Sequoian kansallispuisto sijaitsee Yhdysvaltojen Kalifornian osavaltiossa Sierra Nevadan vuoristossa. Sequoian kansallispuisto on perustettu vuonna 1890 ja se on Yellowstonin kansallispuiston jälkeen toiseksi vanhin Yhdysvaltojen kansallispuisto. Se on myös varsin suosittu, siellä käy vuosittaisia kävijöitä lähes 1,4 miljoonaa. Se on myös melko suuri, sillä sen pinta ala on 1 635 neliökilometriä. Lisäksi se on yhteydessä vielä suurempaan Kings Canyoniin, joka on pinta-alaltaan 1 870 neliökilometriä, joten yhdessä ne muodostavat yli 3 500 neliökilometrin laajuisen luonnonsuojelualueen.
Sequoian kansallispuiston ilmasto on mielenkiintoinen. Talvella ja keväällä siellä sataa valtavasti, mutta kesät puolestaan ovat kuivia. Tämä johtaa lukuisiin kukkiviin luonnonkukkiin ja rehevän vihreisiin maisemiin. Monissa Yhdysvaltojen kansallispuistoista pääsee liikkumaan autolla varsin kattavasti, mutta on hyvä muistaa, että usein suurin osa kansallispuistoista on kuitenkin koskematonta erämaata ja niin on myös Sequoian ja Kings Canyonin alueella, josta 84 % on luokiteltu erämaaksi.
Sequoian kansallispuisto – mammuttipetäjät
Sequoian kansallispuisto on perustettu jättimäisten mammuttipetäjien suojeluun ja se on nimenomaan niistä kuuluisa. Mammuttipetäjä elääkin luonnonvaraisena hyvin suppealla alueella Kalifornian vuoristossa, joten on erittäin hyvä, että sille on perustettu suojelualue. Mammuttipetäjä on tilavuudeltaan maailman suurimmaksi kasvava puulaji, ja se on myös yksi maailman pitkäikäisimmistä puulajeista ja voi elää jopa 3 000 vuoden ikäiseksi.
Kuuluisin mammuttipetäjä lienee Sequoian kansallispuistossa elävä ”General Sherman”, jonka arvioidaan olevan tilavuudeltaan maailman suurin puu. Sen rungon tilavuudeksi on mitattu 1 473 kuutiometriä, ja sen painoksi on arvioitu 2 000 tonnia. General Shermanin ympärysmitta 1,5 metrin korkeudella on uskomattomat 31,3 meriä ja sen niin sanottu rinnankorkeusläpimitta on 8,25 metriä. General Shermanin korkeus on 83,6 metriä, joten korkein puu se ei ole, vaan se kunnia menee niin ikään Kaliforniassa, Redwoodin kansallispuistossa kasvavalle punapuulle nimeltään Hyperion, joka on lähes 116 metriä korkea.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että metsäpalot ovat näiden jättiläisten lisääntymisen kannalta välttämättömiä, sillä kuumuus saa kävyt aukeamaan ja varistamaan siemenensä maahan. Siemenet myös itävät parhaiten palaneella kasvualustalla, sillä palaneessa maassa on runsaasti ravinteita sisältävää tuhkaa. Täysikasvuisia mammuttipetäjiä puolestaan suojaa metsäpaloilta sen paksu kaarna.
General Sherman kasvaa Giant Forestin metsässä, ja siellä kasvaa lisäksi neljä muuta maailman 10 tilavuudeltaan suurimmasta puusta. Siellä käynti onkin todella vaikuttava kokemus jättiläispuista ihmetellessä. Giant Forest metsässä kasvaa kaikkiaan 8 000 mammuttipetäjää, joten jättiläispuita on alueella valtava määrä.
Tunnel Rock
Meidän ensimmäinen kohteemme Sequoian kansallispuistossa oli Tunnel Rock. Aiemmin tästä suuresta kivestä on ajettu läpi, kunnes tie reititettiin uudelleen, ja enää Tunnel Rockin läpi ajaminen ei ole mahdollista. Alueella on kuitenkin esteetön pysäköintialue ja päällystetty polku tarjoavat helpon pääsyn Tunnel Rockille.
Amphiteather Point
Seuraavaksi päätimme käydä Amphiteather Pointin näköalapaikalla 1 337 metrissä. Amphiteather Point tarjoaa hienot näkymät massiiviselle Moro Rockille, jossa myöhemmin kävimme. Myös Sequoian kansallispuiston korkeuserot hahmottuvat täältä hyvin. Kanjonin toisella puolella sijaitsee jyrkkä kalliomuodostelma, joka tunnetaan nimellä Castle Rocks. Se on parhaiten nähtävissä etäältä, joten Amphiteather Pointilta on kätevää havainnoida sitäkin.
Sequoian kansallispuiston jättiläiset – Parker Group
Merkittävä Sequoian kansallispuiston nähtävyys on myös niin sanottu Parker Group. Siihen kuuluu kahdeksan jättimäistä mammuttipetäjää, jotka kasvavat melko tiiviisti yhdessä. Ne ovat nimetty Parkerin perheen ja James Parkerin, entisen puistonjohtajan, mukaan, joka suojeli aluetta salametsästäjiltä ja laittomilta maanviljelijöiltä vuonna 1893. Parker Groupin mammuttipetäjien uskotaan itäneen suunnilleen samaan aikaan.
Tunnel Log
Noin sata vuotta sitten Sequoian kansallispuistossa suuri mammuttipetäjä kaatui suoraan ajoradalle. Puu oli liian suuri ja painava, jotta sitä olisi voinut siirtää. Niinpä työläiset kaivoivat sen läpi tunnelin. Edelleen kyseisen mammuttipetäjän läpi on mahdollista ajaa alle 2,4 metriä korkeilla autoilla, ja tätä korkeammat voivat käyttää ohitustietä. Tämän mammuttipetäjän läpi ei siis ole voinut ajaa sen ollessa pystyssä, vaan reikä tehtiin vasta sen kaaduttua.
Crescent Meadow
Oikein mukava rento patikkareitti Sequoian kansallispuistossa on Crescent Meadow. Se on rehevä ja eloisa niitty, joka on myös tunnettu jättimäisistä mammuttipetäjistään ja monipuolisesta luonnostaan. Helppo 2,7 kilometrin pituinen rengasreitti on enimmäkseen tasainen ja sen kiertämiseen menee vajaa tunti.
Moro Rock
Yksi kuuluisimmista Sequoian kansallispuiston nähtävyyksistä on graniittinen kupolikivimuodostelma Moro Rock. Se sijaitsee puiston keskellä Moro Creekin alkupäässä, Giant Forestin ja Crescent Meadow’n välissä. Ensimmäiset Moro Rockin huipulle johtavat portaat rakennettiin puusta ja asennettiin vuonna 1917. Nämä portaat rapistuivat merkittävästi 1920-luvun lopulla, ja ne korvattiin vuonna 1931 nykyisillä Moro Rockin portailla, joita on kaikkiaan yli 350. Tämä oli ilman muuta yksi meidän suosikkejamme.
Congress Trail
Viimeinen kohteemme oli Congress Trail. Se oli myös yhdessä Moro Rockin kanssa Sequoian kansallispuiston kohokohtia. Reitti on pituudeltaan 4,3 kilometriä, ns. tikkarinmuotoinen rengasreitti. Se alkaa läheltä edellä mainittua General Shermania, maailman suurinta elävää puuta. Reitin varrella näkee myös muita, todella suuria mammuttipetäjiä. Meillä kävi tällä reitillä tuuri myös siinä mielessä, että satuimme näkemään yllättäen peuroja.
Oletko sinä käynyt Sequoian kansallispuistossa tai nähnyt mammuttipetäjiä jossain muualla?
Sinua saattaisi kiinnostaaa myös nämä:
4 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
On teillä upeita paikkoja käytynä. Ei voi muuta kuin ihastella, vaikka vaan kuvista ja tekstistä.
Noita mammuttipuita pitäisi kyllä päästä näkemään ja vaikka halaamaan. Tosin kädet yltäisivät ehkä yhden kaarnanpalasen yli 🙂
Mahtavaa.
Tuossa yhdessä kuvassa vähän koitankin yhtä puuta halata. Aika monta ihmistä tarvittaisiin, että saisi kädet ulottumaan ympäri. Ovat kyllä käsittämättömän kokoisia!
Upeita nuo mammuttipetäjät! Mitenkähän vanhoja puita tuolla mahtaa elellä? Ja mielenkiintoinen myös tuo metsäpalofakta :O
Osa on aikamoisia vanhuksia, esim. General Shermanin arvioidaan olevan 2 200 – 2 700 vuotta. Siinä on jo varsin kunnioitettava ikä!