Mount Rainierin kansallispuisto sijaitsee Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltiossa. Kansallispuisto on varsin suosittu, ja siellä käy yli 1,5 miljoonaa vierailijaa vuosittain. Meidänkin vieraillessa suuri parkkipaikka oli lähes täynnä, mutta yllättävästi polulla ei kuitenkaan ollut pääasiassa suurempaa ruuhkaa. Kaiken kaikkiaan Mount Rainierin kansallispuisto on pinta-alaltaan hieman yli 950 neliökilometriä, joten tilaa siellä riittää.
Mount Rainier -tulivuori
Mount Rainier on aktiivinen tulivuori, jonka mukaan kansallispuisto on nimetty. Tulivuori on myös Washingtonissa rekisteröityjen autojen rekisterikilvissä. Se tuo myös mieleen Japanin kuuluisimman tulivuoren, Fujin.
Mount Rainierin näkymiin voi tutustua usean muun Yhdysvalloissa olevan kansallispuiston tapaan autolla, ja pysähtelemällä mahdollisesti näköalapaikoille maisemia ihailemaan. Me kuitenkin suosittelemme tekemään myös jonkun patikan, parhaassa tapauksessa jopa useampia.
Patikointi Mount Rainierin kansallispuistossa
Mount Rainierin kansallispuiston patikkareiteissä on se hyvä puoli, että suurin osa niistä on varsin lyhyitä. Eivätkä reitit muutenkaan ole mahdottoman vaativia, vaikka korkeuseroja onkin, ja välillä hankalasti kuljettavia kohteita. Lisäksi monet niistä ovat rengasreittejä, toisin kuin monet muut Yhdysvaltojen kansallispuistojen patikkareiteistä, jotka ovat janareittejä.
Suositeltava aika Mount Rainierin kansallispuistoon tutustumiseen on mielestämme kaksi tai kolme päivää. Meillä oli tarkoitus tehdä sinne kaksi päiväretkeä, mutta muutamien sattumien vuoksi ehdimme tutustumaan kansallispuistoon vain yhden päivän ajan. Senkin aikana pääsimme kuitenkin toteamaan, että tavattoman kaunis paikka on kyseessä.
Mount Rainierin kansallispuisto – paras aika vierailla
Yleisesti Mount Rainierin kansallispuistoon vierailua suositellaan varhain kesällä, heti lumien sulamisen jälkeen, jolloin kukat kukkivat vuoren rinteillä kauniisti. Me olimme liikkeellä heinäkuussa, mutta silloinkin kukkia oli ihailtavana vielä jonkin verran. Myös sää oli lämpötilan puolesta erinomainen, noin 20 astetta – ja aurinko paistoi.
Mount Rainierin kansallispuisto – Skyline Trail
Meidän valintamme oli kenties koko Mount Rainierin tunnetuin patikointireitti, Skyline Trail. Reitti lunasti korkeat odotuksemme, ja oli kauttaaltaan todella kaunis. Reitin alkuosassa on kuuluisa vesiputous, Myrtle Falls. Reitin varrella patikoidaan havupuumetsässä, ja ylitetään myös puuraja Mount Rainierin rinteillä, josta on hienot näkymät ympäröivään maastoon.
Patikan aikana voi kirkkaalla ilmalla nähdä myös Oregonin puolella, 80 kilometriä osavaltion pääkaupungista Portlandista sijaitsevan, Mt. Hood -tulivuoren. Meillä oli hyvä tuuri sään kanssa, ja pääsimme näkemään kyseisen vuoren, ja monta muutakin vuorenhuippua.
Skyline Trail -patikan pituus on noin 10 kilometriä (6,2 miles), ja reitin kestoksi arvioidaan 3–5 tuntia. Meillä aikaa taisi mennä hieman reilut kolme tuntia, mutta aika riippuu omasta vauhdista sekä siitä, miten usein maisemia pysähtyy ihailemaan. Ja siihen tällä reitillä kannattaa varata aikaa, niin hienoilta maisemat näyttävät.
Patikan voi kiertää joko myötäpäivään tai vastapäivään. Me kiersimme vastapäivään ja koimme sen hyväksi. Saimme pääosan matkasta katsella upeaa Mount Rainieria ja kävellä loivaan ylämäkeen. Loppumatkasta puolestaan oli sitten jyrkkä alamäki.
Reitin lähtöpiste sijaitsee vajaan 1,7 kilometrin korkeudessa, ja korkeimmillaan käydään yli 2,1 kilometrissä. Kaiken kaikkiaan nousua tulee vajaat 600 metriä, joten ihan helppo patikka ei ole kyseessä. Lisäksi Skyline Trail -reitti sisältää teknisestikin hankalia kohtia, joten kohtuullista kuntoa ja varmajalkaisuutta patikan kulkeminen vaatii.
Tärkeää huomioitavaa
Skyline Trail -reitin alkupiste on Paradise-nimisellä alueella Henry M Jackson Memorial Visitor Centerin luona. Me kuljimme reitin vuonna 2023, jolloin riitti, että ilmestyi paikalle. Nykyään tarvitaan kuitenkin virallinen etukäteen haettu lupa. Mount Rainierin kansallispuiston kävijämäärät ovat kasvaneet rajusti, ja luonnon suojelemiseksi on haluttu ottaa lupamenettely käyttöön.
Oliko Mt. Rainier sinulle tuttu, ja kiinnostaisiko kyseinen kansallispuisto, jos Washingtonin osavaltioon joskus matkustat?
Sinua saattaisi kiinnostaaa myös nämä:
26 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
En ollut tällaisesta kansallispuistosta edes kuullut. Aivan mielettömän upeita maisemia. Olipa hienoa, että ei ollut poluilla ruuhkaa, olen kuullut, että Usan kansallispuistoista monet liian täynnä.
Yhdysvaltojen kansallispuistoista monet ovat käsittämättömän upeita, reilussa parissakymmenessä olemme käyneet eikä vielä ole tylsää kansallispuistoa tullut vastaan. Ruuhkaisuuteen auttaa aina myös se, kun on paikalla heti aukeamisaikaan varhain aamulla.
Onpa upeita maisemia ja kyllä ehdottomasti kiinnostaisi tämä kansallispuisto mikäli joskus Washingtoniin matka veisi. Kuntoa ehkä pitäisi hiukan kohottaa ennen tuonne lähtemistä. 😀
Ei vaadi mahdotonta kuntoa, mutta se on kyllä totta, että jos on hyvässä kunnossa, nauttii varmasti maisemistakin enemmän, kun ei ole koko ajan ihan poikki!
No vau mitkä maisemat! Ja kivoja nimiä noilla reiteillä ja paikoilla ekassa kartassa. Kuvista huomaa, että ollaan korkealla. Paitsi maisemista, niin lumen määrästä heinäkuussa voi moista olettaa. Mutta aikas makea patikkakeli teille kyllä osunut.
Sään suhteen kävi tosiaan tuuri, ja ylipäätään tuolla muutenkin oltiin onnekkaita säiden suhteen. Osavaltion pääkaupunki Seattle nimittäin tunnetaan todella sateisena paikkana ja meidän tuolla ollessamme ei tainnut sataa yhtään ja lähes päivittäin paistoi aurinko.
Hienot on maisemat, mutta näiden puistojen ruuhkaisuus pistää miettimään että viitsiikö ”jonossa kulkea” ja ”varailla vierailuaikoja” —mutta maassa maan tavalla ja tietysti tuolla on jengiä enemmän kuin täällä Härmässä. Saiko tuolla muuten lähteä kävelemään omia polkuja vai pitikö polulla pysyä?
Seuraavaksi on muuten tarkoitus kirjoittaa North Cascaden kansallispuistosta, niin ikään Washingtonin osavaltiossa, mutta yksi Yhdysvaltojen vähiten vierailluista kansallispuistoista. Käsittämättömän upea sekin. Tuolla ”niittyosiossa” ei saanut kulkea omia polkuja, mutta sinällään ymmärrän sen kyllä täysin, koska maasto on hyvin herkästi kuluvaa / vahingoittuvaa. Sen sijaan joitain kiipeilijöitä näytti tuolla Rainier-tulivuorella olevan, jonne oletettavasti saa jäähakun kanssa kivuta mistä haluaa.
Onpa upea kansallispuisto tuokin ja maisemat monipuolisia, kun ollaan sekä puurajan ala- että yläpuolella. Polku taisi viedä ihan jäätikön reunalle kuvista päätellen. Aikamoiset autojonot siellä oli, onneksi ei ihmisiä osunut poluillenne samassa määrin.
Oli kyllä upea kansallispuisto, joita Yhdysvalloissa tuntuu riittävän! Ja oli tosiaan monipuoliset maisemat, ja lähelle jäätikköä tosiaan mentiin. Aiempi kuva ennen tuotaa autojonoa kertoo tilanteen, kun lähdettiin patikoimaan ja myöhemmin parkkipaikka tosiaan oli täynnä ja autoja tuollainen jono – aikaisin kannattaa siis olla paikalla!
Rupesin miettimään, pystyisinkö tuollaiseen patikkaan. Oma kunto on ollut vuosia niin huono, että olen tottunut ajatukseen kykenemättömyydestäni. Viime reissulla kävelin kuitenkin yli 8 km yhtenä päivänä, tosin tasaisella. Voisi siis alkaa miettiä patikoita ja vaeltamista vähän avoimemmin mielin. Hienoja maisemia ja huippuja olette nähneet, eikä kuvissa tosiaan ainakaan näy minkäänlaista tungosta.
Hmm… Uskoisin, että reitin pituudesta ja korkeuserosta kyllä selviää, kun vain pitää aika-ajoin taukoja. Tuo reilu 8 kilometriä on jo ihan kunnon matka, vaikka tasaista olisikin. Yksi hankala kohta tuolla oli, kun piti mennä kiveltä toiselle. Lisäksi tuohon suuntaan kierrettäessä lopun alamäki on jyrkkä ja käy helposti jalkojen päälle, mutta yhtälailla sekin onnistuu, kun menee riittävän hitaasti. Kulkijoita tuolla tosiaan kuitenkin oli ”vauvasta vaariin”.
Kyllä patikoita varmasti kannattaa alkaa miettimään, ja kannattaa myös panostaa sen mahdollisen fyysisen kuormittavuuden lisäksi siihen, että patikka on sellainen, jossa maisemat ovat hienot – sillä tavoin kulkeminen on huomattavasti miellekkäämpää! Itselleni ainakin myös se on aina tärkeää.
Kaunista! Pidin erityisesti joistain kukkakuvistanne. Rengasreitit ovat tietysti helpompi kun ei tarvitse miettiä miten sitten ”janan” päästä pääsee takaisin tai muuten eteenpäin.
Marikalla oli noita kukkakuvia todella paljon, mutta minä sanoin, että ei noita enää. Kauniita ne kyllä olivat, Ja toden totta, rengasreitit tosiaan ovat kivoja.
Ihan on hienon näköinen paikka. Kyllä tuonne voisi mennä, jos tuolla päin olisi.
Joo, ilman muuta suosittelen piipahtamaan, jos tuolla sattuu käymään. Washingtonissa on muutenkin paljon nähtävää.
Siis nyt vähän naurattaa oma tietämättömyys, sillä olen kyllä kuullut paljon Mount Rainieristä ja kuviakin nähnyt, mutta en tiennyt sen olevan tulivuori vaan ihan vain vuori. 😀 Jälleen olen siis vähän viisaampi, joten kiitos oikein hyvästä infosta. Hyvä korjata tämä epätietoisuus, ettei tule noloja tilanteita tulevaisuudessa. Hienolta näyttää ja rakastan luontoa ja tällaisia maisemia kovasti. Toivottavasti joskus tännekin pääsisin käymään. 🙂
No Mount Rainier ei varsinaisesti kyllä näytä perinteiseltä tulivuorelta, joten eipä sinällään ihme, jos asiaa ei tule edes ajatelleeksi. Jos Washingtonin osavaltioon joskus matkustatte, niin pitäkää ilman muuta mielessä tämä kansallispuisto!
Onpa upeat maisemat. Eikö Mt Rainierin vieressä ole Mt St Helens -tulivuori, joka aiheutti aika moiset tuhot huipun räjähtäesssä 1980? Vaarallista seutua siis.
Mukava lukea näitä vaelluksianne. Kiitos!
On, St Helens tosiaan on varsin lähellä, ja aiheutti tosiaan tuolloin useita kuolemia. Hurjia noiden tulivuorten voimat, herättää kyllä kunnioitusta.
Mukava, että kiinnostaa. Patikoita on mukava tehdä!
On kyllä surullinen ilmiö tuo, että näihin Yhdysvaltain tunnetuimpiin kansallispuistoihin tarvitaan kohta kaikkiin varaus, että pääsee edes sisään. Meillä kun on suht lyhyen ajomatkan päässä useampia, niin tapasimme ennen lähteä ihan ex-temporekin ajelemaan Yosemiteen tai Pinnaclesiin viikonlopuksi. Eipä lähdetä enää vaan puistokäynnit vaatii suunnittelua jo etukäteen. Itsehän olemme tietysti myös osa ongelmaa mutta muistan ne ajat kun jonoja ei vielä ollut.
Yllättävän monen osalta niin alkaa olemaan, joko varaus tai jopa arvonta. Myös turistin näkökulmasta melko ärsyttävää. Onhan tuo tosiaan muuttunut valtavasti.
Upean näköinen patikka! Ihan hyvä varmasti, että kävijöiden määrään on herätty ja sitä säädellään. Onhan se mukavampi patikoidakin, kun ei joudu jonossa kävelemään 🙂
On se hyvä, että määrää säännellään. Arvontasysteemi tuntuu tyhmältä, kun turistina esim. haluaisit tehdä tietyn paikan muutaman päivän aikaikkunan aikana ja matkustat sen vuoksi tiettyyn paikkaan huomataksesi, että arpaonni ei suosinutkaan. Varaus systeemi parempi, vaikka silloinkin matkan ajankohta pitää olla hyvissä ajoin tiedossa.
Jestas, miten upea kohde! Ja nuo lumihuippuiset vuoret ja aurinkoinen maisema luo upean kontrastin kuviin 🙂
Kyllä, tykkään itsekin kovasti. Lumihuippuiset vuoret, jonka ylärinteet harmaita ja alarinteet vihreitä. Aurinkoinen sää kruunaa kokonaisuuden. Oli todella kiva paikka!