Syötteen kansallispuisto on perustettu vuonna 2000, joten se on yksi uusimmista kansallispuistoista. Syötteen kansallispuisto sijaitsee Pudasjärven kaupungin sekä Posion ja Taivalkosken kuntien alueella. Syötteen kansallispuisto ei ole yhtenäinen, vaan se on varsin pirstaleinen monen eteläisemmän kansallispuiston tapaan ja se koostuu neljästä osasta, jotka ovat Syöte, Maaselkä, Salmitunturi-Rääpsyjärvi ja Latva-Korte-Kärppävaara.
Ehkä hieman yllättäen Syötteen kansallispuisto on pinta-alaltaan maahanperustuvista kansallispuistoista kolmen pohjoisimman kansallispuiston jälkeen suurin. Sitä suurempia ovat siten ainoastaan Lemmenjoki, Urho Kekkosen kansallispuisto sekä Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Myös Selkämeren ja Saaristomeren kansallispuisto ovat suurempia, mutta ne koostuvat pääosin vesialueista. Syötteen kansallispuiston pinta-ala on kaikkiaan 299 neliökilometriä.
Syötteen kansallispuisto on myös varsin suosittu, sillä vuotuisia kävijöitä on lähes 80 000 henkilöä. Toisaalta meidän vierailuaikoina Syötteen kansallispuisto on vaikuttanut yllättävänkin rauhalliselta. Syötteen sanotaan olevan erityisesti maastopyöräilijöiden suosiossa ja pyöräilijöitä Syötteen kansallispuistossa kieltämättä näkyykin runsaasti. Vaikka kansallispuisto onkin erityisesti maastopyöräilijöiden suosiossa, löytyy Syötteen kansallispuistosta ja sen ympäristöstä hienoja reittejä myös patikoitsijoille.
Meidän ensikosketuksemme Syötteen kansallispuistoon oli Ahmankierros. Reitti on 17 kilometrin mittainen rengasreitti, joka alkaa Syötteen luontokeskuksen pihalta, kansallispuiston portilta. Suurin osa alueen reiteistä kulkee kansallispuiston ulkopuolella, mutta Ahmankierros kulkee kokonaisuudessaan Syötteen kansallispuiston rajojen sisäpuolella.
Alussa Ahmankierros kulkee yhtä matkaa Naavaparran polun kanssa. Naavaparran polku on 3 kilometrin pituinen helppokulkuinen rengasreitti, jonka varrelta löytyy opastauluja perheen pienimmille.
Ahmankierroksen erkaannuttua Naavaparran polusta reitti eteni vuorottellen suolla ja kuusimetsässä. Reitin varrella oli useita päivätupia.
Ahmankierroksen varrella ja Annintuvan lähellä oli puisia eläinveistoksia. Hetken jo luulimme suon reunalla seisovan hahmon olevan oikea hirvi!
Retiltä on mahdollista tehdä piipahdus Ahmakallion näkötornilla. Luontoon.fi-sivusto sanoo tuon lisäkoukkauksen olevan 1,5 kilometriä suuntaansa, mutta oman gps-mittarimme mukaan matkaa näkötornille kertyi hieman yli 2 kilometriä. Vaikka näkötorni ei välttämättä mitään maailmanluokan näkymiä tarjonnutkaan, kannattaa kyseinen lisäkoukkaus ilman muuta tehdä.
Kylttejä ei tuolla pätkällä kuitenkaan ole ja mekin olimme hieman epävarmoja, että olemmeko varmasti kulkemassa oikeaan suuntaan. Epäilyksiämme lisäsi myös se, kun gps-mittarimme kertoi matkaa kertyneen yli ennakkotiedoissa mainitun 1,5 kilometrin. Polkua eteenpäin jatkamalla torni kuitenkin tuli vastaan ilman eksymistä.
Ahmakallion näköalatornin luona lenteli useita kuukkeleita. Olimme jättäneet reppumme alas tornin juurelle, ja linnut lennähtivät reppujemme luo ilmeisesti ruokaa etsien.
Ahmankierroksen esite sanoo reitin olevan vaativa ja esite varottaa myös huonokuntoisista pitkospuista. Reitin pitkospuut on onneksi vaihdettu vuonna 2018, lukuun ottamatta ylimääräistä Ahmakalliolle menevää lisälenkkiä. Ahmakalliolle menevän polun osalta täytyykin todeta, että pitkospuut kieltämättä olivat todella huonossa kunnossa.
Ahmankalliolta palasimme takaisin samaa reittiä Ahmatuvalle ja täältä loppumatka takaisin luontokeskukselle olikin alamäkivoittoista.
Pääosin Ahmankierros kulkee metsämaastossa, mutta mukavasti välillä kuitenkin pääsi kulkemaan myös aapasuoalueilla, mikä toi reittiin mukavasti vaihtelua. Ahmankierroksen sanotaan olevan maastoltaan vaativa ja reitin osalta varotellaan, että se sisältää vaikeakulkuisia osia. Me koimme reitin kuitenkin varsin helppokulkuiseksi kokonaisuudessaan eikä Ahmakalliolle vievän polun huonossa kunnossa olleet pitkospuutkaan juurikaan ylimääräisiä haasteita tarjonneet.
Kokonaisuudessaan pidimme Ahmankierroksesta. Luontoon.fi-sivusto kertoo reitin soveltuvan kokeneelle eränkävijälle, mutta mielestämme myös tottumattomampi luonnossa liikkuja voi kulkea reitin yhtä hyvin!
18 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Tämä olikin ”uutuus” minulle kohteena. Kiinnostava kirjoitus, ja tosiaan tuollahan riittäisi nähtävää ja kierrettävää. Pitääkin miettiä josko tuolla kävisi tammikuussa kun ehkäpä siitä ohi kuljen tai voisihan tuolla vaikka jossain laavulla olla yötäkin. Kiitos tuosta kartan upotuksesta tähän juttuun. Pitää selvittää kuinka ladut tuolla talvella kulkevat.
Syöte on varmasti upea kohde talvella, alue on tunnettu tykkylumisista puistaan. Luontoon.fi -sivulla on mainittuna talvireiteistä lumikenkäilijälle vain 2km Vattukurun reitti ja 4.5km Teerivaaran kierros, mutta hiihtolatuja ja muita talvireittejä on kartan mukaan paljon enemmänkin. Tältä sivulta ainakin löytyy pdf-muodossa talvikartta:
https://www.luontoon.fi/syote/reitit#talvireitit
Mulla on kokemus, että luontoon.fi liioittelee usein reittien vaativuutta. Karkeasti, jos on juurakkoa maassa tai vähän mäkiä, on vaativa.
Näyttää hyvältä tämä kierros. Meidän vierailun aikana oli myös hiljaista, mutta ehkä Syötteen kävijämäärä nousee korkeaksi, kun mahdollista läpi vuoden käydä
Mielenkiintoista Mari kuulla, että teidänkin vierailun aikana Syötteellä oli hiljaista. Syöte on myös kovin pirstaleinen ja väkimäärä mahdollisesti jakautuu laajemmalle eri osiin. Ja kuten sanoit, myös talvivierailijat nostattavat kävijämääriä.
Näyttää tosi monipuoliselta kansallispuistolta ja hienoja nuo matkalla olevat tuvat. Eläintaideteokset ovat kiva bonus, välillä saa vähän hullutellakin 🙂 Täytyy pitää mielessä nuo maastopyöräreitit, olisi kiva joskus vuokrata fatbike ja lähteä sellaisella huristelemaan metsiin, mieluiten polkuja pitkin.
Etenkin Ahmantuvan rakennukset olivat vaikuttavia, siellä olisi viihtynyt pitkäänkin. Ja nämä eläintaideteokset olivat todella virkistävä yllätys! Emme varmaankaan olleet ensimmäiset, jotka innoissaan luulivat ponganneensa aidon hirven suon reunalta.
Maastopyöräily kiinnostaisi minuakin. Ajattelen, että ensin voisin kokeilla lähiseuduilla, mutta jonkinlainen aktiiviloma pyöräilyineen kiinnostaisi ensi vuonna.
Kauniita kuvia ja hienoja maisemia jälleen! Syötteen maastoissa olen itsekin käynyt, ja muistaakseni tuo sama kierros, ehkä jotenkin pidennettynä versiona, kierrettiin vuosia sitten. Yövyttiin Toraslammen autiotuvassa, joka oli jotenkin tosi sympaattinen ja pieni. Tarinoiden mukaan tuvassa kummittelee, mutta ihan rauhassa saatiin yömme nukkua 🙂 Ja joo samaa mieltä siitä, että reitti oli varsin helppokulkuinen, joten luokitus vaativaksi kuulostaa vähän yliampuvalta.
Voi kiitos Anne! Te menitte tosiaan pidennetyn version, kun kerran Toraslammen autiotuvalla yövyitte. Onneksi saitte nukuttua yönne hyvin, eivätkä kummitukset untanne häirinneet.
OI että, Ahmatupa! Jokainen lapsuuteni talvi vietettiin Iso-Syötteellä aina aikataulun salliessa, kun vanhemmillani oli siellä vakiopaikka asuntovaunulle.
Ahmatuvalle hiihdettiin lukemattomia kertoja ja paikanpäällä nautittiin munkkikahvit/kaakaot.
Kylläpä valtasi kaipuu tuonne!
Toivottavasti pian pääsisi taas itsekin tuolla käymään.
Ihania syksyisiä kuvia!
Vau, sinulla on Katja upeita muistoja lapsuuden talvista. Ihanan idyllistä, nuo talviset hiihtoretket Ahmatuvalle. Toivottavasti pääset lähivuosina palaamaan Syötteelle. Kenties jo tänä talvena?
Meinattiin pohjoisen reissun paluumatkalla poiketa vielä Syötteellä, mutta kovin pirstaleinen on enkä enää siinä vaiheessa jaksanut suunnitella sinne mitään reittiä. Oonkin miettinyt, mitä reittejä sielä kannattaisi seuraavalla kerralla kulkea. Kiva taas lukea tästäkin kokemuksesta! Hyvin ajoititte teidän reissun, kun ruskaa oli läpi matkan. Vielä puuttuisi pohjoisesta Syöte, Pyhä ja Riisitunturi – vaikken kansallispuistoja kerääkään. Mutta nuo olis kiva kiertää seuraavalla kerralla! 🙂 Olisin itekin säikähtänyt tuota hirveä 😀
Syöte on tosiaan Elina kovin pirstaleinen ja moni reitti kulkee itse asiassa kansallipuiston ulkopuolella. Me kävimme myöhemmin kiertämässä toisenkin reitin Syötteellä, Rytivaaran kierroksen ja tästä tulikin eilen oma postauksensa.
Meidän Lapin reissu oli kyllä juuri sopivaan ajankohtaan, ruska oli todella kaunista. Ja sinultahan ei puutu pohjoisesta montaakaan puistoa, paljon olet kiertänyt!
Tuo puuttuukin vielä käydyistä ankallispuistoista, mutta olen tutustunut siihen esimerkiksi Velogin videoiden välityksellä, missä hän fillaroi Syötteellä olevia maastopolkuja. Hän kertoi niiden olevan todella vaativia.
Kuukkelit ovat kyllä mukavia. Tuntuu siltä, että niiden nälkä on kyltymätön, mutta ne kyllä varastoivat jatkuvasti ruokaa. Toivottavasti löytävät kaikki varastoimansa makkaranpalat. Mutta hei, ehkäpä lapintiainen löytää myös kuukkelin varastoja, niin ettei se hukkaan mene. Onkohan Syötteellä lapintiaisia, mene tiedä.
Kiitos Stacy, kun vinkkasit Velogin videoista! Täytyypä tutustua niihin. Minua on alkanut kiinnostamaan maastopyöräily, ja ensi vuonna tätä tulee varmasti kokeiltua. Me olemme katsoneet paljon Ali Leiniön vaellusvideoita, suuri suositus niille.
Meillä oli Syötteellä mukana vain suolapähkinöitä, ja niitä ei haluttu kuukkeleille tarjota. Kovin kiinnostuneita olivat saapumisestamme.
Ah, jälleen kerran sisäinen patikoijani herää ja on vähän harmissaan, miten paljon hienoja kansallispuistoja on vielä kokematta! Te olette kyllä reissanneet ihan urakalla näitä kansallispuistoja ja onneksi, sillä nää kuvat ja maisemat inspiroivat kyllä valtavasti!
Onneksi Riina kansallispuistot pysyvät, ja niihin voi tutustua hiljalleen. Kierrettävää kyllä on paljon, Suomen kansallispuistoverkosto on upea. On hienoa, että meillä on suojeltua luontoa, johon on tehty merkityt reitit ja upeat taukopaikat. Meidän on tosiaan tullut käytyä lähes jokaisessa Suomen kansallispuistoissa, viihdymme luonnossa paljon. Mukava kuulla, että olet viihtynyt kansallispuistopostaustemme parissa!
Mukavan näköinen paikka ehdottomasti! Ja kiva, että pienempiäkin on otettu huomioon. Itse ajattelen niin, että vaikka välillä potuttaa kun ei lasten kanssa voi lähteä vaativimmille reiteille, niin on hyvä saada tämä luontokipinä heihin istutettua jo nyt. Teemme sitten aikuisten lenkkejä myöhemmin tai kun lapsille on joskus hoitaja. Tosin meidän lapset on jo aika hyviä liikkumaan luonnossa. Tuosta yhdestä kuvasta hoksasin heti, että miksi kyseisen reitin nimi on naavapartaan viittaava.
Olen sinun kanssasi Paula samoilla linjoilla, on hyvä tutustuttaa lapset retkeilyyn jo pienenä. Ja metsäretki eväineen on mitä loistavinta perheaikaa. Patikoillamme on tullut huomattua, että lapsiperheet eivät välttämättä pääse menemään kokonaan edes sitä lyhyttä reittiä, sillä pienet lapset saattavat jäädä tutkailemaan ja ihmettelemään vähän väliä luonnon yksityiskohtia.