Buenos Aires on hyvä ottaa haltuun tutustumalla siihen kaupunginosa kerrallaan. Harkinnanarvoista voisi olla esimerkiksi vaihtaa majapaikkaa ainakin kerran jostain kaupunginosasta toiseen. Itse majoituimme sekä Palermossa että San Telmossa. Tässä esittelemme omat suosikkimme:






La Boca
La Boca saattaa olla Buenos Airesin kaupunginosista kaikkein tunnetuin, mutta samalla myös turistisin. Se on erityisen tunnettu todella värikkäistä rakennuksistaan El Caminito -kadulla. La Bocasta löytää myös katutaidetta, jonka lisäksi alueella sijaitsee jalkapallojoukkue Boca Juniorsin kotiareena. Esimerkiksi Diego Maradona on aloittanut peliuransa kyseisestä seurasta. Värikkäiden talojen tarina muistuttaa paljon Etelä-Afrikan Bo Kaapin talojen tarinaa, joka niin ikään oli etenkin siirtolaisten asuinpaikka. La Bocan siirtolaiset koristelivat kotinsa löytämillään kirkkailla maaleilla.







La Bocan osalta on kuitenkin pakko mainita myös turvallisuusasioista. Nimittäin yleisesti suositellaan, että alueelle tullaan taksilla, vaikka bussillakin pääsee. Sen varoitellaan erityisesti ilta-ajasta, jonka lisäksi El Caminito -kadun läheisyydestä ei kannata lähteä kauemmas. Hyvä nyrkkisääntö on, että liikkuu ja oleskelee siellä, missä on muitakin.
Lisäksi paikan turistisuus voi tulla pettymyksenä. Siitä huolimatta kannattaa mielestämme esimerkiksi jonain aamupäivänä käydä katsomassa miltä La Boca näyttää.








Montserrat (tunnetaan myös Microcentrona)
Käytännössä Buenos Airesin keskusta. Kaupungin kenties tunnetuin monumentti on Buenos Airesin obeliski. Se sijaitsee keskustassa kulkevalla peräti 14-kaistainen Avenida 9 de Julio. Tie on nimetty Argentiinan itsenäistymisen päivän 9.7.1816 mukaan. Vaikka Avenida 9 de Julio 14-kaistaisena on tietysti todella vilkas, löytyy sen varrelta myös puistomaista, patsaiden ja suihkulähteiden koristamaa kävelyväylää. Tällä alueella oli eräänä iltana tuhansia juhlijoita Superclásicon jälkeen(buenos aireslaisten Argentiinan menestyneimpien jalkapalloseurojen Boca Juniorsin ja River Platen kohtaaminen).











Obeliskin läheisyydessä sijaitsee kuuluisa aukio, Plaza de Mayo. Siellä on muun muassa Casa Rosada -niminen presidentinlinna sekä hieno kongressirakennus. Casa Rosadan parvekkeelta Eva Perón kannusti argentiinalaisia vallankumoukseen. Myös muita näyttäviä rakennuksia sijaitsee vilkkaan aukion ympäristössä, kuten Argentiinan kansallispankki ja kaupungintalo.
Keskustassa sijaitsee myös varsin turistinen ostoskatu, Avenida Florida. Avenida Florida on vain jalankulkijoille ja sen verralla on monenlaisia kauppoja ja putiikkeja. Myös pimeitä rahanvaihtopalveluja markkinoidaan aggressiivisesti.






Palermo
Palermo on Buenos Airesin suurin kaupunginosa. Alueella on paljon kauppoja ja kahviloita sekä ravintoloita. Palermossa on todella paljon myös katutaidetta, osa oikein näyttäviä. Myös aiemmin vierailemamme kasvitieteellinen puutarha sekä japanilaiset puutarhat sijaitsevat Palermossa. Näiden puutarhojen lisäksi alueella on myös Buenos Airesin suurin ja suosituin puisto. Pidimme alueesta kovasti. Me yövyimme myös Palermossa muutaman yön.







Recoleta
Jos La Boca pääturistialueen ulkopuolella saattaa olla vaarallinen, niin Recoleta edustaa toista ääripäätä. Se lienee koko Buenos Airesin yksi turvallisimmista kaupunginosista. Hyvin hoidettuja katuja, pariisilaistyylisiä taloja ja hienoja kauppoja. Sen tärkein nähtävyys on Recoletan hautausmaa, josta viime viikolla kirjoitimme tarkemmin.





San Telmo
San Telmo on Buenos Airesin vanhin kaupunginosa. Se on rakennettu jo 1600-luvulla. Me yövyimme siellä muutaman yön. San Telmo on erityisen kuuluisa sen Defence-kadun markkinoistaan sunnuntaisin. Alueella on useita baareja, ravintoloita ja baareja.



20 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Olipa matkakuumetta herättelevä postaus, kuten edellinenkin Buenos Airesin hautausmaille vievä juttu. Argentiina on ollut haaveiden matkakohteena siitä asti kun nuorena tuli luettua Mafalda sarjakuvia. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavia postauksia maasta.
Voi kiitos Eila! Mukava kuulla, että Argentiinan postaukset kiinnostavat. Mafalda-sarjakuva on meille tuntematon, mutta nopealla googlauksella vaikuttaa tutustumisen arvoiselta sarjakuvalta! Ja niitä näyttää löytyvän kirjastosta sekä suomen että espanjan kielellä. Kiitos vinkistä!
Ihania kuvia!
Buenos Aires on kyllä mielenkiintoinen kaupunki, samanlaisia fiiliksiä noista alueista meilläkin. Ja asuimme Recoletassa juurikin turvallisuusnäkökulmista, upea kaupunginosa.
Mukavaa on myös matkata kätevästi Uruguayn puolelle lyhyellä laivamatkalla. Esim. Punta del Este oli hyvin turistille kiillotettu alue, jossa viihtyy myös brasillenot.
Kävimme Etelä-Amerikan turneella vuonna 2008, mutta hyvin tutuilta kuvat vaikutti edelleen. Pientä levottomuutta on aina Argentiinassa, ja valuutan arvo on romahtanut muuhun maailmaan nähden. Ja covid-tilanne ollut hyvinkin huono. Mutta joskus vielä voisi palata.
Bussit on superhyviä Argentiinassa ja Chilessä (erityisen ihana maa ), ja maiden välikin taittuu hienoissa vuorimaisemissa. Oikein suositeltava kohde reissailuun.
Kiitos tästä hienosta postauksesta!
Kiitos Minttu! Oli todella mukava kuulla sinun kokemuksistasi Buenos Airesista. Uruguayn puolelle on tosiaan helppo matkata Buenos Airesista. Mekin harkitsimme Punta del Esteä, mutta kävimme Colonia del Sacramentossa. Uruguayhin olisi kiinnostava tutustua paremminkin.
Meillä on samanlaisia kokemuksia, Argentiinassa ja Chilessä on helppo mennä busseilla, tiet ovat suhteellisen hyväkuntoisia. Vuokra-autolla liikkuminen sujui Argentiinassa myös hyvin. Etelä-Amerikkaan olisi kiva vielä palata uudelleen. Siellä on paljon kiinnostavia kohteita. Paljon kaunista luontoa ja kiinnostavia kaupunkeja.
Alkaa nousemaan Etelä-Amerikka kuume, koko maanosa tuntematon. Minut saisi tiputtaa ihan mihin tahansa kaupunginosaan😀
Heh, kiva Mari kuulla, että Etelä-Amerikka kiinnostaa! Siellä on paljon kiinnostavia kohteita. Reissuun on kiva yhdistää suurkaupunkeja ja luontokohteita.
Olipa taas laadukas postaus – kiitos matkakuumeen aiheuttamisesta 😉 Saanko näin melko uutena lukijana udella, miten paljon matkustatte ”normioloissa” (eli aikana ennen koronaa)? 🙂 Onko teillä työ, mikä mahdollistaa reissaamisen? Itselle tullut olo, että olette koko ajan jossakin 😀
Kiitos Eveliina! Mukava, kuulla, että pidit kirjoituksestamme. Meillä kummallakaan ei ole työtä, joka mahdollistaisi reissaamisen. Meillä on kuitenkin nykyisissä työpaikoissamme siitä hyvä tilanne, että saamme määritellä lomat mielemme mukaan, ja toisaalta lomia on mahdollista pitää myös paljon. Meillä on myös hyvin aktiivinen tapa reissata. Tästä kiitos Mikolle, joka suunnittelee lomat ja kartoittaa kiinnostavat kohteet ja aktiviteeti jo ennen reissua, jolloin matkan aikana voimme keskittyä lomailuun.
Mielenkiintoinen postaus! Argentiina kiinnostaa maana kovasti ja sen tutkimisen haluaisin aloittaa juuri Buenos Airesista. Turvallisuustilanne hieman arveluttaa. Oliko muissa kaupunginosissa (kuin La Bocassa) turvallisempaa tyyliin uskalsi ottaa kameran esiin (ja näköjään joo, koska teillä oli hienoja kuvia) jne?
Hyvä Merja, että kysyit, tämä turvallisuusasia voi askarruttaa muitakin reissaajia. Me koimme Buenos Airesin turvallisena kulkea. Meillä oli matkassa järjestelmäkamera, ja sillä kyllä uskalsi kuvata. Ainoastaan jalkapallojuhlinnan kuvat on otettu pienemmällä kameralla. Oikeastaan voisi sanoa, että kaikki ne paikat, joissa ”normaalille turistille” on jotain nähtävää, ovat kokemamme perusteella ainakin päiväsaikaan hyvinkin turvallisia. Monen muun suurkaupungin metronkin olemme kokeneet Buenos Airesia epämiellyttävämmäksi; Buenos Airesissa metrollakin oli mukava kulkea. Taskuvarkauksia tms. Buenos Airesissa kuitenkin varmasti tapahtuu, joten siinä mielessä kannattaa olla tarkkana.
Verrattuna vaikka joihinkin Afrikan kohteisiin minusta Argentiinassa oli kyllä ihan turvallista ja esimerkiksi kameran kanssa kulkeminen ei ollut ongelma. Etelä-Amerikassa oikeastaan ainoastaan Guyanassa meitä on kehotettu poistumaan ja/tai piilottamaan kamerat, mutta silloinkin taisimme vaan olla vähän väärällä alueella. Tosin tapaamme yleensäkin olla liikkeellä oikeastaan vaan päiväsaikaan ja viettää illat sitten jo hotellilla tai yleensä hyvällä alueella sijaitsevan hotellin lähiravintoloissa.
Mekin Pirkko koimme olomme turvalliseksi Buenos Airesissa ja muualla Argentiinassa kulkiessamme. Järjestelmäkameralla uskalsi ottaa kuvia. Meillä on itse asiassa ollut vastaavia kokemuksia Rio de Janeirossa, kuin mitä sinulla Guyanassa. Mutta sielläkään emme kokeneet oloamme turvattomaksi. Kiva, kun jaoit oman kokemuksesi Etelä-Amerikassa reissaamisesta!
Samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa tuosta matkakuumeen herättämisestä, todellakin tekisi mieli lähteä Etelä-Amerikkaan! Pari lyhyttä lomareissua on aikoinaan tehty, mutta monta maata, kuten Argentiina, on kokonaan näkemättä ja kokematta. Ehkäpä tässä muutaman vuoden sisään elämä kuljettaa sinnekin vähän pidemmäksi aikaa. Buenos Aires on kiinnostava kaupunki, ja näyttää teidän kuvien perusteella varsin houkuttelevalta erilaisine alueineen!
Jes, kiva kuulla Anne! Etelä-Amerikka on todella kiva matkakohde. Meilläkin on vielä kiinnostavia kohteita käymättä (ja eihän ihme, tutkittavaa riittää), vaikka kolme matkaa Etelä-Amerikkaan ollaan jo tehty. Olisi varmasti upea kokemus, jos te jäisitte pidemmäksikin aikaa Argentiinaan!
Voih, Palermo vaikuttaa ihanalta paikalta! Täytyypä laittaa mieleen, jos joskus tulee suunnattua Buenos Airesiin. Kaupungissa tuntuu muutenkin olevan paljon nähtävää ja koettavaa. Varmasti jokaisessa paikassa on tuollaiset turistiset alueensa, mutta on nekin ihan kiinnostavia nähdä.
Olen Cilla Maria kanssasi samaa mieltä. On mielenkiintoista nähdä myös nuo turistisemmat alueet. La Bocalla on myös kiinnostava osansa Buenos Airesin historiassa. Ja Palermo oli todella viihtyisä, hyvä valinta majapaikalle. Uskon sinunkin viihtyvän siellä.
Kiitos upeasta selostuksesta. Annoit paljon tietoa ja nautin aina valtavan hyvistä kuvista. Tällaisia postauksia on kiva lukea, kun olemme melko varmoja jo, että tuskin tuonne matkustamme. Ei sillä, ettei mieli tekisi. Aila
Voi kiitos Aila sanoistasi. Uskon, että Argentiinassa matkustelu kiinnostaisi teitä ja muutoinkin Etelä-Amerikan maat. Muistan teidän ahkerat espanjan kielen opiskelunne, ja paikallisen kielen osaaminen ja käyttäminen tuo aina oman lisäinnostuksen matkaan. Kiitos sinulle, kun luit ja jätit kommenttia.
Hei
Aika tuoreina eläkeläisinä haaveilemme n puolesta vuodesta Buenos Airesissa.
Tähän liittyen kysyisin, olivatko valitsemanne kaupunginosat jälkeenpäin ajatellen hyviä asumisen / näkemisen kannalta, vai valkitsisitteko nyt toisin.
Mitä kautta hommasitte asunnot? Kannattaako puolen vuoden aikana asua useammassa kuin kahdsessa paikassa?
Pitääkö tänne olla viisumi? Muita hyviä neuvoja?
Kiva Risto, kun kirjoitit. Suunnitelmanne kuulostaa upealta. Nähdäksemme sekä Recoleta että Palermo ovat hyviä kaupunginosia asumisen kannalta. Me olimme Buenos Airesissa noin viikon ajan muun lomamatkan ohuessa. Otimme majapaikkamme Bookingin kautta, mutta en usko tämän olevan järkevä vaihtoehto noin pitkäaikaisen majoituksen hankkimiseen.
Se, että kannattaako asua useammassa kuin kahdessa paikassa riippunee pitkälti matkaajista itsestään ja mitä reissulta haluaa.
90 päivän matkalle ei tarvitse viisumia. Buenos Airesista pääsee helposti käymään Uruguayn puolella. Mikäli haluaa yhtäjaksoisesti olla Argentiinassa yli tuon 90 päivää, kannattaa tarkistaa viisumivaatimukset. Ja tokihan ne on aina hyvä tarkistaa virallisilta sivuilta ennen matkaa. Samoin matkavakuutuksen voimassaoloaika yhtäjaksoiselle reissulle.
Facebookista voisi löytyä ryhmiä pidempiaikaiseen ulkomailla asumiseen sekä kohdemaassanne matkailuun. Niistä voisitte saada enemmän vinkkejä suunnittelemallenne pidemmälle oleskelulle Argentiinassa, me kun tosiaan olimme kaupungissa lyhyemmän aikaa kiertelemässä.