Olympicin kansallispuisto sijaitsee Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa Olympian niemimaalla, Manner-Yhdysvaltojen luoteiskulmassa. Olympicin kansallispuisto on melko vanha kansallispuisto, sillä se sai kansallispuistostatuksen vuonna 1939. Sitä ennen, vuonna 1909, siitä oli tehty jo kansallinen suojelumonumentti. Olympicin kansallispuisto on kuulunut myös UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuodesta 1981 lähtien.
Olympicin kansallispuisto jakautuu kolmeen osaan
Olympicin kansallispuisto näyttäisi kartasta katsottuna muodostuvan kahdesta erillisestä osasta: kapeasta kaistaleesta Tyynenmeren rannalla sekä laajemmasta, yhtenäisestä alueesta enemmän idässä päin. Oikeammin jälkimmäinen on kuitenkin jaoteltavissa vielä kahdeksi toisistaan erilliseksi alueeksi: sademetsäksi ja vuoristoksi, jotka ovat selvästi toisistaan erillisiä. Olympicin kansallispuiston voikin katsoa siten kolmesta erillisestä alueesta: rannoista/rannikkoalueesta, sademetsistä ja vuoristosta.
Kokonaispinta-alaltaan Olympicin kansallispuisto on valtavan suuri, sillä se kattaa kaikkiaan 3 734 km2 laajuisen alueen, eli on selkeästi suurempi kuin Lapin laajimmat kansallispuistot tai erämaa-alueet. Olympicin kansallispuisto on myös todella suosittu, sillä siellä käy vuosittain yli 2,43 miljoonaa vierailijaa (vuosi 2022), joka on 14. eniten Yhdysvaltojen kansallispuistoista. Tämä on siinä mielessä yllättävänkin paljon, että osavaltion suurimmasta kaupungista Seattlesta, on noin 3,5 tunnin ajomatka Olympicin kansallispuiston alueelle. Lisäksi kansallispuiston alueet ovat sen verran hajallaan, ettei yhdessä päivässä ehdi Olympicin kansallispuistoa kovin kattavasti tutkimaan.
Kävimme ensimmäisenä tutustumassa Olympicin kansallispuiston vuoristoalueeseen, joten kirjoitamme tarkemmin nyt siitä ja palaamme muihin osiin myöhemmin.
Olympicin kansallispuisto – vuoristoalue
Vuoristoalue sijaitsee Olympicin kansallispuiston sisäosissa, ja on nimeltään Olympic Mountains. Sen rinteillä on runsaasti vanhoja jäätiköitä. Paras paikka aloittaa kansallispuiston vuoristoalueeseen tutustuminen on paikka nimeltä Hurricane Ridge, joka on komea kiemurteleva jyrkänne vuoristoalueella, jonka harjalla on mahdollista kävellä. Paikka muistuttaa hieman jättimäistä harjua, mutta on erittäin paljon jyrkempi.
Vuoristoalueen Visitor Center
Hurricane Ridgellä oli oma vierailijakeskuksensa (Visitor Center), mutta se paloi vuoden 2023 keväällä. Vierailijakeskus sijaitsi Hurricane Ridge Road -nimisen tien päätepisteessä, ja uskoaksemme tullaan rakentamaan alueelle uudelleen. Tulipalon jälkeen alueen vierailijamäärää on rajoitettu rajusti ja Hurricane Ridgelle johtavan tien kansallispuiston portista pääsee läpi päivän aikana 175 autoa (klo 7 alkaen). Tähän näytti menevän keskimäärin noin tunti. Tämän jälkeen pääsee vielä 170 autoa porrastetusti, jonka jälkeen Hurricane Ridge -tie suljetaan kyseiseltä päivältä.
Me olimme kansallispuiston portilla noin 7.45 ja pääsimme ensimmäisten 175 auton joukossa sisälle. Tuo 175 autoa määräytyy sen mukaan, että alueella on juuri 175 parkkipaikkaa. Kun saimme auton parkkiin, montaakaan vapaata parkkiruutua ei enää näkynyt, joten taisimme aurinkoisena lauantaiaamuna olla viimeisten joukossa ilman porrastusta Hurricane Ridgelle päässeet.
Klahhane Ridge -patikka
Hurricane Ridgen alueella on useita erilaisia patikoita, joista suosituimpia näyttivät olevan hyvin lyhyet, muutaman sadan metrin mittaiset kävelyt näköalapaikoille. Haastavimmista suosituimmat taitavat olla Hurricane Hill -patikka (2,6 kilometriä eli 1,6 mailia/suunta) ja Klahhane Ridge -patikka (6,1 kilometriä eli 3,8 mailia/suunta). Me valitsimme jälkimmäisen, jota päädyimme vielä hieman soveltamaan.
Parkkipaikan alkupäädystä lähdetään kulkemaan polkua opaskyltin ”High Ridge Trail” -suuntaan. Alkuun kuljetaan asfaltoitua polkua, mutta pian tämä muuttuu hiekkapoluksi. Reitti nousee nopeasti Hurricane Ridgen laelle ja kulkee sen suuntaisesti.
Näkymät harjanteen laelta ovat todella kauniita. Polku kulkee ajoittain alas ja taas ylös välillä varsin jyrkästikin. Halutessaan voi tehdä lyhyen, muutaman sadan metrin piston Sunrise Point -näköalapaikalle. Vastaavia maisemia näkee kuitenkin Klahhane Ridge -reitiltä, joten kyseinen lisäpisto ei ole tarpeellinen.
Kohti Angeles-vuorta
Seurasimme aluksi Klahhane Ridge -patikkaa, kunnes polku haarautuu noin 4,5 kilometrin (2,8 mailin) kohdalla. Tässä kohtaa Klahhane Ridge -patikan hienoimmat kohdat on jo ohitettu, ja polku alkaa jyrkästi nousemaan kohti Angeles-vuorta.
Jatkaaksemme kohti Angeles-vuorta lähdimme kulkemaan risteyksestä vasemmalle. Oikealle jatkuvalle polulle on opasviitta, jossa lukee ”TRAIL”. Vasenta haaraa ei ole merkitty mitenkään.
Heti risteyskohdanjälkeinen polku oli toden totta jyrkkä, harvoin on yhtä jyrkkää polkua tullut missään vastaan. Polku meni nyt pääasiassa puiden ympäröimänä toisin kuin aiempi Klahhane Ridge -polku, joka oli kulkenut harjanteen reunalla. Polun jyrkkyys oli kuitenkin vain esimakua siitä, mitä myöhemmin oli luvassa.
Angeles-vuorelle kiipeäminen osoittautui nimittäin teknisesti todella haastavaksi eikä todellakaan sovi kokemattomille tai korkeanpaikankammoisille. Nouseminen edellytti paljon teknistä kalliokiipeilyä.
Marika jätti homman kesken jonkin verran loppua, sillä sen verran hurjalta nousu alkoi näyttämään. Jatkoin kuitenkin vielä satula-alueeseelle asti, mutta en myöskään kiivennyt aivan huipulle, jossa tietysti olisi ollut 360 asteen näkymät joka puolelle. Vuoren toiselle puolelle oli kuitenkin kerääntynyt pilviä, joten huipun tarjoama lisäarvo näkymille ei tässä tilanteessa olisi ollut kummoinen, jonka vuoksi päätin jättää kiipeilyn tähän.
Nousu Angeles-vuorelle oli teknisesti haastavinta patikointia, jota olemme kokeilleet. Mielestämme ei oikeastaan ole enää edes oikein puhua patikasta (hike), vaan kyse on enemmän jo jonkinlaisesta kiipeilystä (scrambling).
Mikäli aiot yrittää nousua Angeles-vuorelle, kannattaa jyrkimmän nousun alkaessa pitäytyä vuoren vasemmalla puolella.
Kyseessä on janareitti, joten paluumatka menee samaa reittiä takaisin parkkipaikalle.
Suosituksemme Klahhane Ridge – ja Angeles-vuoren patikalle
Alkuosa Klahhane Ridge -patikasta sisälsi myös varsin paljon korkeuseroja. Se tarjosi kuitenkin vastineeksi hienoja näkymiä vuoristoon. Peruskuntoinen selviää tästä patikasta, mutta vettä on hyvä olla mukana, ja toisaalta aikaa varattuna riittävästi. Patikka Angeles-vuorelle ei sen sijaan tarjonnut näkymien puolesta juurikaan lisäarvoa, ellei kiipeä aivan huipulle asti. Jos vastaavista ei ole kokemusta tai pidä itseisarvona itsensä haastamista, suosittelemme, harkitsemaan takaisin kääntymistä edellä mainitussa kohdassa, jossa haarakohdassa on oikealle johtava polku merkitty kyltillä ”TRAIL”.
Monet viettävät Olympicin kansallispuiston alueella useamman päivän. Jos alueella on useampi päivä käytössä, suosittelemme katselemaan etukäteen säätiedotusta, ja valitsemaan parhaan päivän Hurricane Ridgelle menemiselle, sillä täällä näkymät ovat keskeisessä roolissa. Rannoilla ja sademetsässä päivän kirkkaus on huomattavasti vähemmän tärkeää ja rannoilla jopa tietty harmaus sopii Olympicin kansallispuiston maisemiin varsin hyvin.
Oletko käynyt Olympicin kansallispuistossa ja jopa Hurricane Ridgen alueella?
Sinua saattaisi kiinnostaaa myös nämä:
30 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Johan on jylhät maisemat! Olitteko siis nyt kesällä tuolla?
Olympicissa oli komeat maisemat, ja tykkäsimme myös siitä, että kansallispuisto koostuu kolmesta ihan erilaisesta alueesta. Oltiin heinäkuun lopulla patikoimassa tämä reitti, meillä oli tänä kesänä hieman pidempi reissu tutustumaan Pohjois-Amerikan luontokohteisiin.
Tämä ei ole itselleni ollenkaan tuttu paikka muuten kuin nimeltä. Aika hankalan kuuloinen tuo viimeinen osuus vuorelle. Muutoin reitillä näyttää kuvien perusteella olevan tosi upeita vuoristomaisemia. Varmasti hieno vierailukohde!
Tuo viimeinen osuus Angeles-vuoren huiputtamiseksi oli turhan vaikea. Itse jätin kiipeämisen kesken, mutta jos menisimme uudelleen Olympiciin, voisin kyllä kokeilla uudemmankin kerran. Hurricane-harjanteella kävely tarjoaa jo niin upeita maisemia, että mikäli kiipeily ei kiinnosta, ei sitä kannata lähteä edes kokeilemaan.
Enpä ollut edes nimeä kuullut. Mä pääsen melkein minne tahansa ylöspäin, mutta sitten takaisin. On monet housut kulunut peffasta siitä syystä????????????
Juuri tätä itsekin mietin, että alastulon sanotaan olevan kaksi kertaa haastavampaa kuin ylöspäin menon. Oli kuitenkin uusi ja mielenkiintoinen kokemus, vaikka en ylös asti lähtenytkään yrittämään. Myöhemmin pääsin harjoittelemaan lisää rock scramblingia hieman helpoimmissa kohteissa.
Hauska sattuma, juuri eilen kirjoittelin retkestä Hurricane Ridgelle. Me kävimme vaeltamassa Hurricane Hill -reitin. Maisemat olivat kyllä upeita ja murmelit olivat kivoja!
Oi, mikä sattuma! Pitääpä käydä lukemassa sinun kirjoituksesi. Pohdimme reissussa, että Hurricane Hill olisi myös voinut olla todella kiva reitti. Onko sinulla muita kansallispuistosuunnitelmia Olympicin lisäksi?
Emme kovin paljoa harrasta patikointia reissuillamme ja jäinkin nyt miettimään näitä upeita kuvia katsoessani, että missä ehkä olisimme päässeet lähimmäs näitä tunnelmia ja mieleeni tuli lähinnä Vancouverin lähellä tekemämme retki pieneen Squamishin kylään ja siellä ylös vuorille. Vähän samalla suunnallahan tuo on, joten ehkä noissa maisemissa on jotain tyypillistä pohjoisemman Tyynen meren rannikolle Yhdysvalloissa/Kanadassa.
Meillä patikointi on tullut osaksi matkustelua, matkakohteesta riippuen. Voin hyvin kuvitella, että mainitsemastasi Vancouverin läheisestä kylästä on samantapaiset vuoristonäkymät, sen verran samalla suunnalla kun ollaan. Meille Vancouver jäi tällä kertaa läpikulkupaikaksi, vaikka moni on kaupunkia kehunut.
Kivan näköinen paikka, mutta hämmästyttää tuo että on rajoitetut pääsyt alueelle kun on tottunut Suomessa ja pohjoismaissa ylipäätänsä kulkemaan vapaasti kansallispuistoissa. Toki nykyään Suomessakin alkaa olemaan jo pahasti ruuhkaa esim. Nuuksion, Sipoon ja Porkkalanniemen kohteissa jotenka niihin en enää viikonloppuisin mene. Vuorelle kiipeämisestä tuli mieleen Irlannin Connemaran National parkissa missä korkealla ”vuorelle” piti kivuta ja se mäki oli lähes märkää suota ja turvetta – ei ollut teknisesti vaativa, mutta oltiin sitten vyötäröä myöten märkinä ja mutaisia.
Totta Jani, Suomessa tällaiseen vierailumäärien rajoittamiseen ei olla totuttu. Yhdysvalloissa osa kansallispuistoista on niin suosittuja, että vierailijamäärien rajoittaminen on ymmärrettävää mm. vierailun mukavuuden vuoksi.
Eipä tullut tuohon kirjoitettua, mutta suomalaisittain outoa on myös kansallispuistojen pääsymaksujärjestelmä. Pääsymaksu kansallispuistoon on tavallisesti 30 dollaria per auto, ja tämä on usein voimassa viikon. Me hankimme 80 dollarilla vuosipassin, joka käsittää lähes kaikki kansallispuistot.
Olympicin kansallispuistossa rajoitettiin ainoastaan Hurricane-alueelle pääsyä. Muualla rajoituksia ei ollut, mutta kansallispuiston omien sivujen mukaan esimerkiksi suositulla Hoh-sademetsän alueella kannattaa ruuhka-aikaan varautua 1-2 tunnin jonotuksiin sisäänpääsyyn/parkkipaikoille.
No nyt on komeat maisemat! Tutulta näyttivät kissankellot, Luulenpa, etten koskaan tule tuonne matkustamaan, joten mukava kokea tämä kohde bloginne kautta.
Mukava kuulla, että viihdyit virtuaalimatkalla kanssamme. Tuttuja kasveja näkyi ajoittain, monella vuoristoaluuella kasvoi esimerkiksi pieniä lupiineja. Tällaisia maisemia sitä vastoin pääsee harvoin ihailemaan.
Aika erikoista, että kävijämäärää rajoitetaan noin paljon.
Tuo ei nyt tosiaankaan näyttänyt miltään patikkareitiltä, vaan kunnon kiipeilyltä.
Harvoin itse lähden patikoimaan, vaikkakin hienoja maisemia niin tietenkin näkisi.
Heh, kunnon kiipeilyltä tämä meistäkin tuntui ja sen takia itseltäni jäi reitti tällä kertaa kesken. Me olemme patikoineet paljonkin ulkomailla, ne ovat osoittautuneet antoisiksi kokemuksiksi.
Kovasti erilaisia maisemia kuin mitä odotin Olympicin alueelta. Kumma juttu, jyrkkään kohtaan olisiva voineet ehkä laittaa köyden, esimerkiksi. Mietin, että mitähän lintuja tuolla ylhäällä liikkuu. Mäntynärhen elinalueelle tuo ei oikein ulotu.
Luulenpa Stacy, että kansallispuisto ei aio tuoda esille tätä Hurricane Ridgeltä lähtevää reittiä ylös Angeles-vuorelle. Siitä kielivät opasviitan puute, enkä myöskään nähnyt reittiä ilmaisesitteissä. Yllättävän suosittu reitti mainostuksen puutteesta huolimatta kuitenkin oli, näimme useamman seurueen tulevan ainakin kiipeilyosion alkuun. Itse en nähnyt yhtäkään lintua sillä alueella, mihin kiipesin. Toisaalta huomioni oli tukevan jalansijan ja kädensijan etsimisessä.
Kyllä on hienot maisemat. Pystyykö vierailun puistoon varaamaan jostain etukäteen, vai onko vaan mentävä paikan päälle odottamaan?
Melkoinen reittivalinta teillä ollut!
Olympicin kansallispuistossa rajoitettaan pääsyä vain Hurricane-alueelle, muualle ei rajoituksia ollut. Käsittääkseni rajoitukset tulivat Visitor Centerin palon myötä. Paikkaa ei voi varata etukäteen, vaan on tultava aamulla riittävän ajoissa paikalle.
En ole käynyt tuolla suunnilla edes koko osavaltiossa, vielä! 😉 Mutta näyttää siis aivan upealle kansallispuistolle! Mulla on haaveissa kierrellä kuukausitolkulla kansallispuistoja Amerikoissa joskus, kun siihen on kunnolla aikaa. Silloin varmasti myös tuonne. Huikeat maisemat kyllä!
Me olimme juuri toteuttamassa samaista haavetta ja kiersimme Yhdysvaltojen kansallispuistoja ja muita maan luontokohteita. Ja nuo kansallispuistot olivat mielettömän upeita. Sinulla Sanna on mahtava reissu tulossa, sitten kun sen toteutat.
Hienot on maisemat. Ja joo, taas oli minulle ihan vieras paikka, luulin nimen perusteella tämän liittyvän Olympos-vuoreen ???? On kyllä hieno puistokokonaisuus.
Kreikan Olympos-vuoreen tämä kansallispuisto ei tosiaankaan liity, vaan Olympian niemimaalla sijaitsevaan Olympic-vuoristoon. Ja on sielläkin oma Olympos-niminen vuori. Kreikan Olympos-vuorella olisi myös hieno käydä patikoimassa.
Johan nyt! Ei suomalaisena ymmärrä tai osaa odottaa, että kansallispuistoon joutuisi jonottamaan tai että ei välttämättä pääsisi sisään ollenkaan. Viimeksi Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston parkkipaikalla ei tainnut olla yhtään toista autoa. Tietenkin väkiluku on hieman toista Washingtonin suunnalla… Fantastiset maisemat Olympicissä kyllä!
Kauhaneva-Pohjankangas on todella kiva kansallispuisto. Luulisi olevan suositumpi, mutta meidänkin siellä käydessä ei kovin paljoa muita kävijöitä näkynyt. Tosin täytyy myöntää, että Yhdysvaltojen kansallispuistoja kiertäessä useita kertoja olin aivan haltioissani ja toistelin, kuinka uskomattomia maisemat ovatkaan. Yhdysvalloissa kansallispuistoihin voi joutua jonottamaan ja toinen Suomesta poikkeava asia on se, että kansallispuistoihin maksaa sisälle. Meillä oli hankittuna 80 dollarin vuosipassi (hinta ajoneuvoa kohden). Vaihtoehtoisesti voi maksaa 30 dollarin sisäänpäämaksun, joka on voimassa 7 päivää. Näistä käytännön asioista voisikin kirjoittaa erikseen.
Olympicin vuoristo-osuus säikäytti minua vaikeusasteellaan. Taisi olla oman kiipeilykyvyn ulottumattomissa. Itse paikka vaikuttaa upealta ja sinne olisi mielenkiintoista päästä. Tosin, minä varmaan jäisin ihmettelemään sademetsiä ????.
Ei kannata Nadine säikähtää. Tuon lopun kiipeilyosuuden voi aivan hyvin jättää väliin ja silti pääsee nauttimaan upeista vuoristomaisemista. Klahhane Ridge on sinänsä helppokulkuinen, jonkin verran nousua on, mutta ei tarvitse kivillä kiipeillä. Ja upeita maisemia pääsee katsomaan heti alkupatikasta lähtien.
Kanadan Kalliovuorten kansallispuistoissa pääsin nuorena käymään ja nuo lumihuippuiset vuoret ja havumetsät ovat upeaa maisemaa.
Joo, lumihuippuiset vuoret ja vihreät havumetsät ovat upea näky. Tällaisissa maisemissa on hieno patikoida.