Etelä-Amerikassa on valtavasti hienoja matkakohteita, ja erityisesti siellä on paljon meitä kiinnostavia luontokohteita. Siellä sijaitsee useiden listausten mukaan maailman hienoimmat vesiputoukset, maailman suurin sademetsä Amazon kattaa ison osan Etelä-Amerikan pinta-alasta ja lisäksi Ecuadorille kuuluvat Galapagossaaret ovat jokaisen luonnosta kiinnostuneen yksi unelmakohde. Lisäksi Etelä-Amerikassa on tietysti inkojen kuuluisa rauniokaupunki Machu Picchu. Etelä-Amerikassa on myös vuosittain kuuluisimmat ja kaikkien tuntemat karnevaalit, Rio de Janeiron sambakarnevaalit.

Etelä-Amerikka on pinta-alaltaan todella suuri, lähes kaksi kertaa Euroopan kokoinen. Kuukaudessa voikin nähdä mannerta vain valikoiden. Päädyimme ajoittamaan matkan niin, että näkisimme matkan alussa Rion sambakarnevaalit, joiden jälkeen meidän tavoitteenamme oli lähteä katsomaan Brasilian ja Argentiinan rajalla olevia Iguasson vesiputouksia. Iguasson vesiputouksilta olimme ajatelleet matkata Peruun tutustumaan sen inkakulttuuriin sekä Amazonin viidakkoon. Viimeiseksi kohteeksi olimme ajatelleet Galapagossaarten kiertelyä. Säiden puolesta kohteita ei helppoa yhteensovittaa, sillä sama ajankohta ei ole ideaali kaikkiin kohteisiin. Matkamme aikaan Perun Amazonilla olikin tuolloin sadekausi. Halusimme tästä huolimatta kiertää Etelä-Amerikkaa ja hyväksyimme sen tosiasian, että säät eivät välttämättä ole kokoaikaa suosiollisia.

Yleensä aloitamme lomamatkamme aina perjantaina. Se on mielestämme kätevin päivä, koska monesti viikonlopun vuoksi pystyy matkalla olemaan saman ajan pari lomapäivää vähemmän käyttäen kuin jos lähtöpäivä olisi jokin muu. Tällä kertaa kuitenkin lähtöpäiväksi valikoitui torstai. Tähän oli käytännössä yksi syy. Ensimmäinen kohteemme oli Rio ja Rion karnevaalien päänäytös oli saman viikon lauantaina. Jos olisimme lähteneet vasta perjantaina, olisi karnevaalien kanssa tullut vähän turhan kiire. Ajattelimme, että yksi kokonainen päivä ennen öisiä karnevaaleja olisi tarpeen.

Rio de Janeiroon ei ole Suomesta suoria lentoja, mutta yhdellä vaihdolla sinne lensi varsin näppärästi. Meidänkin lento Amsterdamin kautta Rio de Janeiroon sujui mukavasti. Myöskään maahantulotarkastuksessa ei ollut suurempia ongelmia. Niinpä Etelä-Amerikan seikkailumme pääsi alkamaan mukavissa merkeissä.

2 Kommentit

  1. Kiitos hienoista kuvista osittain tutuilta paikoilta, kuten Ipanemalta, Copacabanalta ja Sokeritoppavuorelta.

    Vastaa
    • Rio on hieno kaupunki. Olemme puhuneet, että sinne olisi kiva palata katsomaan uuden vuoden ilotulitusta. Kiitos Tarja, kun luit ja jätit kommenttia.

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa