Viimeksi kerroimme, että palaamme vielä tarkemmin ensimmäisiin etelänavan tutkimusmatkoihin, joihin liittyviä dokumentteja Etelämantereen risteilyllä katsoimme. Tämä ajanjakso oli 1897-1922. Etelänaparetkien sankariaika on saanut nimensä siitä, että tutkimusmatkailu oli tuohon aikaan hyvin vaarallista. Etelänavan retkillä oli tarkoitus kartoittaa täysin tuntematonta maata tehden kuitenkin samalla tieteellisiä tutkimuksia ja saavuttaa ennätyksiä. Retket olivat uhkarohkeita, jopa jossain määrin järjenvastaisia, ja niissä kärsittiin, paleltiin, nähtiin nälkää ja viimekädessä jopa kuoltiin.
Televisiota ei tietenkään tuohon aikaan ollut ja radio oli juuri keksitty. Ensimmäiset radiolaitteet olivat kuitenkin toisaalta niin painavia ja toisaalta kuluttivat paljon virtaa, eikä niitä pystytty ottamaan mukaan Etelämantereen retkille.
Etelänavan valloitus
Ensimmäinen yritys etelänavalle oli Ernest Shackletonin vuonna 1908 suorittama retki. Yritys oli lähellä onnistua, mutta 180 km päässä jouduttiin kääntymään takaisin. Ongelmaksi muodostui se, että Shackleton käytti vetovälineinä poneja koirien sijaan. Koiriin oli petytty, kun ne olivat aiemmilla retkillä kuolleet huonon ravinnon vuoksi. Ponien ajateltiin olevan koiria parempia, koska poneja oltiin käytetty yleisesti Siperiassa. Huonosti kuitenkin kävi, sillä Etelämantereen olosuhteet ovat Siperiaakin ankarammat ja sen johdosta ponit kuolivat. Tutkimusretkeilijät kuitenkin pelastuivat, mutta olivat pahoin nälkiintyneitä, kun palasivat.
“Etelänaparetkien sankariaika on saanut nimensä siitä, että tutkimusmatkailu oli tuohon aikaan hyvin vaarallista.”
Vuosina 1911-1912 kaksi retkikuntaa kilpaili, kumpi ehtii etelänavalle ensin. Toisen johdossa oli norjalainen Roald Amundsen ja toisen brittiläinen kommodori Robert F. Scott. Ammattiretkeilijä Amundsenin retkikunta voitti kilpailun, vietti etelänavalla muutaman päivän ja palasi hyvinvoivana takaisin. Myös Scottin retkikunta saavutti etelänavan myöhemmin, mutta kaikki retkikunnan jäsenet menehtyivät traagisesti.
Kilpailevien retkikuntien taktiikat Etelämantereella olivat varsin erilaiset. Keskeisin ero oli, että Amundsen käytti koiria, Scott hevosia. Lisäksi Scottilla oli mukana ensimmäiselle osuudelle silloista uutta teknologiaa hyödyntävät moottorireet. Scott ajatteli, että sekä hevoset että moottorireki auttaisivat retkikuntaa vain alkuvaiheessa matkalla etelänavalle, mutta viimeinen osuus olisi kuljettava omin voimin.
Scottin retki meni alusta asti pieleen. Koneet eivät kestäneet Etelämantereen pakkasta ja toisaalta hevoset eivät myöskään kestäneet ankaria olosuhteita kovinkaan pitkään. Tämän jälkeen retkikunta jatkoi taivalta etelänavalle vain ihmisvoimin. Retkikunnan vaatteet olivat myös Amundsenin vastaavia huonommat eikä ruokaa ollut yhtä paljoa.
Scottin retkikuntakin saavutti etelänavan. Jos menomatkakin oli ollut vaikea, niin oli myös paluumatka. Ruokaa oli liian vähän, huonon vaatetuksen johdosta paleltumat vaivasivat ja huonon ravinnon vuoksi riesana oli myös keripukki. Retkikunnan jäseniä alkoi menehtyä vähitellen.
Scott ja retkikunnan kaksi viimeistä miestä jatkoivat vielä matkaansa, kunnes kaikki ruoka oli käytetty. Miehet menehtyivät vain 18 kilometrin päästä suuresta ruokavarastosta. Scottin päiväkirjojen mukaan nämä harkitsivat jopa yhteistä itsemurhaa oopiumilla ja morfiinilla, mutta päättivät yrittää loppuun asti.
“Retket olivat uhkarohkeita, jopa jossain määrin järjenvastaisia, ja niissä kärsittiin, paleltiin, nähtiin nälkää ja viimekädessä jopa kuoltiin.”
Etelämanner ja Orne Harbour
Lyhyesti jälleen tarinoita risteilyltämme. Toinen kerta, kun pääsemme Etelämantereen puolelle, tänään vuorossa oli Orne Harbour. Tälläkin kertaa vuorossa oli lumenpeittämä kohde. Tällä kertaa näkemämme pieni yhdyskunta koostui myssypingviineistä (chinstrap). Täällä näkyi myssypingviinejä rakentamassa pessiä ja myös parittelevia myssypingviinejä.
Jälleen kerran etelämantereenkihuja (south polar skua) oli pingviiniyhdyskunnan lähistöllä lentelemässä. Näimme myös pingviininmunan, joka oli syöty, selvästi etelämantereenkihu asialla.
Illemmalla samana päivänä tehtiin myös veneretki, jossa pääsimme katselemaan myssypingviinejä vedestä päin. Näimme myös jäälautalla kaksi hyljettä, krillihylkeitä (crabeater). Myös muita hylkeitä näiemme tämän retken aikana, kuten vähän kauempana olleet kaksi weddelinhyljettä (weddell seal). Lisäksi näimme veneretken aikana vedessä ryhävalaan (humpback whale).
Valashavaintoja Etelämantereella
Myöhemmin illalla katselimme valaita taas laivankannelta ja osa ryhävalaista tuli ihan lähelle. Myöhemmin illalla yritimme mennä kuuluisan kapean Lemaire-kanavan läpi, mutta se oli jään peitossa ja siten läpäisemätön.
Upeita kokemuksia tarjoili tämäkin päivä!
Käy tutustumassa myös aiempiin Etelämantereen matkakertomuksiimme:
30 Kommentit
Lähetä kommentti
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa
Aivan mahtavia kuvia, kuvat ovat kuin postikortista! Upea reissu varmasti ollut!
Voi kiitos Allu kauniista sanoistasi. Maisemat Etelämantereella olivat niin upeita, että tuli otettua paljon kuvia. Ja oli kiva nähdä pingviinien juoksentelevan lumessa. Ryhävalaatkin tulivat loppupäivästä aivan laivamme kiinni, vau! Reissu oli upea, yhden unelman täyttymys.
Nämä kuvat ovat (jälleen!) mielettömän upeita! Ja muutenkin koko reissu kuulostaa (ainakin mun mielestä) ihan unelmalta! Pakko itselin päästä 🙂
Voi kiitos Eveliina! Etelämantereen reissu oli meille ihan unelma. Tykätään todella paljon luontokohteista ja tämä(kin) oli kuin itse olisi keskellä Avara luonto -dokumenttia.
Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Noita samoja kuvia voisi katsella jostain National Geographicin sivulta. ☺️
No huh, kiitos Sini! Olihan tuolla mahtavat maisemat ja eläimistö kuvattavana.
Minä myös komppaan, kuvat ovat todella upeita, ja ylipäätään koko reissu on epäilemättä ollut unelmien täyttymys! Luin kerralla kaikki ilmestyneet risteilypostaukset, ja onhan tuo sellainen once-in-a-life-time matka, josta varmasti todella moni seikkailija haaveilee. Omalla bucket-listalla Etelämanner ei varsinaisesti ole ollut, mutta toisaalta Patagonia on, ja jos sinne asti joskus päädytään, niin sitten polttelee varmasti myös sijoittaa risteilyyn Etelämantereella.
Oh, olipa Anne kiva kuulla, että innostuit lukemaan kerralla kaikki Etelämantereen postauksemme. Reissu oli mahtava, ja Etelämantereen risteilyn jälkeen oli muitakin upeita kohteita tulossa. Kaiken kaikkiaan unelmareissu. Patagoniassa meidän tuli kierrettyä vielä lisää, joten kannattaa olla kuulolla!
Ei mitään lisättävää edellisiin kommentteihin, mutta sanonpa nyt minäkin, että vau mitä mielettömän upeita kuvia ja mikä mielettömän hieno seikkailu! Pääsispä tuollaiselle joskus itsekin…
Kiitos Maarit! Etelämantereen risteily oli huima seikkailu, upeat muistot meille siitä jäivät. Toivottavasti sinunkin matkaunelmasi toteutuvat.
Luin nyt kerralla nämä teidän Etelämanner-jutut ja kuulostaa tosi mielenkiintoiselta risteilyltä. Itse tuskin ihan tuonne asti koskaan lähden, vaikka onhan nuo maisemat ihan uskomattoman upeita. Luonnossa eläviä pingviinejä olisi kyllä hauska nähdä, mutta se on onneksi mahdollista muuallakin. Kiitos näistä jutuista, välittyy sekä tunnelmia että löytyy kiinnostavia faktoja Etelämantereesta ja sen oloista. Kilpajuoksusta etelänavalle olen katsonut aiheesta kertovan Amundsen-elokuvan.
Ihan mahtava kuulla Mika, että Etelämanner-kirjoituksemme kiinnostivat ja luit yhdeltä istumalta kaikki läpi! Etelämanner ei ole kaikkien matkalistalla, ymmärrän hyvin, että kaikki eivät edes tällaisella risteilyllä viihtyisi. Meille kuitenkin juuri toiveiden täyttymys. Ja onhan Ushuaiaan pitkä matka ja sitten vielä laivamatkaa on, kunnes Etelämantereelle pääseee… Pingviinejä pääsee näkemään paljon helpomminkin! Me tykätään paljon eri lajien näkemisestä ja ylipäätään nautitaan eläinhavainnoista valtavasti, joten meille Etelämantereen reissu oli pingviinipongaustenkin puolesta iso haave.
Minä harvemmin nykyään jaksan katsoa elokuvia, mutta laivalla näytetty elokuva kilpajuoksusta etelänavalle oli koukuttava!
Etelämanner on suurin matkahaaveeni ja toivottavasti joskus toteutuu. Täytyykin lukea teidän muut jutut sieltä. Aika harvoin Etelämantereesta kukaan kirjoittaa, ymmärrettävistä syistä kun sinne on pitkä matka eikä se ihan halpa reissu ole 🙂
Pidän Merja peukkuja, että haaveesi Etelämantereella käymisestä toteutuu! Etelämanner on tosiaan harvinaisempia matkakohteita, ymmärrettävästi. Mielestämme kuitenkin kaiken sen vaivannäön arvoinen matkakohde.
Jonkun televisiosarjan Shackletonista olenkin nähnyt – taisi siinä laiva jäädä jumiin jäihin. Tuokin on ihan mielenkiintoista, että laivalla panostetaan selvästikin ihan kunnolla myös alueeseen liittyvän tietämyksen jakamiseen.
Risteilyn oheisohjelma oli todella mielenkiintoista! Oli huippua, kun luennot ja elokuvat/dokumentit käsittelivät monipuolisesti Etelämannerta eri näkökulmista.
Komppaan! Upeita kuvia taas ja tosi kivalta retkeltä näyttää! Pääsittekö melomaan tuolla jäisessä vedessä? Voi vitsit 🙂
Kiitos Elina! Kyllä, pääsimme melomaan Etelämantereella! Odotin sitä todella paljon ja taisimme olla viimeinen ryhmä, joka vielä pääsi melomaan. Sääolosuhteet joinain päivinä estivät melonnan, joten sai jännittää, pääsemmekö kajakkeihin. Oli hienoa meloa siellä jäävuorien lomassa ja katsella ohi uivia pingviinejä! Melontareissulta on kuvia seuraavassa postauksessamme.
Aivan ihania kuvia taas, kiitos! Ja on kyllä hyvä aina kerrata välillä tätä tutkimusmatkailun historiaa. Nykyään kun oikeastaan mihin tahansa voi matkata tuosta vain, ainakin jos on rahaa, unohtuu helposti millaista matkanteko oli vaikkapa Etelämantereelle sata vuotta sitten. Olemme aika onnekkaita kun olemme saaneet elää aikakautta, jolloin matkustaminen on ollut helppoa ja edullista.
Kiitos Tanja! Nykyään matkustaminen on kyllä helppoa, kun miettii aiempia sukupolvia. Ja onhan matkustaminen omasta lapsuudestakin helpottunut internetin yleistymisen myötä. On huimaa, mihin kaikkialle pääseekään matkustamaan. On uskomatonta ajatella, että on tullut telttailtua Amazonin sademetsässä, nukuttua Etiopiassa aktiivin tulivuoren rinteellä, snorklattua mitä upeimmissa paikoissa ja kävelty vielä Etelämantereellakin. Todella onnekas ja epäuskoinen olo.
Monenlaisia eläimiä tuollakin alkueella on sopeutunut elämään, toisin kuin nuo varhaiset mantereen valloittajat.
Joo, ihmisillä oli melkoisia hankaluuksia Etelämantereella. Hurjia seikkailuja, minusta ei olisi ikinä ollut moiseen.
Etelämantereen valloitus on yksi legendaarisimmista matkakertomuksia mitä ihmiskunta on saanut todistaa kun vielä huomioi sen ajan varusteet ja navigoinnin – ei olisi monesta nykyihmisestä varmaan tuollaiseen matkaan tekijäksi. Ehkäpä näistä tutkimusmatkailijoista eniten ole lukenut Shackletonin matkoista, jotka olivat aivan huimia. Eli helpoksi on mennyt matkailu – toki Etelämantereelle ei vieläkään mennä tuosta vaan, matkaa pitää tehdä ja vaaroja on edelleen mahdollisesti edessä.
Juurikin näin Jani! Hurjia seikkailuja ovat tehneet. Nykypäivänäkin etelänavalle matkaaminen olisi haastavaa, saatikka sitten tuon ajan varusteilla. Minulle näiden herrojen tutkimusmatkat eivät olleet tuttuja ja laivalla näytetty elokuva etelänavan valloituksesta oli todella mielenkiintoinen. Nykyään pystyy melko vähällä vaivalla matkustamaan mitä ekstoottisimpiinkin paikkoihin, paljon on muuttunut.
Olipa todella mielenkiintoista lukea tuo pieni historiakatsaus, kiitos! Heräsi mielenkiinto, että onkohan noita retkipäiväkirjoja koostettu suomeksi mihinkään kirjaan?
Ja näistä valokuvista – ne on niin upeita (monessakin teidän postauksista), että kannattaisi tarjota niitä johonkin luontokirjaan tai lehteen julkaistavaksi.
Mukava Cilla Maria kuulla, että historiakatsaus kiinnosti! Minäkin koin tämän todella mielenkiintoisena. Emme ole lukeneet retkipäiväkirjoja, mutta netistä löysin ainakin Amundsenin kirjoittaman kirjan ”Elämäni ja tutkimusretkeni”. Muiden kirjoittamia kirjoja toki on, esim. Amundsenin katoamisesta kirjoitettu ”Amundsenin viimeinen matka” ja Shackletonista kirjoitetut ”Endurance” ja ”Kestävyys: Shackletonin uskomaton matka Etelämantereelle”. Olisi ollut kiintoisaa ottaa jokin näistä kirjoista mukaan matkaluettavaksi Etelämantereen reissulle!
Voi kiitos Cilla Maria! Häkellyin sanoistasi valokuviin liittyen. Ehkäpä pitäisi pohtia valokuvien tarjoamista julkaistavaksi. Tähän asti pohdinnassa on ollut kotiin tauluseinän teettäminen. Hyviä kuvia on niin paljon, että on jo aikamoinen työ valita, mitkä kehystäisi.
Olipa valtavan hienoja kuvia jälleen ja valtavasti hienoa tietoa ja tunnelmaa retkestämme. On tämä varmaan ollut sellainen ”kerran elämässä” -episodi, josta jää elämänikäinen muisto. Kiitos jakamisesta, en muuten olisi näin hienolle matkalle Etelämantereelle päässyt ikinä. Aila
Kiitos Aila jälleen kauniista sanoistasi. Tästä matkasta jäi upeat muistot. Oli hienoa toteuttaa tämä matka, yksi unelma täyttyi. Mukavaa, että olet ollut mukana matkakertomustemme kautta.
Aivan uhkarohkealta teidänkin matkaa tuntuu täältä kotisohvalta.
Se on totta, ihmiskunnan historia on täynnä sankaritarinoita. Etelämanner oli ja on edelleen yksi kaikista kiinnostavimpia kohteita. Mitä ihmetyttää, se on eläinkunnan monimuotoisuus siellä.
Meidän matkamme onneksi oli aivan turvallinen, vaikka voi kotisohvalle vaikuttaakin hurjalta. Olimme aivan innoissamme Etelämantereen eläimistä! Oli hienoa päästä näkemään ryhävalaita niin läheltä ja kaikki kolme pingviinilajia, saatika nuo hylkeet.