Etelämanner on kummallinen maanosa. Harva on ehkä tullut ajatelleeksi, että se on kooltaan valtava, suurempi kuin Eurooppa ja Australia. Etelämantereella on myös etelänapa, mutta sinne ei asti tavallinen turisti ei voi matkustaa. Risteilyt Etelämantereella kulkevat Antarktiksen niemimaalla, joka on Etelämantereen pohjoisin osa. Se on siten lähimpänä Etelä-Amerikkaa ja se on myös Etelämantereen leudoin osa, joten matkustaminen sillä alueella on siinä mielessäkin miellyttävämpää kuin etelämpänä.
Etelämanner on kummallinen maanosa myös siinä mielessä, että se on ainoa maanosa, jossa ei ole lainkaan vakituista asutusta, eikä yhtään valtiota. Vuosittain siellä asuu kuitenkin parituhatta tutkijaa, jotka asuvat ympäri Etelämannerta olevilla tutkimusasemilla, joista suuri osa sijaitsee kuitenkin Antarktisen niemimaalla.
Sää Etelämantereella
Etelämanner on kummallinen maanosa myös siksi, että se on tietysti kaikkein kylmin. Se on kuitenkin samalla myös kaikkein kuivin ja tuulisin, jonka kyllä huomasi, kun käveli laivan kannella. Ankaran ilmaston vuoksi vain harvat kylmään hyvin sopeutuneet eläimet selviytyvät Etelämantereella. Tällaisia on esimerkiksi monet pingviinilajit sekä jotkut muut linnut, muutamat hylje- ja valaslajit.
Etelämantereella lauhimmankin kuukauden keskilämpötila jää nollan alapuolelle. Sisämaassa kesäkuukausina keskilämpötila on -25 tai alempi. Antarktiksen niemimaalla voi keskikesällä olla jopa 15 astetta lämmintä, joskin meidän Etelämantereella ollessamme lämpötila taisi korkeimmillaan olla nollan paikkeilla. Talvella on huomattavasti kylmempi, sisämaassa -40 — -70 astetta ja rannikollakin -15 — -30 astetta. Etelämantereen ja samalla koko maailman kylmyysennätys -89,2 astetta ja lämpöennätys 18,3 astetta puolestaan mitattiin vuonna 2020.
Moni ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, että Etelämantereella on myös paljon vuoristoja, joiden korkein huippu, Vinsonin massiivi, kohoaa lähes 4 900 metriä. Kiinnostavana faktatietona Vinsonin massiiviin liittyen voisi mainita, että Suomen tunnetuin (entinen) vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson on valloittanut kyseisen huipun.
Etelämantereella on jääkausi. Mannerjäätikkö on keskimäärin peräti 2,3 kilometriä paksua ja paksuimmillaan se on 4,8 kilometriä. Jää on niin paksua, että peittää alleen suurimman osan Etelämantereen vuorista.
Etelämanner ja Deception-saari
Meillä oli tänään tarkoitus rantautua Deception-saarelle, joka sekin kuuluu Eteläisiiin Shetlandinsaariin Yankee Harbourin tapaan. Jo ennen saarelle nousemista pääsimme laivan kannelta näkemään meressä uivia valkokulmapingviinejä (gentoo), myös yksi myssypingviini (chinstrap) näkyi joukossa. Lisäksi erilaisia lintuja näkyi runsaasti. Ennen rantautumista koostui samat rutiinit kuin normaalisti, eri ryhmämme kuulutettiin valmistautumaan vähän ennen kuin ryhmämme vuoro oli lähteä kumiveneellä kohti saarta.
Deception-saari on siinä mielessä varsin mielenkiintoinen saari, että se on aktiivisen tulivuoren romahtamisesta syntynyt kulhon muotoinen tuliperäinen muodostuma, kaldera.
Tämäkin päivä oli sumuinen ja hieman sateinen, mutta lämpötila tuntui lämpimämmältä. Saarelle rantautuessamme huomasimme heti saaren vulkaanisen luonteen, sillä maa oli tummaa, laavasta muodostunutta laavahiekkaa. Myös täällä näimme pian rantautumisen jälkeen hylkeen, tällä kertaa weddelinhylkeen (weddel seal). Lisäksi lähettyvillä oli yksi valkokulmapingviini tallustelemassa.
Lähdimme kiipeän mustaa hiekkarinnettä ylös kalderan reunalle. Deception-saari on siis muodoltaan pyöreä ja on yhdestä kohtaa hieman auki, josta meri pääsee. Näyttää kuin saaren keskellä olisi siis järvi. Kalderan reunalta katseltiin alas mereen, jossa näimme valkokulmapingviinien pulahtavan kiven päältä uimaan ja toisaalta nousevan myöhemmin takaisin. Takaisin mennessä sama weddelinnhylje oli edelleen pötköttämässä, mutta muutama myssypingviini (chinstrap) oli tullut sen kaveriksi ja paikalla oli muutama myös valkokulmapingviini.
Myöhemmin illalla sää parani selvästi ja vietimme aikaa kannella grilliruoasta nauttien, katsellen jälleen uivia valkokulmapingviinejä ja ihailimme upeita maisemia. Tänään näimme myös reissun ensimmäisen ryhävalaan (humpbackwhale), joskaan se ei ollut aivan lähellä.
Päivät risteilyllä menevät todella nopeasti. Josta puheenollen, kerromme seuraavassa postauksessamme hieman tarkemmin päivien kulusta!
26 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Upea, ikimuistoinen reissu varmasti! Itselläkin on kyllä listoilla. Montakos päivää reissu kokonaisuudessaan kesti?
Joo, tämä oli ikimuistoinen matka! Olo oli välillä epäuskoinen, että todella oltiin Etelämantereella. Toivottavasti pääset itsekin toteuttamaan vastaavan risteilyn. Meidän risteily kesti 11 päivää. Drakensalmen ylitys vie tietenkin osan ajasta.
Kiva lukea kokemuksistanne Etelämantereella ja katsella kuvianne kohteesta, jonne lähtö ei ole itsellä koskaan ollut suunnitelmissa. Australialainen meribiologiystäväni teki reissun yli 70-vuotiaana pari vuotta sitten ja oli yhtä ihastunut kuin tekin tunnuitte olevan. Minulle on riittänyt eksoottiseksi keikkuvaksi merimatkaksi opiskeluaikainen reissu Bodöstä Lofoottien eteläosiin ja siellä asumattomalle lintusaarelle.
Kiva kuulla Eila, että viihdyit matkakertomuksemme parissa. Vau, meribiologiystäväsi oli varmasti onnensa kukkuloilla omalla reissullaan! Upeaa, että hän vielä päälle 70-vuotiaana lähti toteuttamaan unelmaansa. Ja ymmärrän hyvin, että tällainen risteily ei ole kaikkien haavelistalla. Sinun reissusi Bodöstä Lofooteille ja vierailu lintusaarella kuulostaa upealta! Sellainen kiinnostaisi minuakin.
Kiitos mielenkiintoisesta matkakuvauksesta. Meidän seniorien matkat yleensä suuntautuvat omalla autolla ja pysytellen Euroopan rajojen sisäpuolella. Tällainen matka maisemineen ja luontoelämyksineen on varmasti ollut kokemuksen arvoinen. On aivan eri asia lukea omakohtaista kokemusta Etelämantereesta kuin katsoa Wikipedian tietoja asiasta.
Juha
Tämä matka oli upea! Me kun Mikon kanssa tykkäämme nimenomaan luontokohteista, joten Etelämanner oli meille erittäin mieluisa matkakohde. Ja tämän jälkeen onkin ollut erilaista katsella kylmiin kolkkiin sijoittuvia luontodokumentteja. Euroopasta löytyy monipuolisesti erilaisia matkakohteita moneen eri makuun. Ja omalla autolla liikkuessa on oma vapautensa. Teidän tämän kesän reissu oli huikea!
Etelämanner on kohde, josta en ole varsinaisesti koskaan haaveillut. Tavallaan olisi tietysti kiva käydä tuollakin (kuten sinänsä missä tahansa), mutta rehellisyyden nimissä en silti pidä kovin todennäköisenä, että koskaan lähtisin oikeasti järjestämään itselleni reissua tuonne. Liian kylmä kohde minun makuuni, ja liian vaivalloista lähteä varta vasten Suomesta. Mutta eri asia olisi varmaan sitten, jos olisin jo valmiiksi eteläisessä Argentiinassa tai Chilessä – sieltä käsin voisin asiaa harkita.
Olen kuullut, että merenkäynti noilla risteilyillä on usein ihan karmeaa. Oliko teillä tästä näkökulmasta millaiset oltavat laivalla? Ja miten isosta risteilyaluksesta muuten oli kyse?
Ymmärrän Jenni hyvin, että kaikille Etelämantereen risteily ei ole mieluinen matkavaihtoehto. Mitä kylmyyteen tulee, niin paikallisena kesäaikana lämpötila pysyttelee usein nollan tietämillä, joten mitenkään hirmu kylmä Etelämantereella ei ole. Tosin joillekin tuokin on liian kylmä lomakohteeksi. Etelä-Amerikassa on paljon upeita kohteita, joita yhdistää Etelämantereen risteilyyn.
Drakensalmi on kuuluisa hurjasta merenkäynnistään. Meillä oli tuuri menomatkalla, ja merenkäynti oli aivan rauhallista. Takaisin tullessa aallot olivat korkeampia ja minä voin hieman pahoin. Laivalla oli kiinnostavia luentoja ja elokuvia/dokumentteja. Jouduin lähtemään kesken esityksen pois ja päivällisellä jäi pääruoka lähes kokonaan syömättä. Heh, ystävällinen tarjoilija kävi ehdottomassa, että toisi minulle pihvin, kun kala-ateria ei maistunut. Kertaalleen myös tuona päivänä oksensin. Mikko pärjäsi paremmin, vaikka laivan käytäviä kävellessä hänkin meni siksakia. Matkapahoinvointilaastarit meillä oli sekä meno- että paluumatkalla. Hurtigrutenin MS Midnatsol on melko iso laiva, joten se tasoittaa jonkin verran merenkulun vaikutuksia. Matkustajia laivaan mahtuu n. 500.
Hienoja kuvia. Tekisi joskus mieli käydä tuollakin päin, mutta matkat ovat todella arvokkaita ja Draken salmen ylitys vois nosta esteeksi, kun en kovin hyvin viihdy merellä ylipäätänsä. Jo pitkän matkan lennon jälkeen tuntuu tasaisella että kallistelee ja muutaman kerran olen oikeasti pudonnut sängystä kun piti ottaa tukea – johtuu ihan korvien tasapainoelimien toiminnasta. Lentäen voisin vielä Etelämantereelle matkustaa mutta ne vasta kalliita lentoja ovatkin,
Kiitos Jani, pingviinejä ja jäälauttoja oli kiintoisa valokuvata. Minä en ole kovin tottunut merellä oloon tai ylipäätänsä veneilyyn. Jännitin jonkin verran Drakensalmea etukäteen, mutta ajattelin, että kyllä siitä jotenkin selviää. Vastaavaa jälkioireistoa minulla tosin ei ole kuin mitä sinä kuvaat. Se olisikin kurja, jos kallis risteily menisi hytissä makoillen ja pahoinvoinnista kärsien. Lennot Etelämantereellet lienevät tolkuttomissa hintaluokissa.
Ihan mielettömän upeaa päästä matkatarinoittenne kyydissä näin eksoottiseen kohteeseen. Ihania kuvia. Erityisesti tuosta suloisesta weddelinhylkeestä♡. Etelämanner kyllä kiinnostaisi itseäkin matkakohteena, koska rakastan luontokohteita, mutta en oikein pidä risteilyistä. Jo Norjan Hurtigrutenilla nukuin huonosti, kun merenkäynti ahdisti…
Kiva Heidi kuulla, että pidit postauksesta! Etelämantereen pingviinit olivat suloisia ja oli mahtavaa nähdä eri hyljelajeja. Mekin olimme aiemmin ajatelleet, että risteilyt eivät ole meidän juttu. Kunnes löysimme luontopainotteiset risteilyt. Minulla on nykyään useampikin risteily, jolle haluaisin mennä! Se toki on kurjaa, jos kärsii paljon meripahoinvoinnista tai muutoin merenkäynti ahdistaa. Meillä oli käytössä matkapahoinvointilaastarit ja risteily sujui ihan hyvin, vaikkakin paluumatkalla keinutti.
Kun aloitit jutun kertomalla siitä, että Antarktis tosiaan on manner, eikä mikään yksittäinen valtio ja ettei siellä olekaan valtioita, niin tiesitkö, että maabongausta hifistelytasolla harrastavat jakavat sen kuitenkin alueisiin:
Antarctica – Argentine (Palmer Peninsula)
Antarctica – Australian (Mawson, Davis, Macquarie, Heard)
Antarctica – British Antarctic Territory (Graham Land, South Orkney, South Shetland)
Antarctica – Chilean (Palmer Peninsula)
Antarctica – French Southern and Antarctic Territory (Kerguelen, Crozet, Amsterdam, St Paul)
Antarctica – New Zealand (Ross Dependency)
Antarctica – Norwegian (Queen Maud Land, Bouvet)
ja tämä on vain TCC:n jako, Nomadmanialla on omansa ja MTP:llä omansa. Aluetta kuvannee myös ehkä se, että näillä kaikilla järjestelmillä on tosiaan erilaiset listat, siinä missä monen muun mantereen osalta ne ovat jo melko lailla samanlaiset!
Tämä olikin mielenkiintoinen tieto Etelämantereeseen ja maabongaukseen liittyen, kiitos Pirkko. Kiintoisaa, että Etelämantereen kohdalla TCC:n, Nomadmanian ja MTP:n listat eriävät toisistaan, vaikka muiden mantereiden osalta listaukset ovat melko yhtenevät. Vaatisi kyllä jo aikamoista omistautumista ja rahamäärää, että pystyisi käymään kaikilla alueilla.
Tätä sarjaa on kyllä niin huippua lukea, kun Etelämantereelle pääseminen on itselleni niin suuri unelma (Montakohan kertaa olen sitä täälläkin hokenut 😀 ) Ihania kuviakin taas, kiitos!
Tuo viimevuotinen lämpöennätys kyllä kuulostaa aika surulliselta.
Jee, kiva Tanja, että olet innoissasi. Heh, itsekin luen Mikon kirjoittamat tekstit innoissani ja olen täpinöissäni näistä kuvistamme, vaikka itse olen ollut reissussa mukana.
Toden totta, viimevuotinen lämpöennätys saa surulliseksi. Laivalla oli paljon luontoaiheisia dokumentteja ja näistä tärkeistä asioista pääsi keskustelemaan miehistöön kuuluvien tiedemiesten kanssa. Se oli mielestäni tärkeä osa risteilyn sisältöä.
Olipa paljon uutta, mielenkiintoista faktaa mistä en tiennyt aiemmin, kiitoksia tästä elämyksestä 🙂 Oliko nuo takit laivalta lainassa kun kaikilla oli samanväriset? Oletan, että on joku turvallisuus juttu, että henkilöt löydetään helposti? Kauanko olitte tuolla maissa? Ja vaihdoitteko joka päivä sitten eri paikkaa? 🙂
Jee, mahtavaa Elina, että Etelämanner kiinnostaa. Kaikki matkustajat saivat tuollaiset punaiset takit omakseen, siinä oli takana juurikin turvallisuusaspekti. Punainen takki erottuu helposti, joten ei tule eksymisiä. Olen käyttänyt takkia Suomessakin ja se on ihana matkamuisto.
Joka päivä mentiin uuteen kohteeseen. Meille oli jaettu etukäteen matkasuunnitelma, jota kapteeni joutui muuttamaan sääolosuhteiden mukaan. Maihinnousulla on tarkat säännöt, jotta Etelämantereen luontoa ei kuormiteta liikaa. Maissa sai olla tunnin ajan. Aktiviteetteja oli sen verran paljon, että tämä aika oli passeli.
Mount Vinson on tiettävästi myös kallein kiipeilykohde, jos haluaa huiputtaa kaikkien mantereiden korkeimmat huiput. Ainakin 40 000€ maksaa + lennot ja muut kulut. Veikalla oli varmasti hyvät sponssit. 😊
Voin hyvin kuvitella, että Etelämantereelle suuntautuva kiipeilyreissu maksaa paljon. Onhan sinne jo niin työlästä mennäkin. Ei taida kiipeily olla mikään halpa intohimokohde.
Kuulostaa ikimuistoiselta reissulta! Itsekin olen tästä joskus haaveillut mutta ehkäpä sitten kun lapset on isompia. Taikka reissu ilman lapsia. Millainen merenkäynti oli? Itse pelkään aina, että tulen huonovointiseksi näissä pienemmissä laivoissa.
Meidän risteilyllä ei näkynyt yhtään lapsiperhettä, reissun hinta rajannee lapsiperheitä pois. Mutta olisi varmasti upea kokemus isommille lapsillekin!
Muutoin laivalla ei keinuttanut, ainoastaan Drakensalmen kohdalla. Meillä oli tuuri menomatkalla, ja merenkäynti oli silloin rauhallista. Takaisin tullessa aallot olivat korkeampia ja minä voin pahoin noin vuorokauden ajan. Jouduin lähtemään kesken elokuvatuokion, kertaalleen oksensin. Mikko pärjäsi paremmin, vaikka laivan käytäviä kävellessä hänkin meni siksakia. Matkapahoinvointilaastarit meillä oli sekä meno- että paluumatkalla. Hurtigrutenin MS Midnatsol on jo ihan hyvän kokoinen laiva.
Itsellä Etelämanner on kyllä haaveena, saapa nähdä, toteuuko koskaan. On ollut varmasti elämyksellinen reissu kaiken kaikkiaan. Kaukana kotona Muurikka kuitenkin tuo ainakin hetkeksi lämpimät muistot kotimaasta 🙂
Onhan tuo upean näköistä luonto- ja eläinbongailua, ei voi muuta sanoa!
Nauratti nähdä Muurikka noinkin kaukana Suomesta. Kiva idea tarjota grilliruokaa kannella.
Tämä reissu oli todellakin elämys. Toivottavasti Rami matkustushaaveesi Etelämantereelle toteutuu.
Upeita kuvia! Tykkään muutenkin blogistasi. Kiva, kun kävit kommentoimassa (tällä hetkellä hieman nuokuksissa olevaa) Matkamittari-blogiani, ja sitä kautta löysin blogisi.
Matkailemme yhä paljon, vaikkei ihan yhtä paljon kuin ennen koronaa, mutta jostain syystä en ole kirjoittanut blogiini juurikaan viime aikoina. Olisi uusia, erityisen mielenkiintoisia löytöjä, mm. Huippuvuoret viime kesältä, Oman syksyltä jne., mutta ei ole ollut aikaa ja/tai innostusta kirjoittaa. Ehkä tsemppaan tästä eteenpäin! Skotlannin konferenssireissu ainakin lähestyy jo kovaa vauhtia…
Kiva Tanja, kun jätit meille kommenttia. Oi, Huippuvuorista olisi todella kiinnostavaa kuulla. Toivottavasti löydät aikaa ja innostusta jatkaa matkablogiasi. Muiden reissukokemuksia on kiva lukea.