Olimme perillä Ugandassa, mutta useamman tunnin myöhässä. Olimme alun perin sopineet, että meitä ollaan vastassa lentokentällä tiettyyn aikaan. Olimme tietysti ilmoittaneet sähköpostilla muuttuneen aikataulun, mutta emme internetyhteyden puuttumisen vuoksi olleet varmoja, oliko lähettämäämme sähköpostia luettu tai huomioitu. Maahan pääsyn jälkeen alku olikin hieman pelottava. Meitä vastassa olevaa henkilöä ei näkynyt missään, mutta sen sijaan ympärillä näkyi vartijoita rynnäkkökiväärien kanssa.

Aulassa näytti olevan muutama henkilö nimikyltin kanssa, mutta meidän nimiä ei missään kyltissä ollut. Päätimme lähteä tallustelemaan ulos aulasta ja siinä meidän opas/kuljettaja olikin! Hän oli nimeltään Charles, nuorehko, puhelias ja hyväntuulinen mies. Hän kertoi meille hieman vakavasti, että ajomatkamme tulee olemaan erittäin pitkä ja sen viivästymisen vuoksi pääsisimme perille Bwindiin myöhään illalla.

Tämä ei kuitenkaan harmittanut yhtään, sillä auton ikkunasta oli upeaa katsella maisemia. Tiet olivat kyllä paikoin todella huonokuntoisia eikä niiden kuntoa voi oikein edes sanoin kuvata. Asfalttia oli vain muutamilla pääteillä ja näilläkin teillä oli isoja kuoppia, joita parhaamme mukaan väisteltiin. Näitä pystyy kuitenkin ajamaan helposti myös tavallisella autolla. Mutta kun siirryimme päätieltä pois hiekkatielle, oli Jeeppi ainoa mahdollinen menopeli. Ajovauhti putosi myös muutamaan kymmeneen kilometriin tunnissa, joskaan ei keskinopeus ollut yli 60 kilometrin tuntivauhtia paremmallakaan tiellä. Opas kertoi, että menimme pienelle hiekkatielle, koska se lyhensi matkaa. Epäilemme kuitenkin, että vaikka ajomatka olisi lyhentynytkin, aikaa ei säästynyt. Päinvastoin.

Toisaalta koukkaukset olivat siinä mielessä mielenkiintoisia, että näkymät ikkunasta olivat hyvin vaihtelevia. Pimeyden jo laskeuduttua, kuskimme kysyi, onko meille tarvetta käydä vessassa. Totesimme, että pysähdytään vain, jos jokin paikka tulee vastaan, vaikka välitöntä tarvetta vessapysähdykselle ei ollut. Kun sitten pysähdyimme, ei vessassa käynti ollut enää lainkaan mielessä, sillä huomasimme automme öljyn vuotavan kovaa vauhtia. Ihmeellisellä onnella lähellä sattui olemaan korjaamo, joka oli kuulemma ainoa monen sadan kilometrin säteellä. Korjaamosta saatiin mekaanikko korjaamaan autoa ja parin tunnin jälkeen auto saatiin korjattua.

Kahden tunnin pysähdys Ugandan illassa keskellä maaseutua oli hieman pelottava. Koko pysähdyksen ajan oli nimittäin epäselvää, saadaanko auto ylipäätään korjattua. Matka kuitenkin jatkui ja oppaamme kertoi ajoaikaa olevan vielä neljä tuntia. Olisimme siis perillä noin kahdelta yöllä. Tilanne ei ollut siinä mielessä paras mahdollinen, että takana oli raskas matkustusyö, ja seuraavana aamuna herätys oli kuuden jälkeen, ja tiedossa olisi raskas vaellus gorillojen luokse. Enää ei maisemiakaan näkynyt, koska ulkona oli täysin pimeää.

Vähän myöhemmin huolestuimme lisää, kun huomasimme, että kuskiamme alkoi selvästi väsyttämään ja hänen ajotyylinsä muuttui tämän johdosta täysin. Itse asiassa emme olleet vain huolissamme, vaan tilanne oli todella pelottava. Yritimme pitää häntä hereillä juttelemalla hänelle tiiviisti. Ilmoitimme myös haluavamme pysähtyä, koska haluamme kahvia. Todellisuudessa halusimme hänelle kahvia.

Onnistuimme kuitenkin tavoitteessamme, sillä vastaan tuli Bwindin kyltti. Kääntyminen oikealle, ja viimeiset parikymmentäkilometriä. Pian olemme perillä! Vaan emme olleet, tie oli kertakaikkisen surkeassa kunnossa ja matkaan taisi kulua yli tunti. Kun viimein pääsimme kansallispuiston portille saimme kuitenkin pettyä, sillä portti olikin kiinni. Seurasi kolmen tunnin odotus, jonka jälkeen vartija saapui päästämään meidät sisään.

Pääsimme vihdoin nukkumaan noin 5.20 aamulla ja nukkumisaikaa meillä olisi siis hieman yli tunti. Totesimme päivän olleen varsin tapahtumarikas ja väsymyksestä huolimatta olimme onnellisia, sillä huomenna meidän pitäisi viimeinkin päästä katselemaan uhanalaisia vuorigorilloja!

6 Kommentit

  1. Huh, tarinanne muistuttaa matkasuunnitelman laatijaa hyvin siitä, kuinka monia mutkia voi matkan varrella tulla… Tykkään siitä, että käytätte paljon valokuvia postauksissanne!

    Vastaa
    • Mukava, että olet löytänyt blogiimme! Ugandassa kohtasimme enemmän vastoinkäymisiä, kuin muilla matkoilla yhteensä. Kuitenkin pidimme Ugandasta ja aiommekin mennä sinne ensi syksynä uudestaan.

      Vastaa
  2. Huhhuh mikä aloitus matkalle!

    Hienoa, että pystyitte olemaan positiivisia vielä viideltä aamulla vaikka edessä oli vain tunnin unet.

    Väkisinkin alan miettiä olenko ihan hullu kun mietin Ugandaa meille kohteeksi ensi vuonna ja mukana olisi 1- ja 4-v lapset.

    Vastaa
    • Kiitos kommentista!

      Viideltä aamulla oli tavallaan helppo olla positiivinen, koska neljältä aamulla emme uskoneet pääsevämme peiton alle lainkaan. Silloin harmitti. Sänkyyn nukkumaan pääseminen oli siinä vaiheessa jo positiivinen yllätys. Tuossa ei kuitenkaan ollut vielä kaikki Ugandan vastoinkäymiset, joista lisää meidän ensi lauantaina julkaisemassa postauksessa. 😀

      Silti, Uganda ei ole mahdoton kohde pienten lasten kanssa ja kuten jo blogiinne kommentoimme, menemme ensi syksynä Ugandaan uudelleen. Meille ei siis jäänyt maasta huonoa kuvaa. Malarianestolääke on kuitenkin ehdoton Ugandassa. Mietimme, että onko se huonoksi lapselle? Gorillaretki on myös täysin mahdoton sen ikäisille, se on rankka vaellus. Mutta muutoin, mikä ettei?
      Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja lämpöä riittää. 🙂 Erityisesti jos lasten kanssa tuolla matkustaa ja aikoo vierailla monessa paikassa, kannattaa varata siirtymiin reilusti aikaa. Meillä iso osa ensimmäisen päivän onelmista olisi vältetty, mikäli lentomme ei olisi laskeutunut kolmea tuntia myöhemmin kuin alun perin piti.

      Vastaa
  3. Kiitos kannustuksesta. Sen verran olen ottanut selvää, että ilmeisesti gorillaretkillä on ikäraja, jotain 12 v. En todellakaan jaksa odottaa, että nuorinkin olisi sen ikäinen. Täytyy suunnitella niin, että mennään peräkkäisinä päivinä retkelle. Sekin lisää matkan pituutta, että tarvii vuorotella joissakin jutuissa. Tuosta malarialääkityksestä olen miettinyt, että kunhan nuorempi on täyttänyt yhden vuoden, niin sitten raaskisin laittaa kuurille.

    Kannattaa varmasti pohtia majoitukset ja kohteet tarkkaan, kun niitä siirtymiä ei lasten kanssa ihan hirveesti haluta. 😉

    Vastaa
    • Itse asiassa se ikäraja taitaa olla peräti 15 vuotta. Mutta kuten aiemmin totesin, se on oikeasti fyysisesti raskas vaelllus eikä se senkään vuoksi sovellu lapselle.

      Tuo onkin hyvä idea, että menee retkille peräkkäisinä päivinä! Paitsi että se on ehkä ainoa tapa toteuttaa moni asia, niin se myös tekee matkakokemuksesta rentouttavamman, kun paikoissa tulee enemmän rauhoituttua ja oltua hieman pidempi aika.

      Minä luottaisin majoituksissa paikalliseen matkanjärjestäjään. Yleisti meidän kokemusten mukaan komunikointi heidän kanssaan suunnitteluvaiheessa on helppoa, sillä aikaeroa ei juuri ole ja useimmiten he kirjoittavat erinomaista englantia.

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa