Vierailu Viñalesin sikaritilalla

Vierailu Viñalesin sikaritilalla

Aamulla oli aikainen herätys ja tarkoituksena oli siirtyä aamulla Viazulin bussilla Viñalesiin. Päädyimme kuitenkin bussin sijaan käyttämään ns. taxi collectivoa, jonka saimme varattua kätevästi meidän casan kautta. Taxi collectivo on nimensä mukaisesti kimppataksi, ja casojen omistajat järjestävät niitä näppärästi. Me käytimme niitä matkallamme aika paljon ja niiden järjestäminen oli joka paikassa todella helppoa. Niiden vahvuus bussiin verrattuna on se, että ne hakevat sinut suoraan casasi edestä, ja toisaalta vievät sinut kohdekaupungissa haluamaasi osoitteeseen. Bussiasemat sen sijaan saattavat sijaita varsin kaukana keskustasta tai vanhasta kaupungista, kuten Havannassa.

lue lisää
Matka ainutlaatuiseen ja kiehtovaan Kuubaan

Matka ainutlaatuiseen ja kiehtovaan Kuubaan

Kuuba on selvästi Karibian suurin valtio, mutta silti sen koko on alle 1/3 Suomesta. Ihmisiä siellä sen sijaan asuu kaksi kertaa niin paljon kuin Suomessa. Kuuban tavaramerkkinä on tietysti vanhat amerikanraudat. Niitä arvioidaan olevan Kuubassa 60 000 kappaletta ja pääasiassa ne ovat käytössä niillä alueilla, joissa on myös turisteja, ja nämä autot toimivat takseina. Ennen vuoden 2011 syyskuun talousuudistusta kuubalaiset tarvitsivat keskenään tekemiinsä autokauppoihin valtion luvan. Talousuudistuksen myötä myös uusia autoja on alettu tuoda Kuubaan, mutta niiden hinta on verotuksesta johtuen noin 5-kertainen Suomen hintoihin verrattuna. Tämä tarkoittaa sitä, että keskivertokuubalainen ei pysty tällaista autoa ostamaan, vaikka käyttäisi siihen sadan vuoden säästöt. Vuoden 2011 talousuudistuksen lisäksi Yhdysvallat ja Kuuba alkoivat joulukuussa 2014 neuvottelemaan kauppasaarron purkamisesta. Kuuban talousuudistukset ja kauppasaarron lieventäminen tulevat johtamaan hitaasti mutta vääjäämättä siihen, että vanhat amerikanraudat tulevat häviämään ja lisäksi Kuuban kulttuuri tulee länsimaistumaan. Yleisesti sanotaankin, että Kuubaan kannattaa matkustaa juuri nyt, jotta ehtii nähdä sen sellaisena kuin se on ollut viimeiset kuusikymmentä vuotta. Kun Finnair vielä aloitti suorat lennot Havannaan, oli meidän matkapäätöksemme nopeasti tehty.

lue lisää

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa