Kaupallinen yhteistyö goSaimaan kanssa
Aiemmin alkukesästä kävimme tutustumassa pariinikin otteeseen Salpausselkä Geoparkiin, johon tykästyimme. Seuraavana Geoparkina oli vuorossa Saimaan Geopark, joka sijaitsee Saimaa-järven ympäristössä. Saimaa Geopark kokoaa yhteen Saimaan upeat luontokohteet ja näyttävät retkeilyreitit, jotka ovat kokemisen arvoisia. Alueella on runsaasti myös erilaisia kulttuurikohteita.
Me päätimme lähteä tutustumaan Saimaan Geoparkiin kiertämällä pyöräillen Saimaan saaristoreitin.
Saimaan saaristoreitti – yleistä
Saimaan saaristoreitti kulkee erityisesti eteläisen Saimaan alueella ja tarjoaa upean maisemareitin, mutta lisäksi myös hienon mahdollisuuden tutustua alueen kulttuurikohteisiin. Reitti seuraa Saimaan rantoja ja Salpausselän mäntykankaita, ja on pituudeltaan noin 160 kilometriä. Reitin kokonaispituus riippuu kuitenkin lopulta siitä, millaisia pistoja reitiltä tekee kiinnostaviin ja läheisiin kohteisiin. Reitin varrella on ensinnäkin Imatran ja Lappeenrannan kaupungit, mutta myös kolme pientä kirkonkylää Joutsenossa, Ruokolahdella ja Taipalsaarella. Ruokolahden kirkonkylän kohdalta voi valita, kiertääkö Syyspohjan kautta vai kulkeeko Äitsaaren maisematietä pitkin. Me valitsimme jälkimmäisen reittivaihtoehdon.
Saimaan saaristoreitti on merkitty puihin ja tieviittoihin sinisin maalimerkein sekä sinisellä pyöräilyaiheisella tarralla.
Saimaan saaristoreitti – Lappeenranta
Kätevä paikka aloittaa Saimaan saaristoreitti on sen varrella oleva suurin kaupunki Lappeenranta. Niin mekin teimme. Lappeenrannassa on paljon Geopark-kohteita ja muuta nähtävää, mutta me päätimme jättää ne reitin loppuun ja lähteä heti Lappeenrantaan saavuttuamme pyöräilemään kohti Imatraa. Matkan varrella teimme pysähdyksen Saimaan kanavalle ja kävimme viehättävässä kanavamuseossa, jossa toimii myös kahvila.
Hyvä vaihtoehto voisi olla yöpyä reitin alussa vähintään yksi tai kaksi yötä Lappeenrannassa, ja tutustua samalla alueen Geopark-nähtävyyksiin, kuten Lappeenrannan linnoitukseen ja hiekkalinnaan, joista lisää tarkemmin seuraavassa artikkelissamme.
Saimaan saaristoreitti – Lappeenranta – Imatra
Lappeenrannasta Imatralle on Saimaan saaristoreittiä pitkin noin 45 kilometriä, joka on leppoisa päiväetappi. Kun matkaan lähtee aamiaisen jälkeen, ehtii mukavasti perille vielä lounasaikaan. Iltapäiväksi jää aikaa tutustua Imatran nähtävyyksiin, mutta suosittelemme yöpymään Imatralla kaksi yötä, jolloin Imatraan tutustumiseen jää riittävästi aikaa. Meillä aikaa oli saapumispäivän iltapäivä ja seuraava aamupäivä, mutta enemmänkin olisimme mielellämme Imatralla aikaa viettäneet. Kirjoitamme Imatran parhaista Geopark-kohteista tarkemmin seuraavassa artikkelissamme, jossa kokoamme teemoittain reitin parhaita nähtävyyksiä.
Saimaan saaristoreitti – Imatra – Äitsaari
Imatralta matkamme jatkui kohti Äitsaarta. Tämä reitti kulkee Ruokolahden kautta, ja on myös ensimmäisen päivän tapaan noin 40 kilometrin mittainen. Toisin kuin Imatralla (tai Lappeenrannassa), tällä osuudella majoitusta on hyvin rajoitetusti. Me yövyimme Äitsaaressa viehättävällä Onnelan lammastilalla. Tällä etapilla nähtävyyksiä ei kovin paljoa ollut, mutta muutama kiinnostava pysähdyspaikka kuitenkin, kuten sotilaskuuluisuus Simo Häyhän hauta ja Ruokolahden kirkko.
Meitä kiinnosti kovasti myös Kolmiköytisienvuoren kalliomaalaus, joka sijaitsee myös Ruokalahdella. Paikalle oli varsin selkeä opastus Äitsaaren Savilahdesta Sapolaan kääntyvän tien tuntumasta. Kolmiköytisien kalliomaalaus on kiinnostava ja siinä näkyy kaksi hahmoa kädet ylöspäin kohotettuina, ja vieressä ihmisen ja käärmeen piirteet yhdistävä kuvio. Yhtenä tulkintana maalaukselle on pidetty sitä, että šamaani on muuttumassa puoliksi ihmisen ja käärmeen hahmoksi ja käärmemäinen muoto mahdollisti luikertelemaan aliseen maailmaan asioita hoitamaan.
Saimaan saaristoreitti – Äitsaari – Lappeenranta
Tämä oli meidän reittimme vaativin pyöräilypäivä. Äitsaaresta pyöräilimme takaisin Lappeenrantaan ja tämän etapin pituus on reilut 60 kilometriä. Paitsi että tämä päivä on matkan pituuden puolesta fyysisesti raskain, vaatii päivä myös enemmän suunnittelua siksi, että reitin varrella on veneylitys ja pyörälautta. Ensimmäisenä tulee vastaan Äitsaaresta Utulaan mentäessä veneylitys, jota varten kyyti on sovittava etukäteen. Tämän varaus kuitenkin onnistuu varsin joustavasti joko internetistä tai soittamalla Utulan lautturille (0500 120 101). Lautturi liikennöi vuonna 2023 päivittäin 3.6–13.8 välisenä aikana kello 10–18 ja 14.8-27.8 kello 17-20. Venekuljetuksen hinta on 15 euroa henkilöltä.
Pian ensimmäisen veneylityksen jälkeen tuli vastaan hauska Utulan Kyläkauppa, josta kävimme ostamassa juotavaa ja pientä evästä.
Reitillä on myös muutaman minuutin kestävä ylitys lossilla. Lossi kuitenkin lähtee liikkeelle aina, kun matkustajia on. Lossi on myös maksuton. Kyläniemeen saavuttaessa ylitys Sarviniemeen tehdään pyörälautta Rastilla. Tähän tarvitsee ostaa lippu etukäteen ja aikataulut on syytä myös tarkistaa, sillä M/S Rasti ei kulje aivan joka päivä eikä samaan kellonaikaan. M/S Rastilla kuljettaessa matka Kyläniemeltä Sarviniemeen maksaa 18 euroa aikuiselta ja 4–15-vuotiaalta lapselta 9 euroa.
Sarviniemestä aloimme pyöräilemään kohti Taipalsaarta, josta jatkoimme melko nopeasti kohti Lappeenrantaa. Matkan varrella pysähdyimme vielä kiipeämään Kuivaketveleen linnavuorelle. Myös tällä etapilla oli useita Geopark-nähtävyyksiä, joista lisää seuraavassa artikkelissa.
Lappeenrannasta Ilkonsaareen
lkonsaari ei varsinaisesti kuulu Saimaan saaristoreitille, mutta siellä kannattaa ilman muuta käydä. Sinne pääsee Rasti-laivalla, joka liikennöi myös Sarviniemen ja Ilkonsaaren välillä. M/S Rasti liikennöi kyseisellä välillä vain joka toinen keskiviikko, viisi kertaa kesässä. Onneksi tämä sopi meidän aikatauluihimme hyvin. Ilkonsaarella on viisi ortodoksista rukoushuonetta eli tsasounaa, joihin on mahdollista päästä kurkistamaan sisälle. Saarella on myös kaunis uimaranta. Ilkonsaari on osittain varsin karun kalliorantainen, mutta siellä on myös metsää. Saari on vain reilun kilometrin pitkä, ja sen läpi menee selkeä patikkapolku. Polun varrella ovat sekä uimaranta että kaikki viisi tsasounaa.
Joka toinen keskiviikko Rasti-laiva liikennöi puolestaan Ruuhonsaareen, jonka sanotaan olevan eteläisen Saimaan suurin virkistysalue. Me emme ole Ruuhonsaaressa käyneet, mutta kohde kuulostaa miellyttävältä päiväretkikohteelta, jossa mielellämme vierailisimme.
Lisäksi Ilkonsaareen pääsee Lappeenrannan satamasta M/s Saimaa Margaretalla lauantaisin 17.06. – 05.08.2023 (pl. juhannuspäivä 24.6.2023), tarkemmat aikataulut ja hintatiedot voi käydä tarkastamassa täältä.
Sekä Ikonsaari että Ruuhonsaari ovat Geopark-kohteita. Molempiin kohteisiin lipun hinta on aikuiselta 25 euroa (meno-paluu) ja 4–15-vuotiaalta lapselta 10 euroa.
Mikä on Geopark?
Geopark on yhtenäinen maantieteellinen alue, joka sisältää kansainvälisesti merkittäviä geologisia kohteita, maastonmuotoja ja maisemia. Euroopan geopark-verkosto on perustettu vuonna 2000 ja maailmanlaajuinen vuonna 2004. YK:n kasvatus, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on nimennyt geopark-kohteita vuodesta 2015. Tällöin ne nousivat Unescon maailmanperintökohteiden ja biosfäärialueiden rinnalle kertomaan planeettamme ja ihmiskunnan kulttuuriperinnön monimuotoisuudesta.
Geopark-alueet kertovat maiseman ja maastonmuotojen syntytarinaa nostaen samalla esille alueen kulttuuriperintöä, kohteita, palveluita ja tuotteita. Keskeisiä tavoitteita ovat luonnon ja kulttuuriperinnön vaaliminen, kestävän kehityksen edistäminen ja paikallisidentiteetin vahvistaminen.
Toukokuun 2023 lopulla Unescon maailmanlaajuiseen geopark-verkostoon kuuluu 195 kohdetta 48 maassa. Suomessa Unescon geopark-kohteita on neljä: Lauhanvuori-Hämeenkangas, Rokua, Saimaa sekä tuorein jäsen, huhtikuussa vuonna 2022 hyväksytty Salpausselkä Geopark.
Entä mikä on Saimaa Geopark?
Saimaan Geopark alueeseen kuuluvat Imatra, Juva, Lappeenranta, Mikkeli, Puumala, Ruokolahti, Savitaipale, Sulkava ja Taipalsaari. Isompiin kaupunkeihin (Imatra, Lappeenranta ja Mikkeli) on mahdollista päästä varsin näppärästi junalla. Pienemmätkin kunnat (Juva, Puumala, Ruokolahti, Savitaipale, Sulkava ja Taipalsaari) ovat saavutettavissa linja-autolla, joten alueelle on mahdollista tulla myös ilman autoa.
Saimaa UNESCO Geoparkin 65 geokohdetta kertovat Suomen suurimman järven muinaisista ajoista. Rantakallioilla ja jyrkillä näköalapaikoilla pääsee siirtymään lähes kaksi miljardia vuotta taaksepäin. Reunamuodostumat, harjut, siirtolohkareet sekä hiidenkirnut muistuttavat viimeisimmästä jääkaudesta, joka päättyi noin 10 000 vuotta sitten.
Täällä pääsee tutustumaan Saimaan alueen historiaan ja nauttimaan kauniista maisemista Saimaa UNESCO Geoparkin 53 luonto- ja kulttuurikohteessa, jotka tekevät ihmisen ja geologian pitkän liiton näkyväksi. Saimaa rantoineen ja erilaisine maastomuotoineen on pohjana rikkaalle ja monimuotoiselle kulttuurille, josta nauttivat niin paikalliset kuin matkailijatkin.
Oletko suunnitellut pyöräilyretkeä Saimaalle?
Käy tutustumassa myös muihin Saimaan matkakertomuksiimme:
Risteillen Astuvansalmen kalliomaalauksille
Sinua saattaisi kiinnostaaa myös nämä:
20 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Pyöräily ei ole ollenkaan minun juttuni, joten ei ole tullut noilla(kaan) seuduilla hirveästi pyöräiltyä. Sen sijaan muilla kulkupeleillä olen kyllä kierrellyt tuolla paljonkin, olenhan alun perin Imatralta kotoisin. Nättejä paikkoja! Saimaa on omasta mielestäni Suomen kauneimpia seutuja kesäaikaan.
Me tykkäsimme, kun Saimaan saaristoreitti oli vain pyöräilijöille eikä varsinaista reittiä pysty autolla menemään. Reitin varrella on paljon nähtävää ja esimerkiksi Imatralla olisimme mieluusti viipyneet pari päivää pidempään.
Kiinnostavan kuuloinen reitti ja hyvä tuo maininta, että myös julkisilla pääsee. Ollaan ajateltu, että Suomessa pitäisi uudistaa tuttavuus Lappeenrannan kanssa (jossa isäni muuten palveli sota-aikaan) ja kesällähän tuo alue on mitä parhainta matkailuseutua.
Yllättävän iso muuten tuo Saimaan Geopark, käyvännössä melkein koko Etelä-Savo ja Etelä-Karjala. Kiintoisia nuo sangen harvalla vuorovälillä kulkevat pyörälautat, hieno palvelu, vaikka tyyriin puoleinen. Ymmärtää sen toisaalta kyllä.
Lappeenranta on todella viehättävä kaupunki! Olisimme mielellämme jääneet vielä pariksi päiväksi tutkimaan kaupungin tarjontaa, mikäli aikataulu olisi antanut myöden. Nuo pyörälautat ovat kiintoisa osuus reitillä ja kun sekä Utulan kohdalta että Rasti-laivan liikennöimällä Kyläniemi-Sarviniemi osuudella autoja tai moottoripyöriä ei kuljeteta. Ja Rasti-laivan kulkee tämän välin lisäksi myös muihin kohteisiin, mikä osaltaan vaikuttaa aikatauluihin. Mutta mahtava lisä Saimaan saariston tutkimiseen!
Saimaan saaristoreitti kiinnostaisi kovasti! Ja ilmeisen mielenkiintoinen ja kuvauksellinen se onkin 🙂
Jee, mahtava kuulla Eveliina, että Saimaan saaristoreitti kiinnostaa. Meiltä on tulossa piakkoin vinkkipostaus, joten pysy kuulolla. Mielestämme reitille kannattaa varata runsaasti aikaa, niin ehtii käydä tutkimassa kohteita.
Wau, olipa kattava postaus! Mä en tosiaan tiennyt, mikä on Geopark, mutta nytpä tiedän. Nuo maisemat on tosi upeita ja teillä kävi tuuri vielä säidenkin suhteen. Pyöräily ei ole minun juttuni, mutta voisipa sitä joskus autollakin tuonne seudulle suunnata. Mä muuten rakastan kyläkauppoja. Tädilläni oli sellainen ja tuppasin viettämään kesällä joitakin aikoja siellä. Kyläkaupoissa on tunnelmaa, harmi, että niitä on nykyään paljon vähemmän kuin ennen.
Utulan kyläkaupan yhteydessä on viehättävän näköinen terassi, jossa varmasti viihtyisit autoretkelläsi. Kaupassa minua nauratti Utulan big five t-paita Ruokolahden leijonineen. Leijonaa ei tällä kertaa näkynyt.
Meitä jännitti etukäteen, millainen sää tulisi olemaan, kun pyöräillessä poutasään merkitys on vielä suurempi kuin autoillessa. Säät tosiaan suosivat ja aurinko paistoi lähes koko ajan.
En itsekään tiennyt mikä tuo Geopark oikeasti on, vaikka niihin merkkeihin tai kohteisiin on osittain maailmalla tutustunut. Olen mieltänyt sen aina jotenkin geologiaan liittyvänä – lähinnä jotain kiviin liittyvää (esim. ”Kummakivi” Ruoholahdella), mutta että maastonmuotoja ja maisemiakin. Hyvä tietää ja ehkäpä jatkossa näitäkin tulee sitten tarkemmin katsottua. Etelä-Savossa ja Saimaalla olen monia kertoja käynyt, mutta näistä kohteista saaristot ovat jääneet vähemmälle. Hauskan näköinen Utula Big Five paita.
Tuo big five paita oli hauska! Tällä kertaa jäi big five näkemättä, leijonaa emme tälläkään kertaa Ruokolahdella nähneet. Meilläkin on jäänyt ennen tätä vuotta Saimaan saaristo vähemmälle vierailulle, ja on ollut kiinnostavaa päästä tutkimaan seutua.
Lauhanvuoressa taisimme ensimmäisen kerran törmätä tuohon Geopark -käsitteeseen.
Kivasti tuolla Saimaalla ilmeisesti yhdistyvät reitin pätkän kuivalla maalla ja veden päällä. Hyvä tuo venekuljetus! Jossain maailmalla, taisi olla Belgradissa, oli Sava-joen yli meneviä pyörälosseja, toki vähän isompia kuin vene, muttei niihin kuitenkaan autoja olisi mahtunut tai otettu.
Pyöräilijöille tarkoitetut vene- ja lauttakuljetukset olivat todella kiva osuus tässä Saimaan saaristoreitissä. Mielestämme on mukava, kun reittiä ei voi kulkea autolla. Se rauhoittaa osaltaan liikennettä.
Geoparkit eivät taida olla vielä kovin tunnettuja, moni ei ole niistä kuullutkaan tai ei hahmota, mitä ne pitävät sisällään. On ollut mahtavaa päästä kertomaan Geoparkeista lukijoillemme.
Jos minulta olisi kysytty, mikä on Geopark, en olisi osannut vastata, vaikka terminä sen olen kuullutkin. Kiitos siis sivistämisestäni. Big Five nauratti:) Piti oikein taas googlata, että koskas se näköjään vahvasti elämään jäänyt uutisointi Ruokolahden leijonasta olikaan ja sehän oli 1992.
Heh, minuakin nauratti tuo Utulan Big Five -paita. Tällä reissulla emme eläimiä bongailleet ja olisi kyllä muutenkin jäänyt tuo viisikko näkemättä. Geopark terminä ei paljoa kerro geopuistojen tarjonnasta, mutta uskoisin niide hiljalleen tulevan tunnetuiksi. On kiva olla jakamassa tätä tietoutta.
Kiitos kattavasta Geopark-infosta, oli paljon uutta tietoa! Upeat pyöräilymaisemat ja hieno reitti ollut teillä. Tuollaiset muutaman kymmenen kilometrin päiväsiirtymät kuulostavat aika sopivilta, kun matkan varrella on varmasti paljon mielenkiintoista nähtävää.
Saimaan saaristoreitti oli kiinnostava pyöräillä ja etenkin nuo lukuisat käyntikohteet tekevät reitistä mielenkiintoisen, Saimaan kauniin luonnon lisäksi. Reitillä ei todellakaan kannata kiirehtiä, tällaiset päiväetapit ovat juuri sopivia. Lisäksi Imatraan ja Lappeenrantaan voisi ottaa ekstrapäivät, niissä on niin paljon nähtävää.
Ootte kyllä reippaan pitkiä päivämatkoja pyöräilleet! 🙂 pyöräily on kyllä siitä kiva, kun saa nauttia samalla kesäpäivästä niin lämmön ja kesätuoksuineen ja matka etenee nopeammin kuin esim. kävellen. Hurjan paljon ootte kyllä nähneet ja tuolla päin riittäisi näkemistä ja kokemista vaikka kuinka paljon!
Pyöräretkessä on paljon hyviä puolia. Juuri nuo mitä Elina sanoit, ja kesäaikaan on ihanaa nauttia aamusta iltaan ulkoilmasta. Tämän reitinhän voisi kulkea lyhyemmässäkin ajassa, mutta mielestämme rauhallinen matkanteko on parasta, sillä reitin varrella olevt nähtävyydet tuovat paljon sisältöä pyöräilyreittiin.
Olipas upeita maisemia! Tuo Lappeenranta ja Saimaan kanava tuo kyllä muistoja mieleen. Jokunen vuosi on siitä kun siellä kiertelimme ja menimme kanavaa pitkin Viipuriin. Ei silloin arvattu, että sekin risteily voisi joskus loppua.
Kiitos muuten kun selitit tuon mikä on geopark. Näin sellaisen kyltin eka kertaa tänä (vai olikohan viime kesänä) ja luulin, että se liittyi geokätköilyyn.. ha ha. No, nytpä tiedän, että edessä on jotain mielenkiintoista!
Geopark onkin toistaiseksi monelle tuntematon käsite. Hauska tuo sinun päättelysi geokätköpuistosta, moni muukin on voinut ajatella niin. Geopark-kyltin nähdessään kannattaakin tarkistaa, onko lähellä jotain kiinnostavaa luonto-tai kukttuurikohdetta, jossa pysähtyä.