Maui on pinta-alaltaan Havaijin toiseksi suurin saari Big Islandin jälkeen. Sen pinta-ala on 1 883 neliökilometriä, eli yli viisi kertaa Big Islandia vähemmän. Asukkaita saarella on noin 150 000, joten se on asukasluvultaan Havaijin kolmanneksi runsain Oahun ja Big Islandin jälkeen. Mauin saarella meitä kiinnosti erityisesti Haleakalā-tulivuori ja sen ympärillä oleva kansallispuisto, snorklaus sekä Road to Hana -reitin ajaminen. Saavuimme Big Islandilta Mauin saarelle juuri ennen pimeän tuloa, joten ensimmäisen iltana emme pikaisen ruokapaikan etsimisen lisäksi ehtineet juuri muuta tekemään.

snorklaus Kealakekua, Big Island, Havaiji
snorklaus Kalahu'u, Big Island, Havaiji
Ke’anae, Road to Hana, Maui, Havaiji

Road to Hana

Ensimmäisenä aamuna päätimme ajaa Road to Hana -reitin. Koska olimme päättäneet ajaa reitin yhdessä päivässä, oli meidän lähdettävä liikkeelle hyvin aikaisin. Road to Hana on 105 kilometrin mittainen reitti, jossa sanotaan olevan 620 mutkaa ja 59 siltaa. Silloista 46 on yksikaistaisia. Käytännössä tie on koko ajan hyvin kapea ja mutkittelee maisemien läpi. Tien ajaminen yhteen suuntaan kestää ilman pysähdyksiä keskimäärin kolmisen tuntia.

Road to Hanasta on hyvä huomioida, että moni paikallinen asuu alueella, joten tämä on syytä ottaa ajaessa huomioon ja pyrkiä häiritsemään paikallisten liikennettä mahdollisimman vähän. Silloilla on kiellettyä pysähtyä eikä tiellä saa kävellä. Muutenkin kielletyssä paikassa pysäköinnistä uhkaa 200 dollarin sakko.

Road to Hana, Maui, Havaiji
Road to Hana, Maui, Havaiji

Reitti on mahdollista ajaa kahdella eri tavalla. Joko edestakaisin kuljettavana reittinä, jolloin edellä mainitun 105 kilometrin matkan ajaa takaisin toiseen suuntaan. Myös ympyräreitti on mahdollinen, mutta lukemamme perusteella tiet saattavat tällöin olla todella huonossa kunnossa, emmekä itse valinneet sitä vaihtoehtoa.

Road to Hana, Maui, Havaiji
snorklaus Kealakekua, Big Island, Havaiji

Road to Hana -reitin alku

Road to Hana alkaa virallisesti Paia nimisestä kaupungista. Ensimmäinen varsinainen pysähdyspaikka on Ho’okipa niminen ranta. Tässä pysähdyspaikassa erityistä on ensinnäkin surffarit, joita on runsaasti, ja aallot parhaimmillaan massiivisia. Näiden katsominen osoittautui varsin mukavaksi puuhaksi. Lisäksi viehätyksenä on liemikilpikonnat (green turtle), joita rannalla usein näkyy.

Ho'okipa-ranta, Road to Hana, Maui, Havaiji
Honaunua Bay, snorklaus Big Island Havaiji
Honaunua Bay, snorklaus Big Island Havaiji
Ho'okipa, Road to Hana, Maui, Havaiji

Road to Hana – Twin Falls

Seuraava pysähdys on nimeltään Twin Falls. Tämä on erittäin suosittu paikka, ja vesiputouksille on 10 dollarin pääsymaksu. Kello 10-14 (suosituin aika) välillä voi olla vaikea löytää parkkipaikkaa, ja paikalla kannattaakin olla ilman muuta ennen sitä.

Nimensä mukaisesti alueella on kaksi vesiputousta. Upper Falls, jonne on matkaa 1,5 kilometriä/suunta ja Lower Falls, jonne puolestaan on vain parin minuutin matka parkkipaikalta. Upper Falls on myös helposti saavutettavissa, joskin polku voi paikoitellen olla veden peitossa. Putouksilla on mahdollista myös halutessaan uida.

Twin Falls, Road to Hana, Maui, Havaiji
Twin Falls, Road to Hana, Maui, Havaiji

Bambumetsä

Teimme nopean pysähdyksen myös Huelo-näköalapaikalla, josta oli hienot maisemat. Lisäksi paikalla myytiin jäätelöä. Pidemmän pysähdyksen teimme bambumetsän kohdalla, jota lähdin tutkimaan tällä kertaa yksinäni. Mielenkiintoinen paikka, jossa risteäviä polkuja oli useampia eikä mitään virallista reittiä varsinaisesti ollut. Bambumetsässä oli kiva kulkea ja lisäksi siellä oli kaunis vesiputous.

Huelo lookout, Road to Hana, Maui, Havaiji
bambumetsä, Road to Hana, Maui, Havaiji
bambumetsä, Road to Hana, Maui, Havaiji

Road to Hana – Waikamoi

Seuraava pysähdyksemme oli nätti Waikamoi-vesiputous. Pysähdyimme myös patikoimaan Waikamoi Ridge -reitin. Patikka on 1,3 kilometrin mittainen, ja sen kulkee varsin nopeasti. Reitti kulkee eukalyptusmetsässä, mutta se ei tarjoa erityisiä näkymiä. Lisäksi reitti saattaa olla välillä mutainen. Toisaalta reitin kulkemiseen ei mene kauaa, mutta se ei siis kuulu mielestämme Road to Hanan tärkeimpien pysähdysten joukkoon.

Waikamoi Nature Trail,, Road to Hana, Maui, Havaiji
Waikamoi Nature Trail,, Road to Hana, Maui, Havaiji

Road to Hana -reitin arboretumit

Tämän jälkeen vastaan tuli Garden of Eden Arboretum. Sen jätimme väliin, mutta pysähdyimme sielläkin parkkipaikalla ja ostimme siellä olevasta kioskista limut ja ihastelimme paikalla olevia riikinkukkoja. Paikkaan tutustumiseen sanotaan menevän noin tunti, ja siellä on esimerkiksi eksoottisia trooppisia kasveja, luontopolkuja ja Jurassic Park -elokuvan kuvauspaikka.

Kaumahina State Wayside -puistossa pysähdyimme katselemaan näköaloja, mutta emme tutkineet puistoa sen pidempään.

venetaksi Perämeren kansallispuistoon

Ke’anae Arboretumin jätimme toisen arboretumin tapaan väliin, mutta poikkesimme siellä paluumatkalla. Ke’anae Arboretumiin on vapaa pääsy, ja yksi kohokohta on sateenkaarieukalyptuspuut. Arboretumin polku on lyhyt, vain kilometrin mittainen.

Keanae Arboretum, Road to Hana, Maui, Havaiji
eukalyptyspuu
eukalyptyspuu
eukalyptyspuu

Syöminen Road to Hana -reitin varrella

Kuuluisa pysähdyspaikka on Aunty Sandy’s Banana Bread (avoinna kello 8.30-14-30), josta ilmeisesti saa erinomaista banaanileipää. Jonot näyttivät todella pitkiltä emmekä olleet nälkäisiä, joten päätimme jatkaa pysähtymättä matkaa. Lyhyen kierron Ke’anae-tielle kuitenkin teimme, sillä siellä on banaanileipien ostamisen lisäksi mahdollisuus ihailla kauniita kivikkoisia rantamaisemia.

Road to Hana -reitin loppupuolella, Koki-rannalla olevasta kojusta ostimme syötäväksi havaijilaista huli huli -kanaa.

Ke’anae, Road to Hana, Maui, Havaiji
huli huli -kana

Road to Hana -reitin varrella on useita vesiputouksia

Wailua Valley State Wayside Lookout on nimensä mukaisesti näköalapaikka, jossa kannattaa pysähtyä. Se tarjoaa näkymät pieneen Wailuan laaksoon. Näköalapaikalle vievät portaat, jotka ovat parkkipaikan oikealla puolella.

Heti perään sijaitsee Upper Waikani -vesiputous (kutsutaan myös Three Bear -vesiputoukseksi), jolle on hieman haastava päästä, sillä parkkialuetta ei ole.

Wailua-laakso, Road to Hana, Maui, Havaiji
Upper Waikani -vesiputous, Road to Hana, Maui, Havaiji

Tämän jälkeen tulee jälleen vesiputous, Pua’a Ka’a-putous. Oikeastaan kyseessä on kaksi vesiputousta, joiden luokse on helppoa päästä. Täällä on myös piknikpöytiä, joten paikka on hyvä evästaukoa varten. Pysähdyksemme aikana näimme ihmisten käyvän vesiputousten alla olevassa lammessa uimassa.

Pua'a Ka'a -vesiputous, Road to Hana, Maui Havaiji
Pua'a Ka'a -vesiputous, Road to Hana, Maui Havaiji

Laavatunneli

Vesiputousten jälkeen oli vuorossa yksi meidän suosikeistamme, laavatunneli. Hanan laavatunneli on Mauin suurin ja helpoiten saavutettavissa oleva laavatunneli. Se on kuitenkin melko kallis, 15 dollaria/henkilö, mutta mielestämme kokemus oli sen arvoinen. Mukaan saa taskulampun ja kartan. Edestakaisin matkaa kertyy noin 800 metriä. Road to Hanan varella oleva laavatunneli on avoinna kello 10.30-16.

laavatunneli, Road to Hana, Maui Havaiji
laavatunneli, Road to Hana, Maui Havaiji
laavatunneli, Road to Hana, Maui Havaiji

Road to Hana -reitin rantoja

Seuraavana vastaan olisi tullut Wai’napanapa State Park. Valitettavasti sinne olisi pitänyt olla liput varattuna aiemmin, joten emme päässeet vierailemaan siellä. Suurinta osaa ihmisistä kiinnostaa täällä ilmeisesti erityisesti musta hiekkaranta, mutta meitä olisi kiinnostanut erityisesti siellä oleva meriluola ja ylipäätään rannikkomaisemat. Pääsymaksu rannalle on 5 dollaria/henkilö, jonka lisäksi joutuu maksamaan 10 dollarin parkkimaksun. Aikaa täällä menisi käsittääkseni vähintään tunti.

Wai’napanapa State Parkin jälkeen vuorossa on kaksi rantaa, Koki Beach Park ja Hamoa Beach, jotka olivat molemmat todella hienoja. Koki-ranta on väriltään punertava ja siellä on paljon tuhkaa ja laavakiveä. Hamoa-ranta näyttää tavanomaisemmalta, mutta omaa varsin dramaattisen profiilin.

Koki-ranta, Road to Hana, Maui Havaiji
Koki-ranta, Road to Hana, Maui Havaiji
Hamoa-ranta, Road to Hana, Maui Havaiji

Reitin loppupuolella tulee vastaan kenties koko reitin kaunein ja valokuvatuin vesiputous, Wailua-putous. Paikalta löytyy pysäköintialue ja vesiputousta pystyy ihailemaan sillalta. Wailua-vesiputous on yli 24 metriä korkea. Putoukselle on mahdollista mennä myös uimaan.

Laavatunnelien ohella meidän mielestämme Road to Hanan kohokohta oli meidän viimeinen pysähdyksemme, Kīpahulu-alue. Ne lisättiin vuonna 1969 Haleakalan kansallispuistoon. Näistä reiteistä kirjoitamme kuitenkin myöhemmin oman juttunsa.

Wailua-vesiputous, Road to Hana, Maui Havaiji

Onko Road to Hana sinulle tuttu?

26 Kommentit

  1. Niin ihania suomalaiseen korvaan nuo havaijilaiset nimet ja sanat! 😀 Huli huli kana ja Wai’napanapa.

    Taas tuli mieleen Lanzaroten visiittimme tuosta laavatunnelista. Ja onpahan kauniita nuo vesiputoukset ja luonto muutenkin.

    Vastaa
    • Heh, no joo. Huli huli kanan kyllä muistaa, mutta huh huh vaikka jotain kalojen nimiä, yritäpä lukea saati muistaa niitä!

      Havaijilla oli useita laavatunneleita, mutta tuo oli lopulta ainoa, jossa kävimme. Muutenkaan en taida muulloin olla käynyt laavatunnelissa.

      Tuo luonto oli kaunista, juurikin vesiputoukset, mutta myös rannat ja alueen yleinen vehreys!

      Vastaa
  2. Kun näitä kuvia ja tunnelmia katsoo, niin ehkä kannattaisi pyörtää oma päätös olla menemättä Havajille (liian kaukana, ei muuta syytä😅). Hintataso kyllä varmasti korkea?

    Vastaa
    • Heh, ehkä kannattaa?! Kaukana se kyllä on, mutta Yhdysvaltojen länsirannikolta matka ei sitten enää olekaan pitkä. Maisemat siellä on todella kauniita!

      No joo, hintataso on kyllä varsin korkea, mutta omilla valinnoilla voi vaikuttaa siihen, mikä matkan hinta lopulta tulee olemaan.

      Vastaa
  3. Automatkailua rakastavana tuo Road to Hana kuulosti ja näytti kyllä houkuttelevalta. Mut oliko se siis niin, että vaikka tien varrella olisi ollut kuinka valokuvauksellinen maisema, niin siitä ei saa jäädä ottamaan valokuvaa pysähtymällä hetkeksi? Vai oliko se käytänössä niin, että kaikkiin vähänkin kiinnostaviin kohtiin oli tehty parkkipaikka + jokin turistikohde?

    Aloin kanssa miettimään tota, et joka paikkaan on pääsymaksu. Tolle reilu 100km reitille tulee äkkiä hintaa, jos haluaa joka päikkaan pysähtyä 🙂 Noh, lomalla ei lasketa vai miten se oli.

    Vastaa
    • Joo, tuo oli hieno tie, ja hyviä kysymyksiä! Kyllä se käytännössä oli niin, että ainakin suurimmaksi osassa kiinnostavia kohteita oli parkkipaikat. Reitti tosin on suosittu ja parkkipaikat välillä todella pieniä, niin saattavat olla täynnä. Tällöin ei auta kun ajaa ohi, sopivassa kohtaa käännös takaisin ja uusi yritys. Me esim. ehdimme näkemään käytännössä kaiken oleellisen, lukuun ottamatta tuota State Parkia, joka olisi vaatinut etukäteisvarauksen.

      Suurin osa tuolla oli ilmaisia kohteita. Näen tuon itse asiassa päin vastoin hyvin edullisena retkenä (kymppejä) – erityisesti suhteessa matkan kokonaiskustannuksiin, eli lennot, majoitukset jne.

      Vastaa
  4. Tämä reitti ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Jos matkustaisin joskus Havaijille, niin varmasti harkitsisin reitin ajamista. Ruuhkaisuus ei tosin houkuttele, mutta ehkä siihen voisi jonkin verran vaikuttaa matkan ajankohdalla.

    Vastaa
    • Olen varma, että pitäisit reitistä! Ruuhkaisuus ei tosiaan houkuttele, mutta varsinkin noilla pysähdyksissä sai olla mukavan rauhassa, varsinkin jos löysi parkkipaikan välillä varsin pieniltä parkkialueilta – ja me kyllä löysimme!

      Vastaa
  5. Ihania nuo paikkojen nimet, minulla jäisi varmaan pyörimään ne päähän, kuten Sri Lankassakin. Hawaiji ei ole ollenkaan tuttu, joten mukava päästä matkaamaan teidän kanssa sinnekin.

    Vastaa
    • Heh, itselleni nuo nimet tuotti lähinnä päänvaivaa.😃 Monelle Havaiji ei ole tuttu, niin kaukanakin se on, mutta hieno matkakohde kyseessä!

      Vastaa
  6. Kuvat ja kertomus houkuttelevat Hawaijille, taitaa olla vähän pitkä matka ukulelen ostoon. Se on ollut yksi syy haluta tuohon suuntaan maailmaa… Juha

    Vastaa
  7. Hauskoja ja suomalaiseenkin suuhun sopivia nuo monet paikan nimet 🙂 Hawaiji on itselle täysin vierasta seutua, enkä ole sinne lähivuosina matkustamassa, joten kiva päästä nojatuolimatkalle teidän mukana 🙂

    Vastaa
    • Jotkut sopii suomalaiseen suuhun, mutta osa on käsittämättömän vaikeita! Havaiji varmaan on aika monelle vieras ellei ole reissua sinne suunnitellut. On kuitenkin hieno paikka mielellään siellä vierailisi toisenkin kerran!

      Vastaa
  8. Tämä jäi vähän harmittamaan tuolla suunnalla ollessamme. Kiersimme saaria risteillen ja teoriassahan tuo olisi ollut ajettavissa tosiaan päivässä, mutta valittiin sitten vähemmän ”työläs” retkikohde. Risteilylaiva toki oli Hawaijin saarilla yleensä tosi pitkiä päiviä, iltamyöhäiseenkin, sillä saarten välimatkat ovat sen verran lyhyitä, ettei niissä paljon laivamatkaa ole.

    Vastaa
    • Millä kaikilla saarilla kävitte risteilyn aikana? Vaikka saariin ei risteillen ehdikään kunnolla tutustumaan, tarjoaa se varmasti näppärän keinon nähdä useamman saaren, vaikka sitten pikaisesti. Me kävimme Mauin lisäksi vain Big Islandilla, mutta esimerkiksi Kauai olisi kiinnostanut myös.

      Vastaa
    • No jaa, majoitus siellä osiaan oli todella kallista, mutta en nyt sitten tiedä oliko esimerkiksi ruoka tai autoilu mitenkään poikkeuksellisen kallistta, vaikka länsirannikkoon verrattuna.

      Vastaa
  9. Monipuoliselta vaikuttava reitti ja kauniita nuo vesiputoukset! Ruuhkaisuus tosin hieman vähentää kiinnostusta tai täytyy ainakin asennoitua olemaan joustava päivän suunnitelman kanssa 🙂

    Vastaa
    • Joo, oli kyllä monipuolinen reitti ja vesiputoukset reitin varrella olivat kauniita. Hieman turhaan korostin ehkä ruuhkaisuutta, sillä ei se mahdottomasti kuitenkaan häirinnyt ja yleisesti olen varsin herkkä sille.

      Vastaa
  10. Olipas mukava lukea juttua tästä tiestä. Meillä oli kaikki jo suunniteltuna pysäkeitä myöden Road to Hanan käymiseksi mutta meidän reissu sattui juuri kaksi viikkoa ennen koronasulkuja, eli se sitten peruuntui kokonaan. Nyt ollaankin sitten kierretty muita saaria ensin. Olitteko muuten Mauilla ennen vai jälkeen sen kamalan tulipalon?

    Vastaa
    • Teillä onkin kiva, kun matka tuonne on verrattain lyhyt – toista se on täältä Suomesta. Olimme Mauilla juuri ennen sitä tulipaloa, kamalaa oli lukea siitä uutisista.

      Vastaa
  11. Ihania rantoja ja vesiputousten kohdalla olisi varmaan pakko aina pysähtyä kuvaamaan. Ja voi noita kilpikonnia tuolla alussa, ne ovatkin sellaisia kavereita, joita minä en ole onnistunut bongaamaan noin laumoittain. Yksittäisen kilpikonnan olen kyllä reissullani nähnyt.

    Vastaa
    • Joo, tuolla reitillä vesiputoukset tosiaan olivat hienoja! Ei ole itsekkään tullut ennen Havaijia nähtyä kilpikonnia yhtä sankoin joukoin.Kiitos kommentista Virpi!

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa