämään heinäsaarekkeelle kyyryyn. Näin täpärästi vältimme sen, että olisimme tallautuneet jopa kolme tuhatta kiloa painavan virtahevon alle.
Marikan jalat eivät kantaneet kunnolla pelokkaan hetken jälkeen ja jouduin taluttamaan hänet takaisin mokoroon. Täytyy todetä, että itsekin pelästyin melkoisesti. Paikallisia kuolee Okavangolla silloin tällöin virtahepojen hyökkäyksiin.
Loppu venematka sujui rauhallisesti. Näimme jopa kirjoantiloopin (bushbuck), joka juoksi nopeasti suistolla kasvaneiden puiden suojaan. Olemme safareilla toisinaan nähneet kirjoantilooppeja, mutta aiemmin saaneet vain melko kehnoja valokuvia. Ne tuntuvat olevan varsin ujoja eläimiä, niin tälläkin kertaa.
Okavango Delta – kävelysafari
Okavangolla meillä oli tarkoitus tehdä muutama kävelysafari. Pidimme niistä valtavasti. Doctor ja toinen paikallisoppaista näytti meille eläinten jälkiä ja opettelimme tunnistamaan jätöksistä kyseisen eläimen lajia ja sukupuolta. Näimme mukavasti myös itse eläimiäkin, melko kaukaa tosin. Norsut nähdessämme siirryimme heti kauemmaksi turvallisuussyistä. Oppaillamme ei ollut aseita mukana.
Norsujen lisäksi näimme antilooppeja, seeproja ja erilaisia lintuja, kuten harmaatokon (African grey hornbill).
Pääsimme itsekin kokeilemaan melomista mokoroveneellä. Se ei todellakaan ollut aivan yhtä helppoa, miltä se veneessä makoillessa näytti. Pikkuhiljaa harjoitellessa homma kuitenkin alkoi sujumaan, ja oikeastaan vaikuttamaan varsin näppärältä tavalta liikkua matalissa kanavissa. Pääsimme molemmat harjoittelemaan ja tykästyimme hommaan.
Ensimmäisen päivän kruunasi kaunis auringonlasku. Illalla vielä ihastelimme leiristämme taivaalla näkyvää linnunrataa.
Telttasafarilla tapahtuu
Täällä sattui myös mielenkiintoinen episodi yöllä. Me nimittäin nukuimme teltoissa. Yöllä kuului kovia ääniä, mutta se kuuluu Afrikassa asiaan. Aamulla herättyämme saimme kuulla, että suihkuun ei valitettavasti pääse, myös wc-käyntiä saisi hetken odottaa. Suuri osa leiristä oli nimittäin tuhottu. Norsu tai useampi oli käynyt laittamassa leiriämme uuteen uskoon. Onneksi kaikkien teltat oli jätetty rauhaan, joten mitään pahaa ei käynyt.
Melominen takaisin sujui ilman kommelluksia. Näimme jopa jälleen yhden kirjoantiloopin, mutta valitettavasti vain vilaukselta.
Retki Okavango Deltalla oli oikein kiva, ja jäi positiivisella tavalla mieleen. Täältä matkamme jatkui kohti varsinaista Okavangon safarikohdettamme, jonne matkaa oli useampi tunti. Siirtyessämme jeepillä seuraavaan leiriimme, teimme vielä muutaman erityisen havainnon: vakavasti loukkaantuneen norsun, näyttävän liki-antiloopin (lechwe) ja lopuksi näimme vielä leijonien metsästämän afrikanpuhvelin. Sellaista ei näe usein, sillä leijonatkin kunnioittavat vaarallisia afrikanpuhveleita. Ehkäpä kyseessä oli ollut jotenkin sairas yksilö.
Parin päivän ensisafarimme Okavango Deltalla oli kaikin puolin ikimuistoinen. Oletko sinä käynyt Okavango Deltalla tai kiinnostaisiko paikka?
Sinua saattaisi kiinnostaaa myös nämä:
22 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Voi tuota norsua, sydäntä särkevä näky 😢 Ja huh, hurja kohtaaminen virtahevon kanssa. Ne on kieltämättä kunnioitusta herättäviä ja jotenkin äärettömän mielenkiintoisia otuksia. Onneksi ei käynyt mitään, ja Marikakin toipui järkytyksestä 🙂
Oli kyllä onni, että mitään ei tapahtunut kuitenkaan. Itsekin pelästyin ihan toden teolla ja niin kyllä muutkin henkilöt. Hieno tuo suistoalue oli joka tapauksessa ja kiva olisi käydä uudestaankin.
Siinä vaiheessa kun paikallisetkin pelästyy jotain niin alkaa kuumottelemaan itsekin
Näinhän se on. Siinä kohtaa ymmärtää, että olisi voinut käydä huonosti.
Olipa jännittävä safariretki. Virtahevot ovat tosiaan malariaa levittävien hyttysten jälkeen Afrikan vaarallisimmat eläimet ihmisille. Tuli heti mieleen myös mahdolliset krokotiilien tapaamiset, kun liikuitte pienillä veneillä. Oliko siellä vaaraa sellaisten kohtaamisesta?
Minua ei taitaisi enää saada tuollaisille retkille, mutta kiva on katsella kuvia ja lukea kokemuksistanne.
Heh, itse en edes miettinyt tuolla krokotiilejä, mutta kyllä niitäkin siellä varmasti oli. Mutta oli kyllä mukava retki ja sanoisin kyllä, että sinäkin tykkäisit.
Aikamoinen tuo virtahepokuvio. Olen siitä lähtien kun ensimmäisen kerran Afrikassa kävin ymmärtänyt, että nuo ovat mantereen vaarallisimpia otuksia, malariahyttysten ohella, joten enpä haluaisi joutua moisen tielle. Ettepä tietysti tekään! Okavangolla toisen leirimme pihapiirissä tapasi iltaiseen ja öiseen aikaan oleskella yksi ilmeisen ”tunnettu” virtahepo eikä leirin alueella sitten pimeään aikaan saanutkaan liikkua ilman, että joku henkilökunnasta saattoi Sinut teltasta ravintolaan tai toiseen suuntaan. Maalla kun nuo liikkuvat, niin vasta oikein tajuaa miten isoja ne ovat!
Joo, tuo virtahepo kyllä säikäytti ihan todenteolla ja siinä olisi voinut käydä huonosti. Onneksi opas oli valppaana. Ja kyllä, ei sitä oikein käsitä minkä kokoisia otuksia ovat, kun suurin osa ruumiista on veden alla. Noin se on, että vaarallisimpia taitavat olla, jota usein on vaikea ymmärtää, kun niitä jossain lammessa katselee.
Ihan kamalat tilanteet. Vielä tuo telttaleirin viereisen alueen tuhoaminen. En varmaan olisi enää sen jälkeen relannut ”ei kaksi ilman kolmatta”-ajatuksella.
No kyllä, tuo virtahepokohtaaminen oli tosiaan älyttömän pelottava. Telttaleirin tuhoaminen näkyi sitten vasta jälkikäteen, joten sitä ei samalla tavalla tietenkään siinä kohtaa pelästynyt. Huonosti siinäkin kyllä olisi voinut käydä.
Hui kamala! Tuntui, että sydän jätti lyönnin väliin tuosta virtahevosta ihan vain tämän postauksen lukemalla. Olisin varmaan kääriytynyt tuon jälkeen veneen pohjalle palloksi odottamaan, että pääsen pois luonnon keskeltä… Onneksi myös telttareissulla oli hyvää tuuria ja eläimet jättivät majoitteet rauhaan. Toki luonnossa liikuttaessa eläimet kuuluvat asiaan, mutta toivoo ehkä itse tutustuvansa niihin hieman kauemmalta etäisyydeltä.
Oli kyllä yksi pelottavimmista asioista ikinä. Yleensä virtahevot ovat vaan paikallaan, mutta tuli kyllä ilmi, että liikkuvat ärsyynnytettyinä todella nopeasta. Ei tuolla yleensä mitään ikävää satu, mutta tosiaan nyt oli kaksi vaaratilannetta samalla reissulla, huh.
Siis ompahan ollut jännitystä matkassa. Voi Marika.. minulla olisi ihan takuulla ollut sama tilanne jalkojen kanssa. Ehkä olisin tarvinut myös jotain nitroja. Ja tuo leirin tuhoaminen kuulostaa kyllä kanssa aika pelottavalle. Onneksi kaikki kuitenkin meni lopulta hyvin ja saitte mahtavia kokemuksia ja muistoja tältäkin matkalta.
Minuakin pelotti ihan valtavasti, mutta oli pakko esittää Marikalle, että ”ei tässä mitään”. Leirin tuhoamisessa olisi myös vainut tosiaan käydä huonosti, mutta onneksi sitä silloin nukkui. JA kyllä, paljon tuoltakin matkalta jäi muistoja – pääasiassa hyviä.
Huh aikamoisia tilanteita sattunut kohdalle! Villieläinten kohdalla ei toki koskaan tiedä, miten saattavat reagoida. Kommentoivatko järjestäjät, että miten he pyrkivät pitämään esimerkiksi leirin turvallisena?
Oli kyllä aikamoinen kokemus, pelottavin mitä on tullut vastaan. Varsinaisesti järjestäjien kanssa ei tuolla oltu tekemisissä, vaan ”retkikuntamme” koostui paikallisen kylän asukkaista. Nuotiolla pyritään pitämään villieläimet poissa leiristä. Lisäksi meille oli annettu suulliset ohjeet, miten tarvittaessa tulee toimia, jos leiriin tulee isoa meteliä.
Hui kamala mikä tilanne virtahevon kanssa. Onneksi selvisitte säikähdyksellä.
On kyllä todella mielenkiintoinen safarimatka. Viihtyisin varmasti!
Onneksi tosiaanaan selvittiin säikähdyksellä. Tuo oli todella pelottava kokemus. Mutta muutoin kyllä viihdyttiin hyvin.
Ihan järkyttävää luettavaa nuo virtahepojutut ja leirin tuhoaminen. Itse en pystyisi lähtemään tuollaiseen paikkaan. Olette kyllä rohkeita! Koitin kelata mahdollisimman nopeasti kuvat kärsivistä eläimistä, en kestäisi nähdä sellaistakaan.
Upeita kuvia ja varmasti hienoja elämyksiä noista paikoista saa. Ja ihana kuva Marikasta melomassa.
Kaipa me olemme jossain määrin rohkeita, mutta eipä tällaisia asioita tullut mieleenkään. Marika on kuvissa harmittavan harvoin, itsekin tykkään tuosta kuvasta todella paljon.
Siis apua tuo virtahepokohtaus, aivan hyppäsi sydän kurkkuun pelkästään tekstiä lukiessa! Jäikö siitä mitään kammoa/traumaa, että aloitte jotenkin välttelemään villieläimiä? Tai useinhan niihin pidetään muutenkin turvaetäisyydet mutta tuo pääsi yllättämään… Onneksi ei käynyt mitenkään! <3 ja ei olis ollu yöllä ollu kovin mukavaa, jos elefantti olis astunut teltan päälle, hyi kamalaa :S Näin muuten pari yötä sitten unta, että lensin Botswanaan 😀 pitikö tuolla muuten olla jotain erikoisrokotuksia?
Olihan se aikamoinen tapaus, minä esitin Marikalle, että eihän tässä mitään, vaikka olin aivan yhtä kauhuissani. Ei jäänyt mitään kammoa tai traumaa, mutta ymmärrystä kyllä, että kannattaa olla varovainen. Hyvä uni, tuonne kyllä kannattaa mennä. Mutta kyllä, rokotuksia pitää olla, ja en ilman malarian estolääkitystä tuonne lähtisi edes kuivalla kaudella (jolloin hyttysiä ei juuri ole).