Vaikuttavan Machu Picchun jälkeen mietimme hetken aikaa, olisimmeko nähneet jo riittävästi inkaraunioita, mutta koska viipyisimme Cuscossa vielä muutaman yön, päätimme tutustua syvemmin inkakulttuuriin ja tärkeisiin maamerkkeihin.

Päätimme varata retken, joka veisi meidän Chincheroon, Morayhin sekä Marasin suolaterasseille. Aloitimme retken Chincherosta, mutta ennen sitä pysähdyimme kuitenkin eräässä talossa, jossa valmistettiin erilaisia käsitöitä, muun muassa alpakkavilttejä. Meille kerrottiin jälleen Perun käsityöperinteestä ja näytettiin lankojen värjäystä. Alpakkavillatuotteet olivat upeita ja päätimmekin ostaa viltin muistoksi.

käsityöt Perussa, alpakka
alpakkalankojen värjäystä Perussa
alpakkalankojen värjäystä Perussa
perinteisiä käsitöitä Perussa

Chinchero on pieni maalaiskylä, joka on Cuscon ja Urubamban välillä. Chinchero sijaitsee 3 762 metriä merenpinnan yläpuolella eli jopa hieman korkeammalla kuin 3 399 metrin korkeudella sijaitseva Cusco. Chincherosta löytyy inka-arkkitehtuuria sekä raunioita, mutta  Chincherossa on myös markkinat, jossa myydään runsaasti erilaisia käsitöitä ja ruokaa. Vaikka markkinat ovat pienemmät kuin Pisacin vastaavat, ovat ne siitä huolimatta varsin kiinnostavat. Markkinoiden lisäksi pääsimme Chincherossa vierailemaan kolonialistisessa kirkossa, jonka espanjalaiset rakensivat vuonna 1607. Kirkko rakennettiin inkojen palatsin tilalle ja päälle, kuten monet espanjalaisten rakentamat kirkot Perussa.

Chincheron kylä Perussa
Chincheron kirkko Perussa
Chincheron kirkko Perussa
Chincheron rauniot Perussa
Chincheron rauniot Perussa
perulainen mies Chincherossa
Chincheron markkinat Perussa
Chincheron markkinat Perussa
Chincheron markkinat Perussa

Seuraavana vierailukohteenamme oli Moray, joka sijaitsee 50 kilometrin päässä Cuscosta. Morayn raunio oli varsin mielenkiintoisen näköinen, sillä se on pyöreä syvennys, josta terassit nousevat porrasmaisesti. Ei ole täysin tiedossa, miksi Moray on sen muotoinen. Lämpötilaero pohjan ja ylimmän terassin välillä on kuitenkin jopa 15 astetta, johtuen rakennelman syvyydestä ja taidokkaasta muotoilusta suhteessa aurinkoon ja tuuleen. Onkin arvioitu, että inkat ovat käyttäneet Morayta testatessaan viljan menestymistä erilaisissa kasvuolosuhteissa. Morayssa oli myös inkojen rakentama keinokastelujärjestelmä.

Morayn inkarauniot Perussa
Morayn inkarauniot Perussa
Morayn inkarauniot Perussa

Viimeisenä vierailukohteenamme oli Marasin suola-altaat. Suolaa on saatu alueella samalla tavalla jo inka-aikaa edeltäneistä ajoista lähtien. Maanalaisen virran vettä ohjataan altaisiin, jossa suolaa sitten saadaan haihduttamalla vettä. Maanalaisen virran vesi on erittäin suolaista ja sopii siksi tähän tarkoitukseen oikein hyvin. Alueella on altaita kaikkiaan viitisen tuhatta ja kukin niistä kuuluu jollekin paikalliselle perheelle ja altaan koko riippuu puolestaan perheen koosta. Kaikki suola myydään lähialueiden markkinoilla. Maran suola on väriltään kauniin vaaleanpunaista ja sen sanotaan olevan myös varsin terveellistä. Meillä on kotona sama suolapurkki ollut käytössä jo lähes 15 vuoden ajan, joten suolakaivoksen myymälästä ostokset jäivät tällä kertaa tekemättä.

Marasin suola-altaat Perussa
Marasin suola-altaat Perussa
Marasin suola-altaat Perussa
Marasin suola-altaat Perussa
Marasin suola-altaat Perussa

Kaiken kaikkiaan retki oli varsin mukava ja olimme varhain iltapäivällä takaisin hotellillamme. Erityisesti Morayn rauniot olivat vaikuttavia ja jäimme pitkäksi aikaa pohtimaan noiden pyöreiden terassien merkitystä.

20 Kommentit

  1. Ihanat kuvatunnelmat. Pakko tunnustaa, että ensin koronan alussa ahmin ulkomaanreissupostauksia, sitten en edes avannut niitä ja nyt olen ”tervehtynyt” ja palannut näihin. Oli mukava aloittaa juuri teidän blogijutusta!!!

    Vastaa
    • Voi kiitos Mari ilahduttavasta kommentista! Koronaepidemia todella on vaikuttanut meihin monilla tavoin, myös siihen, millaisista aiheista ja minkä tyylistä tekstiä haluaa lukea. Ymmärrän hyvin sinun vähentyneen ulkomaanreissupostausten kulutuksesi. Mukavaa, että viihdyit postauksemme parissa. ?

      Vastaa
      • Kiva lukea paikoista, joita on mahdollista yhdistää Machu Pichuun. Melko korkealla on nuo kylät. Himalajan suolaa on täällä käytetty. Perun suolaa pitääkin seuraavaksi kokeilla, mikäli sitä jostain löytää.

        Vastaa
        • Todella mielenkiintoisia paikkoja! Tuo Morayn terassisyvennys ja suola-altaat on kyllä tosi hienosti rakennettuja!
          Näitä kuvia katsoessa tulee tunne, että ootte olleet ihan toisessa maailmassa, jossa pukeudutaan vielä ainakin osittain perinteisiin vaatteisiin. Nykyään tuntuu, että koko maailman pukeutumistyyli on sama, aina ilahduttaa jos jossain ei olla niin länsimaisia.

          Vastaa
          • Sama Anna minuakin ilahdutti. Hienoa, että perulaiset ovat pitäneet kiinni omasta kulttuuristaan.

            Rakennelmien taidokkuus todella ihastutti. Vielä kun mietti, kuinka työlästä rakennusmateriaaleja on ollut aikoinaan vuoristossa kuljettaa.

          • Näitä maisemia ei kyllä kyllästynyt ihailemaan! Näin sadekauden aikana oli kauniin vehreää, ja säätkin meitä onneksi suosivat.

        • Mukava Sari kuulla, että pidät vinkeistämme Cuzcon seudulle. Machu Picchun läheisyydessä on paljon muitakin inkakohteita, joihin tutustua. Ja myös markkinoilla oli mielenkiintoista piipahtaa. Perun suola olisi ollut mukava ja käytännöllinen ostos, jos sille olisi ollut tarvetta.

          Vastaa
  2. Ihailen taas tuota lankojen värjäystä ja etenkin lopputulosta. Mielettömän hienoja nuo värikkäät vaatteet! Mutta eipä kyllä maisemakuvissakaan ole valittamista ?

    Vastaa
    • Minäkin Reeta ihailin Perussa paikallisten käsityötaitoja. Oli mielenkiintoista nähdä, miten lankoja värjättiin. Perinteiset kankaat ovat liian värikkäitä omaan makuuni, mutta onneksi löytyi myös hillitympiä alpakkavilttejä kotiin vietäväksi.

      Vastaa
  3. Upean näköisiä paikkoja! 🙂 Onneksi päätitte lähteä vielä tällekin retkelle, kiva saada lukea uusista ja mielenkiintoisista paikoista ja matkakokemuksista. Vaikuttavat maisemat ja rauniot! 🙂 Perussa on niin paljon upeaa nähtävää ja koettavaa.

    Vastaa
    • Mukavaa Tiina Johanna, että viihdyit matkakertomuksemme parissa! Perussa on upeat maisemat ja Cuzcon seudulla on kyllä paljon nähtävää kulttuurista kiinnostuneille. Machu Picchu on toki kuuluisin, mutta tänne asti matkaajalle suosittelisin lisäksi muita Cuzcon seudun retkiä. Perussa pääsee myös halutessaan tutustumaan syvälle Amazonin viidakkoon, jopa useaksi päiväksi. Sinne mekin suuntasimme.

      Vastaa
  4. Mukavan kuuloinen retki ja todella upean näköisiä paikkoja. Matkakuume heräsi näitä kuvia katsoessa, kun sai taas muistutuksen miten ihmeellisiä paikkoja maailmassa onkaan!

    Vastaa
    • Hei, kiva että pystyimme Annuliina tarjoamaan sinulle matkainspiraatiota! Maailma on upeita kohteita pullollaan ja on etuoikeus päästä käymään niissä.

      Vastaa
    • On ollut ilahduttava huomata, että nämä vähemmän tunnetut kohteet Perussa kiinnostavat. Pääset Cilla Maria nauttimaan Cuzcon lähiseudun matkakertomuksista vielä yhden postauksen verran, julkaisemme ensi viikolla vielä uuden. Me olemme viihtyneet Etelä-Amerikassa ja tulemme varmasti kirjoittamaan sen kohteista jatkossakin. Kiitos sinulle, kun kävit lukemassa ja jätit kommenttia.

      Vastaa
  5. Onpa mielenkiintoista – tällaisia juttuja lukee aina mielellään. Perun kulttuuri on tosi kiehtovaa. Ja sivuhuomautuksena: kyllä ovat upeita nuo perinteiset vaatteet!

    Vastaa
    • Mukavaa Päivi, että viihdyit postauksemme parissa! Nuo perinteiset vaatteet ovat kyllä upeita ja on hienoa, että perulaiset ovat pitäneet kiinni omasta kulttuuristaan.

      Vastaa
  6. Upeita kuvia ja mielenkiintoista luettavaa! Peru on ehdottomasti omalla ”must go” listalla joten näitä on kiva lukea ja pistää korvan taakse 😉

    Vastaa
    • Voi onpa Johanna mukava kuulla, että kirjoituksistamme voisi olla sinulle hyötyä! Peru on kyllä upea matkakohde, sinua odottaa ikimuistoinen reissu. ?

      Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa