Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto sijaitsee Havaijin Big Islandilla. Kansallispuiston päänähtävyys on sen kaksi erittäin aktiivista tulivuorta, Mauna Loa and Kīlauea, mutta siellä on paljon muutakin. Erityisesti Kīlauean osalta on hyvällä tuurilla mahdollista nähdä sulaa laavaa valumassa. Vähän ennen meidän matkaa Kīlauea purkautuikin, mutta valitettavasti matkamme aikana laavaa ei enää näkynyt. Ajoitus oli muutamasta päivästä kiinni. Jos laavaa sattuisi näkymään, olisi sen katseleminen hienoimmillaan pimeällä, auringonlaskun jälkeen.

Kilauea Iki Trail, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto Big Island
Crater Rim Drive, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto
Kilauea Iki Trail, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto Big Island

Hawai’i Volcanoes -kansallispuistossa käy vuosittain noin 1,5 miljoonaa kävijää, joten se on varsin suosittu kansallispuisto (19. vierailluin). Se on kooltaan 1 395 neliökilometriä, ja on perustettu vuonna 1916. Se on siten Yhdysvaltojen 10. vanhin kansallispuisto. Kansallispuisto perustettiin siellä olevien molempien tulivuorten tutkimiseksi ja suojelemiseksi. Se on myös ainoa Havaijin pääsaarilla oleva Unescon maailmanperintökohde. Hawai’i Volcanoes -kansallispuiston lisäksi Havaijilla sijaitsee vain yksi toinen kansallispuisto, Mauin saarella oleva Haleakalā.

Hawai’i Volcanoes -kansallispuistossa oleva Mauna Loan tulivuori on pinta-alaltaan ja tilavuudeltaan Yhdysvaltojen suurin tulivuori. Sen huippu nousee 4 160 metriin merenpinnan yläpuolelle.

Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto, Havaiji
Kilauea Iki Trail, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto Big Island
kartta Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto, Big Island
kartta Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto, Big Island

Patikointi Hawaiʻi Volcanoes -kansallispuistossa

Ensimmäisenä kannattaa pysähtyä vierailijakeskuksessa (Visitor center), josta puistonvartijoilta voi kysellä viimeisimmät vinkit. Hawai’i Volcanoes -kansallispuiston kenties kuuluisin patikointireitti on Kīlauea Iki Trail, joka on pituudeltaan noin 6,5 kilometriä, ja se luokitellaan yleisesti keskivaativaksi.

Kīlauea Iki Trail -reitin päänähtävyys on Kīlauean vuonna 1959 purkauduttua synnyttämä laaja laavakenttä. Vieressä olisi ollut myös kuuluisa laavatunneli, Thurston Lava Tube. Me jätimme sen kuitenkin väliin, sillä meillä alkoi olla jo hieman kiire lentokentälle ja meillä oli edessä vielä yksi pysähdys sekä auton palauttaminen. Lisäksi meidän oli tarkoitus Mauin saarella pysähtyä meitä etukäteen enemmän kiinnostavassa laavatunnelissa.

Kilauea Iki Trail, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto Big Island

Kīlauea Iki Trail -reitille löytyy myös mainio opas The National Park Servicen -sivuilta. Me emme sitä huomanneet ennen patikkaa, mutta kannattaa varmasti ladata se, sillä reitillä on numeroituja kohtia ja oppaassa puolestaan niihin liittyvää infoa. Opas ohjaa kulkemaan reitin vastapäivään, kuten mekin, ja näin kuljettuna reitti ainakin toimi hyvin. Vastaan tuli myös ihmisiä, joten myötäpäiväänkin reitin voi varmasti kulkea.

Kīlauea Iki Trail oli oikein kiva. Aluksi käveltiin sademetsässä, jonka jälkeen laskeuduttiin laavakentälle. Tämän jälkeen käveltiin laajan laavakentän poikki, ja noustiin taas sademetsään, jossa polku vei takaisin parkkipaikalle. Kaiken kaikkiaan reitti oli varsin selkeästi merkitty. Muita patikoitsijoita oli jonkin verran, mutta ei kuitenkaan häiriöksi asti.

Kilauea Iki Trail kartta
Kilauea Iki Trail, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto Big Island
Kilauea Iki Trail, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto Big Island
Kilauea Iki Trail, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto Big Island
Kilauea Iki Trail, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto Big Island
Kilauea Iki Trail, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto Big Island

Crater Rim Drive

Toinen suositeltava aktiviteetti Hawai’i Volcanoes -kansallispuistossa on ajaminen kraatterin reunalla kulkevaa tietä. Vuoden 2018 purkaukseen asti Crater Rim Drive -tie kiersi koko kraatterin, mutta osa tiestä vaurioitui silloin, ja nykyään tuo pitää kulkea 30 kilometrin mittaisena edestakaisin ajettava reittinä. Crater Rim Drive -reitin varrella on useita pysähdyspaikkoja, joissa kannattaa pysähtyä, näkymät ovat niistä erilaisia. Ilman pysähdyksiä tämä tämän ajaminen kestää noin tunnin, mutta pysähdykset luonnollisesti pidentävät kestoa.

Crater Rim Drive, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto
Crater Rim Drive, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto
Crater Rim Drive, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto
Crater Rim Drive, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto
Crater Rim Drive kartta, Hawai’i Volcanoes -kansallispuisto

Onnistuimme näkemään myös muutaman rauhoitetun havaijinhanhen (Nēnē / Hawaiian goose), joka on myös Havaijin kansallislintu. 1900-luvun puolivälissä niitä oli jäljellä enää 30 yksilöä, mutta onnistuneiden suojelutoimien ansiosta määrä on noussut 2 000 yksilöön. Edelleen laji kuitenkin luokitellaan niin sanotusti silmällä pidettäväksi. Wikipedian mukaan laji on kuuden uhanalaisimman vesilinnun joukossa.

havaijinhanhi eli nene

Punalu’u -rannan kilpikonnat

Hawai’i Volcanoes -kansallispuistosta lähdimme suoraan kohti lentokenttää. Reitin varrella oli kuitenkin kätevästi Punalu’u Beach, musta uimaranta, jossa halusimme ehdottomasti pysähtyä. Emme olleet kiinnostuneet uimisesta, vaan halusimme päästä näkemään liemikilpikonnia (green turtle), ja olimme riittävän onnekkaita, että pääsimmekin niitä näkemään! Rannan jälkeen matkamme jatkui vuokra-autoa palauttamaan ja kohti Mauin saarta.

Punalu'u ranta Big Island, Havaiji
Punalu'u ranta Big Island, Havaiji
Punalu'u ranta Big Island, Havaiji

Oletko käynyt Hawai’i Volcanoes -kansallispuistossa?

38 Kommentit

  1. Hawaijin tulivuorimaisemista näkee harvemmin kuvia eikä niistä tule ensimmäisenä mieleen tuo USA:n osavaltio. Oli varmasti mielenkiintoinen vierailu tuollakin.

    Vastaa
  2. Hih, nyt oli jopa jossain määrin tutun tuntuisia maisemia! Tulivuoret ovat kyllä suomalaiselle aina jotenkin yhtä erikoisia ja erilaisia nähtävyyksiä. Patikoimassa mitään pitempää reittiä emme käyneet, mutta muistaakseni jossain laavatunnelissa kävimme kyllä.

    Vastaa
  3. Islannin reissulla purkaus oli käynnissä kun maahan saavuimme, mutta patikointireissu jostain syystä siirtyi. Purkaus loppui juuri vaellustamme edeltävänä päivänä. Harmitti, mutta juuri kuten sanoit laava näkyy yöaikaan – ja muutoin päivällä enemmän nähtävää!

    Vastaa
  4. Vau, vulkaaninen luonnonpuisto, kuulostaa ihan mulle sopivalta paikalta!

    Vastaa
  5. Hienoja karuja maisemia näyttää riittävän. Olisi mukava käydä itse kokemassa. Omat kokemukset tuliperäisestä puistosta on Lanzaroten Timanfayalta ja Cueva de los Verdesiltä. Sokeita rapuja kävimme ihmettelemässä Los Jameson del Agualla. Ehkä joskus teemme matkan myös Hawaijilla.

    Vastaa
    • Joo, maisemat olivat tuolla tosiaan hienoja. Harmi, että emme nähneet sulaa laavaa, kun sen vaaliminen loppui muutamaa päivää aiemmin.

      Vastaa
  6. Olisipa hienoa joskus nähdä tulivuoren sulaa laavaa ja pimeässä tuo näky olisi varmasti parhaimmillaan. Tykkään kierrellä tulivuoria jos sellainen reissukohteessa sattuu olemaan.

    Vastaa
    • Laavaa toden totta olisi hienoa päästä näkemään, ja pimeällä nimenomaan. Mekin tykätään tulivuorista kovasti ja käydään niillä aina kun on mahdollisuus.

      Vastaa
  7. Kerrassaan upeita maisemia! Täytyy myöntää, että liikaa Hollywoodin katastrofileffoja katsoneena reippailu laavaa valuttavan tulivuoren äärellä ei ihan meikäläiseltä onnistuisi. Pelkuri kun olen.

    Vastaa
    • Maisemat tosiaan olivat upeat! Heh, nuo katastrofileffat antavat vähän väärän kuvan, purkaukset pystytään nykyään ennustamaan todella tarkkaan!

      Vastaa
  8. Tässä yhdistyy mulle ihania asioita: upeissa vulkaanisissa maisemissa liikkuminen ja kilpparit. Onneksi pääsitte ne näkemään.
    Olisi kyllä upeaa nähdä valuvaa laavaa, magmaa olen sen sijaan onnistunut näkemään Nicaraguassa.
    On aina hienoa kuulla, kun jokin laji on saatu elpymään suojelutoimien myötä.

    Vastaa
    • Kyllä, vulkaaniset maisemat ja kilpparit tosiaan kiinnostavat! Magmaa mekin ollaan onnistuttu näkemään, toivottavasti päästään näkemään joskus myös valuvaa laavaa.

      Vastaa
  9. Olen käynyt Havaijilla vain Oahun saarella. Se oli minusta vehreämpi saari kuin Big Island ainakin kuvien perusteella. Havaijin luonto on jokatapauksessa upea ja vulkaaniset maisemat ovat hienoja.

    Vastaa
    • Kyllä Big Island on myös varsin vehreä, mutta tuo kansallispuisto oli varsin karu, joten siinä mielessä kuvista tulee vähän väärä mielikuva. Mutta tosiaan, luonto Havaijilla on upea!

      Vastaa
  10. Houkuttteleva kertomus paikasta, joka minulle on ollutt mielessä vain sen takia, että haluaisin ostaa Hawaijilta tietynmerkkisen ukulelen (tottakai sen saisi netistäkin tilattua). Kuvittelin Hawaijin myös paljon suuremmaksi. Houkuttelevia luontokohteita! Juha

    Vastaa
    • Mitä kaikkea osaat soittaa? Havaiji on kyllä kiva paikka, siellä riittää kyllä nähtävää, oli sitten suurin motiivi mikä tahansa sinne matkustaa.

      Vastaa
  11. Vau mitä maisemia! Tulivuorissa on jotain niin kiehtovaa ja tietysti myös erikoista, kun ei sellaisia pääse ihan joka päivä ihastelemaan. Hienoa, että bongasitte myös linnun ja kilpikonnat!

    Vastaa
    • Tulivuoret tosiaan ovat kiehtovia. Linnun ja kilpikonnan bongaaminen oli hienoa, vähän jäi harmittamaan, että laavaa ei näkynyt. Hyvä vierailu kuitenkin.

      Vastaa
  12. Me käytiin Lanzarotella Timanfayan kansallispuistossa, mutta oli hieman tylsää, että siellä kierros tehtiin bussilla. Olisi kiva päästä kävelemään maastoon kuin teidän Havaijin reissulla. Toisaalta ymmärrän hauraan luonnon, jota halutaan suojella.

    Mutta nuo Havaijin maisemat on kyllä paljon monipuolisemmat kuin Lanzarotella, Tosi hieno kokemus varmasti!

    Vastaa
    • Timanfaya kiinnostaisi myös itseäni. Tuo on kyllä totta, että se on vähän tylsää, että paikan näkee vain bussin kyydistä. Jotenkin ajattelisin maisemien tuolla ja tässä kansallispuistossa olleen aika samantapaiset.

      Vastaa
  13. Oioi, vulkaaninen luonnonpuisto kuulostaisi ihan mun kohteelta! Muutenkin tulivuoret ovat näin suomalaisen silmin suorastaan ihmeellisiä 😊

    Vastaa
    • Joo, tuo on totta, tulivuoret toden totta ovat suomalaisen näkökulmasta varsin eksoottinen nähtävyys. Uskon, että tykkäisit kyllä tuosta kohteesta.

      Vastaa
  14. En ole nähnyt yhtäkään tulivuorta! Jotenkin olen kuvitellut Hawaijin pienemmäksi, en tiedä miksi. En ole ollenkaan perehtynyt alueeseen. Hienolta paikalta näyttää taas, itseä kiinnostaisi kovasti nähdä kilpikonnia.

    Vastaa
    • Oho! Ajattelin, että olisit sellaisen nähnyt Teneriffalla tai eteläisessä Italiassa. Joo, ei Havaiji ihan pieni ole, erityisesti Big Island on varsin iso. Me olemme nähneet kilpikonnia erityisesti snorklatessa, mutta Havaijilla niitä näkyi myös maalla – sekä Big Islandilla että Muilla.

      Vastaa
  15. Ihania kilpikonnia ja mainio patikointikohde jälleen kerran! Valtavan kokoinen tuo kraateri, noin suuren kraaterin ympäristössä ei ole itse tullut käytyä, vaikka tulivuoripatikoita onkin tehty usempia eri maissa. Laavan näkeminen olisi tosiaan varmasti vielä kruunannut tuon retken.

    Vastaa
    • Joo, tuo tosiaan oli valtava. Näistä vastaavista tulee itselleni mieleen myös Ngorongoro Tansaniassa, joka on vielä suurempi. Tosin monessakin mielessä hyvin erilainen. Lasvan näkeminen oli muutamasta päivästä kiinni, mutta ei voi mitään.

      Vastaa
  16. Ihanat nuo kilpikonnat! Olipa lähellä, että olisitte nähneet ne laavat, en olis tullut ajatelleeksi, että ne näkyisi pimeän aikaan hyvin, harmi! Olispa ollu mahtavan näköistä mutta saitte silti kokea ja nauttia upeista maisemista. Nyt kyllä on kova matkakuume, huh! Tekis mieli lähteä jonnekin kauas!

    Vastaa
    • Kun ostettiin lennot, ei laavasta ollut mitään tietoa. Sitten kuukausi ennen matkaa tulivuori alkoi purkautumaan, mutta se sitten loppui juuri ennen saapumistamme. Hieno paikka kuitenkin. Ja kyllä, tekis mieli lähteä jonnekin kauas, mutta nyt ei ole ulkomaan matkoja varattuna!

      Vastaa
  17. On kyllä hienot ja erilaiset maisemat! Niin erilaiset kuin meillä täällä, rikkinäinen maan pinta, kuin kolari

    Vastaa
  18. Oi, kilpikonnia. Niitä voisi katsella vaikka kuinka pitkään. En kyllä ole mikään kilpikonnien lajiasiantuntija, mutta niitä on vain niin kiva seurailla.

    Valuvaa laavaa en ole koskaan nähnyt. Olisi varmasti hiemenon näköistä pimeällä.

    Vastaa
    • Joo, kilpikonnat ovat mahtavia. Yleensä niitä näkee vain meressä, mutta joissain paikoissa onnistaa myös maalla, Havaijilla jopa kahdessa eri paikassa (tämän päivän julkaisussa se toinen paikka Mauin saarelta). Harva noita merikilpikonnia toisistaan erottaa, sillä hyvin lähellä monet niistä toisiaan ovat.

      Se varmasti olisi hienon näköistä. Toivottavasti vielä joskus!

      Vastaa
  19. Upea paikka, vaikkakin tuo melko tasaiseksi jähmettynyt laava näyttääkin pahoilta routavaurioilta kärsineeltä asfalttikentältä!

    Vastaa
    • Heh, nyt kun mainitset, niin ehkäpä tuo ei edes ole ihan kaukaa haettua. 🙂 Onneksi sitä ympäröi vehreä sademetsä, joka toi kivan kontrastin!

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa