Hwangen kansallispuisto sijaitsee Zimbabwessa, ja se on maan suurin ja suosituin kansallispuisto. Hwange on helposti saavutettavissa Victorian putouksilta. Kuuluisa Hwangen kansallispuisto on varsinkin norsuista, joita on valtavat määrät. Erityisen paljon, sadoittain, niitä näkyy kuivalla kaudella. Silloin ne kerääntyvät vesipisteille juomaan, mutta niitä näkyy muuhunkin aikaan runsaasti toisin kuin esimerkiksi Namibian Etoshassa.

Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe

Hwangen kansallispuiston eläinhavainnot

Näkee Hwangen kansallispuistossa muutakin kuin norsuja. Itse asiassa on mahdollista nähdä koko ns. Big Five, eli norsu, afrikanpuhveli (ovat norsujen tapaan erittäin runsaslukuisia), leijona, leopardi ja sarvikuono (sekä pensassarvikuono black rhino että isosarvikuono white rhino), vaikka sarvikuonot ovatkin Hwangessa erittäin harvinaisia.

Painted dog sanctuary, Zimbabwe
Ivory Lodge, Zimbabwe

Muitakin eläimiä näiden lisäksi Hwangen kansallispuistossa luonnollisesti näkyy. Kirahveja on paljon, samoin seeproja ja gnuantilooppeja, jotka usein viihtyvät yhdessä. Myös epätavallisia, ja mahtavia, antilooppeja, kuten naamioantilooppi (roan) ja musta-antilooppi (mustahevosantilooppi, sable), keihäsantilooppi (gemsbok) ja kudu on mahdollista nähdä. Samoin täplähyeenat viihtyvät Hwangessa. Hyvällä tuurilla on mahdollista nähdä myös gepardeja ja villikoiria.

Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
musta-antilooppi, Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
musta-antilooppi, Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Ivory Lodge, Zimbabwe

Antiloopeista onnistuimme Hwangen kansallispuistossa näkemään edellä mainittujen lisäksi muun muassa vesiantilooppeja (waterbuck), kirjoantiloopin (bushbuck), puna-antilooppeja (punagaselli, steenbok) ja impaloita.

Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe

Hwangen kansallispuisto – paras aika matkustaa

Paras aika matkustaa Hwangeen on heinäkuusta lokakuuhun, kuivan kauden keski- ja loppupuolella, sillä tällöin on paras aika katsella villieläimiä. Paitsi että villieläimiä kerääntyy tällöin harvoille vesipisteille, puissa ei myöskään ole lehtiä estämässä näkyvyyttä. Toisaalta, lintuja näkee parhaiten kesäkuukausina marraskuusta maaliskuuhun, kun paikalla on myös muuttolintuja.

Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe

Nyrkkisääntönä kausien hyvistä ja huonoista puolista voisi sanoa, että huhtikuusta lokakuuhun hyvinä puolina on, että villieläimiä on helpompi havaita, taivas on pilvetön, malariariski on olematon ja kuumuus on siedettävämpi (meidän lokakuussa ollessamme päivät olivat kyllä todella kuumia). Huonoina puolina voisi mainita kuivuuden aiheuttaman pölyisyyden, ja sen, että aamut todella ovat hyytäviä.

Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe

Marraskuun ja maaliskuun välisen ajan hyvinä puolina voisi mainita vehreyden, sen että hinnat ovat edullisempia, monet kasvinsyöjät synnyttävät silloin ja lintuja on runsaasti. Huonoina puolina voisi mainita, että jotkin tiet muuttuvat ajokelvottomiksi, eläimiä näkee hankalammin, on todella kuumaa ja jotkin leirit ovat suljettuina.

norsuja, Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
norsuja, Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
norsuja, Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe

Ivory Lodge

Majapaikkamme oli varsin hieno, Ivory Lodge nimeltään. Hinta ei varsinkaan kuivalla kaudella ole edullinen, 495 $/henkilö. Puitteet kuitenkin olivat upeat ja pääsimme katsomaan lähietäisyydeltä norsuja majapaikkamme pihapiirissä olleessa juomapaikassa. Lisäksi hintaan kuului kaikki: ruoat, safariajot ja paikalliset juotavat. Alue myös oli oikein upea.

Ivory Lodge, Zimbabwe
Ivory Lodge, Zimbabwe
Ivory Lodge, Zimbabwe
Ivory Lodge, Zimbabwe

Hwangen kansallispuiston aktiviteetit

Pääosalle Hwangen alueella vieraileville opastetut safarit ovat luonnollisesti pääasiallinen aktiviteetti, ja käytännössä nämä sisältyvät aina majoituksen hintaan. Monesti kävelysafareita on myös tarjolla. Me ei niitä Hwangessa koitettu, mutta tykättiin tekemistämme kävelysafareista Botswanan Okavango Deltalla oikein paljon.

Myös yöajoja on joissain paikoissa tarjolla, kuten Ivory Lodgessa, mutta me emme tällä kertaa osallistuneet sellaisellekaan. Nämäkin ovat suositeltavia, sellaisesta on kokemusta Etelä-Afrikan Krugerista.

Myös omatoimiset safarit ovat helppoja, ja monilla teillä on mahdollista ajaa tavallisella autolla.

Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe
Hwangen kansallispuisto, safari Zimbabwe

Miltä Hwange mielestäsi kuulostaa?

20 Kommentit

  1. Victorian putoukset ja tämä – juuri nyt on löytynyt bucket listaan taas yksi kohde lisää. Rentouduin jo kuvianne katsellen, mikä elämys livenä ollutkaan!

    Vastaa
    • Victorian putoukset ovat myös erittäin hieno kohde, niistä tulee juttua parin viikon kuluttua. Hwange on todella näppärä yhdistää siihen. Lyhyt välimatka, erinomaiset puitteet ja mainiot oppaat!

      Vastaa
  2. Oliko tuo hinta siis per yö kahdelta? Nuo ovat kyllä sellaisia kokemuksia, joista mieluusti maksaa extraa. Victorian putoukset ovat Marin tavoin meidänkin toivelistalla 🙂

    Vastaa
    • Joo, oli per kahdelta. Ei halpaa silti, mutta oli todella upea kokemus. Englantiahan tuolla puhutaan äärettömän hyvin, infra on varsin hyvässä kunnossa, joten varsin näppärä paikka safarimatkalle! Ja tietysti nuo Victorian putoukset kannattaa joskus käydä joka tapauksessa katsomassa!

      Vastaa
  3. Hinta saattaa alkuun vaikuttaa korkealta, mutta toisaalta, jos siihen kuuluu ateriat ja safariretket, niin ei se lopulta olekaan kovin kallis. Nuo on muutenkin sellaisia matkoja, etten itse välttämättä viihtyisi kovin mielelläni missään hatarassa kupoliteltassa, joka on helposti eläinten raadeltavissa ja riepoteltavissa.

    Vastaa
    • Kyllä, mutta tosiaan, nuo ovat sellaisia kokemuksia, että niistä mielellään maksaa. Ei tuollaisia muualla pääse kokemaan. Niissä teltoissakin on joskus oltu ja kyllähän ssinä oma jännitys tosiaan on käsillä 😀

      Vastaa
  4. Oli varmasti upea kokemus, kun näki eläimiä tuollaisia määriä eikä hinta ollut todellakaan paha, kun ottaa huomioon, mitä se sisälsi. Hienolta näytti tuo majapaikkakin. Miten sähkö tuotettiin tuolla, auringollako? Sähköä käyttäviä koneita näytti huoneessa olevan useita.

    Vastaa
    • Oli toden totta hieno kokemus ja samaa mieltä, että ei hinta ollut lainkaan mahdoton. Hyvä kysymys tuo sähköntuotanto, eipä tullut asiaa ajateltua. Ei siellä kyllä mitään aironkopaneeleja näyttänyt olevan.

      Vastaa
  5. Mun ensimmäinen ajatus oli myös, että huhhei onpas kallista. Mutta toisaalta, kun hetken miettii (ja tajuaa, mitä kaikkea hinta sisältää), niin ei se sitten loppupeleissä niin pahalta tunnukaan 🙂

    Tällainen reissu olisi ihan unelma, ja toivottavasti pääsen sen joskus toteuttamaan!

    Vastaa
    • Safarit eivät tosiaan usein edullisimmasta päästä ole, mutta ovat kyllä ihan huikeita elämyksiä, jotka myös pysyvät mielessä. Toivottavasti pääset vastaavan reissun joskus vielä toteuttamaan!

      Vastaa
  6. Ihan kivasti eläimiä. Zimbabwessa ollessa harkitsimme safarille menoa mutta jätimme väliin. Olisi sittenkin kannattanut tehdä retki. Mutta kun Krugerissa olimme nähneet jo paljon.

    Vastaa
    • Kivasti niitä tuolla tosiaan näkyi ja jokseenkin eri lajeja kuin monessa muussa paikassa. Jotenkin nämä safarit vain ovat omaan mieleen, aina kiinnostavia päiviä tiedossa!

      Vastaa
  7. Norsuja olisi kyllä hienoa päästä joskus näkemään. Ja jos tälläiseen voi yhdistää Victorian putoukset, niin siinähän on jo aivan huikea paketti. Olen katsellut valmismatkoja safarille, koska omatoimisesti en halua lähteä. Ovathan ne kalliita ja jos yön hinta on tuota luokkaa majoituksessa niin kyllähän sen ymmärtää. Vaikkakin, kuten edellä todettiin hintaan kuului sitten muutakin.

    Vastaa
    • Tuolla kyllä taatusti pääsisi näkemään norsuja. (Suomen) syksyllä varsinkin niitä on ihan valtavat määrät. Iso suositus Hwangelle, erinomaiset puitteet, oppaat ja valtavasti eläimiä!

      Vastaa
  8. Tuo mitä kaikkea noiden lodgehen vuorokausihintaan, paitsi Hwangessa, myös esimerkiksi Okavangossa kuuluu, on kyllä ihan toista luokkaa kuin perinteinen hotelli ja ehkä aamiainen, kaikki safarit, kaikki ateriat ja vielä välipalat ja juomatkin.

    Vastaa
    • Juu, tämä on totta, että kaikki tosiaan kuuluu hintaan. Myös palvelu ja puitteet on aina ihan huippuluokkaa. Noissa tosiaan viihtyy!

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa