Kaupallinen yhteistyö VisitKouvolan kanssa

Kävimme muutama vuosi sitten tutustumassa juuri perustettuun Käyrälammen ulkoilureittiin Kouvolassa. Olemme tämän jälkeen mielenkiinnolla seuranneet, miten Käyrälammen aluetta on kehitetty eteenpäin. Nyt lähdimme katsomaan, millaiseksi Käyrälammen alue ja Käyrälammen ulkoilureitti on muovautunut. Löysimme viihtyisän ja monipuolisen ulkoilukeitaan, jossa on erilaisia aktiviteetteja ja myös luonnon rauhaa.

Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Tykkimäen sauna, Käyrälampi Kouvola
Käyrälammen uimaranta, Kouvola

Käyrälampi – kesäinen keidas aktiiviiin lomailuun

Käyrälammen alue sijaitsee Kouvolassa, aivan Tykkimäen huvipuiston ja vesipuisto Aquaparkin kupeessa. Helsingistä ajomatkaa Käyrälammelle on vajaa kaksi tuntia ja Tampereelta 2,5 tuntia. Parkkipaikkoja on alueella runsaasti. Käyrälampi tosin houkuttelee myös paljon vierailijoita, mutta me löysimme parkkipaikan vaivatta. Julkisia käyttävät pääsevät Käyrälammelle Kouvolan sisäistä bussiliikennettä hyödyntäen.

Huomasimme eron viime vierailuun välittömästi: Käyrälammen uimarannan läheisyyteen on tullut monipuolisesti erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia ja lisäksi majoitus- ja ruokatarjonta on lisääntynyt. Olimme hieman häkeltyneitä siitä, miten paljon paikalla oli ihmisiä rannalla, uimassa sekä pelaamassa erilaisia pallopelejä.

Käyrälammen uimaranta, Kouvola
Käyrälampi, Kouvola
Käyrälampi kartta, Kouvola

Uutuutena parkkipaikan tuntumassa oli myös KymiSand, jossa on yli 20 kotimaisen ja ulkomaisen taiteilijan tekemää hiekkaveistosta. Hiekkaveistosten satuteema on aivan mahtava! Pidimme myös siitä, että jokaisen teoksen kohdalla oli infokyltti, jossa teoksen merkitystä tekjälleen oli avattu.

KymiSand, Kouvola Käyrälampi hiekkaveistokset
KymiSand, Kouvola Käyrälampi hiekkaveistokset
KymiSand, Kouvola Käyrälampi hiekkaveistokset

KymiSandin alueella pääsi kokeilemaan myös omia hiekkaveistäjän taitojaan. Hiekkaveistosten ohella alueella on pieniä puuveistoksia.

KymiSandin sisäänpääsymaksu on aikuiselta 11 euroa, kahden aikuisen ja kahden lapsen perhelippu 28 euroa. KymiSand on avoinna elokuun loppuun asti.

KymiSand, Kouvola Käyrälampi hiekkaveistokset
KymiSand, Kouvola Käyrälampi hiekkaveistokset
Paaskosken silta, Käyrälammen ulkoilureitti Kouvolassa

Lähtiessämme kohti Käyrälammen ulkoilureittiin lähtöpistettä ohitimme välinevuokraamon, leirintäalueen ja upouudet Break Sokos Hotel Tykkimäki Resortin mökit. Välinevuokraamossa oli tarjolla ainakin melontavälineistöä, sup-lautoja ja sähkömaastopyöriä.

Käyrälampi, välinevuokraamo
Käyrälampi, välinevuokraamo

Käyrälammen ulkoilureitti

Vaikka Käyrälammen uimarannan alue oli häkellyttänyt monipuolistumisellaan, tuli meille tuttu olo päästyämme Käyrälammen ulkoilureitille. Helppokulkuinen sorastettu polku kulki metsän siimeksessä välillä Käyrälammen rantaan pistäytyen. Viimeksi ihastelemamme taukopaikat olivat entisellään, paraatipaikoilla veden äärellä. Mitäpä sitä hyvää muuttamaan.

Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti on merkitty oranssein viittaopastein
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola

Käyrälammen ulkoilureitin alkuosassa on kolme taukopaikkaa, ja niistä ensimmäinen ja viimeinen ovat esteettömiä. Me pysähdyimme toisella taukopaikalla pitämään pienen evästauon. Viimeksi tällä samaisella taukopaikalla olimme tavanneet pienen kalastajaryhmän. Taukopaikoilla ei ole puuhuoltoa, joten omat polttopuut tulisi ottaa mukaan.

Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola

Kolmannella taukopaikalla seurasimme kiinnostuneina, kun neljän miehen ryhmä kulki Jyräänjokea pitkin kumiveneillään. He lipuivat hiljalleen virran mukana kohti Käyrälampea.

Kaunis ja leveä pitkospuuosuus kuljetti meidät Paaskosken sillalle. Täältä näimme kalastajan, joten selvästi alue yhä houkuttelee kalasaalillaan. Alueella kalastaessa tulee valtion kalastonhoitomaksun lisäksi maksaa Jyräänjoen viehealueen oma kalastuslupa.

Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola

Käyrälammen ulkoilureitti – janareitistä ympyräreitiksi

Kolme vuotta sitten Käyrälammen ulkoilureitti oli 1,5 kilometrin pituinen janareitti, joka päättyi Paaskosken sillalle. Edelleen voi halutessaan kääntyä tässä kohtaa takaisin ja palata samaa metsäistä reittiä. Virallinen Käyrälammen ulkoilureitti jatkuu nykyään Paaskosken siltaa pitkin Jyräänjoen yli ja on 6,3 kilometrin pituinen ympyräreitti. Reitti on edelleen esteetön, mutta reitillä on joitain jyrkempiä osuuksia, joissa voi tarvita avustajaa.

Jyräänjoen ylityksen jälkeen Käyrälammen ulkoilureitti jatkuu rauhallisia metsäautoteitä ja kevyenliikenteen teitä pitkin Käyräjoen ylittävälle sillalle. Melko pian sillan jälkeen on pieni suojaisa uimaranta, jossa meidän retkipäivänämme oli muutama perhe nauttimassa aurinkoisesta kesäpäivästä.

Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola

Ennen paluuta takaisin lähtöpisteeseen kulkee Käyrälammen ulkoilureitti Käyrälammen saunan ohitse. Sauna-alue oli erittäin suosittu, emmekä ihmettele – saunarakennukset on rakennettu kauniisti Käyrälammen rantaan luontoteemaa kunnioittaen. Uskomme etenkin aikuisten viihtyvän täällä mainiosti. Saunoja on kolme, joista saunalautat ovat useana päivänä viikossa auki yleiseen käyttöön, mutta ovat vuokrattavissa myös omiin tilaisuuksiin. Uimaan pääsi tietenkin Käyrälampeen ja terassilta löytyi myös kylmävesiallas. Aikuisten uintilippu on 17 euroa. Tykkimäen saunalla järjestetään satunnaisesti myös joogaa ja muita tapahtumia.

Aivan viimeisellä osuudella Käyrälammen ulkoilureitillä ohitimme koirien uimarannan, ja siellä muutama koira juoksentelikin innoissaan. Kokonaisuudessaan Käyrälammen reitti oli helppokulkuinen ja hyvin merkitty oranssipäisin viitoin.

Käyrälammen ulkoilureitti, Kouvola
Tykkimäen sauna, Käyrälampi Kouvola
Tykkimäen sauna, Käyrälampi Kouvola
Tykkimäen sauna, Käyrälampi Kouvola
Tykkimäen sauna, Käyrälampi Kouvola
Tykkimäen sauna, Käyrälampi Kouvola

Käyrälampi – muuttuva kokonaisuus

Ulkoilupäivän päätteeksi on mahdollista jäädä syömään Käyrälammen uimarannan läheisyyteen. Lammenranta Kitchen & Bar -ravintolan lisäksi parkkipaikkaa vastapäätä oli muutama ruokakoju, joista myytiin suolaista ja makeaa purtavaa. Kuulimmekin, että ravintolapalveluiden lisäys on ollut kävijöiden toiveena ja hienoa, että palautetta ollaan kuunneltu.

Käyrälammen uimaranta, Kouvola
Käyrälammen uimaranta, Kouvola
Käyrälammen ulkoilureitti kartta, Kouvola

Oli mahtavaa nähdä, miten Käyrälammen aluetta ollaan kehitetty. Käyrälammen alue tarjoaa monipuolisesti ulkoiluaktiviteetteja, ja jokaiselle varmasti löytyy mieluinen tapa viettää ulkoilupäiväänsä. Käyrälammen ulkoilureitti tarjoaa rauhallisen ja virkistävän hetken luonnon keskellä. Tämän kaltaisista luontovierailuista me ammennamme energiaa ja toisaalta myös saamme kaipaamamme rauhoittavan hetken päiväämme.

 

Oliko Käyrälammen alue sinulle jo tuttu? Mitä itse kaipaat ulkoilupäivääsi?

24 Kommentit

  1. Käyrälammen lenkkiä olen monesti pohtinut, että vois käydä katsomassa, etenkin nyt, kun sen pääsee ympäri. Onko mielestänne väliä kumpaan suuntaan sen kiertää? Kumpaan suuntaan kivemmat paikat ja maisemat jää loppupuolelle vai onko eroja?
    Kivasti on saatu eri toimintoja alueelle ja ruokakojut kesällä kiva lisä. Tuli mieleen Helsingissä Lammassaareen lähtevän polun parkkis, jonka luona on myös erilaisia ruokakojuja.

    Vastaa
    • Sinällään sen voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, mutta tuohon suuntaan kun me sen kuljimme, kyllä hienoimmat maisemat tulee vastaan ensimmäisenä. Eli siinä mielessä ehkä sitten toiseen suuntaan. Alue toden totta on kehittnyt parin viime vuoden aikana valtavasti. Ruokakojut on ilman muuta kiva lisä, näyttivät olevan suosittuja.

      Vastaa
  2. Ei ole Käyrälampi tuttu. Toisaalta samanlaisia alueita lienee Suomessa melko paljon. Mikä alueella oli ainutlaatuista eli mitä alueelta löytyy mitä ei ole tarjolla muualla? Ja riittääkö se pitempään paikalla lomailuun? Ei silti, en itsekään etsi ”ainutlaatuisia” elämyksiä. Ihan perus lomailu riittää.

    Vastaa
    • Riippuu pitkälti siitä, mitä lomailulta hakee, Mutta varsin hieno sauna alueella on, jos sellainen kiinnostaa, laajasti erilaisia liikuntamahdollisuksia ja hieno uimaranta. Myös kalastaminen on mahdollista, samoin melominen. Ja sitten uutuutena tuo hiekkalinna, taidokkaasti se oli rakennettu.

      Vastaa
  3. Ei ole tuttu paikka, mutta kiva lukea, että ulkoilualueita kehitetään ja asiakkaiden palautteita kuunnellaan kehitysehdotuksissa. Jos lähden useammaksi tunniksi johonkin retkeilemään, toivon että alueelta löytyy edes jonkinlainen levähdyspiste – vielä parempi, jos tarjolla on tulipaikka.

    Vastaa
    • Totta, oli mukava, että noihin levähdyspaikkoihinkin oli panostettu. Siihen nähden kuin paljon paikalla oli autoja, oli tuo ulkoilureitti yllättävän rauhallinen. Suurin osa ihmisistä viiihtyi selvästi uimarannalla ja liikuntapaikoilla.

      Vastaa
  4. Upeita hiekkaveistoksia. Jaksan ihmetellä ihmisten taitoja. Ulkoilualuekin näyttää mukavalta. Sauna aina kiva lisä. Etenkin porukalla ulkoillessa mukava mennä myös saunomaan.

    Vastaa
    • Nuo veistokset olivat kyllä todella taidokkaasti tehtyjä. Lappeenrannsassahan on satamssa ollut vastaava monta vuotta. Hämmästelen noita itsekin. Veden läheisyys on kiva juttu tuossa ulkoilureitissä.

      Vastaa
  5. Käyrälampi taitaa olla uudempi ilmestys sitten meidän viimeisen Kouvolan-käyntimme – siitä tosin on jo yli 20 vuotta aikaa. Alue on rakennettu todella nätisti, ja palveluitakin näyttää olevan monipuolisesti. Ei siis ihme, että paikka on näin suosittu.

    Vastaa
    • Joo on. On vain joitain vuosia vanha, mutta tuota ollaan nyt kovasti kehitetty. Muutama vuosi ei parein km janareitin lisäksi juuri muuta ollut, mutta nyt oli vaikka ja mitä!

      Vastaa
  6. Upeita nuo hiekkaveistokset! En oo ite mitenkään osaava/taiteellinen, joten arvostan kaikkia, jotka osaavat jotain tehdä käsillään 🙂

    Vastaa
    • Niin on minunkin mielestäni. Lappeenrannassa munn työasunnon vieressä on vastaava. Ja aivan sama juttu minulla, en ole tipan tippaa taiteellinen, niin hämmästyttä itseänikin.

      Vastaa
  7. Onpa kivannäköinen paikka ja sijaintikin sellainen, että tänne voisi suunnitella perhe- tai pariskuntareissua vaikka ensi kesälle. Enpä olisi arvannut että Kouvolasta löytyy tällaistakin.

    Vastaa
    • On, ja hienosti alueeseen ollaan panostettu. Aika monipuolisesti on erilaista tekmemistä, joten voisin uskoa, että tuolta löytyy monelle jotain. Ja Tykkimäkikin on ihan vieressä. Kyllä Kouvolasta löytyy kivoja paikkoja, kun osaa etsiä!

      Vastaa
  8. Näyttääpä monipuoliselta ja kaikin puolin kivasti toteutetulta alueelta. Täytyy joskus piipahtaa tuollakin!

    Vastaa
    • Suosittelen. Olin itse todella vaikuttunut siitä, miten paljon aluetta onkaan parin viimeisen vuoden aikana kehitetty. Hiekkalinna oli tämän kesän uutuus, mielenkiintoista nähdä, tuleeko ensi vuodeksikin vielä jotain.

      Vastaa
  9. Onpa laiturilla ja hiekkaveistoksilla kokoa! Kouvola on viime vuosikymmeninä tainnut kärsiä jotenkin huonosta tai värittömästä maineesta niin, ettei oikein ole käynyt mielessä poiketa siellä, mutta kyllä vaikka noita hiekkaveistoksia voisi hyvinkin käydä ihailemassa!

    Vastaa
    • On, nuo veistokset olivat todella taitavasti tehtyjä. Niinhän se on, että kaupungin maine ei kyllä ole paras mahdollinen eikä paperitehtaiden sulkeminen sitä ole ainakaan parantanut. Eikä sitä keskustan aluetta kovin kauniiksi voi sanoa, mutta paljon Kouvolassa on kivojakin paikkoja, kuten tämä!

      Vastaa
  10. Tämä kuulostaa kivalta! Kouvolaa aina kovasti parjataan, mutta mä tykästyin kaupunkiin kun mieheni asui siellä jonkin aikaa meidän seurustelun alkuvaiheissa. Täälläkin olen joskus käynyt uimassa, mutta näyttää, että paikka on kovasti kehittynyt viime vuosina!

    Vastaa
    • Tämä on kiva! Joo Kouvolaa tosiaan harjataan, mutta suurin osa parjaajista ei ole edes koskaan käynyt siellä. Ilman muuta mainettaan kivempi kaupunki!

      Vastaa
  11. Tykkimäen huvipuistossa kävimme vuosikymmeniä sitten, mutta Käyrälampi ei tunnu tutulta. On mukavaa, että ulkoilupolkuja kehitetään ympyräreiteiksi janareittien sijaan. Jos pidempi lenkkeily ei kiinnosta voi ympyrälenkiltäkin palata helposti lähtöpisteeseen.

    Vastaa
    • Tykkimäki on kuulunut viime vuosina meillä vuotuiseen kesäperinteeseen. Käyrälampea on vasta kehitetty viime vuosina, joten vuosikymmeniä sitten alueella tuskin oli mitään…

      Vastaa
  12. Olin Kouvolassa lähemmäs 10 vuotta sitten Visit Kouvolan vieraana, ja kävimme suppailemassa Tykkimäen lähellä. Yritin tihrustaa kartasta mistä kohtaa lähdimme vesille. Alue on todella kasvanut siitä, mutta hienoa että kehitystä tapahtuu.

    Vastaa
    • Voisin jopa arvata, että hyvinkin voisi olla sama alue. Muutama vuosi sitten alue oli hyvin erilainen kuin se on nyt. Hiekkalinnakin ilahdutti itseäni, veistokset olivat todella taidokkaita!

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa