Meillä oli keväällä muutama reissuvaihtoehto mielessä, mutta päädyimme Ukrainaan. Ajattelimme, että Ukrainassa voisi olla jo varsin lämmintä ja lisäksi se on etäisyytensä puolesta mainio kohde pitkälle viikonlopulle, sillä lento kestää vain pari tuntia. Huonona puolena tosin oli paluulennon ajankohta, sillä ainoa mahdollisuus oli aikaisin aamulla, jolloin viimeinen päivä meni puoliksi hukkaan. Suurin syy valita tällä kertaa matkakohteeksi juuri Ukraina oli kuitenkin varsin lähellä Kiovaa sijaitseva Tsernobyl, jossa olen pitkään halunnut vierailla.

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui muutamaa päivää ennen vappua vuonna 1986. Minä synnyin muutamaa kuukautta myöhemmin. Olen aina miettinyt, onko onnettomuudella ollut vaikutuksia itseeni. Ensimmäiset havainnot kohonneista säteilyarvoista tehtiin Suomessa vain muutama päivä onnettomuuden jälkeen ja oikeastaan varsin nopeasti säteilyarvot kääntyivät kuitenkin laskuun.

Onneksi Suomessa ei kuitenkaan missään vaiheessa mitattu hälyttävän korkeita arvoja, vaan korkeimmillaan mitatut arvot olivat viittä mikrosieverttiä tunnissa. Viisi mikrosieverttiä tunnissa vastaa sitä säteilymäärää, joka vallitsee matkustuslentokoneessa matkustuskorkeudessa. 

Onnettomuus itsessään oli todella järkyttävä. Arviot onnettomuuden aiheuttamista kuolemantapauksista vaihtelevat kuitenkin paljon. Greenpeace arvioi luvun olevan 93 000 – 140 000 henkilöä ja Venäjän tiedeakatemian mukaan luku on 210 000 ihmistä. Eräs venäläinen professori, Aleksei Jablokov, arvioi luvun olevan peräti 900 000. Kuolemantapausten lisäksi lienee lisäksi varsin todennäköistä, että muitakin haitallisia terveysvaikutuksia on ilmennyt ja että niitä ilmenee myös jatkossa.

Näin jälkikäteen ajateltuna onnettomuuteen johtaneita syitä on lähes mahdotonta käsittää. Tšernobylin ydinvoimalaitoksen suunnittelussa ei noudatettu ensinnäkään ydinturvallisuuden perusperiaatteita. Kun onnettomuus sattui, oltiin Tsernobylissä suorittamassa ”koetta”. Kokeen suorittamista varten Tsernobylissä kytkettiin voimalaitoksen turvallisuusjärjestelmän osia pois päältä, koska koetta ei olisi voitu suorittaa ilman sitä. Lisäksi reaktorin operaattoreilta ja kokeen valvojalta puuttui koulutus reaktorin käyttäytymisestä kokeen alhaisella tehoalueella, jossa reaktion karkaaminen käsistä oli tunnettu vaaratekijä.

Tsernobylin onnettomuudella oli merkittäviä vaikutuksia myös Suomen politiikkaan. Onnettomuus lisäsi huomattavasti ydinvoiman vastustusta. Tämä on siinä mielessä harmillista, että oikein käytettynä ydinvoima on turvallinen ja ennen kaikkea varsin saasteeton energiamuoto, varsinkin jos verrataan esimerkiksi ydinvoimaa korvaaviin fossiilisiin polttoaineisiin.

Retkemme kohti Tsernobylia lähti puoli yhdeksältä Kiovan keskustasta. Jostain syystä odottelimme lähes tunnin, ennen kuin mitään tapahtui. Ilmeisesti jäimme odottamaan myöhässä ollutta opasta. Vasta oppaan tulon jälkeen tietomme tarkastettiin ja siihen kului yllättävän paljon aikaa. Olisi tietysti ollut fiksumpaa tarkastaa tiedot heti, jotta matkaan olisi päästy heti oppaan saavuttua.

Kulkuvälineenämme oli minibussi, joka oli täynnä. Yhteensä osallistujia taisi olla vajaat kaksikymmentä. Matka sujui mukavasti. Torkuin matkalla hetken, mutta maisemia oli kiinnostavaa katsella ikkunasta. Jossain vaiheessa vastaan tuli 30 kilometrin halkaisijaltaan oleva ulompi vyöhyke ja sen portista pääsi läpi vain valvontapisteiden kautta.

Ryhmämme pääsi läpi varsin nopeasti ilman ongelmia. Kovin kauaa emme ehtineet ajaa eteenpäin, kun näimme lauman erittäin uhanalaisia Przewalskinhevosia! Przewalskinhevonen on ainoa jäljellä oleva kesyhevosista polveutumaton villihevoslaji. Ilmeisesti Przewalskinhevosia on jäljellä enää alle 2 000, joista villinä elää vain 300. Villinä elävästä 300 hevosestä Tsernobylin alueella elää peräti 100, siis joka kolmas! En ole varma, kuinka harvinaista niiden näkeminen Tsernobyl-retkellä on. Oppaamme mainitsi asiasta jo aikaisemmin ja kertoi, että niitä elää alueella, ja että on tietty paikka, jossa niitä voi nähdä, jos käy hyvä tuuri. Oppaan tarkoittamalla paikalla niitä ei ollut, jolloin oppaamme totesi, että ei niitä usein näekään. Muutama minuutti myöhemmin näimme niitä kuitenkin tienvieressä ja kuljettajamme pysäytti auton heti ja pääsimme ulos ottamaan muutaman kuvan. Jo tämän kokemuksen jälkeen retki tuntui onnistuneelta!

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa